IRC-Galleria

Millalta; olen elukka.Lauantai 10.01.2009 02:26

Millainen kissa olet ?

[ ] Aamulla herätessäni naksautan niskani.
[ ] Aamulla herätessäni venyttelen kaikkia jäseniäni.
[1] Jos näen kissan, on pakko mennä silittämään tai edes sanoa "oi ihana".
[ ] Hiukseni ovat sekaisin herätessäni.
[2] Minulla on oma tahto, vahva sellainen.
[ ] Nukun oppitunneilla.
[3] Minusta tulee pirteämpi iltaa myöten.
[ ] Jos ruokana on salaattia valitan lihan puuttuvuudesta.
[4] Olen jokapäiväisessä kontaktissa kissan/kissojen kanssa.
[ ] Sähisen jos olen vihainen.
[ ] Käyn säännöllisesti puolustamassa reviiriäni.
[5] liika on aina liikaa] En siedä liikaa sosiaalisuutta.
[ ] Kynteni ovat pitkät ja terävät.
[6] Pidän veren mausta.
[ ] En käy mielelläni suihkussa.
[7] Lempieläimeni on kissa.
[8] Tykkään maukua tai kehrätä.
[ ] Ulos katsoessani mieleni tekisi hypätä ikkunasta metsään.
[ ] Koulussa laitan opettajille vastaan.
[9] Koulussa en syö ruokaa, vaan olen mielummin syömättä.
[ ] Koulussa ei ole yhtä mieliainetta.
[ ] Jahtaan pikkusisaruksiani niin kauan että he luovuttavat.
[ ] Piirtäessäni hahmoilleni saattaa lisääntyä korvat ja häntä.
[ ] Nukkumaan menosta ei tule mitään.
[10] Valvoisin mielummin yöllä ja nukkuisin päivällä.
[ ] Kun nukun, nukun päälle 10h.
[11] Omistan hyvät refleksit.
[ ] Pidän ketjuista niin kauan ku ne eivät ole kaulassani.
[ ] En pidä vedestä, muuta kuin juodessa.
[12] Egyptissä olisi kiva päästä tutustumaan kulttuuriin (ja viettämään kissanelämää).


0-7 : Kissimirri

8-14: Elukka

14-20: Villikissa

21-25: Peto

26-30: Saalistaja

[Ei aihetta]Lauantai 03.01.2009 18:31

1. Juotko kahvia ?
- En hirveesti

2. Onko sun kynnet lakattu tällä hetkellä? Jos on millä värillä?
- Ei

3. Entä varpaankynnet?
- No ei

4. Missä kuussa oot syntynyt?
- Kesäkuussa

5. Onks sun hiukset tällä hetkellä värjätyt?
- Joo.

6. Pelkäätkö pimeetä?
- Joskus.

7. Ootko koulussa, lukiossa, amiksessa, töissä, vai missä .. ?
- Lukiossa.

8. Osaatko mielestäsi laulaa?
- En.

9. Ootko nyt tai ootko ollut musiikkiluokalla?
- Musiikkilinjalla olen.

10. Minkälainen on lempikuppisi?
- En mie tiiä.. Joku Muumi kai.

11. Kirjoitatko tietokoneella silleen et katot ruutuun vai näyttöön?
- Ruutuun vai näyttöön? Näyttöön. En siis näppikseen.

12. Monelta heräsit tänään?
- Joskus puol 1?

13. Syötkö yleensä aamupalaa?
- En. Yäk.

14. Missä nukuit viimeyönä?
- Kotona.

15. Kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi?
- Kahta tai sitte heitän toisen pois.

16. Mikä on lempi teesi?
- En tykkää teestä.

17. Minkä biisin kuuntelit viimeksi?
- Amm. Nooo idea.

18. Milloin olit viimeksi yökylässä? Kenen luona?
- Äitin luona uutena vuotena.

19. Monelta menet yleensä nukkumaan?
- Liian myöhään.

20. Paljon kello on nyt?
- 16:02

21.Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt?
- Emmmmätie.

22. Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn ?
- En.

23. Millainen yöpuku sinulla on?
- Yöpuku on kaapissa.

24. Muistatko millaista unta näit viime yönä?
- En.

25. Onko sulla oma tietokone?
- On.

26. Entä stereot?
- Kullan.

27. Onko sulla oma telkkari?
- Kullan kanssa yhtene.

28. Asutko kotona?
- Kullan kanssa.

29. Ketä asuu kanssasi?
- Kulta. Ja elukat.

30. Millaisesta musiikista tykkäät?
- Kaikenlaisesta.

31. Näkeekö vaatteistasi tai muusta sen millaista musiikkia kuuntelet?
- Eipä kai.

32. Suosittele jotain leffaa. Perustele.
- Aaaaam Snatch.

33. Minkä leffan kävit viimeksi katsomassa elokuvateatterissa?
- Varmaa sen Räppääjän.

34. Milloin olit viimeksi keilaamassa?
- Iskän kanssa joskus kaks vuotta sitte.

35. Mitä harrastat? Kuinka kauan olet harrastanut sitä?
- No mie soitan pianoo.

36. Mitä kaikkia harrastuksia olet lopettanut?
- Nykytanssi, hiphop-tanssi

37. Mitä mieltä olet partiosta?
- No kuka kullekkii.

38. Mitä odotat innokkaasti?
- Kesäkesä, synttärit.

39. Onko sinulla suunnitelmia seuraavalle lomalle?
- Ennn oo varma. Ei kai :D

40. Milloin olet ollut viimeksi laivalla?
- 2005 tai 2006

41. Minne maahan haluaisit matkustaa?
- Kaikkialle

42. Lähtisitkö sinne jos sinun pitäisi lähteä nyt heti? ½ tuntia aikaa pakata.
- Joo toki. Äiti hoitaa elukat :D

43. Mitkä suklaakonvehdit ovat parhaita?
- Minttugeishatoffeejaneyhet.

44. Tykkäätkö salmiakista?
- Joo.

45. Milloin olit viimeksi kaupassa? Mitä ostit?
- Eilen. RUokaa.

46. Oletko mielestäsi köyhä vai rikas?
- Perus.

47.Onko sinulla säästötili?
- Eioole

48. Mikä on lempivärisi?
- Punane.

49. Kuinka kauan sinulla on ollut nykyinen tyylisi?
- Ei miulla ooo mitää tyyliä :D

50. Missä maissa olet käynyt?
- Ruotsi, Viro, Hollanti, Belgia, Englanti, Turkki, Kreikka (ku olin 2v :D)

51. Jos saisit muuttaa yhden maailmaan vaikuttaneen asian, mikä se olisi?
- Emmätiä.

52. Ammuitko ilotulitteita uutena vuotena?
- En. En mie uskalla

53. Mikä oli mieluisin joululahja jonka sait?
- Spyro oli kiiiva.

54. Minkä oli sellainen joululahja jonka annoit jollekin, mutta olisit mieluusti itsekin ottanut sellaisen?
- Marilyn-taulu.

55. Onko sinulla ompelukone? Jos on mitä ompelit viimeksi?
- Ei

56. Onko sinulla oma kamera? Mikä? Onko se hyvä?
- On. Se on se Olympus joku. En ikinä muista :D Hyvä se on, järkkäri.

57. Minkä leffan näit viimeksi? Oliko hyvä?
- 8 päivää ensi-iltaan.

58. Onko sinulla web-kamera?
- Ei ko möin sen Sannille.

59. Onko sinulla jokin kuvien muokkaus ohjelma? Mikä? Onko hyvä?
- Photoshop. On.

60. Mikä on viimeisin suuri ostoksesi?
- Koira.

61. Osaatko mielestäsi piirtää?
- En.

62. Pidätkö itsestäsi?
- Joskus.

63. Mitä mieltä olet Idolsista? Katsotko sitä?
- Katoin. Iha... blaa.

64. Mikä on lempi tv-ohjelmasi? (Ei tarvitse olla sellainen, jota näytetään tv:ssä tällä hetkellä.)
-the l word, csi normi, csi miami, house

65. Milloin olit viimeksi hiekkalaatikolla?
- Aika monta vuotta sitte

66. Milloin olet viimeksi ommellut käsin?
- EN muistaaa

67. Onko teillä kotipuhelin?
- Ei

68. Sano 1 kiva tytön nimi ja 1 kiva pojan nimi.
- Senja. Rasmus.

69. Kuinka pitkä olet?
- 164

70. Oletko mielestäsi alipainoinen, sopiva, ylipainoinen..? Vai mikä?
- Ehkä sopiva. Painon mukaa.

71. Mikä on lempi fonttisi?
- Jossai vaihees käytin aiiina Arialia.

72. Minkä kirjan luit viimeksi?
- Puhdistuksen.

73. Kuinka usein peset hiuksesi?
- Sillon ku se on likane.

74. Anna joku kauneudenhoitovinkki tytölle.
-

75. Anna joku kauneudenhoitovinkki pojalle.
-

76. Kuulutteletko syntymäpäivääsi, mutta kun sinulle lauletaan sanot: ”älkää! ei saa laulaa!”
- Enn

77. Miten reagoit kun sinulle lauletaan syntymäpäivälaulu?
- Vähä sillee kihkih... ujostuttaa.

78. Millä kaikilla kielillä osaat laulaa syntymäpäivälaulun?
- Suomeks ja englanniks.

79. Mikä on kenkäsi koko?
- 39

80. Jos saisit yhden asian muuttaa itsestäsi mikä se olisi?
-Mahan :D

81. Pääseekö kaikki Taivaaseen?
-

82. Oletko koskaan matkustanut lentokoneella?
- Joo.

83. Milloin ja minne viimeksi?
- Italiaan kesällä.

84. Piditkö siitä?
- Joo.

85. Mikä on lempihymiösi?
- =)

86. Onko sinulla mese? Käytkö siellä usein?
- Joo. En.

87. Mikä on ärsyttävin gallupkysymys?
- TÄä

88. Minkä nimen olisit saanut jos olisitkin ollut toista sukupuolta?
- Ei porukat kuulemma ees miettiny mitää pojannnimiä.

89. Haluaisitko saada omia lapsia? Miksi?
- Enkaik.

90. Annatko rahaa keräyksiin?
- Joskus.

91. Oletko ollut mukana keräyksissä? Missä?
- E

92. Onko sinulla oma huone?
- Omakotii

93. Oletko sisustanut jotain huonetta kodissasi? Miten?
- Nojaa

94. Jos saisit 1000€ ja sinun pitäisi nyt heti päättää minne YHTEEN kauppaan käyttäisit sen?
- Vaatekauppaan.

95. Onko sinulla oma sohva?
- Joo.

96. Missä yövieraasi nukkuvat?
- Sohvalla

97. Osaatko muokata kuvia tietokoneella?
- Joo

98. ”Tavallinen” vai digikamera?
- Digi on käytännöllisempi

99. Mistä keksit nickisi?
- Pula

100.Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
- Käy koiran kaa ulkona

10 KYSYMYSTÄ SINUSTA
Nimesi? : Paula
Ikä? : 17
Kuinka pitkä olet? : 164
Mikä on lempivärisi? : Punane
Onkos ollut hyvä päivä? : Joo
Millainen mieliala on tällä hetkellä?: Hyvä
Minkä väriset hiukset sinulla on nyt? : Mustat
Onko sinulla oma TV? : Kullan kanssa
Jos saisit yhden yliluonnollisen kyvyn, mikä se olisi?: Taiko
Näitkö unta viime yönä? Kaiketi

9 KYSYMYSTÄ IHMISSUHTEISTASI
Seurusteletko? : Joo
Jos et, onko sinulla ihastusta? :
Omistatko paljon ystäviä? : Muutaman.
Entä kavereita? : Joo
Mikä ero niillä ylipäätään on? : Ystävä on enemmän ku kaveri
Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi?: Äitiin
Onko sinua ikinä petetty (kaverisuhteessa tai seurustelusuhteessa)? : Ei kai.
Oletko itse pettänyt? : En.
Mikä on pahin asia, mitä sinulle on koskaan sanottu? : Ehä mie muista

MITEN SANOT NÄMÄ 8 SANAA?
Koti? : koti.
Poikaystävä? : poikaystävä.
Savuke? : rööki. tupakka.
Opettaja? : opettaja.
Kissa? : kissa, katti.
Bussi? : bussi, linkki.
Helsinki? : helsinki.

7 OLETKO KOSKAANÂ…
Â…istunut katolla? : En
…nähnyt kuollutta? : Joo
Â…soittanut kitaraa? : Joo
Â…vilautellut? : En
…itkenyt itseäsi uneen? : En
Â…juonut pillimehua pussista? : En?
…istunut koneella 6h putkeen? : Enemmänki

6 KYSYMYSTÄ KUOLEMASTA
Pelkäätkö kuolemaa? : En kai
Onko kukaan läheisesi kuollut? : Joo
Jos katseella voisi tappaa, moniko olisi jo kuollut? : Pari
Monenko ihmisen puolesta olisit itse valmis kuolemaan? : Muutaman
Ajatteletko usein kuolemaa? : En

5 VALINTAA
Sininen vai punainen? : Punanen
Vanilja vai mansikka? : Manssi
Rock vai pop? : Rock
Tietokone vai TV? : Tie
Raha vai rakkaus? : Rakkaus


4 SEKALAISTA KYSYMYSTÄ
Omistatko autoa? Jos et, millaisen auton haluaisit? : En, hyvän
Pidätkö enemmän Coca-Colasta vai Pepsistä? : Coca-Cola
Menetkö ensi kesänä festareille? : Emmatie
Haluaisitko jonkun lävistyksen? : Joo mut en uskalla ottaa

3 TEKISIKÖ MIELESI…
Â…pizzaa? : Joo
…mennä rannalle? : Ei
Â…nukahtaa ikuiseen uneen? : Ei

2 NIPPELITIETOKYSYMYSTÄ
Kuulet kavereidesi puhuvan ”thrashin neljästä suuresta”, osaatko kertoa mitkä bändit ovat kyseessä?: E
Tiedätkö mikä on suden latinankielinen nimi? : Joo

[Ei aihetta]Lauantai 03.01.2009 03:51

. Missä hän asuu ? - Minun kanssa
. Missä kuussa hän on syntynyt ? -Marraskuussa
. Miten kuvailisit häntä ? - Rakas
. Milloin hän itki viimeksi ? - En muista däämn
. Mikä hänet saa yleensä itkemään ? - Ei se niin usein itke
. Miten hän pesee hampaansa ? - Perustyylii.
. Onko hänen vaatekaappinsa siisti ? - On
. Katsooko hän omaa peilikuvaansa aina kun saa tilaisuuden ? - Ei. En oo ainakaa huomannu
. Rakastaako hän ketään tällä hetkellä ? Miuta ainankii :)
. Mikä on asia, mistä hän pitää todella paljon, mutta ei kerro sitä kenellekkään ? - Riettauksista
. Miten hän oli pukeutunut kun tapasitte ensimmäisen kerran ? - Oli varmaa jotkut farkut ja huppari
. Miten hän pukeutuu nykyään ? - Somasti :D
. Milloin näet hänet seuraavan kerran ? - Kohta ku se tulee keittiöstä
. Osaako hän tehdä ruokaa ? - Ossaa
. Onko hän hyvä koulussa ? - Kai se oli
. Mitä teette yleensä ? -Ollaan rakastuneita ;D
. Oletteko riidelleet kertaakaan ? - Ei sillee kunnolla
. Nostavatko kalliit lahjat hänen eroottisia haluja ? - Nojaa, eipä kai
. Kuka on hänen paraskaveri ? - Ei varmaa tietoa asiasta
. Minkä maan kulttuurista hän pitää erityisen paljon ? - En tie

1. Kuka hän on ? - Kultase
2. Mikä on hänen kengännumeronsa ? - 36, saatana
3. Onko hän pitkä ? - Söpöt puoltoist
4. Hänen silmiensä väri ? - Jännät vihreet
5. Jos hänellä on sisaruksia tiedätkö heidän nimensä ? - Joo. Sanni Ninni Riikka Mirka Kristian Kiira
6. Hänen lempivärinsä ? - Punanen? Sininen? Vihree?
7. Millainen hänen musiikkimakunsa ? - Semmonen aika hyvä
8. Milloin viimeksi näit häntä ? - Äsken vilkaisin
9. Seurusteleeko hän ? - Enpä tiiie kuule...
10. Parasta hänessä ? - Son ihana<3
11. Mitä hän vihaa ? -
12. Mitä hän rakastaa ? - Miuta
13. Mikä on hänen tämänhetkinen olinpaikka ? - Istuu vieressä ja höpöttää
14. Oletko nukkunut hänen vieressään koskaan ? - joka yö viimeset...puol vuotta?
15. Syökö hän mitä tahansa ? - Ei
16. Mikä on hänen lempiharrastuksensa ? - Hmmm.
17. Osaako hän laulaa ? - Ossaanättiääni.
18. Mitä lehtiä hän tilaa ? - Itä-Savo tullee.
19. Mikä saa hänet raivostumaan ? - Hermo
20. Omistaako hän puhelinta ? - No joo
21. Mitä lemmikkejä hänellä on ? - Luna, Andy, Hertta
22. Juoko hän alkoholia ? - Ei kovin
23. Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, auttaisiko hän sinua ? -Varmasti
24. Voisitko kuvitella että hän löisi jotakuta ? - Joo
25. Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa vointiasi ? - Kyllä
26. Mikä on hulluin muistosi joka liittyy häneen ? - Hih
27. Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä ? - Joo
28. Oletko ikinä ollut hänen kanssa samalla luokalla ? - En
29. Mitä mieltä hän sinusta on ? - Toivottavasti tykkää
30. Millainen hän on humalassa? - Hassu
31. Miksi hän pitää sinusta ? -
32. Osaatko hänen numeronsa ja osotteensa ulkoa ? - Osote sama ku miun, numeron muistan aina joskus
33. Oletteko käyneet yhdessä ravintolassa syömässä ? - Joooo
34. Mikä on hänen lempiasentonsa sängyssä? - Hihihihi
35. Mikä on hänen mielestä tärkeintä seurustelukumppanin luonteessa ? - En mie tiie.
36. Missä ulkomailla hän on käynyt ? - Aam Kreikassa ainankii. Ja Ruotsissa ja Virossa
37. Onko hänellä lapsia ? - Kolme elukkavauvaa
38. Antaako hän sinulle anteeksi jos petät lupauksesi hänelle ? - Riippuu varmaa lupauksen laadusta. Jos lupaan tiskata enkä sit tiskaa, en usko et se miut heittää pellolle

[Ei aihetta]Torstai 01.01.2009 18:52

1°. Nimi: Paula
2°. Ikä: 17.
3°. Ulkonäkö: Nojaaa...
4°. Luonne: Ihana.
5°. Asuinpaikka: Savonlinna.
6°. Syntymäpaikka: Vantaa.
7°. Harrastukset: Koirankoulutus ja kissankidutus.
8°. Lempinimi: Nakkise, kultase, Pula. Jotkut jaksaa vielä sannoo Paleks ja Rassiks.
9°. Voisitko syödä kastemadon? Yäk!
10°. Poltatko? Joo.
11°. Juotko alkoholijuomia? Kerran vuodessa.
12°. Lempiruoka: Kiinalaisen kasviksiavalkosipulikastikkeessa ja kasviksiajatofuachilikastikkeessa.
13°. Lempijuoma: Limppari.

°PERHE:

14°. Äitisi nimi: Satu.
15°. Isäsi nimi: Lasse.
16°. Onko siskoja? Yks joo.
17°. Veljiä? No ei virallisesti. Eikä kai muutenkaa :D
18°. Sisaruksiesi nimet? Soile.
19°. Onko sinulla äiti- tai isäpuolta? No joo. Liidia ja Peksi.
20°. Sisarpuolia? Löytyy.
21°. Kuuluuko perheeseesi eläimiä? Siperianhusky Luna, venäjänsininen Andy (Andromeda) ja maatiaiskissa Hertta (Herbert).
22°. Kuinka monta serkkua sinulla on? Aiiika monta.
23°. Ovatko isovanhempasi elossa? Mummot ne jaksaa.
24°. Kivoimman serkkusi nimi?
25°. Onko perheesi ärsyttävä? Ei. Iskän puoli on mut äitin ja oma ei.
26°. Ketä et voi sietää? Herttaa kun se on idiootti.
27°. Rakastat silti heitä? Kylläkyllä.
28°. Miksi? No kun se on nii pieni.
29°. Et vaihtaisi heitä ikinä keneenkään toiseen? Vaihtaisin.
30°. Ja sun perhees on paras? Aina.

°YSTÄVÄT:

31°. Onko parasta ystävää? Jooo.
32°. Kuka on paras ystäväsi? Sanni-Irmeliiii.
33°. Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? Kavereita löytyy koulusta.
34°. Mikä on hulluinta, mitä olette tehneet yhdessä? Aaaam no. En muista.
35°. Kenet olet tuntenut kauimmin? Sannin.
36°. Kuka saa sinut helpoiten nauramaan? No. Kulta, Sanni, äiti, Pekka, kaikki.
37°. Onko sinulla poika- tai tyttöystävää? On.
38°. Haluaisitko seurustella? On se kivaa.
39°. Oletko siis ihastunut? No enemmänki.
40°. Tai jopa rakastunut? Joo.
41°. Oletko salaa kateellinen ystävillesi? Aaa en?
42°. Esitätkö jonkun ystävää, vaikka oikeasti vihaisit häntä? En. En mie töykee oo kellekää mut yritän olla väleissä jos on pakko.
43°. Esittääkö joku sinun ystävääsi, vaikka vihaisi sinua? Eeemmmmt?
44°. Oletko käyttänyt ystäviäsi hyväksesi? En.
45°. Kohteletko ystäviäsi hyvin, huonosti vai hyvin huonosti? En mie tiiä... ihan ok?
46°. Voisitko antaa elämäsi jonkun ystäväsi käsiin? Kaiketi.
47°. Luotatko keneenkään satavarmasti heistä? Joo. Ainaki 99,99999% mikä pyöristetää sataan.

°TÄMÄ VAI TUO?:

48°. suklaa vai salmiakki? Salminakki.
49°. omena vai banaani? Omppu.
50°. hedelmä vai vihannes? Hedelmä.
51°. sänky vai sohva? Sänky on kivempi.
52°. tietokone vai tv? Tietsikka.
53°. puhelin vai tietokone? Puhelin.
54°. laskuvarjohyppy vai benjihyppy? Ei kumpikaa!
55°. käteinen vai kortti? Kortti.
56°. sisko vai veli? Veli. Yhessä siskossa on tarpeeks.
57°. sä vai mä? Mikä viiiituuun mä?
58°. teille vai meille? Meille. Elukat pittäää ruokkia :D
59°. eestä vai takaa? Molempi parempi.
60°. Suomi vai Ruotsi? Sama.
61°. sarvikuono vai virtahepo? Sarvikuono. Virtahevot asuu vedessä. :( Ja Ace Ventura sukels sarvikuonon pyllystä.
62°. kiltti vai tuhma? Kiltti tai tuhma.
63°. villi vai rauhallinen? Sopivan villi.
64°. hullu vai psykopaatti? Hullu.
65°. kahvi vai tee? Ei kumpikaaa yäk.
66°. ii2.org vai irc-galleria? IhqGalzu.
67°. hali vai pusu? Molemmat!
68°. kielari vai suudelma? Molempi.
69°. suihku, sauna vai kylpy? Suihku.
70°. meikkiä vai ei? Meikkiä. Siis miulla.
71°. päivä vai yö? Yö.
72°. aamu vai ilta? Ilta.
73°. britney vai shakira? En kyllä tiiä.
74°. klamydia vai raptori? Ei kumpikaa. :|
75°. hoitaisitko mieluummin vanhempia vai lapsia? Vanhuksia.
76°. haluatko lapsia vai etkö? En kyllä nyt heti.
77°. seksiä vai ei? Joo.

°JOS OLISIN ..... OLISIN:
98°. jos olisin elin, olisin: Maksa. En tiiä.
99°. jos olisin eläin, olisin: Kissamiauuu.
100°. jos olisin ruoka, olisin: Jotai tosi omituista.
101°. jos olisin juoma, olisin: Batman-limpparia. Hyi hitto se on muute pahaa!
102°. jos olisin kuka tahansa julkisuuden henkilö, olisin: Matti tai Teppo.
103°. jos olisin hedelmä, olisin: Greippi.
104°. jos olisin vihannes, olisin: Kaali.
105°. jos olisin huonekalu, olisin: Tuoli. Kaiketi.
106°. jos olisin tunne, olisin: Paniikkihäiriö.
107°. jos olisin taideteos, olisin: Joku kubistinen häröily. Tai jotai.
108°. jos olisin kasvi, olisin: Tatar.
109°. jos olisin uloste, olisin: Lunan haiseva kakka äitin olohuoneen matolla.
110°. jos olisin väri, olisin: Sininen.

°MENNEISYYS:

111°. Kuka luulet olleesi edellisessä elämässä?: En tiiä. Vaikkaaa.. joku talonpoika jossai.
112°. Mitä luulet tehneesi työksesi edellisessä elämässä?: No sitä mitä talonpojat tekkee.
113°. Mitä teit 30.2.2006?: Huonoo. Enkä ees tajunnu eka.
114°. Entäs mitä teit eilen 18.78?: .....
115°. Kuka oli ensimmäinen paras ystäväsi?: Ulrika.
116°. Mitä teit 4 tuntia sitten?: Hengasin äitin ja kullan kaa.
117°. Mitä söit viimeksi?: Salminakkijutun.
118°. Mitä joit viimeksi?: Vettä.
119°. Paljonko kulutit viimeksi rahaa ja mihin? 15 € ja sillä rahalla sain kiinalaisesta lempiruokaa.
120°. Milloin viimeksi olet käynyt ulkomailla? Tänä kesänä käytii.
121°. Mitä teit viime syyslomallasi? Hengasin? Käytii kullan ja Sannin kaa Lappeenrannassa.
122°. Kenen kanssa puhuin viimeksi puhelimessa? Soile-Irmelin kanssa.
123°. Kenelle lähetit txtviestin? Millalle vastasin.
124°. Ketä löit? Oliveria ykkösluokalla. Soilea joskus tulipalon jälkee. Tuomasta ku se oli ihan humalassa. En kai muita.
125°. Miksi? Eka vahinko, toka ihmefriikkaus, kolmas koska se ei ees tuntenu sitä ja halusin vaa kokeilla :D
126°. Milloin viimeksi nauroit kunnolla? Ku pelattii Trivialia?
127°. Ja minkähän takia? No siks ku äiti on iha pälli.
128°. No kuinka hauskaa oli asteikolla 1-10? 11+.
129°. Milloin olit todella turhautunut? Emmmmmatie.
130°. Mitä teit eilen? Hengattii.

°MUSIIKKI:

131°. Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia? En.
132°. Jos kuuntelit, niin mitä?
133°. Musiikkimakusi? Kaikki kelpaa. Kunha se on hyvää..
134°. Bändi, mistä pidät? AIka monista. Ei osaa valita.
135°. bändi jota inhoat: Niitäki on monta.
136°. Laulaja, josta pidät: Monta.
137°. Laulaja jota inhoan: Monta.
138°. suosikkilaulu: Moni on.
139°. inhokkilaulu: Moni on.
140°. käykö klassinen: Joo.
141°. latino: Mjaa.
142°. Mitä artistia kuuntelet usein:
143°. musiikin soitto-ohjelmani: Winamp.
144°. harrastatko itse musiikkia? Pianoo.
145°. soitatko jotain instrumenttiä?: Pianoo. (instrumenttiA ei Ä)

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.12.2008 23:49

Mikä PSYYKKINEN SAIRAUS sinulla on?

ALKOHOLISMI

[ ] minulla on pakottava tarve juoda alkoholia
[ ] kärsin vieroitusoireista, jos en saa alkoholia
[ ] juon yli 16 (nainen) tai 24 (mies) annosta viikossa
[ ] sanonta "Silmät liikkuu, lisää viinaa!" tai "Jos ei lasi pysy kädessä niin sitten juodaan pillillä!" voisi olla minun mottoni
[ ] olen ollut hoidossa alkoholin käyttöni takia
[ ] Alko on lempikauppani
[ ] kännissä oleminen on parempaa, kuin selvänä
0 / 7

MASENNUS

[ ] mielialani on ollut pitkään alakuloinen
[ ] mikään ei tunnu kiinnostavan minua
[ ] kärsin unettomuudesta TAI nukun liian paljon
[ ] minulla on itsetuhoisia ajatuksia ja/tai kuolemantoiveita
[ ] keskittymiskykynyni ja muistini on huono/huonontunut
[ ] minua ahdistaa usein
[ ] viiltelen itseäni
0 / 7

SKITSOFRENIA

[x] kuulen tai näen asioita mitä muut eivät
[ ] olen sosiaalisesti eristäytynyt
[ ] minulla on ongelmia tiedon käsittelyssä, uuden oppimisessa ja kielellisessä muistissa
[ ] luulen, että television ja lehtien kautta tulee jotain viestejä minulle
[ ] tunteeni ovat latistuneet
[ ] minulla on neuroleptilääkitys
[ ] olen hyvin vainoharhainen
1 / 7

ANOREKSIA

[ ] painoindeksini on alle 17,5
[ ] kuukautiseni ovat loppuneet
[ ] laihdutan, vaikka olen normaali/alipainoinen
[ ] ruoka on viholliseni
[ ] liikun pakonomaisesti
[ ] nautin näläntunteesta
[x] olen mielestäni lihava, vaikka muut sanoisivat muuta
1 / 7

BULIMIA

[ ] ahmin suuria määriä ruokaa
[ ] ...jonka jälkeen oksennan
[x] pelkään lihomista
[ ] hampaani voivat huonosti oksentelun takia
[ ] toisinaan liikun ja paastoan
[x] ahmin esim. jäätelöä, keksejä, karkkia ja sipsejä
[ ] näen monet asiat ruokana (esim. maali voi näyttää vanukkaalta)
2 / 7

KAKSISUUNTAINEN MIELIALAHÄIRIÖ

[ ] minulla on pitkiä ja vaikeita masennuskausia
[x] ...sekä kausia jolloin olen hyvin vauhdikas, iloinen ja ylienerginen
[ ] rahan käyttöni on holtitonta
[ ] suvussani on psykooseja
[ ] reagoin ärsykkeisiin normaalia herkemmin
[ ] teen äkkipikaisia ratkaisuja
[/] välillä jään vaan sänkyyn makaamaan ja haluan kuolla
1½ / 7

PANIIKKIHÄIRIÖ

[x] olen kokenut paniikkikohtauksia
[x] ...ja voimakkaita pelkotiloja
[ ] joskus pelkään sekoamista
[ ] olen rynnännyt joskus jostain tilanteesta pois
[ ] joskus käteni tärisevät, huimaa, sydän tykyttää...
[ ] olen pyörtynyt
[x] vältän joitakin vaikeita tilanteita
3 / 7

SOSIAALISTEN TILANTEIDEN PELKO

[ ] olen hiljainen ja ujo
[ ] pelkään nolaavani itseni
[ ] jännitän sosiaalisissa tilanteissa hyvin paljon
[ ] vältän juhlia ja muita tilaisuuksia missä on paljon ihmisiä
[ ] tulkitsen tilanteita usein kielteisesti
[ ] en osaa/halua aloittaa keskustelua
[ ] ahdistun tulevista tapahtumista jo etukäteen
0 / 7

[Ei aihetta]Torstai 18.12.2008 11:04

Popitan Back to Square Onea.... sitä se tekee ku valvoo koko yön.
No jaa. On se iha kiva.






P.S. HAUVAVAUVA YLIYLIYLIHUOMENNA.

Soilelta.Sunnuntai 23.11.2008 17:45

Ystävät/ihmissuhteet

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - Aaaaaaaammm... emt?
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - Kaipa mie jotai joo.
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - No juuuuu. :)
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - En kerro.
5. Oletko riitaantunut kenenkää ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - En.

Sinä

1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - No. Ehkä.
2. Oletko lihonnut? - Joo.
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - En!
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - En oo ikinä käyny yksin elokuvissa...
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - En.

Muuta

1. Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana? - Yhtä.
2. Oletko joutunut tappeluun? - En.
3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - Vaikka mitä.
4. Oletko juonut "perseitä"? - No en hirviästi.
5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - En.

Koulu

1. Oletko opiskellut hyvin viimeisen vuoden aikana? - Noh, jaa..
2. Paras ja huonoin numerosi? - 10 paras, 5 huonoin.
3. Onko sinulla koulussa kavereita? - On :)
4. Onko koulussa tapahtunut jotakin hirveätä? - Ei.
5. Kiinnostaako koulu? - Kyllä.

[Ei aihetta]Torstai 20.11.2008 19:33

Luntaluntaluntaluntalunta.
Kerranki talvi tuli oikeesee aikaa!

26.9.<3Lauantai 27.09.2008 16:03

Kuinka kallis olen.Sunnuntai 21.09.2008 16:51

Sinulla on luonnostaan hiukset jotka ovat...
[x] kiharat (200e)
[ ] suorat (100e)
[ ] laineikkaat (50e)
[ ] korkkiruuvikiharat (15e)
[ ] kalju (5e)
[ ] joku muu (75e)
Yhteensä: 200€

Silmien väri:
[ ] ruskea (50e)
[ ] vihreä (75e)
[x] sininen (50e)
[ ] tammenterhon väriset (100e)
[x] joku muu (15e)
Yhteensä tähän saakka: = 265€

Pituus:
[ ] Yli 210cm (200e)
[ ] 200-209cm (175e)
[ ] 182-199cm (150e)
[ ] 165-181cm (75e)
[x] 144-164cm (45e)
[ ] Alle 144cm (45e)
Yhteensä tähän saakka: 310€

Juotko alkoholia?
[ ] En (400e)
[ ] Vain lomilla/juhlissa (250e)
[x] Joskus (215e)
[ ] Kyllä (200e)
[ ] Vain viikonloppuisin (300e)
[ ] Joka toinen päivä (50e)
[ ] Kerran päivässä (15e)
[ ] Elän pulloni takia! (Menetit kaikki arvokkuutesi ja joudut aloittamaan 0 eurosta)
Yhteensä tähän asti: 525€

Näkö:
[x] Täydellinen näkö (300e)
[ ] Tarvitsen lasit/piilolinssit, mutta en käytä niitä (200e)
[ ] Likinäköinen (100e)
[ ] Lasit lukemista varten (75e)
[ ] Omistan lasit ja käytän niitä aina (50e)
[ ] Piilolinssit (25e)
[ ] Olen käynyt silmäleikkauksessa, näköni vuoksi (10e)
Yhteensä tähän asti: 825€

Autosi väri (tai perheesi auto):
[ ] pinkki (2000e)
[ ] tumman punainen (800e)
[ ] kulta (700e)
[ ] harmaa (600e)
[ ] sininen (900e)
[ ] valkoinen (475e)
[ ] musta (450e)
[ ] punainen (400e)
[ ] vihreä (350e)
[ ] hopea (300e)
[ ] purppura (250e)
[x] metallinen (200e)
[ ] keltainen (100e)
[x] ruskea (20e)
[ ] ruosteinen (15e)
[ ] ei autoa (0e)
Yhteensä tähän asti: 1045€

Kengänkoko:
[ ] 48+ (300e)
[ ] 46-47 (200e)
[ ] 44-45 (700e)
[x] 38-43 (500e)
[ ] Alle 38 (550e)
Yhteensä tähän asti: 1545€

Kolme lempiväriä:
[x] vihreä (750e)
[x] punainen (600e)
[x] musta (100e)
[ ] keltainen (475e)
[ ] sininen (300e)
[ ] ruskea (50e)
[ ] purppura (225e)
[ ] valkoinen (400e)
[ ] turkoosi (350e)
[ ] oranssi (300e)
[ ] pinkki (100e)
[ ] joku muu (50e)
Yhteensä tähän asti: 2995€

Käytitkö laskuria tähän?
[ ] Kyllä (0e)
[x] En (1000e)
[ ] Joihinkin kysymyksiin (750e)

yhteensä: 3995€