IRC-Galleria

Löysin tänään elämäni ensimmäisen yliajetun kissan ;_; ja tuli todettua kuinka syvältä ihmiset on (mie muiden mukana... näin sen ensimmäisen kerran ajaessani firman autolla kiireellä töihin, tiedän että olisi pitänyt pysahtyä, mutta ne firmat joilta haen postia sulkevat ovensa varsin aikaisin ja olisin myöhästynyt sieltä, kun kerran muutenkin olin myöhässä. huono tekosyy, tiedän.

Koitin tosin soittaa numerotiedusteluun josko ne olisi tietäneet mitä voisin tehdä asialle, koitin pyytää läheisen eläinlääkärin numeroa mutta eihän ne sitä löytäneet, joten ne yhdisti poliisille... jonka kanta oli ettei he asialle mitään voi, kun todennäköisesti kuolleen kissan vuoksi ei lähetetä partiota mihinkään. Missä on ne eläinten pelastuspalvelut mitä ilmeisesti ainakin englannissa on, ainakin niiden tv2:n tv-sarjojen mukaan...

Eläinlääkärin päivystys antoi vain automaatin viestin, että päivystykseen pitää olla ajanvaraus >.< eikö päivystys ole se paikka minne mennään kun on hätä?

kun kahden ja puolen tunnin päästä pääsin lähtemään kotiin, se kissa parka makasi yhä samassa asennossa siinä bussipysäkillä, joku tosin oli siirtänyt sen hieman syvemmälle puskaan... pissa silmistä, poissa mielestä. Kuolluthan se oli, kovin kankea. pakko se on vain toivoa että se oli ollut kuollut jo kun ensimmäisen kerran ajoin ohi siitä...

Uusi soitto numerotiedusteluun sai miut yhdistettyä eläinsuojeluun, ja kun heidän kanssaan juttelin niin he sanoivat että voisin tuoda rassu paran heille, jotta kun joku sitä toivottavasti myöhemmin etsii, niin voisivat ainakin kertoa mitä on tapahtunut... tieto joka ei koskaan tullut miulle asti kun Sleepy katosi... siitäkin on nyt yli 6 vuotta enkä yhäkään tiedä mitä tapahtui.

Koko matkan Ruskolta eläinsuojelun talolle ja vielä pitkään sen jälkeenkin itkin, itkin voimattomuutta sekä syyllisyyttä... miksi en pysähtynyt aikaisemmin, olisinko silloin vielä voinut tehdä jotain? Eläinsupjelun tyttö tosin oli sitä mieltä että yliajot yleensa ovat kuolettavia, liikaa sisäisiä vammoja. mutta silti.

Kun pääsin kotiin niin halasin kissoja ja juttelin niille kuinka paljon niitä rakastan...
Vapaana kulkevan kissan menettäminen ilvekselle on vaan niin paljon helpompaa kuin autolle... se on luonnollisempaa...

Autokoulussakin opetettiin että kaiken peuraa pienemmän yli pitäisi ajaa jos sellainen tulee tielle... en mie vaan pysty, väistän jopa hiiriä. En kykenen ottamaan omalle tunnolle viattoman luontokappaleen henkeä. yksi orava oli liikaa.

Sattuu ;_;

ihmiset on hassuja... ei niitä voi ymmärtää.

joudutte mustalle muuten....
KAIKKI VASTAA ! ps. jäätte kiinni vieraslistaan

Kuvaile minua yhdellä sanalla! :)

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( 1 ), ja sen jälkeen laita tämä omaan
päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

(Sarzu85:lta kopioitu)

"Tuijotti ovea pieni
kissa, oli aivan
hädissään.
Minä se täällä, avatkaa
ovi, onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin
jo, minua paleltaa.
Tuo metsäkin huokuu
pelottavasti, on jo
kuurassa maa.
Ovi aukeni silloin, kun
mansikat tuoksui, säteili
taivas ja maa.
Ilo kaikui kallion
kupeelta, sirkat soitteli
viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan,
lintujen kuoro soi.
Kelli kissa nurmella
selällään ja onnen
maljasta joi.
Nyt pysyy ovi suljettuna,
nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara
poskellaan ja silmät
suljettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel
on, se itkunsa itkenyt on.
Vain yksi ovi armahti
hyljätyn, pääsi lämpöön ja
valohon.
Nyt kissojen taivaassa
hyljätty, siellä kyynel on
pyyhitty pois.
Saa nukkua helmassa
armahtajan, mikä parempi
olla vois.
Via dolorosa oli viimeinen
polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä
Sinä puhtain sydämin"

Kopioitu Sara-- :n sivulta, alkuperäistä lähdettä en tiedä.
viesti on liikuttava... voisinpa pelastaa jokaisen kadotetun sielun

Katsotaan kuinka monta tuntematonta tai tuntemaani ihmistä uskaltaa sanoa ''moi'' päiväkirjaani.
Lisää tämä sen jälkeen omaan blogiisi.

Tyttö: Mikä on vialla?

Poika: Pidän hänestä niin paljon...

Tyttö: Puhu hänelle!

Poika: Enpä tiedä, hän ei edes pidä minusta.

Tyttö: Älä sano noin. Olet uskomaton.

Poika: Haluan vain hänen tietävän kuinka tunnen.

Tyttö: Sitten kerro hänelle.

Poika: Minäkö?

Tyttö: Odotas, kenestä sinä pidät?

Poika: Hän ei pidä minusta...

Tyttö: Kuinka sinä voit tietää sen?

Poika: Minä vain voin.

Tyttö: No kerro hänelle.

Poika: Mitä minun pitäisi sanoa?

Tyttö: Kerro hänelle miten paljon hänestä tykkäät!

Poika: Minä kerron sen päivittäin.

Tyttö: Mitä sinä tarkoitat?

Poika: Olen aina hänen kanssaan. Rakastan häntä.

Tyttö: Tiedän mitä tunnet. Minulla on sama ongelma. Mutta hän ei ikinä tykkäisi minusta.

Poika: Voi, hänkään ei tykkää minusta.

Tyttö: Kyllä tykkää.

Poika: Mistä sinä tiedät...?

Tyttö: Kuka sinusta nyt ei tykkäisi?

Poika: Sinä.

Tyttö: Olet väärässä, rakastan sinua.

Poika: Rakastan sinua myös.

Tyttö: Joten aiotko mennä puhumaan hänelle?

Poika: Juurihan minä puhuin.

Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta.

ÄLÄ RIKO KETJUA!!

Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsiparas päivä.
Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta.

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.

Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.

Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.

Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.

Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.

Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.

Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.

Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.

Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.

Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.

Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.

Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.

Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.

Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.

Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.

Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.

Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Jokelan ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi. Menehtyneet ansaitsevat hiljaisuuden!

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti

since I haven't heard anything in long time about my so called friends I don't bother anymore... even if I plan something with them with 'open time' they don't bother to contact me if I don't contact them first...

*sighs*

I am just a bit tired...