IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.11.2008 23:50

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

:')Keskiviikko 05.11.2008 01:59


Viimeisintä:

Viimeisin alkoholijuoma: lauantaina kaljaa.
Viimeisin autoajelu: tänää kotia.
Viimeisin suudelma: joskus.
Viimeisin nähty elokuva: emmä muista.
Viimeisin puhelinsoitto: äitee.
Viimeisin soitettu cd: joku sekalaanen.
Viimeisin itku: yhyy.

oletko koskaan -juttua:

Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi?: en.
Oletko koskaan joutunut tekemisiin poliisin kanssa?: juu'u :'p kotia poliisi autolla!
Oletko koskaan uinut alastomana?: juu.
Oletko koskaan ollut TV:ssä?: juu :D
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä?: haa'a :'DD
Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä?: een.
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa?: juuu.

3 Valintaa:

1. Musta vai valkea: kumpiki.
2. Kuuma vai kylmä: väliltä.
3. Suklaa vai vanilja: suklaa.


Oletko ikinä-Galluppi

Oletko ikinä luntannut?: no oon.
Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle?: juu..
Oletko ikinä pussannut poskelle tyttöä?: nojuu.
Oletko ikinä ostanut Cosmopolitania?: en vissiinkää ostanu.
Oletko ikinä ollut kännissä?: nojuu.
Oletko ikinä lintsannut?: nojuu.
Oletko ikinä valehdellut?: juu.
Oletko ikinä karannut kotoa?: hetkeksi.
Oletko ikinä ollut nälkälakossa?: en.
Oletko ikinä ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä?: een kaupasta.. ;p
Oletko ikinä mennyt ala-ikäisenä baariin?: en vissiinkää.
Oletko ikinä syönyt lääkkeitä yli suosituksen?: maybe.
Oletko ikinä lyönyt ketään turpiin?: enpä ny sillee.
Oletko ikinä varastanut?: juuu.
Oletko ikinä tehnyt ilkivaltaa?: vissiinki sitte.
Oletko ikinä oksentanut tahallisesti?: joskus.
Oletko ikinä ollut masentunut? : een kai.
Oletko ikinä vihannut ketään?: todellaki.

LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN:
1. <; jätän mielummin sanomatta.

LUETTELE 2 ASIAA MITÄ OLET TÄNÄÄN TEHNYT:
1. syöny.
2. ollu koulus.

Nimikirjaimesi? NKH
Minä viikonpäivänä synnyit?: en tierä.
Opiskeletko jotain?: kai sitä jotaki koulus ainaki pitäs opiskella.

M I E L I P I T E E T
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta?: lumi.
Mistä musiikista pidät?: monista.
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?: Kesä,lämpöönen.
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon?: en.
Minkälaisista elokuvista pidät?: en tiä,riippuu kenen kans kattoo yms :)

S U H T E E T
Keitä kuuluu perheeseesi?: issee,äitee,2 siskoa,& 1 veli.
Minkälaisessa seurassa viihdyt?: sellases.. :p
Tunnetko paljon ihmisiä? : juuu.

F R E E T I M E
Pidätkö piirtämisestä?: en ku en osaa :'DD
Pyöräiletkö paljon?: kesällä ehkä.
Mitä musiikki merkitsee sinulle?: paljo.
Harrastatko mitään vakituisesti?: een.
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? : no een.

H A A V E E T
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää?: riippuu vähä.
Mihin suurin haaveesi liittyy? : emmä tierä.

V I I M E K S I
Join: juissia.
Tipuin tuolilta:joskus.
Itkin: joskus.
Nauroin: tänään.

K Y S Y M Y K S I Ä
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt? : en keltää.
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa? : en tietääkseni,tai sitte joo.
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden?: enkai.
Oletko löytänyt netistä kavereita?: juuu.
Mitä kappaletta kuuntelet nyt?: en mitää.

O N K O
Vika aina sinussa?: joskus.
Sinua kohdeltu huonosti?: joskus.
Sinulla pelkoja?: juu varmaanki.

K Y S Y M Y K S I Ä
Rakastatko ystäviäsi?: juuu.
Kelle puhuit viimeksi messengerissä?: Terolle.
Lause/sana jonka sanoit viimeksi?: juu otan ne pian pois.
Jaksatko elää elämääsi? : nojuuu.

[Ei aihetta]Maanantai 03.11.2008 22:18

19 tapaa saada tyttö

1. Halaukset takaapäin
2. Tartu hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi (älä anna hänen tarttua käteesi)
3. Kun hän seisoo, kiedo kädet hänen ympärilleen
4. Syleile häntä
5. Älä pakota häntä mihinkään
6. Pistä hänelle viesti ilman syytäkin
7. Kehu häntä rehellisesti
8. Kun halaat häntä, älä päästä irti ennen kuin on pakko
9. Ole superkiltti hänelle
10. Soita hänelle iltaisin sanoaksesi hyvää yötä
11. Lohduta häntä kun hän itkee
12. Pyyhi hänen kyyneleensä
13. Rakasta häntä koko sydämestäsi
14. Nosta hänet ylös ja flirttaile hänelle
15. Ole kohtelias
16. Älä anna kavereittesi puhua paskaa hänestä, hän saa tietää siitä !
17. Vie hänet pitkälle kävelylle illalla
18. Aina muista tuoda huopa minne tahansa menette kun on kylmä, sillä tavalla voit lämmittää häntä ja olla hänen lähellään
19. Älä koskaan valehtele hänelle, koska silloin hän ajattelee että kaikki mitä sanoit oli vain valhetta, myös 'minä rakastan sinua'

:pPerjantai 31.10.2008 02:01



Tyttömäinen puolesi:

[/] Käytät huulikiiltoa
[x] Rakastat shoppailua
[/] Käytät eyelineria
[ ] Sinulla on sama paita useana erivärinä
[ ] Pukeudut pinkkiin
[ ] Pyydät äidiltäsi neuvoja
[/] Mielestäsi cheerlearding on urheilua
[ ] Inhoat pukeutua mustaan
[/] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa
[ ] Tykkäät käydä manikyyreiisä/pedikyyreissä
[ ] Tykkäät pitää koruja
[ ] Hameet ovat suuri osa garderobiasi
[ ] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
[ ] Et pidä Star Wars-elokuvasta
[ ] Olet harrastanut cheeleadingia, kuntosalia tai tanssia
[/] Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet
[x] Naurat paljon
[x] Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
[ ] Välität ulkonäöstäsi
[ ] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
[x] Käytät hajuvesiä
[x] Käytät tyttöjen alusvaatteita
[/] Leikit pienenä nukeilla
[/] Tykkäät meikata toisia ihmisiä
[/] Tykkäät ottaa itsestäsi kameralla kuvia kun sinulla on tylsää

total : 8½


Poikamainen puolesi:

[x] Rakastat huppareita
[x] Rakastat farkkuja
[x] Koirat on parempia kuin kissat
[x] Olet vahingoniloinen
[ ] Olet pelannut poikien kanssa samassa joukkueessa
[ ] Shoppailu on kidutusta
[/] Inhoat surullisia elokuvia
[ ] Omistat xboxin
[x] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
[x] Olet halunnut olla palomies
[ ] Sinulla on DS, PS2 tai sega.
[ ] Sinulla on ollut pakkomielle power rangeseihin
[x] Katsot urheilua TV:stä
[ ] Pyydät isältäsi neuvoja
[ ] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia
[ ] Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[ ] Olet kerännyt/keräät baseball kortteja
[/] Roikkuvat farkut ovat makeita
[ ] On outoa pitää pyjamabileitä
[x] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
[x] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[x] Urheilu on hauskaa
[/] Puhut ruoka suussa
[x (yö)] Käytät boksereita

Total : 12½

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.10.2008 21:03

Poika istuutui tytön viereen. Tyttö ei kiinnittänyt häneen minkäänlaista huomiota ensin. "Anteeksi, mutta oletko uusi täällä?" Hän kysyi. Tyttö käänsi katseensa poikaan kummastuneena ja upotti kristallin siniset silmänsä pojan omiin. "Niinkin voisi sanoa? Nimeni on Ellie Stewarts." Tyttö vastasi räpläten pitkiä vaaleita hiuksiaan. Tyttö oli kaunis kuin enkeli. Pojan kännykkä soi. "Niin? Ai hei äiti. Jo 17.53? olen tulossa. Joo.Moimoi." Hän sanoi ja sulki puhelimen. "Haluaisitko tulla kanssani vaikka kahville tänään?" Tyttö kysyi ujosti. "En tänään... Huomenna on uusi päivä. Jos annan numeroni soitatko minulle?" Poika vastasi ja kaivoi repustaan kynää ja paperia alkaen kirjoittaa sille numeroaan. "Niin huomenna on todellakin uusi päivä..." Tyttö mumisi hiljaa surullisesti ja otti pojan numeron. Hän kiitti ja jäi bussista pois. Muut bussissa olevat katsoivat poikaa kulmat kurtussa.
Seuraavana päivänä tyttö soitti pojalle ja sopi tapaamisen ravintolan takana.
Pojan mennessä paikalle ei siellä kuitenkaan näkynyt ketään. Hän alkoi kuulla surullista laulua ympäriltään. Kylmä henkäys hänen korvansa juuressa, johon oli sekoittunut hiljainen kuiskaus: "En kuole yksin."
Seuraavana aamuna lehdessä:
3.7.08 Noin 13 vuotias blondi tyttö Ellie stewarts murhattiin. Seuraavana päivänä poliisi sai tiedoituksen saman ikäisen pojan katoamisesta.

Kummaa oli se, että poika tapasi Ellien vasta murhan jälkeisenä päivänä. Nyt kun olet lukenut tämän, kopioi tämä päiväkirjaasi, tai ollessasi yksin kuulet laulua ja kaipuullisen kuiskauksen

-.-Keskiviikko 29.10.2008 00:16


SOSIAALISUUS:
Onko sinulla seurustelukumppania? - eipä näy.
Haluisitko, jos ei ole? - kai sitte.
Onko sinulla parasta ystävää? -jees.
Onko sinulla monia hyviä ystäviä? - onon.
Entä kavereita? - juu :>
Onko sinua koskaan kiusattu? - eipä pahemmin.
Onko sinulla lemmikkejä? - ei periaattees.
Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon? -yks pikkusisko riittää ihan hyvin :D
Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain? - een.
Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? - juu.
Pidätkö itsestäsi? - joskus joskus en.
Tuntuuko usein, ettei enää jaksa? - joskus.
Oletko ihastunut? - vissiinki näin päässy käymää.

MILLOIN VIIMEKSI:
Pesit hampaat? - päivällä.
Halasit jotain? - today.
Silitit jotain eläintä? - today.
Hämmennyit? - en tiä.
Surit? - eilen maybe vähä.


SEKALAISTA:
Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi? - terkkarilta viesti,ku häippäsin koulusta.
Kenen sängyssä nukuit viime yön? - omas♥ :'D
Minkä värinen paita sinulla on nyt? - sininen ja musta.
Lempielokuva? - emmä tiä.
Sano yksi asia jota teet joka päivä? - puhun.
Minkä väriset ovat huoneesi seinät? - siniset.
Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä? - vähä.
Mitä et malta odottaa? - sitä et mennään italiaan,ja helsinkiin.
Millon viimeksi näit äitiäsi? - äskeen.
Mitä söit eilen illalla? - leipää kai.
Katso vasemmalle mitä näät? - portaat.
Milloin viimeksi liikuit taksilla? - en muista.
Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt? - eileen.
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - juu :))
Milloin itkit viimeksi? - en muista.
Miltä hiuksesi nyt tuoksuvat nyt? - joltaki toffeen tuoksuselta saippualta.
Mikä sinut saa yleensä itkemään? - jokku asiat.
Mitä ääniä kuulet ympäriltäsi? - musiikkia.
Kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? - jonku :o
Minkä väriset sukat sinulla on jalassa, vai onko lainkaan? - ei oo.
Viimeksi syöty ruoka? - leipä.
Viimeksi juotu juoma? - kokis.
Mitä odotat tällä hetkellä, vai odotatko mitään tulevalta? - jotai kai.
Inhoatko ketään juuri nyt? - inhoan.
Rakastatko ketään tällä hetkellä? - juu toki :p
Rakastaako sinua kukaan? - en tiä.
Ikävöitkö ketään juuri nyt? - juu.
Mitä aiot tänään vielä tehdä? - syörä ja nukkua.

VIIMEKSI:
- Kenen vieressä viimeksi nukuit? - Essin vkl :p
- Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - mumman.
- Kenen luona olit viimeksi yötä? - Essin vissiinki.
- Kenelle viimeksi nauroit? - meses yhrelle jutulle.
- Kenen vanhempia olet viimeksi halannut - emmä tiä?


VOISITKO KOSKAAN:
- Nauraa henkilölle joka kaatuu? - voisin,toki riippuu kuka kaatuu ja miten pahoo :DD
- Luntata kokeessa? - juu,toki :D
- Polttaa tupakkaa? - en tiä.
- Lintsata koulusta? - juu,tänään viimmeksi :DD
- Nukkua paljaalla lattialla? - juu.

[Ei aihetta]Tiistai 28.10.2008 00:57

&lt;suru&gt; <totinen>

-.-Sunnuntai 26.10.2008 21:14

eilisen jäljiltä sitte puhelinki puk-koodis,jesjes ;o

•Torstai 23.10.2008 22:16

TÄYSIN REHELLISESTI:

I H A S T U K S E S I

>> Tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä ? - ei..
>> Miksi et seurustele hänen kanssaan ? siks.
>> Onko hän sinua nuorempi vai vanhempi ? vanhempi.
>> Mikä hänestä tekee niin ihanan ? - kokonaisuus.
>> Voisitko koskaan saada häntä omaksesi ? -en usko.
>> Milloin näet hänet seuraavaksi ? - ehkä huomenna.
>> Milloin viimeksi ajattelit häntä ? - nyt.
>> Onko hän kaunis/komea ? -komea
>> Voisitko kuvitella meneväsi naimisiin hänen kanssaan ? -voisin(?),mutta se ei voisi.
>> Oletko koskaan halannut häntä ? - en.

Y S T Ä V Ä T / K A V E R I T

>> Onko sinulla sellaista ystävää, jolle voit kertoa kaikki huolesi ? -onon.
>> Omistatko parasta ystävää ? - periaattees.
>> Riiteletkö usein ystäviesi kanssa ? - en.
>> Voisitko elää ilman ystäviä ? - en.
>> Voisitko satuttaa tahallasi ystäviäsi ? - en.
>> Oletko koskaan haukkunut kavereitasi päin naamaa ? - juu,mutta kyllä ne tajuaa ne vitsinä.
>> Oletko koskaan auttanut kaveriasi pulasta ? - kaippa.
>> Oletko koskaan yrittänyt saada kaverisi poikaystävää ? - en.
>> Oletko tehnyt kavereidesi kanssa tyhmiä juttuja, joita olet katunut jälkeenpäin ? - ehkä.
>> Kenen kanssa kavereistasi vietät eniten aikaa ? - Essi,Henna, ja Janette.

P E R H E

>> Asutko vielä kotona ? - juu.
>> Onko sinulla veljiä ? - on yks :p
>> Entä siskoja ? - on kaks :p
>> Ovatko vanhempasi edelleen yhdessä ? - on.
>> Onko koskaan tuntunut siltä, että haluaisit vaihtaa perhettäsi ? - joskus.
>> Oletko oikeasti sitä mieltä ? - en oo.
>> Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi ? - on aiva.
>> Kenen kanssa perheenjäsenistäsi vietät eniten aikaa ? - en tiä.

S I N Ä

>> Monta kirjainta on nimessäsi ? - 5
>> Kuinka pitkä olet ? - 156-157 cm.
>> Oletko onnellinen ? - juu.
>> Entä surullinen ? - ehkä vähä.
>> Missä kuussa olet syntynyt ? - tammikuus.
>> Oletko allerginen jollekkin ? - ehkä.
>> Onko sinulla mitään sairautta ? - ei oo.
>> Onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto ? - väliltä.
>> Kiroiletko paljon ? - joskus kai.
>> Oletko ujo ? - enny mitenkää erityysen ujo.

K O U L U

>> Mitä koulua käyt ? - kurikan ylä-aste.
>> Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo ? - en tiä.
>> Paljon sait viime kokeesta ? - en muista.
>> Mitä ainetta vihaat eniten ? - melkeen kaikkia mutta eniten,kemiaa,matikkaa,ruottia,historiaa.
>> Entä mikä on lempiaineesi ? - metalli kässä & musiikki.
>> Onko sinulla kiva luokka ? - ohan se. (:
>> Oletko koskaan ollut jälki-istunnossa ? - en oo,ihme kylläki.
>> Oletko koskaan saanut kokeesta kymppiä ? - ehkä ala-asteella :D
>> Entä nelosta ? juu.

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.10.2008 19:25

Jos mä sut saisin,
en muuta tarvis,
näytät liian hyvältä
ollakses totta,
näytät täydelliseltä
voitko sä olla totta?♥