IRC-Galleria

Tänään olen vaarallinen. Lauantai 27.09.2008 01:13

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tai sitten ei. Aattelin nyt kirjottaa kunnon päiväkirjamerkinnän, koska oon tehny vaan noita galluppeja. En toisaalta tiiä et mitä haluisin nyt jakaa tässä näin julkisesti joten suurella todennäköisyydellä merkinnästä tulee tylsä. Milläköhän perusteella töistä voi saada vaarallisen työn lisää? Mä ajattelin että kun joudun nyt työskentelemään niitten hedelmättömyyttä aiheuttavien koiran kuonojen kanssa niin mojova korvaus ois kyllä paikallaan. Ei oo kai tulossa kuitenkaan. Tää päivä oli muutenkin aika turha, koska menin eilen kuntikseen vaikka ensin ajattelin etten mene. No toiseksi ajattelin mennä käymään. Kolmanneksi ajattelin tulla vikalla bussilla kotiin. Neljänneksi menin Jonnalle yöksi =( Mut ei siinä kai mitään. Meinasin ostaa töihin evääksi Jyrkisukulan spagettia, no enpä ostanut. Ostin atrian kanapastaa, eihän se miltään maistunut. "aidot intialaiset mausteet"- niinpä niin. Tunsin taas oloni höynäytetyksi ja Atria aiheuttaa tällä hetkellä huonoja viboja. Mitäköhän sitten. Ainiin! sain tänään pilapuhelun pitkästä aikaa! sepä oli hauskaa se. Varsinki ku suutuin vielä puhelimessa koska olen tänään muutenkin ollut vähän ärhäkällä tuulella. Katoin myös salkkareita vaikka ei saisi. Joo. Eilen taino tänään kävin myös mäkkärissä verestämässä vanhoja muistoja, söin yhden ranskalaisen. Se oli semiherkullinen mutta ei jostain syystä saanut aikaan mitään sen suurempia tuntemuksia. Okei. Tänään myös lähetin Laurille yhen tekstarin jolle nauroin ite yhteensä varmaan puol tuntia. En nyt viitti kirjottaa sitä tähän koska tavallaan haukuin siinä vähän yhtä toista ihmistä, en pahasti mut sillee et joku vois loukkaantua. Se oli silti niinku semmonen hyväntahtonen vitsi loppujen lopuksi. Voi luoja. Tämä oli nyt tässä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.