IRC-Galleria

overrdoz

overrdoz

juokse maailman ääriin vain huomataksesi, ettet päässyt pakoon itseäsi. // löydät paremmin instasta; johannathegodddess

.Lauantai 13.03.2010 14:44

hei kaikki kamut yms :)Perjantai 26.02.2010 16:43

mua hassuttaa ihan hulvattomasti.

koht joharil, tai vastaaval.
Nimeni on Chris, Olen kolme vuotias, Silmäni ovat turvoksissa.
En näe. Minun täytyy olla tyhmä, Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut, tehdä isän niin vihaiseksi?
Toivon että olisin ollut parempi, Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini, Haluaisi vieläkin halata minua.
En voi tehdä väärin, En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä, Koko päivän.
Kun olen hereillä, Olen aivan yksin, Talo on pimeä, Väkeni ei ole kotona.
Kun äiti tulee kotiin, Yritän olla mukava, Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.
Kuulin auton, Isä on palannut, Charlien baarista.
Kuulen hänen kirouksen, Nimeni on sanottu, Painan itseni, Seinää vasten.
Yritän piileksiä, Hänen pahoilta silmiltään, Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä. Hän löytää minut itkemästä, Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani, Että hän kärsii töissä.
Hän läimäyttää ja lyö minua, Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi, Ja juoksen ovelle.
Hän on lukinnut sen jo, Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut, Kovaa päin seinää.
Minä putoan lattialle, Luuni melkein murtuneena, Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja. 'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä, Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi. Se kipu ja loukkaantuminen, Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua! Lopeta se, kiltti! Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle, Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.
Nimeni on Chris, Olen kolme vuotias,
Tänään isäni, Murhasi minut. Ja sinä voit auttaa, Jos luet tätä,
ja et ohita.
Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi, Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun, Tämä runo. Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille! Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!
JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
laita tämä päiväkirjaasi
Jos ET lisää tätä päiväkirjaasi
Niin silloin oletettavasti ET VÄLITÄ lasten pahoinpitelystä.
Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut laittaa tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.
Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.
Olipa kerran vittu tyttö joka kompastu voikukkaan ja kuoli. nyt se tyttö tulee kummittelee sun huoneesee saatana ku luet tän lauseen. jos et kopioi tätä sun vitun päiväkirjaasi viikon aikana se tyttö tulee ja tekee sun mesestä maksullisen ja sun meseukko muuttuu vittu siniseks ja sit kaikki kuolee AHAHAAHHAAHAH ...ja sit kaiken lisäks et saa koskaan enää piparia !!!!!!

NYT EI TAPELLA NYT TANSSITAAN W/ LORTTOSENIKeskiviikko 24.02.2010 18:50


+

teinikapina HBCs // sepon tunnit ♥Perjantai 19.02.2010 15:16

HIIHHHHIIIHHHIII oon ovela ku kettu ja jänis ja sillee, facebookkaan täs 8) välil kitisee et "Your IT Administrator has prevented you from browsing this URL." mutta kiiinnostaa kertaa sata, hyvin se toimii 8) mitä ny jotkut pikkujutut ei toimi mut news feedi yms toimii ni mikäs täs olles 8)
etenki jukkis, jasna, juli, lassi, nixu, burk, esme <3 :)

zombieland........ SALEE :D

☻/
/▌
/ \ Tässä on Einari.
Einarilla on supervoima.
Jos lisäät Einarin päiväkirjaasi hän
kumoaa kaikki "jos et lisää tätä päiväkirjaasi, kuolet"-jutut
ja tekee maailmasta paremman.