IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.05.2010 16:35

Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot ja hukkaa kännykkänsä.
Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin.
Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä. Löytää yleensä kotiin, mut saattaa olla ojassakin makaamassa.
Rapu
Ravut osaavat asiansa. Ryyppäminen on heidän lempipuuhaansa ja yksi parhaista harrastuksista.
Rapu haluaa juoda hyvänmakuisia juomia ja vetää niillä kännit. Ravu ovat kännissä todella puheliaita ja tupakkakin maistuu kerta heitolla.
Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata miehiä / naisia, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!
Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.
Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten alushousuja etsien.
Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn. Ilmeet ovat kohdillaan.
Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.
Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.
Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös vesimiehen lempi puuhaa. Hän vannoo ottavansa vain pienet
hölät, mutta turha toivo.
Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.05.2010 15:52

TEE TÄMÄ SINULLE TÄRKEÄSTÄ HENKILÖSTÄ !
teen tämän : Lari
kokemuksia:
[/] olen katsonut televisiota hänen kanssaan
[en oo nukkunu] olen nukkunut hänen vieressään
[x] olen ollu hänen luona
[x] hän on ollut minun luona
[x] olen nähnyt hänen vanhempansa
[x] hän on nähnyt minun vanhempani
[ ] olen matkustanut hänen kanssaan
[] olen käynyt syömässä hänen kanssa
pikaruokaravintolasaa/muualla
[x] olen halannut häntä
[sokeri] olen nähnyt hänet humalassa
[] hän on kuullut kun laulan
[] olen kuullut kun hän laulaa
[?] hän on nähnyt kun itken
[] olen nähnyt kun hän itkee
[x] olen nähnyt kun hän kirjoittaa
[x] hän on nähnyt kun kirjoitan
[x] olemme kuunnelleet musiikkia yhdessä
[x] olemme nauraneet yhdessä
[/] olemme riidelleet
[] olemme uineet yhdessä
muuta:
onko hän sinulle todella tärkeä? -juuuh(:
rakastatko häntä? - kyllä
hänen kengännumero? - joku 40 ? :DD
kuinka pitkä hän on? - 155 cm ? :D
minkä ikäinen hän on? - 13
tunteeko hän muita kavereitasi? - jep
mitä musiikkia hän kuuntelee? - vähä kaikkee
kerrotko kaiken hänelle, joita et välttämättä kerro muille? - emt ? kyl mä jotaa
entäs kertooko hän sinulle? - tuskin `?
onko hänellä lemmikkejä? - kaloi ? vai oliko ? :D kyl niil on ollu kissa
onko välillänne pitkä matka? -eei nyt hirveen
onko hänellä sisaruksia? - on
jos on, tiedätkö heidän nimensä? - vili ? viivi ?
oletko ostanut hänelle mitään? - en viel :D
onko hän ostanut sinulle? - joo :D
muistatko hänen syntymäpäivänsä? - en tiiä sitä
muistatko hänen puhelinnumeronsa ulkoa? - en kunnol
kuinka paljon teillä on ikäeroa? - 2.v
onko sinulla hänen numeroaan? - on
onko sinulla hänen meseosoite? - juuu
ja viimeinen, tärkeysasteikosta 4-10? - 10<3

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.05.2010 03:51

pusu, jos ois pokkaa pussata poskelle.
pusipusi, jos ois pokkaa pussata suulle.
hali, jos ois pokkaa halata.
läps, jos ois pokkaa lyyä perseelle.
& jos et vastaa sanon että olet pelkuri sitten kopioit tämän omaan päiväkirjaasi että pääsen kostamaan

huohh!Lauantai 29.05.2010 12:50

kertokaa jotaa kivaa !!!! mul on tylsää ! ;((

[Ei aihetta]Lauantai 29.05.2010 00:48

PUSSAISITKO minua jos saisit siihen mahdollisuuden? Laita tämä omaan päiväkirjaasi ja katso kuinka moni pussaisi sinua

[Ei aihetta]Perjantai 28.05.2010 22:51

Henkilön nimi on? - Lari
Miksi teet juuri hänestä? - siks
Missä tutustuit häneen? - öö...
Mitä teette yleensä yhdessä? - noo milloin mitäkii
Kuinka tärkeä hän on sinulle asteikosta 1-10? - 110
Välitätkö hänestä? - JOO
Ilman häntä olisin? - en mitää
Jos menettäisit hänet? - angst
Uhraisitko henkesi hänen puolestaan? - emt ? kyl mä mun pikkuveljen uhraisin :DD
Oletteko samanikäisiä? - ei
Mikä hänestä tekee ainutlaatuisen? - ihanuus yms en osaa selittää.
Oletteko saman pituisia? - se on pidempii
Kuvaile häntä neljällä sanalla? - rakas ihana söpö paras
Oletko hänelle tärkeä? - khyl mä varmaan
Mikä eläin kuvaa häntä parhaiten? - TIGER :d
Mikä on hänen lempiruoka? - minä
Merkkaako hän sinulle kaveria/ystävää/parastakaveria/parastaystävää? - ei noist mtn
Mitä sinä merkkaat hänelle? - en tiiä
Jos saisit kysyä häneltä yhden kysymyksen mitä kysyisit ? - entiiä
Kerro teidän parhain kommellus? - jaajaa
Mikä on hänen kauhein syntinsä? - en oikee tiiä
Kuinka hyvin tunnet hänet asteikolla 1-10 ? - 8-9
Onko hän hyvä koulussa - juu kylhän se ?
Milloin viimeksi riitelit hänen kanssaan? - en harrasta
Rakastatko häntä? - JOO <3

[Ei aihetta]Perjantai 28.05.2010 21:50

Kopioi tämä päiväkirjaasi, niin saat tänään
MAAILMAN ihanimman tekstiviestin sinulle
tärkeimmältä henkilöltä.

[Ei aihetta]Perjantai 28.05.2010 18:07

Jos haluat viettää hetken kanssani kesällä > 2010 kirjoita "summer"

[Ei aihetta]Perjantai 28.05.2010 16:56

V I I M E K E S Ä
Kenen kanssa vietit eniten aikaa ? » kavereitten d:
Tapasitko uusia ihmisiä ? » joitakii
Petyitkö ihmisiin ? » kylvissii
Kävitkö usein uimassa ? » jöö
Olitko mökillä ? » olin
Olitko usein humalassa ? » en
T Ä N Ä Ä N
Mistä heräsit ? » omast sängyst
Millainen olo on ollut ? » outo
Millainen sää on ollut ? » sataa :/
Oletko käyttänyt rahaa johonkin ? » en
Oletko ollut tänään autossa ? » en
Keitä ihmisiä olet tänään nähnyt ? » vaikka ketä..
Kenelle olet tekstannut ? » en kenenkääkaa vissii
Kenen kanssa olet puhunut tänään puhelimessa ? » Larin <3 ja äitin ja jyntyn ja en muitten vissii :D
M E N N Y T V I I K K O
Mikä on ollut parasta ? » Lari <3
Mikä on ollut ikävintä ? » no perjantain mummokuoli..
Oletko käyttänyt paljon rahaa ? » en
Mihin olet käyttänyt rahaa? » en mihkää
Kenen kanssa olet viettänyt eniten aikaa ? » öö emt ?
T Ä L L Ä H E T K E L L Ä
Mikä biisi soi ? » yks
Ketä ikävöit ? » Lariii
Onko nälkä ? » ei
Mitä haluaisit nyt ? » et sade loppuis ja nähä larin
Kuka ihminen on lähimpänä sinua ? » jäppiin?
Mitä sinulla on päälläsi ? » farkkulagginsit toppi t-paita ja huppari
Onko meikkiä ? » ei
Miten hiuksesi ovat ? » auki
M I L L O I N V I I M E K S I . . .
... Joit alkoholia ? » 2 viikkoosit
... Ärsyynnyit jostakin ? » eilen
... Olit kateellinen jollekin ? » en muista
... Söit ruokaa ? » äske
... Joit jotakin ? » äske
I H M I S E T
Kenen vieressä nukuit viimeksi ? » jyntyn :DD
Kuka viimeksi on saanut tai lainannut sinulta jotain ? » sisko
Kenelle viimeksi kerroit salaisuuden ? » vissii jyntylle <3
Kenelle sanoit viimeksi kiitos ? » oonalle ?
Kuka saa sinut paremmalle tuulelle ? » jynty ja lari <3
Kenen kanssa syntyy aina hyvää juttua ? » jyntyn jennin <3 ja larin ?
Kenellä on samanlainen musiikkimaku, kuin sinulla ? »eiköhän jyntyl ?
Kenen kanssa haluaisit olla juuri nyt ? » larin <3
Kuka viimeksi kehui sinua ? » vissii äiti...
K U M P I . . .
... Jäätelö vai mehujää ? » jäätelö ?
... Suklaa vai salmiakki ? » salmiakki ?
... Päärynä vai banaani ? » banaani ?
... Jogurtti vai rahka ? » rahka ?
... Kissa vai koira ? » koira
... Musta vai valkoinen ? » molemmat
... Kevät vai syksy ? » kevät
... Kinkku vai kalkkuna ? » kinkku
... Tekstiviesti vai puhelinsoitto ? » puhelinsoitto
... Taru Sormusten Herrasta vai Harry Potter ? » kummatkii ?
O L E T K O . . .
... Lakannut joskus täysin luottamasta johonkin ihmiseen ? » oon
... Saanut viimeisen viikon sisällä rahaa vanhemmiltasi ? » noen !
... Valehdellut viimeisen viikon sisällä vanhemmillesi ? » oon!

[Ei aihetta]Perjantai 28.05.2010 12:52

P E R U S
mitä teet perjantaina ? – koneel dataan koko yön.
kuinka pitkä olet ? – jtn 150 cm
onko syntymäpäiväsi juhlapäivänä ? –noeikyl.
oletko iloinen ? – en ;(, ikävä
odotatko jotain ? – KYLLÄ lauantaita
R A K K A U S
oletko ihastunut ? – en
seurusteletko ? - KYLLÄ..YLEENSÄ
jos et, haluaisitko ? – -
tekisikö mieli kertoa jotain ihanaa jollekkin ihmiselle ? – ei olee
kenelle ? – en kellee
aiotko sanoa kyseisen asian ? - ei oo muuta sanottavaa ku HALUUN NUOLLA SUA ! xD
K A V E R I T
onko sinulla paljon ystäviä ? – TARPEEKS
onko moni vastakkaista sukupuolta ? – jotkuu?
onko sinulla parasta ystävää ? - ehkä !
oletko riidellyt jonkun kaverisi kanssa lähiaikoina ? – kyllä !
oletko menettänyt jonkun todella tärkeän kaverin ? – kyllä
-kirjoittanut: Lady-Nikka