IRC-Galleria

Aurinko kun päätti retken,
siskoistaan jäi jälkeen hetken
päivänsäde viimeinen
Hämärä jo metsään hiipi
Päivänsäde kultasiipi
aikoi juuri lentää eestä sen,
kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan
Se juuri oli noussut luolastaan
Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi
milloinkaan olla päällä maan

Katselivat toisiansa -
menninkäinen rinnassansa
tunsi kummaa leiskuntaa
Sanoi: "Poltat silmiäni,
mutten ole eläessäni
nähnyt mitään yhtä ihanaa!
Ei haittaa, vaikka loisteesi mun sokeaksi saa,
on pimeässä hyvä asustaa
Käy kanssani, niin kotiluolaan näytän sulle tien
ja sinut armaakseni vien"

Säde vastas: "Peikko kulta,
pimeys vie hengen multa,
enkä toivo kuolemaa
Pois mun täytyy heti mennä,
ellen kohta valoon lennä,
en hetkeäkään elää saa!"
Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin,
kun menninkäinen öisin tallustaa,
hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on
ja toinen yötä rakastaa