IRC-Galleria

serious businessTorstai 02.10.2008 04:06



Katse tulevaisuuden taidemuseoon

Jaakko Karhunen ja Pilvari Pirtola Ateneumin Fokus-näyttelyssä



Ateneumin Fokus-näyttelyiden sarjassa pohditaan nyt taidemuseoinstituutiota ja sen tulevaisuutta.

Jaakko Karhunen ja Pilvari Pirtola Kuvataideakatemiasta esittävät, että museoiden ja gallerioiden tilat eivät enää riitä taiteelle. Heidän mukaansa taiteen tulee olla kaikkialla: kokonaisvaltaisesti ja vavahduttavasti.

- Haluamme kiinnittää huomion kauneuden havainnointiin ja kohtaamiseen. Taiteen tarkoitus on tuottaa kauneutta. Haluamme tehdä sen niin, että kauneuden kokemusta ei voi ohittaa. Sen on oltava kaikille ja kaikkialla, Karhunen ja Pirtola linjaavat.

Karhunen ja Pirtolan puuttuvat teoksessaan taiteen tekemiseen luovana prosessina. He alleviivaavat, että taiteilijalla ei saa olla työssään rajoituksia: kaiken pitäisi olla muutettavissa. Taiteilijapari on kirjannut ajatuksensa manifestiksi ja esittää näyttelyssään sarjan ehdotuksia, joilla olisi toteutuessaan välitön vaikutus ihmisen kokemusympäristöön.

Karhusen ja Pirtolan näyttely on osa Valtion taidemuseon Tulevaisuuden taidemuseo –hanketta, jonka tavoitteena on esittää kysymyksiä taidemuseoinstituution oletetusta tulevaisuudesta. Hankkeen aikana jo toteutettuja interventioita ovat museolarpit Ateneumissa ja Kiasmassa, näkymätön museo verkossa sekä nettitaidemanifestin esittäminen Kiasmalle.



Jaakko Karhunen ja Pilvari Pirtola: Me haluamme esittää sen mikä on kaikkialla

10.10.2008-2.2.2009 Ateneum, Kaivokatu 2, 00100 Helsinki

pyynö-demo julkaistu juutuubissa!Torstai 25.09.2008 02:08

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.09.2008 14:40

EXPERIMENTAL EVENING I
Friday, September 26, 19:00. at the Entrance Hall of KUVA.
Performers: ARIADNE (duo by Nina Helleland and Neele Hülcker) + Cristin.
Sirpa Jokinen. M J Pilvari Pirtola. Aleksi Linnamaa+Markku Ruotsalainen. Elvira Rensen.
produced by SILAKKA Productions (http://silakka.fi)

Warmly Welcome!

(EXPERIMENTAL EVENING II: Topias Tiheäsalo solo acoustic guitar concert /Helsinki Guitar Festival, 31/10, 19:30 Entrance Hall at KUVA)

keikkaa pukkaaTiistai 23.09.2008 18:38

ARABIANRANNAN KIRJASTON SYYSKONSERTIT

to 9.10. Kuupuu (lelut, efektit, luuppaus)
to 23.10. Horst (saksofoni, viulu, rummut)
to 13.11. Grey Park (syntetisaattorit, äänielektroniikka)
to 27.11. Lau Nau (laulu, kitara, efektit, äänilelut, kotitekoiset soittimet)

Konsertit torstai-iltaisin klo 19. Vapaa pääsy. Esiintyjien kulujen
kattamiseen kerätään vapaaehtoinen kolehti.

Arabianrannan kirjasto. Arabiakeskus, Hämeentie 135 A.
Raitiovaunut 6 ja 8, bussit 68, 71 ja 74.

http://www.lib.hel.fi/musiikkisivut/arabianrannansyyskonsertit
http://www.aralis.fi

* * *

Heinä- ja elokuussa järjestetty, ilahtuneen vastaanoton saanut vapaan
musiikin konserttisarja Arabianrannan kirjastossa saa jatkoa
loka-marraskuussa. Neljänä torstai-iltana uusia kiehtovia
musiikkikokemuksia tarjoavat Kuupuu, Horst, Grey Park ja Lau Nau.

Sarjan esiintyjät ammentavat yhtä lailla vapaan improvisaation ja
elektronisen musiikin perinteistä kuin erilaisista
kansanmusiikeistakin. Ennen kaikkea heidän soitossaan kuuluu se
vilpitön into, jolla kukin etsii itselleen mieluisinta tapaa tehdä
musiikkia. Esiintyjät soittavat perinteisiä soittimia
poikkeuksellisilla tavoilla tai etsivät uusia ääniä
kontaktimikrofoneilla, lelusoittimilla, radioilla, efektilaitteilla ja
muilla epätyypisillä instrumenteilla. Samalla he luovat uudenlaisia
musiikillisia rakenteita kyseenalaistamalla ja kehittämällä edelleen
vanhoja muotoja. Joillekin esiintyjistä myös visuaaliset elementit
ovat osa esitystä.

Konserttisarja tuo lahjakkaita, suuremmalle yleisölle tuntemattomia
musiikintekijöitä ilmaiseen ja kaikille kaupunkilaisille yhteiseen
kirjastotilaan ja kantaa näin oman panoksensa avoimemman
kaupunkikulttuurin synnyttämiseen. Suurieleiset ja kalliit
spektaakkelit eivät ole ainoa arvokas kulttuurin muoto – sillä
kaupungin elävä henki syntyy ennen kaikkea kirjastoissa, baareissa,
työnväenopistoissa ja muissa julkisissa tiloissa, joissa asukkaat
voivat vapaasti tavata toisiaan ja jakaa ideoitaan taiteesta ja
elämästä.

Konserttien yhteydessä on lainattavana suosituslevyjä, joita
esiintyjät ovat valikoineet kirjaston kokoelmista.

* * *

ESIINTYJÄT

Jonna Karanka eli KUUPUU rakentaa rauhallisesti sirkuttavaa,
omalaatuisen svengaavaa kollaasimusiikkia. Karanka muokkaa
elektronisesti esimerkiksi kaseteista, lelu-uruista, pilleistä,
marakasseista ja omasta suustaan lähteviä ääniä ja luo näin
värikkäitä, toisinaan aavemaisia ja psykedeelisiä äänimaisemia, jotka
tuovat monen kuulijan mieleen lapsuuden kuvitelmia ja pelkoja.

http://www.lurtta.com

HORST on Taneli Tuomisen (tenori- ja baritonisaksofoni), Hermanni
Yli-Tepsan (viulu) ja Robin Ellisin (rummut) muodostama trio, jonka
soitto perustuu free jazzin energialle ja tekniikoille, mutta
hyödyntää yhtä lailla tahallisen karkeakulmaista rytmiikkaa.

http://uk.youtube.com/watch?v=Yd9hytVM-9Q

Vuosi sitten kymmenvuotisjuhliaan viettänyt GREY PARK soittaa
psykedeelistä drone-musiikkia: elektronisesti tuotettua pehmeää
hälymassaa, jossa pintatason äärimmäisen hidas liike paljastaa
jatkuvassa muutoksessa olevan kudoksen.

http://lowfidelity.org/~nosfe/grey_park/

LAU NAUn eli Laura Naukkarisen musiikki on yhtäältä arvoituksellisen
kaunista folk-laulelmaa, toisaalta herkkävaistoista monimuotoisen
äänimateriaalin yhteensaattamista. Lau Naun levyt ovat mitä
erilaisimpien sointien huolellisia sommitelmia, sillä Naukkarisella on
taito valjastaa vähäarvoisetkin soittimet ja äänityslaitteet
musiikkinsa palvelukseen.

http://www.haamu.com/launau/
http://english.aljazeera.net/programmes/general/2008/09/2008919162042108978.html

grey park uutisia:Perjantai 12.09.2008 22:28

[Ei aihetta]Maanantai 01.09.2008 22:03

rules.

[Ei aihetta]Lauantai 30.08.2008 22:08

ei oo ikävä helsinkiä