IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 17.07.2010 14:46

KOPIOI TÄMÄ ALLE 48 SEKUNNISSA, NIIN SINULLE
TAPAHTUU TÄNÄ ILTANA JOTAIN TODELLA IHANAA! JOS ET KOPIOI ,
SAAT 4 KK HUONOA ONNEA ,JA ET TULE EDISTYMÄÄN
IHMISSUHTEISSA

[Ei aihetta]Perjantai 16.07.2010 02:30

Tytöt viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

KAIKKI VASTAAA!Keskiviikko 14.07.2010 13:24

1.Voisitko alkaa kanssani ?
2.Ulkonäköni 4-10 ?
3.Parasta minussa ?
4.Haluaisitko olla kanssani kesällä 2010 ?
5.Kuinka tärkeä olen sinulle 1-10 ?
6.Yksi kysymys jonka haluaisit kysyä minulta ?

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.07.2010 13:24

Jos kopioit tämän päiväkirjaasi alle puolessa minuutissa, niin ihastuksesi kysyy: Alatko ? Jos taas alle minuutissa, niin hän taas suutelee sinua kaikkien nähden ! Eli kannattaa pitää kiirettä !

[Ei aihetta]Tiistai 13.07.2010 13:57

Kopioi tämä päiväkirjaasi, niin saat tänään tekstiviestin, josta olet aina haaveillut. Jos et lisää, rakkausonnesi on huono seuraavat 50 vuotta

[Ei aihetta]Torstai 08.07.2010 13:26

Jos saat yli 45, olet krhm vähän erikoinen :D . Jos saat alle 15, olet pelle.
Oletko koskaan...
1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
6/10
1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
10/10
1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
4/10
1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
5/10
1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
3/10
1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
7/10
1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
6/10
1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnä ollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
5/10
1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
8/10


54 :DDD

[Ei aihetta]Torstai 08.07.2010 13:17

oletko tyhmä? : päätä ite-.-
ihastunut? : en
paras ystävä? : ei oolee
2 lempi bändiä : jaa a
lempi soitin : ei oole
kopioi tää blogiisi tai kuolet 7 päivässä!

[Ei aihetta]Maanantai 05.07.2010 19:50

Vuonna 1987, 7-vuotias pikkutyttö kertoi koulun esityksessä hänelle kolme tärkeintä asiaa. Samana iltana hänellä oli voimistelu esitys, kotiin tulo-matkalla tyttö piirteli vihkoonsa äidin ajaessa. Seuraavan kerran tyttö heräsi sairaalasta, rekka oli ajanut heidän päälleen pimeässä. Äiti oli jäänyt penkin ja ratin väliin ja menehtynyt siihen. Tytöltä irtosi käsi kokonaan irti. Vieläkin, 30 vuotiaana hän muistaa sen tunteen kun heräsi sairaalasta mitään muistamatta. Kolari iltana tyttö kertoi hänelle tärkeimpiä asioita, jotka olivat voimistelu, pianon soitto, sekä perheen viimeinen jäsen hänen lisäkseen, oma äiti.
"Menetin kaiken minulle tärkeän samana iltana." hän kertoo.
Lisää tämä päiväkirjaasi jos et halua menettää sinulle tärkeimpiä asioita

[Ei aihetta]Maanantai 05.07.2010 14:18

TEE TÄMÄ IHMISESTÄ KETÄ ET IKINÄ HALUA MENETTÄÄ, JOS ET TEE TÄTÄ MENETÄT HÄNET!
1) Kuka hän on? : Anselica nyman
2) Mistä tunnet hänet? : mun VAIMOO
3) kuinka läheisiä olette? : naimisissa
4) Missä hän asuu? :Tienhaaranmäessä
5) Mitä hän harrastaa? : juoksentelua
6) Tunnetko hänen perhettään?: jepa;)
7) Oletko vieraillu hänen luonaan?: no oon
8) Onko hänellä lemmikkejä? : Maru
9) Oletko halannut häntä? : joka päivä
10) Oletko viettänyt hänen kanssa öitä? : jööö;)
11) Oletteko nukkuneet samassa sängyssä? : aina;)
12) Anna arvosana hänen ulkonäölleen asteikolla 4-10?: 10
13) Miksi pidät hänestä? : paras ja rakas
14) Voisitko pussata häntä? : no joo
15) Milloin näit hänet viimeksi? : pari viikkoo sit
16) Onko hän saanut sinut itkemään? : joooo
17) Mikä hänessä on parasta? : näkö
18) Oletteko sukua? : no en myönnä ainakaa
19) Kauan olette tunteneet? : tarpeeks
20) Mitä haluat sanoa hänelle? : i love you rakas
Onko hän:
LYHYT vai PITKÄ ? : lyhyt
KILTTI vai TUHMA ? : tuhma
VIISAS vai TYHMÄ ? : viisas
HAUSKA vai TYLSÄ ? : hauska
KAUNIS/KOMEA vai RUMA ? : Tisi kauniiisss ;)
RIKAS vai KÖYHÄ ? : köyhää
NORMAALI vai ERILAINEN ? : erillainen
RAKAS vai TÄRKEÄ ? :RRAKAAS !
SEKOPÄÄ vai JALATMAASSATYYPPI ? : sekopäää
Kumpi teistä on:
viisaampi : Anse
urheilullisempi : Minä
parempi koulussa : minä sillo millo jaksan
parempi kielissä : Minä
parempi laulamaan :Anse
pidempi : Mä
parempi meikkaamaan : Mie xD
datis : minä
kotiäitityyppiä : Ei kumpikaa
juoppo : Mä
kirjailija : Anse
kiltimpi : riipuu vähä
helppo taivutella:miee
LOPUKSI tekisikö hän saman sinusta? :On tehny jo

[Ei aihetta]Lauantai 03.07.2010 14:06

Olipa kerran mies, Jolla oli kamala nälkä. Hän istuutui puun juurelle ja rukoili:
-Allah, Allah, vippaa yks nakki!
Eipä aikaakaan, kun miehen suuhun putosi nakki.
Mies rukoili uudelleen :
-Allah, Allah, vielä toinen nakki!
Ja niin taivaalta putosi taas nakki. Kun mies oli pyytänyt vielä kerran, hän katsahti ylös ja huomas puussa spitaalisen, jolta puuttui kolme sormea. Nyt kun olet lukenut tämän yöllä 00.00 peilistä kurkistaa spitaalinen, ja heiluttaa kättä sinulle kahdella sormella! estät sen kopioimalla tämän blogiisi