IRC-Galleria

neesha

neesha

"mä rakastan ja uskon mun unelmiin"

Selaa blogimerkintöjä

GABRIELPerjantai 06.10.2006 19:12

GABRIEL
Tää on surullinen tarina mun
ystävästä
nimeltään Gabriel,
timantit loistivat silmistä
mut silti sai osan eläimen.
jo lastenvaunujaan alettiin
potkia ja työntää
alas saastaisimpaan
viemäriin,
mut joka potkun jälkeen
täytyi potkijan myöntää
että jalka osui liekkeihin.
hänet yritettiin keihästää
salamoilla
sekä jääpuikoilla,
mutta oli tarttunut
hampailla elämään
siksi kesti aina tulen ja
jään.
Veljensä asui vankilassa
ja siskonsa laivoissa
isä eli sadistina
herruudessa
ja äiti herran pelossa.
nahkatakkiinsa hän kirjoitti
Gabriel G:llä
että kaikki tietäisivät
millä toisella nimellä
ylpeyden nimeäisivät,
ja nahkatakkiaan
hän ei riisunut milloinkaan
ei kesällä eikä talvella
ei edes viimeisenä iltana.

Hän puhui stadin slangia
vaik ei ollut siellä
käynytkään,
kehui polttaneensa hasshista
vaik ei ollut sitä
nähnytkään
ja kätensä heiluivat ilmassa
kun hän kertoi
suunnitelmistaan,
ajatuksensa lensivät
avaruudessa
ja saivat hänet suunniltaan
hänen elämänjanonsa
ei ollut koskaan sammuva
sitä hän joi ja siinä hän ui
ja siitä aina humaltui.

Gabriel ei viihtynyt
koulussa
ja olisi sen lopettanut
mut faija sano jos
joulutodistuksessa
on nelosia niin mä tapan sut

no todistuksessa oli kolme
nelosta
ja joulujuhla päättynyt
mutta hän ei vapissut
pelosta
oli elämästään päättänyt
ja saman päivän iltana
hän roikkui narun jatkeena
oman talonsa vintissä
tähdet loistivat silmissä

Moni sanoi Gabriel teki
itsemurhan
TOTUUS KUITENKIN ON
ETTÄ HÄN LOPETTI MATKAN
TURHAN
KOSKA TÄÄLLÄ OLI KODITON...

ja tiedän et Gabriel tahtoi
elää,
eikä tehdä pahaa kenellekään

mutta hänen ei annettu elää
koska hän koki enemmän.
elämänsä hän koki niin
kuin Jack Kerouac tai James
Dean.
se on ratsastamista
villihevosella,
sekä myrskytuulella...

[Ei aihetta]Perjantai 06.10.2006 19:08

Can't move can't breathe it's gettin dark
The beast has come to steal your heart
So you better practice your scream
Well you may not live your dreams.

?!?...hohoijaaPerjantai 06.10.2006 18:09

ei vaa jaxais enään...
pakko keksiä jotain kivaa menoo täx illax,ei tää voi jatkua enään näin...

vituttaa,ja ahistaa ni saatanasti,
misää ei voi saada rauhaa ei kotona,koulus,kavereilla... iha sama missä menee
vieres on aina niitä "pienii perkeleitä" ;D

miten voi aina olla ni vitun ahistunu ja väsyny,jaa a...???...
mut tänään ei mennä aikasin nukkumaaN,EI!
tänään juhlitaan... SAMBAA!!! O`LA la!
:)
ei ny sitä juhlita enivei...
NO HUH HUH!!!

jännääää...Tiistai 03.10.2006 12:04

eilinen meni aika nopiasti katoin salkkarit,käenpesä,täydelliset naiset,WEEDS, ja tietysti oz,in...
ja aikanen herätys kouluun :O pitää ny vaa jaxaa...jotenki.
ei oo vaa oikee mitää hommaa tääl koulus mitä vois tehä,aika kuluu siis TODELLA hitaasti.
tämänki päivän vois viettää yhtä samanlail ku eilisen ;D
koulusta eka näyttää mun uutta talvitakkia kotia et saan äitiltä sen rahan takas siit takist.
on vitun tylsää ja todella tylsää PISTE.

ujujujMaanantai 02.10.2006 20:54

1. Katso oikealle,mikä herättää kiinnostuksesi siellä?
-jenkki_boy puhaltelee halppiksen pussin täyteen ilmaa...kiinnostavaa tieteen kokeilua...

2. Minkä väriset sukat sinulla on juuri nyt jalassa?
- harmaat

3. Asia/Esine jota et haluaisi koskaan lahjaksi?
-jotain kauheeta ja käytettyä,esim sukkia

4. Ärsyttävin lausahdus jonka olet kuullut?
-Niitä on aika monia kun kykenis alkaa miettii niitä.

5. Asia josta ilahdut?
-iloset asiat

6. Monta jäätelöä olet syönyt tänään?
-0 kpl mut eile söin geisha tuutin <3

7. Oletko koskaan juonut pilaantunutta maitoa?
-vahingos,hyi...

8. Kaunein ääni maailmassa?
- musiikki ja musiikkikkin

9. Mikä saa sinut liikkeelle?
-joku kiva tekemine,jos jossai on jotai menoo ym...

10. Paras jäätelömaku?
-suklaa

11. Ja miksi juuri se?
-suklaa on ni hyvää <3

12. Pidätkö keltaisesta väristä?
-On se ihan mukava :)

13. Oletko koskaan toivonut itsellesi ponia?
-Yeah, many times... Monesti ku olin pieni, tai lähinnä enempi halusin hevosen...

14. Jos olet karusellissa, minkä eläimen valitset sieltä?
-hevosen

15. Oletko väsyneempi syksyllä vai keväällä?
-kesällä

16. Mitä mieltä olet talvesta?
-ihana <3

17. Väsyttääkö sinua juuri nyt?
-Vähäsen...

18. Mitä hurjaa sinun tekisi mieli tehdä nyt?
-Lähtee ulos tekee jotain hurjaa.

19. Rakkain esineesi?
-hmmm..niitä on niiin monta...

20. Miellyttävin muisto?
-Niitä on aika paljon. Kun alkaa oikee miettii..

21. Musiikki vai kuvataide?
-kuvis

22. Elämän tarkoitus?
-elää elämäänsä.

23. Kauneinta luonnossa?
-villieläimet,auringonlasku...

jnMaanantai 02.10.2006 20:46


Uskallatko/uskaltaisitko:

[x] Kiroilla äitisi kuullen
[x] Soittaa vieraille ihmisille (kuten pankkiin, lääkäriin)
[x] Liftata
[x] Kokeilla huumeita
[x] Kävellä yksin yöllä
[x] Mennä yksin bussilla pitkän matkaa
[x] Lähteä yksin matkalle
[x] Lyöttäytyä tuntemattomien seuraan
[x] Pitää salaa kotibileet
[´] Matkustaa Thaimaaseen
[x] Osallistua mellakkaan
[?] Kirjoittaa omalla nimelläsi lehden yleisönosastolle
[ ] Esiintyä julkisesti
[x] Koskea käärmettä
[x] Kiivetä korkealle
[ ] Mennä homon kanssa saunaan
[x] Puhua ulkomaalaisille
[x] mennä vuoristorataan
[x] olla erimieltä kaikkien kanssa
[x] itkeä julkisesti
[ ] lentää lentokoneella
[x] Kävellä rautatiekiskoilla

just...

jotai systeemiii....Maanantai 02.10.2006 20:43

FRUITTARI

[]Onko sinulla Lacosten kenkiä tai muita lacosten vaatteita?
[] Entä burberrya?
[x] Käytätkö kaulahuivia?
[ ] Onko sinulla koulurepun sijasta laukku?
[ ] Käytätkö raitapaitoja?
[ ] Kääritkö yleensä farkkujesi lahkeet rullalle polvien kohdalle tai laitat ne sukkien sisään?
[ ] Kuunteletko amispoppia ja räppiä?
[x] Onko sinulla korvakoru/koruja?

Tulos: 2

PISSIS

[x] Shoppailetko usein?
[/] ... ja teetkö ostoksesi One Wayssa, Jack & Jonesissa tai Vero Modassa?
[] Käytätkö usein lausahduksia "niinku" tai "ou mai gaad"?
[] Oletko helium?
[] Onko sinulla suhiseva ässä?
[/]Oletko blondi?
[ ] Onko sinulla siniset silmät?
[ ] Kuunteletko purkkapoppia? (Esim. Pussycat dolls, Rihanna, Darin)

Tulos: 2

HEVARI

[x] Onko sinulla pitkät hiukset?
[ ] ... ja ovatko se mustat?
[] Käytätkö maasto- ja/tai nahkahousuja?
[] Entä nahkatakkeja?
[] Roikkuuko housuissasi paljon kettinkejä?
[] Onko Alexi Laiho mielestäsi maailman paras kitaransoittaja
[] Onko ranteessasi nahasta/kankaasta tehtyjä rannakkeita?
[] ... ja onko niissä niittejä ja/tai bändien logoja?
[] Käytätkö paljon bändien fani-vaatteita?
[ ] Kuunteletko heviä?
[] Oletko menossa marraskuussa Unholy Allianceen?
[] Käytkö Tuska-festareilla useasti?

Tulos: 2

RÄPPÄRI

[x] Onko sinulla pitkiä kaulakoruja?
[/] Käytätkö liian isoja T-paitoja, farkkuja ja/tai collegehousuja? (Löysiä housuja useemmin. :D )
[] Heilutatko käsiäsi kun puhut?
[] Aina jos kaverisi tulee vastaan, sanotko hänelle "What's up my brother?" ja läimäytätte
kätenne yhteen?
[] Onko sinulla rastat?
[x] Käytätkö skeittikenkiä?
[] Tuletko skeittilaudalla joka paikkaan?
[] Käytätkö NY-lippiksiä/pipoja tai muita NY-vaatteita?
[] Harrastatko dirttiä?
[] Oletko tummaihoinen?

Tulos: 2½


GOOTTI

[x] Käytätkö mustaa kajaalia?
[] Entä meikkaatko kasvosi vitivalkoisiksi?
[ ] Onko sinulla mustat hiukset?
[ ] Poltatko tupakkaa?
[] Käytätkö korsettia?
[] Onko sinulla vaatteita joissa palvotaan saatanaa?
[/] Vihaako Jumala mielestäsi sinua?
[x] Ajatteletko kuolemaa?
[ ] Kuunteletko black- ja deathmetallia?
[x] Onko sinulla paljon niittikamaa ja ketjuja?

Tulos: 3 ja puol

oon siis gootti!!! en kyl oo mut... no :D

-Maanantai 02.10.2006 17:11

1. Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi?
criminaali huollon valvojalle

2. Toinen nimesi, tarinaa sen takana?
EvEliina. ei ole tarinaa,ei ainkaan kukaan ole kertonut.

3. Mainitse ihminen kenet luulet tuntevasi läpikotaisin.
-mä en taida tuntea itteänikään niin hyvin kun luulen saati sitten muita ihmisiä.

4. Maa tai paikka minne voisit ja haluisit mennä?
-jamaica

5. Ihminen jonka haluisit pyyhkiä elämästäsi?
-noh en miä nyt tiä haluisinko sillee ketää...no oha niitä aina pari joita vois...

6. Mitä on tehtävä että sinut saa hymyilemään?
-jotain hauskaa

7. Jos saisit olla viikon joku julkisuudenhenkilö, se olisi...?
- c.aguilera

8. Oletko koskaan ollut palavasti rakastunut?
-tarpeex.

9. Sana/lause jonka sanoit viimeksi, ja kenelle?
eikumee eka sun kämpille ja sit nordinille!!!joo joo!!! mä en jxa oottaa tääl kauan!!! tuut pian.

10. Onko sinulla unelmia?
-on!

11. Miksi itkit viimeksi?
-en muista.oisko ollu se ku mä luulin et natazcha kuolee :( se raukka tippu parvekkeelt.

12. Mitä haluisit juuri nyt ostaa?
uusii vaatteita ja kaikkee muutaki.ja sen teen kuha se yks saapuu tänne...

13. Biisi. Joku joka herättää aina tunteita.
-niit on ihan tosi monta, esim: boomcat;wasting my time,pink floyd;blue sky,jne...

14. Mitä et ikinä pukisi päällesi?
-mitään mitä en halua pukea päälleni.

15. Fanta, Cokis, Sprite, Kalja?
-pepsi max

16. Montako lävistystä omistat? tatuointeja?
-korvis,ja tatskoja löytyy jonki verran :)

17. Mikä sinusta tulee isona?
-aikunen

18. Tumma vai vaalea sen olla pitää?
-mistä kymysys

19. Hokema mistä et pääse eroon?
- no ei. se on juuttunu ala-asteelta vielä joskus se kummittelee...

20. Sänkysi leveys?
-en oo mitannu...

21. Oletko herkkä?
-on kyl aika korkee kipu kynnys ;)

22. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
-opettajat,jaahas muut oppilaat on lähteny ja mä jääny 1sin tänne!!! KIVA...

23. Mitä olet syönyt viimeksi?
-lihapiirakan

24. Oletko ihastunut, seurusteletko kenties, vai yksinäinen?
-olen 1näinen

25. Lempivärisi?
-musta

26. Mitä mieltä olet Ricky Martinista?
-en mitään

27. Iskurepliikki jota et koskaan unohda?


28. Mitä nimiä vanhempani harkitsivat sinulle?
-äiti harkitsi:hanna-mari,maria,mari ja iskä anto mun nimex NIINA

29. Kuka näistä voisit olla; Tuhkimo, Ruusunen, Joutsenprinsessa, vai Lumikki?
-tuhkimo

30. Kyky, mitä et omista ja jonka tahtoisit.
-tahtoisin elää mun unelmaa...

uusi jo tehtykin juttu :)Maanantai 02.10.2006 15:30

1.Etunimesi? niina
2. Nimettiinkö sinut jonkun mukaan?SEN LAULUN "PIKKU NIINA" muuten must ois tullu hanna-mari,maria tai mari.mut kyl tää oma nimi toimii hyvin ;) kiitos iskän
3. Luettele lempinimesi? NIISKU
4. Syntymäpäiväsi? 3.8.1987
5. Nimeä joku, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla? MIRA JA ANNA
6. Asumismuotosi?OMAKOTITALO,JA KAVERILLA ASUSTELLESSA KERROSTALOSSA.
7. Kengänkokosi? 39-40
8. Vasen- vai oikeakätinen? OIKEE
10. Silmien väri? VIHR,RUSKEET
11. Pidätkö piilolinssejä? NOPE
12. Onko sinulla tatuointia? OHA NIITÄ TULTU TEHTYÄ
13. Lävistyksiä? KORVAT AINAKI
14. Poltatko?EN,EN,EN
15. Juotko? OON LOPETELLU...JUON TODELLA HARVOIN NYKYÄÄN.
16. Oletko koskaan juonut itsesi niin huonoon kuntoon, ettet muista mitään? NOUH
17. Lempijuomasi? VESI,BACARCI,KOPPARBERG MUSTIKKA,
18. Lempiruokasi? ROSKARUOKA
19. Lempijälkiruokasi? MELKEE KAIKKI KÄY ;d
20. Lempijäätelömakusi? SUKLAA
21. Lempivärisi? MUSTA
23. Lempikuukautesi?ELOKUU-SYYSKUU
24. Lempituoksusi? KOOKOS
25. Lempiäänesi? MUSIKKI :)
26. Vuoden lempipäiväsi? 24.12
27. Uskotko jumalaan? JOO JA EI.VAIKEE LUOTTAA KEHENKÄÄN MIX VOIS JUMALAAN? JOS SE HALUU MUN USKON SEN TÄYTYY ANSAITA JA TODISTAA OLEMASSA OLONSA.
28. Pidätkö presidentti Bushista? VIHAAN,VIHAAN,VIHAAN
29. Onko sinulla nettipäiväkirjaa/blogia? TÄMÄ!
30. Avaatko kengännauhasi, kun otat kengät pois jalasta? EN,LIIAN TYÖLÄSTÄ
31. Montako tyynyä käytät nukkuessasi? 2
32. Esitätkö tähdille toiveita? EN
33. Katsotko vielä lapsille suunnattuja TV-ohjelmia/elokuvia? TOTTAKAI
34. Oletko sarkastinen?SE ON???
35. Onko kukaan sanonut sinun muistuttavan jotain julkkista? EI AINAKAAN MUISTIN MUKAAN...
36. Jos olisit värikynä, mikä olisit? GEELIKYNÄ
37. Pidätkö lentokoneella matkustamisesta? TUSKIN PITÄISIN...
38. Kokeilisitko/oletko kokeillut benji-hyppyä? NOPE
39. Oletko koskaan laulanut yleisön edessä? ALA-ASTEEN JUHLISSA
40. Monellako keikalla olet ollut? PARIS
41. Onko sinulla iPodia? MIKÄ SE ON?
42. Imuroitko musiikkia (Internetistä)? EN
43. Montako lainvastaista asiaa olet suorittanut? PARI
44. Oletko koskaan ampunut aseella? ILMAKIVÄÄRILLÄ,SPLÄTTÄRILLÄ,VESIPYSSY JA NUO TAPAHTU KAUAN SITTEN45. Oletko koskaan tärvellyt tosissasi ja tahallasi toisen omaisuutta? JUUU
46. Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä? OLEN
47. Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi tahallasi?OLEN
48. Suurin virheesi? EI TUU MIÄLEEN
49. Mikä on kotoa katsottuna kauimmainen piste, jossa olet ollut? RUOTTI,NORJA
50. Jos voisit matkata minne tahansa, minne menisit? SHOPPAILEMAAN,
51. Millainen on unelma-autosi? EN OO AUTO IHMINEN MUT JOKU NÄPPÄRÄN HIANO OIS KIVA.
52. Oletko sinut pituutesi kanssa? en ymmärrä kysymystä...
53. Pidätkö käsialastasi? EN!!!!!
54. Pidätkö itseäsi vahvana? JOSKUS
55. Mistä pidät itsessäsi vähiten? KAIKESTA SUURINPIIRTEIN...
56. Nimeä jotain fyysistä, mistä itsessäsi pidät? EN KEKSI MITÄÄN
57. Nimeä jotain henkistä, mistä itsessäsi pidät? EI MUSSA VARMAA OO HYVÄÄ,KUULEMMA ;D
58. Jos olisit joku muu, olisitko itsesi ystävä? EN TIIÄ
59. Ketä ikävöit eniten? SE EI KUULU MUILLE :)
60. Homoavioliittojen puolesta vai vastaan? PUOLESTA
61. Oletko homofobinen? EN
62. Oletko biseksuaali? NOPE
63. Ensimmäinen asia, jonka huomaat vastakkaisessa sukupuolessa?NAAMA
64. Onko sinulla ollut vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta asunnossasi? JUU
65. Minne haluaisit mennä ensitreffeillä? VAIK SE JÄTKÄ KÄMPIL IHA SAMA EN MÄ OO NIIIIIN VAATIVA
66. Kuvaile täydellisiä treffejä! EN
67. Onko kukaan laulanut tai soittanut (musiikkia) sinulle henkilökohtaisesti? ON :D KÄNNIS...
68. Onko sinua suudeltu ilotulituksen aikana? EN MUISTA
69. Milloin sait ensisuudelmasi? KAUAN SITTEN...
70. Onko joku yli 10 vuotta sinua vanhempi yrittänyt iskeä sinut? JUU...
71. Mikä saa sinut kiinnostumaan vastakkaisesta sukupuolesta? KOKONAISUUS
72. Mikä tappaa kiinnostuksesi? KUSIPÄISYYS
74. Oletko liian ujo pyytääksesi ketään ulos? OLEN
75. Oletko varattu vai sinkku? SINKKU
76. Oletko koskaan rakastanut ketään?JOO
77. Kelle sanoit viimeksi rakastavasi tätä? MUN KISSALLE :)
78. Milloin itkit viimeksi? joskus varmaan kun riijeltii...JOSKUS KESÄLLÄ???
79. Oletko koskaan itkenyt ilman hyvää syytä? JOOO...
80. Oletko kiinnostunut jostain henkilöstä juuri nyt? PIKKASEN :)
81. Koti poislukien, missä kävit viimeksi? BUSSISSA
82. Mitä kirjoja luet tällä hetkellä? EN OIKEEN LUE MITÄÄN.
84. Mitä hiirimatollasi on? EI OLE HIIRIMATTOA!!!
85. Mitä katsoit eilen illalla TV:stä? MENIN AIKASIN NUKKUUN...EN KATTONU MITÄÄÄN!
86. Kenet haluaisit tavata juuri nyt? EN OIKEE KETÄÄ.
87. Jos voisit olla jonkun kanssa juuri nyt, niin kenen? <3 SEN JJONKUN ;)
88. Minkä väriset housut ja kengät sinulla on jalassasi? MUSTAT JA VALKOSET
90. Kelle puhuit viimeksi puhelimessa? ÄITI TAI PETTERI
91. Mitä kuuntelet tällä hetkellä? TIETSIKAN SURINAA
92. Mitä söit viimeksi? 1 LIHAPIIRAKAN
93. Viimeisin katsomasi elokuva? TERAPIAN TARPEESSA.
94. Pelottavat elokuvat vai onnelliset loput? SEKÄETTÄ
95. Kesä vai talvi? TALVI
96. Halit vai suudelmat? RIIPUU VÄHÄN
97. Rolling Stones vai Beatles? NO ENNMPI ROLLARIT...
98. Kissat vai koirat? : MOLEMMAT
99. HAASTAN:KAIKKI JOTKA TÄN LUKEE TAI KOPSAA ;D

noni...Maanantai 02.10.2006 15:05

1. Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla.
- tyhmä.
2. Kerro kaksi asiaa perheestäsi.
- tullaan mtoimeen aina vähä väliä ;D,mun perhe ei kait oo iha normaali ;D ainakaa nuorimasta päätellen :D

3. Kolme asiaa, mitä olet tehnyt tänään.
-nukkunu..
-ollu koneella
-istunu bussis

4. Neljä lempiväriäsi.
-musta
-oranssi
-turkoosi
-punainen

5. Jokin viisikirjaiminen sana.
-kissa

6. Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
- oisko ollu joku leijonamielen biisi... muistaakseni ainaki.

7. Kaksi asiaa, mitä teet seuraavaksi.
-yritän olla koneella mahd, kauan,ni ettei opet tuu viemää pois mua.
- -||-

8. Kolme asiaa, jotka ärsyttävät sinua.
-valehtelu
-koulu
-vittumainen päivä

9. Neljä asiaa, joista olet onnellinen.
-ystävät
-hyvyykset
-luonto
-lemmikit

10. Mainitse 6 kaveriasi nimeltä.
- heidi
-tuija
-johanna
-virpi
-petteri
-jenna

11. Viimeinen sana, jonka sanoit.
- mut siis minne mä vien ne ovet?

12. Viikon kaksi parasta päivää.
- perjantai
- lauantai

13. Jotain, mitä sinulla on kolme.
- 3 vesi pulloa repussa :D

14. Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
- jaa¨a

15. Mitä näet nyt yli 5?
- kysymystä

16. Yksi vaatekappale päälläsi.
- huppari

17. Jotain, mitä on kiva tehdä kaksin.
- riippuu toisesta ihmisestä...

18. Kolme turhaa asiaa elämässäsi.
- koulu
-läksyt
-tylsyys

19. Mitä teet neljän päivän päästä?
- en tiedä vielä, kattoo sitten...silloha o vapaa päivä!!!