IRC-Galleria

kyllä, voi kyllä.Sunnuntai 18.05.2008 23:45

Pussieläimet (Marsupialia) ovat nisäkkäitä, joiden naarailla on sikiön kasvattamista ja poikasen kantamista varten erityinen pussi vatsan seudulla. Pussieläinten naarailla on kaksi emätintä ja uroksilla puolestaan kaksihaarainen siitin

Pussieläinten sikiöt syntyvät pian hedelmöityksen jälkeen hyvin kehittymättöminä, mutta kuitenkin kykenevinä liikkumaan niin, että ne voivat siirtyä emän vatsaa pitkin ryömien pussiin. Pussissa ne tarrautuvat nisään ja pysyvät kiinni siinä tiiviisti seuraavat viikot.

Fossiiliaineiston todisteet, jotka ensimmäisenä julkaisi tutkija M. J. Spechtt, eivät tue enää ennen yleistä käsitystä pussieläimistä istukallisten nisäkkäiden primitiivisinä edeltäjinä. Molemmat nisäkkäiden tärkeimmät alaluokat (kolmas alaluokka on nokkaeläimet) näyttävät kehittyneen samoihin aikoihin mesotsooisella maailmankaudella ja ne ovat olleet kilpailijoita siitä lähtien.

Useimmilla mantereilla istukalliset nisäkkäät olivat paljon menestyksekkäämpiä ja pussieläimet katosivat. Etelä-Amerikassa opossumit saivat kuitenkin vankan jalansijan ja tertiäärikaudella pussieläimistä kehittyi myös saalistajia kuten esim. sapelihampainen Thylacosmilus. Australiassa istukalliset nisäkkäät eivät menestyneet, vaan pussieläimet ja nokkaeläimet hallitsivat tertiäärikauden. Australian istukalliset nisäkkäät ovat muuttaneet mantereelle myöhemmin.


Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.