IRC-Galleria

mjjja

mjjja

rakastan sua enemmän kuin osaat edes kuvitella<3

odotan yllätystä : )Maanantai 07.09.2009 01:39

Pojista tietoa:

-he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
-he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
-he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

-vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
-jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

-Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
-Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
-Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
-Pojista, jotka kuuntelevat.


Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys !

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.09.2009 23:46

VITTU TUUN HULLUKSI MÄ EN JAKSA NÄITÄ VITUN PASKOJA

KYLLÄ OVET PAUKKUU JA MÄ TUUN HULLUKSI JA VITTTU!

HALUAN POIS ! MUUTAN POIS! EN JAKSA ENÄÄ!!!!

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!




TOFFEE ON KIVA <3






voooi vittu : <Sunnuntai 06.09.2009 16:43

pitääs lukee kirja keskiviikoksi ! EN EHI MILLÄÄÄN!!!!!!!!!!!!

JA sitte huomenna olis ruottinsanakoe ja olis vähä pakko lukea koska
viimeks siinä lapus luki "tällämenolla et pääse läpi" -.-

ja sitte pitääs ettiä se tettipaikka...........


jaaa kuudelta Jessen synttäreille ...... ja siellä menee varmaan johonki 9?
ja sitte alkaa se bb? vai joo... joten en ehi sitte lukia mihinkäää ja läksyjäki olis ?
varmaan..epäilen ja voooi vitttu : DDDDDDDDDDDDDDDDDDD


ja liikalla varmaan on se vitun 30min juoksu paksa ! ÄKGEHGERAMGAKERBMEÄB



EMMMÄÄÄ JAKSA :<<<<<<<<<<

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.09.2009 01:10

http://www.youtube.com/watch?v=9vuk0vyr9zI&feature=quicklist&playnext=10&playnext_from=QL


Ei uppoa usko
Eikä toivo tuhoudu
Rakkaus ei rapistu
Se on meillä tässä ja aina

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.09.2009 01:07

Kerro mulle vain kaunis tapa lähtee
Niin lähden niin
Kerro mulle ne sanat joilla laulaa
Niin laulan sulle niin
Mut älä päästä tätä rankkasateisiin

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.09.2009 00:53

Albania: Unë të dua ♥
Englanti: I love you ♥
Espanja: Te amo ♥
Galicia: Quérote ♥
Hollanti: Ik hou van jou ♥
Indonesia: Aku cinta kamu ♥
Italia: Ti amo ♥
Katalaani: T'estimo ♥
Kroatia: Volim te ♥
Liettua: Aš tave myliu ♥
Malta: I love int ♥
Norja: Jeg elsker deg ♥
Portugali: Eu te amo ♥
Ranska: Je t'aime ♥
Romania: Te iubesc ♥
Ruotsi: Jag älskar dig ♥
Saksa: Ich liebe dich ♥
Slovakia: Milujem ťa ♥
Slovenia: Ljubim te ♥
Suomi: Minä rakastan sinua ♥
Tanska: Jeg elsker dig ♥
Tsekki: Miluji tě ♥
Turkki: Seni seviyorum ♥
Viro: Ma armastan sind ♥

Jos välität jostain ihmisestä tosi paljon, kopioi tämä päiväkirjaasi

tylsäää Sunnuntai 06.09.2009 00:53

♫ Oletko suudellut ketään ystävälistallasi olevia? - kyllä
♫ Oletko lyhyt? - emmätiiä kai ihan normaali :DDDDD
♫ Haittaako sinua jos sukkasi ovat likaiset? - emmätiedä ehkä jooo kyllä ei?
♫ Liikkuuko sinusta mitään juoruja tällä hetkellä? - kyyllävarmaa-.-
♫ Kutsutko ketään heidän sukunimellään? - kyllä
♫ Kuinka moni tulee lukemaan tämän? - emmätiiä
♫ Onko sydämesi ikinä särkynyt? - on..
♫ Oletko ikinä harkinnut leikkausta? - en
♫ Onko joku ystäväsi joskus varastanut poikaystäväsi? - eij ole
♫ Oletko ikinä hypännyt uima-altaaseen vaatteet päällä? - en uima-altaaseen
♫ Onko sinulla enemmän tyttö- vai poikakavereita? - tyttö

♫ Mitä pelkäät eniten? - emmätiiä jotain
♫ Oletko ikinä itkenyt itseäsi uneen? - juu
♫ Oletko ikinä ajatellut jotain tyttöä lakkaamatta? - ööen kaiemmätiiä en
♫ Montako tyynyä on sängyssäsi? - nyt on 5 : )<3
♫ Entä minkäväriset lakanat? - mustaa ja valkoosta
♫ Ovatko ikkunasi kaihtimet avoinna/suljettuna? - nyyt ne o avoinna :D

♫ Onko huoneessasi valot päällä? - kyyl
♫ Jos sinulla on oma kaappi koulussasi, muistatko mikä sen numero on? - ei ole
♫ Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään? - emmäätiiä
♫ Mitä ilman et voi lähteä kotoasi? - kännykkää jaaaaaaaaaaaaaaaaaa ööööö rahoja
♫ Mitä mieltä olet yhdenyön suhteista? - ei kiva varmaan
♫ Mitä äitisi sanoi sinulle viimeksi? - SYÖMÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

♫ Väsyttääkö? - eipä oikee
♫ Maistuisiko kupillinen maitokaakaota? - eij :s
♫ Mitä ruokaa mielesi tekee tällä hetkellä eniten? - hyyh oksennan kohta :ssssssss
♫ Millainen mieliala tällä hetkellä? - sekava
♫ Minkä väriset silmät sinulla on? - siniseeet
♫ Minkä väriset niiden todellisuudessa haluaisit olevan? - ruskiat olis tietty kivat mutta vaalean siniset tai sellaset jäänsinisettt sellasetku iidal :D

♫ Kaunein vuodenaika? - kesä ja talviki on ihan ok
♫ Romanttisin vuodenaika? - kesä
♫ Stressaako? - njaa
♫ Minkä lemmikin haluaisit KOLMANNEKSI mieluiten? - ööööööööh marsu tai kani : )
♫ Oletko lihansyöjä vai kasvissyöjä? - molempiaa XD

♫ Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - eiij
♫ Mikä tekisi sinut nyt iloiseksi? - no vittu en jaksa selittäää
♫ Pidätkö shoppailusta? - juu
♫ Paljonko rahaa varaat mukaan, jos shoppailet? - riippuu paljon äiti antaa rahaa :D
♫ Tuntuuko yleensä, että valinnanvaraa on liian vähän? - kylllllllllllllllllä XD
♫ Luotatko siihen mitä lääkärit sanovat? - nojuu

♫ Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit? - nojuu vois
♫ Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? - kyllä
♫ Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit ? - kyllä
♫ Ovatko vanhempasi mielestäsi liian tiukkoja? - o
♫ Tekisikö mielesi jonkun luokse? - kyll

♫ Tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn? - JOO!
♫ Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi? Keneltä se on? - en kerro mitä lukee : ) mutta tuulialta : )<3
♫ Minkä väriset alushousut sulla on nyt? vai onko ollenkaan? - on mustat
♫ Oletko mesessä? Kenen kanssa juttelit viimeksi? - olen öö tuulian tai antin
♫ Ärsyttääkö joku asia/ihminen? Mikä/kuka ja miksi? - kyllä se on sellaaanen vittttttupaskaaivo saatana .
♫ Syötkö mitään? - enn

♫ Oletko hyvä koulussa? - en ikinä
♫ Pidätkö koulusta? - enpä oikee
♫ Onko sinulla yhtään korua nyt? - on
♫ Mitä sanaa/sanontoa käytät liian usein? - kiroolen varmaan liikaa
♫ Elokuva jonka aikana itkit? - njaa a
♫ Onko sinulla lemmikkiä? - onoon
♫ Tuleeko sinulle usein kylmiä väreitä? - Ju
♫ Mikä Suomessa on kaunista? - auringonlaskut on ihan okeit ja tällästä sateenkaaret ja nääin ja talvelki on välil ja juu XD
♫ Oletko katsonut kokonaista jalkapallo-ottelua alusta loppuun? - en
♫ Viimeisin henkilö jota halasit? - ööm

♫ Viimeisin henkilö jolle soitit? - äiti
♫ Millainen ihminen olet? - :D
♫ Itketkö helposti? - emmätiiä kyllä varmaa
♫ Mitä pizzasi päälle laitetaan? - ainakin ananasta :D
♫ Mitä radiokanavaa kuuntelet? - Voicee enite
♫ Mitä yhteistä sinussa ja äidissäsi on? - njaa a

♫ Mistä luulet, että muut tunnistavat sinut? - jaa a
♫ Oletko kateellinen kenellekkään? - enpä oikee
♫ Omistatko niittivyön? - En
♫ Asutko kerros-/rivi-/omakoti-/paritalossa? - omakoti
♫ Onko sinulla parasta ystävää? - on
♫ Oletko hiljainen? - välillä

♫ Mitä sinulla on tällähetkellä päällä? - vaatteet
♫ Nauratko enemmän kuin itket? - joo
♫ Mikä on puhelimesi taustakuvana? - siili :D
♫ Kuinka pitkä olet? - n. 165
♫ Minkä aineen tunnilla on tylsintä? - kaikis on tylsää


[Ei aihetta]Lauantai 05.09.2009 23:58

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti.
(Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.

[Ei aihetta]Lauantai 05.09.2009 23:01

84% (16/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.
20% (4/20) - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.
65% (15/23) - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.
42% (10/24) - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva.




http://www.xestia.net/testit/persoonallisuus.php

saa kertua :DLauantai 05.09.2009 00:35

Jos luet tätä, kirjoita kommentti millaista elämäsi olisi ilman mua. Aloita kommentti "Ilman sua..." jne. Sitten lisää tämä omaan päiväkirjaas ja katso millaista muitten elämä olisi ilman sua.