IRC-Galleria

r||-a

r||-a

So just pull the trigger

[Ei aihetta]Perjantai 09.01.2009 13:38

Uus päivä ja kaikki tuntuu niin tyhjältä. Miten kaikki voikaan olla niin toisin tänä aamuna,kun eilen ku heräs. Onks tällä paskalla vittu mitään tarkotusta? Onks millään mitää välii?
-Ei vitus!
</3 Lari

Blondiko?Lauantai 20.12.2008 21:47

BLOND TESTING
Jos saat:
0-10 et ole blondia nähnytkään
11-19 ehkä hieman blondi
20-29 olet oikea piiloblondi!
30-39 upeaa olet aito blondi
40-> ihka aito SuperBlondi.

Siitä sitten testaamaan:

[ ] Sinusta tuntuu, ettet vieläkään oikein osaa käyttää mikroa
[ ] Suu auki uiminen on ihan normaalia. Itse asiassa taidat uida itsekin suu auki
[ ] Ja vasta nyt tajusit, että kaiken maailman kalat, ja pöpöt ovat saattaneet aikanaan uida kitaasi
[ ] miehen-isku-taitosi ovat todella mallikkaat: Ensiksi seurailet kohdettasi maailman ääriin, ja kun vihdoin saat tilanteen jutella, juokset pää kolmantena jalkana karkuun. IIK. Ja kuitenkin uskot, että homma toimii!
[ ] Olet yrittänyt morsettaa yli sadan kilometrin päässä asuvalle ystävällesi, heiluttamalla jalkalamppua!
[ ] Cokiskin on yllättävän helppo kaataa päälleen, varsinkin julkisilla paikoilla
[ ] Teltan pystyttäminen on sinulle liian monimutkaista.
[ ] Löydät itseäsi seuraavasta: ”Blondi mietti itsekseen:
- No voi voi, nytpä kävi hassusti. En muista pitikö minun mennä frendiäni vastaan klo 8.30 vai klo 3.80.”
[ ] Luulit pitkään, että Turkki on pohjoismaa
[ ] Oikeastaan luulet niin vieläkin, miksi siellä muuten tarvittaisiin turkkeja?
[ ] Jäädyt usein
[ ] Käsität monia asioita väärin
[ ] .. niin kuin taisit äskenkin käsittää kohdan ”Jäädyt usein”, kirjaimellisena jäätymisenä
[ ] Sinulla menee yleensä hetki, kunnes tajuat jonkin asian, joskus et tajua ollenkaan
[ ] Naurat kuitenkin, jotta ihmiset luulevat sinun tajunneen
[1] Ja kun naurat, sille on välillä vaikea saada loppua
[ ] Sukeltaminen on helppoa, eri asia onkin sitten se pinnalle nouseminen
[2] Osaat suomentaa sanat : ”Black Fire Bitch”
[ ] Kirjoita se tähän suomeksi : "musta tuli huora" , ja vasta nyt käsität mitä sitä tulikaan kirjoitettua
[ ] Olet haistellut liimaa, vaikka opettaja on nimenomaan kieltänyt
[ ] Olet myös kävellyt pienenä päin seinää
[ ] On epäilty, että blondiutesi saattaa johtua siitä
[3] Olet hiusväriltäsi blondi (luonnollisesti blondit)
[ ] Tai ehkäpä sinä vain haluaisit olla blondi
[ ] Tykkäät hössöttää
[ ] Valas on kala
[ ] Naurulokit ovat varmasti hauskoja otuksia, mahtavat nauraakin paljon
[4] Sinulta on joskus kysytty “Veikö kissa kielen?”
[ ] Siitä asti olet pelännyt kissoja
[5] Kuulet helposti asioita väärin, ja tulos on useimmiten mitä kummallisin
[ ] kauniit ja rohkeat tv- sarja on usein liian monimutkainen sulle
[ ] Oikeastaan saitkin selville sen olevan tv-sarja, vasta äskeisen väittämän perusteella
[ ] Löydät itseäsi myös tästä: “Blondi oli antiikkikaupassa ja tiputti maljakon. Myyjä ryntäsi paikalle.
-Hyvä luoja. Tuo maljakko oli 150 vuotta vanha.
-Luojan kiitos, blondi vastasi. - Minä jo pelästyin että se on aivan uusi.”
[ ] Olet mennyt rullaportaat väärään suuntaan, tarkoituksetta
[ ] Jälkinaurut ovat sinun alaasi
[ ] Orava tai lokki on kakkinut päällesi
[6] Olet pudonnut riippumatosta
[ ] Rikkonut luokkasi oven kahvan
[7] Kaatunut koulun pihalla
[ ] Unohtanut mennä kouluun
[8] Liimannut sormesi yhteen
[ ] Ruokkinut WC-ankkaa
[ ] Nauranut väärässä paikassa väärään aikaan
[ ] Laskenut pulkalla päin puuta
[ ] Hikannut kilpaa
[ ] Nyppinyt kukkapenkistä rikkaruohojen sijaan kukkia
[ ] Erehtynyt autosta
[ ] Luullut lakanaa kummitukseksi
[ ] Jäädyttänyt kielesi lipputankoon, yms vastaavaan
[9] Syönyt ruohoa
[10] Maistanut käpyä
[ ] Piirrellyt nakeille hymynaamoja
[ ] Nauranut tekonaurua leffateatterissa
[ ] Heitellyt karkkeja leffassa
[ ] Piirrellyt boxereihin
[11] Kompastunut omiin jalkoihisi
[ ] Et pysty nukkumaan ovi auki, koska pelkäät kauhuelokuvien zombien ym ryömivän yöllä huoneeseesi
[ ] Taikka vastaavasti et voi nukkua ovi kiinni, koska pelkäät olevasi eristyksissä, jos kyseinen zombie ym. kiipeäisikin huoneeseesi ikkunasta käsin
[ ] Tai sitten pelkäät molempia, ja sinulla on suuri pulma miten sitä ovea nyt pitäisi
[ ] Päädyit jättämään sen hitusen raolleen
[ ] Et tiedä/sait vasta äskettäin tietää, mitä ''\,,/'' tarkoittaa
[ ] Olet juonut pilaantunutta maitoa, ja ihmetellyt makuelämystä
[ ] Olet luullut Stalinia upeaksi hallitsijaksi, “Isä aurinkoinen”
[ ] Hitler? Aa, varmaankin joku koirarotu!
[12] Kaikesta huolimatta, pidät itseäsi ihan järkevänä ihmisenä!

TOTAL : 12

Haastetta ;) Perjantai 19.12.2008 20:27

Tehtävänanto: Paljastan itsestäni asioita. Valitsen 6 ihmistä, jotka saavat haastan tekemään sman perässä. Heidän tulee kirjoittaa myös nämä säännöt merkintäänsä. Käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteen ja tästä merkinnästä.

Perusjutut:
Nimi>Riia
Pituus> 171
Kengännnumero> 40 :D
Sisarukset> Hmm. Puolikkaita löytyy elikkäs Jani,Mimmi ja Neea

VIIMEISIN

Elokuva, jonka ostit? > Tais olla Rottatuille :D
Kappale, jonka kuuntelit? > Lady Gaga - Poker face
Kappale, joka juuttui mieleen? > Taas toivotus hyvän joulun... :D:D
Henkilö, jolle soitit? > Jaana
Henkilö, joka soitti? > Mutsi
Tv-ohjelma, jota katsoit > Pikku kakkonen :D
Henkilö, ketä ajattelit > Varmaan tota Nicoa<3

VASTAAN VAI PUOLESTA

Kaukosuhteet? > En vastaan,mutta en nyt välttämättä puolestakaan.
Itsemurha? > vastaan
Ihmisten tappaminen? > Vastaan
Teinitupakointi? > En vastaan,mutta en nyt välttämättä puolestakaan.
Rattijuopumus? > vastaan
Homo- ja lesbosuhteet? > vastaan
Saippuasarjat? > puolesta

MITÄ

Shampoota käytät? > Jotai mitä kaupan hyllystä löytyy.
Kenkiä käytät? > tennareita
Pelkäät? > pimeetä :/

KUINKA MONTA


Kertaa olet rakastunut? > ainakin yhden.
Kertaa sydämmesi on särkyny? > monta
Sydäntä olet srkenyt? >emt
Ihmistä luokittelet sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? 1 <3
Kertaa nimesi on ollut lehdessä? > Onhan se ollu. pari kertaa kai
Arpea on kehossasi?> varmaan about 20

AJATTELETKO OLEVASI

Soma? > Tottakai! :D
Hauska? > Aina :)
Kiihkeä? > hmm.. En kyl tiiä :)
Ystävällinen? > kyl :)
Rakastettava? > voi olla.
Huolehtiva? > kyllä
Suloinen? > todella :)

SUOSIKKI

Juoma? > kultalonkero <3
Karkki? > suklaa
Sarjakuva/piirroselokuva? > nalle puh
Purukumi? > Hubba Bubba
Väri? > musta ja punanen
Kynsilakan väri? > läpinäkyvä
Viikonpäivä? > perjantai ja lauantai
Inhokkipäivä? > sunnuntai. Aina kauhee krapula tietty ;D
Kukka? > Gerbera
Koru? > kaulakoru ja korvikset
Kesä/Talvi> KESÄ!! <3

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI

Nukkui sängyssäsi? > Minä, Lari ja Nico
Kuuli sinun itkevän? > vaikee. varmaan aika moni sillon kk pihassa.
Sai sinut itkemään? > Ira :D
Oli kanssasi elokuvissa? > vaikee. tästä onki sitten aikaa. En muista.
Lähetti sinulle sähköpostia? > joku roskaposti paska.

OLETKO KOSKAAN

Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? > AINA...
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > Kyl joo :)
Pitänyt jonkun salaisuuden? > Kyllä
Suunnitellut viikkosi TV-ohjelmien mukaan? > en kyl :D
Itkeny elokuvan aikana? > kyl
Ollut esiintymislavalla? > jeps..
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > Oon :D
Paljonko kello on? > 18;20
Sininen vai punainen? > Punainen
Kevät vai Syksy? > kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > Ryyb.
Minkä ateria söit viimeksi? > Hmm. Eilen taisin jotai nuudeleita vedellä :D
Oletko tylsistyny? > en nyt niinkää.
minkä äänen kuulit viimeksi? >Nicon<3

YSTÄVYYS/RAKKAUS

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > uskon..
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat niin kuin monta?>no joo.. 1 on tossa,mutta kyl voin ottaa viel :D
Mikä sinulle on tärkeintä ystävyydessä?> Luottamus...
Mitä tuoksua nuuskit viimeks? > puman hajuvettä ;)

MUUTA TIETOA

Mitä kieltä osaat? > suomea,ruottia,saksaa ja enkkua. Huonosti kyllä :D
Nimeä lempi asioita makuuhuoneessa? > sänky.
Ketä rakastat? > Laria,nicoa.äitiä.Iraa ja onhan niit viel<3 tossa tärkeinnät<3
Ketä kaipaat? > emt.
Lempinimet? > Rimpula :)
Nimesi alkukirjaimet? > RML
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > kai mä oon joku 15wee :D
Onko sinulla lemmikeitä? > neij.
Mikä saa sinut onnelliseksi? > perhe ja kaverit
Mikä huolettaa sinua? > no hmm. Irasta aina vähä huolissani <3

OLETKO KOSKAAN

Ajatellut että kuolet? > en kai..?
Halunnut karata? > jep. ja tehnykkin sen.
Kokeillut huumeita? > öö.. :D
Ja haastetta pukkaa seuraaville...


Jumppatäti
mimmi||
M-jealousy

hmm.. En kyl tie muit.. Ketä viitin vaivata tälläsillä :D

[Ei aihetta]Tiistai 15.05.2007 14:46

1. Hammasharjasi väri?
- punavalkonen

2. Sukkiesi tyypillisin väri?
- Musta

3. Montako kuppia tällä hetkellä pöydällä on sinun syystäsi?
- 0

4. Miltä kätesi tuoksuvat tällä hetkellä?
- iholle :D

5. Mitä dödöä / hajustetta laitoit tänään?
-en vielä mitään.

6. Rakkain pehmolelusi?
- uni haukku <3<3

7. Montako tyynyä on sängyssäsi?
- 2

8. Entä minkäväriset lakanat?
-aluslakana on valkonen ja sitte marimekkoo<3

9. Ovatko ikkunasi kaihtimet avoinna / suljettuna?
- ei kaihtimia

10. Tietokonepöytäsi väri?
- mustan ruskea

11. Onko huoneessasi valot päällä?
- ei

12. Mitä äitisi sanoi sinulle viimeksi?
- moikka

13. Väsyttääkö?
- ei

14. Maistuisiko kupillinen maitokaakaota?
- mikä ettei

15. Mitä ruokaa mielesi tekee tällä hetkellä eniten?
- ei mitään. pizzaa ehkä :P

16. Oliko kyseinen mielihalusi kotiruokaa vaiko roskaruokaa?
- roska?

17. Peilaatko itseäsi WC:ssä käydessäsi?
- aina.

18. Millainen mieliala tällä hetkellä?
- ihan jees.

19. Minkäväriset silmät sinulla on?
- sini-vihreet

20. Minkäväriset niiden todellisuudessa haluaisit olevan?
-tumman ruskeet

MINÄ & MUUT:

21. Oletko Rakastunut?
- joo.

23. Jos sinulle annettaisiin 50 euroa, mihin veisit mielitiettysi syömään?
- jonnekki ravintolaan

24. Piirre, joka täytyy ehdottomasti löytyä vastakkaisesta sukupuolesta?
- hauskuus! huumorintaju.

25. Jos veisit rakkaallesi kukkia, mitä kukkia ne olisivat?
-ööö..

26. Kuvaile rakastasi / ihastustasi yhdellä sanalla:
- suloinen

- 27. Vahvin luonteenpiirteesi?
- puheliaisuus

28. Paras ulkonäöllinen piirteesi?
- ?? :D

29. Paras ulkonäöllinen piirre rakastetussasi / ihastuksessasi?
- silmät

30. Jos saisit sanoa rakkaallesi / ihastuksellesi VAIN yhden sanan, mikä se olisi?
- Rakas


AJATUSTEN VIRTAA (SATUNNAISIA TÄRKEITÄ KYSYMYKSIÄ):

31. Lempi automerkkisi?
-BMW

32. Lempivärisi?
- punanen

33. Lempi autonväri?
-Musta

34. Kaunein puu?
- tuija

35. Kaunein lehti?
- tammen lehti :)

36. Kaunein vuodenaika?
- Syksy

37. Romanttisin vuodenaika?
- kesä

38. Miten päin vessapaperirulla kuuluu telineeseen?
- niin että se paperi tulee takaa eteen :)

39. Missä asennossa yleensä nukut?
- kyljellä

40. Stressaako?
- ei nytten

41. Minkä lemmikin haluaisit?
- kisun.

42. Mitä lemmikkieläintä et missään nimessä haluaisi?
- virtahepoa:D.

43. Oletko lihansyöjä vai kasvissyöjä?
- Lihaa&kasviksia

44. Oletko?
- ?

45. Oletko nyt aivan varma?
-Oon.

46. Oletko luotettava?
- Tietyille ihmisille kyllä sit on erikseen ne joita on mukava kusettaa.

47. Mitä mielessä?
- Ei mitään.

48. Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua?
-ei


01. tv-ohjelma - monia :)
02. kukka - Gerbera
03. väri - punanen
04. urheilu - jääkiekko<3
05. ruoka - monia
06. musiikki - pop ja rock ja suomi rap.
08. vuodenaika - kesä<3<3
09. päivä - lauantai tai perjantai
10. unelmakaupunki - ??

10 FAKTAA

01. syntymäpaikka - ent. Luopioinen nyk. Pälkäne
02. hiusten väri- tummanruskeet
03. hiustyyli - tylsä.
04. lävistykset - on ja ei
05. silmien väri - sini-viereet. edellee..
06. kengän koko - 41 :D
07. mieliala - aina kaaos.
08. tuoksu - puma
09. vapaa - en
10. oikea vai vasen - oikea

10 ASIAA RAKKAUSELÄMÄSTÄSI

01. oletko koskaan ollut rakastunut - joo
02. uskotko rakkauteen - joo
03. oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä - en kai
05. onko kukaan särkenyt sinun sydämmen - joo
06. oletko koskaan ihastunut ystävääsi - joo:D
07. oletko koskaaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle - Oon
08. pelkäätkö sitoutumista - En.
09. onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija - joo:)
10. uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä - joo

10 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ

01. rakkaus vai raha - Rakkaus
02. vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri - lonkero
04. yhden yönjuttu vai suhde - Suhde!
05. tv vai internet - netti
06. pepsi vai cola - molemmat menee
07. villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla - tällä hetkellä on parempi olla vaa kotona:)
08. värilliset vai musta-valkokuvat - molemmat
09. puhelimitse vai kasvotusten - kumpikin
10. mese vai sähköposti - ... mese varmaa.

10 OLETKO KOSKAAN

01. oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos - en
02. oletko koskaan käynyt naku-uinnilla - oon
03. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut - en oikeestaa.
04. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä - en
06. oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana - en varmaa
07. oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu - kyl
08. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa - kyl
09. oletko koskaan karannut kotoa - joo
10. oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi - kyl

10 OLETKO...

01. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä - en varmaa
02. oletko iloinen - ihan joo
03. oletko tylsistynyt - joo
04. oletko saksalainen - en
05. oletko venäläinen - en
06. oletko koulussa - en
07. oletko kynttilöiden polttaja - jep<3
08. oletko raitis tällä hetkellä - kyll
09. tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä - todellakin

tylsää tylsää.. :/Tiistai 15.05.2007 14:28

Mitä olet tehnyt tänään?
- heränny,kärsiny päänsärystä,syöny,kattonu telkkaa,meikannu ja laittanu hiukset,ollu koneella.

Mitä teet huomenna?
- meen töihin ja jotai.

Onko sinulla
[ ]koiraa
[x]paljon kavereita
[x]pitkät hiukset
[x]oma tv
[ ]paljon rahaa
[ ]sukat jalassa
[x]oma huone

Mitä rakastat?
- Laria ja ystäviä <3 ja äitiä <3

Oletko iloinen?
- njaah..

Käytätkö meikkiä?
- yeps.

Oletko koskaan juonut alkoholia?
- en tietenkää!:D

Moneltako heräsit tänään?
- joskus ennen 8.

Oletko mielestäsi muodikas?
- jossain määrin :D

Ketä ajattelet nyt?
- Itteeni :D ei vaa en tie :D

Ikävöitkö nyt ketään?
- enpä oikeestaa.

Kuinka usein...
syöt karkkia: liian usein. joskus tuntuu et koko ajan :D
juot vettä: joka kerta ku kuljen hanan ohitte.
katsot televisiota: joka päivä.

Aiotko koskaan...
[x] ostaa autoa (omistan jo)
[x] syödä hummeria (syöny jo)
[x] näyttäytyä alasti julkisella paikalla (sitäki on tullu tehtyä)(uimassa)
[ ] polttaa taloa
[x] karata ikkunasta (tyhty)
[ ] osallistua kauneuskilpailuun

Pidätkö...
[ ] juoksemisesta
[x] hyppimisestä
[x] istumisesta
[x] nauramisesta
[x] uimisesta?

Oletko koskaan virkannut?
- jeah ;)

Oletko pirteä ihminen?
- yleensä :D

Oletko nopea kirjoittamaan tietokoneella?
- ihan suht. :D

Luetko paljon lehtiä?
- jonki verran.

Mitä teet viikon päästä juuri tähän aikaan?
- eli siis ens tiistaina.. töissä ainakin :F

Entä kahden viikon päästä?
- en tiä.

Oletko tyytyväinen elämääsi?
- ihan joo.

Ketä rakastat?
- laitoin ne jo tonne kerran ! <3

Haaveiletko mistään? Mistä?
- kaikesta :P

Paljon kello on nyt?
- 11.16

Lähetätkö koskaan joulukortteja?
- joo

Synttärikortteja?
- jep

Lentosuukkoja?
- joo :D

Parasta koko maailmassa?
- ...

Kaupunki, jossa viihtyisit?
- joka paikassa :D

Parasta sinussa?
- heh.. en tie.

Pidätkö sinä lapsista?
- ´jeps.

Kaunein kukka?
- gerbera<3

Parasta ajanvietettä on tietysti?
- .. :D

Oletko pitkävihainen?
- en oleeee.

Bileet vai Disko?
- Bileet

Omistako digikameraa?
- khyl

Raksita oikea vaihtoehto joka kuvaa sinua
(x) Fiksu ja filmaattinen (aina :D)
(x) Symppis ja Tempperamenttinen
( ) Herkkä ja Tunnollinen
( ) Hento ja ujo
(/) Viisas ja voimakastahtoinen <- voimakastahtonen joo, viisas ei :D
( ) Järkevä, mutta kova
(x) Kiroilija, mutta anteeksiantava
( ) Haaveilija, kuin olisi perhonen

Unelmoitko usein?
- no siis joskus.

Odotatko jotain
- en kai. tai joo..c(:

Kiinnostaako muoti sinua?
- khyl:)

Entä tieteiselokuvat?
- nevah.

Urheilua vai actionia?
- molemmat.

Kuka saa sinut nauramaan?
- kaverit <3

Oletko suklaan ystävä?
- OLEN!!!

Missä rentouduit viimeksi?
- jaa ah..

Missä viihdyit viimeksi?
- en muista.

Mitkä näistä kuvaavat sinua?
( ) "Jaa-a"-tyyppi
( ) Kirjaimellinen
( ) väritön
( ) Sielullinen
(x) rakastava
(x) Rikkaus löytyy muusta kuin lompakosta
( ) Kiinnostunut politiikasta
(x) Kännäävä välillä
(x) Kännykkä taskussa tai laukussa joka säällä
( ) Vilukissa
( ) Kesämisu
( ) Talvikolli

Raksita oikeat vaihtoehdot
(x) Pidän eläimistä paljon
( ) Omistan eläimiä vähän
(x) Voisin hoitaa eläimiä
( ) Koitan olla eläinystävällinen
( ) Ymmärrän eläinaktivistit
( ) Syön lihaa vain siksi, että siitä saa vitamiineja ja se on toisaalta hyvää
(x) Syön kasviksia samasta syystä
(x) Haistatan valehtelijoille
(x) Puhun paljon päivässä

Pidätkö pubeista?
- no jaa..

Dumle, Marianne vai Fazerin sininen?
- vaikee mut varmaa fazerin sininen.

Mikä on seuraavista on parasta, täytekakku, voileipäkakku vai kuiva kakku?
- tällä hetkellä tekee mieli makeeta,eli täytekakku mut voileipäkakku on namii<3

Juotko alkoholia?
- juu kyllähän sitä on tullu juotua. tosin ei nyt vähää aikaan:D<3

Puhutko englantia?
- en :D

Viihdytkö huvipuistossa?
- joo onhan siellä ihan kivaa :)

Tänä vuonna aion:
Mennä monta kertaa elokuviin (x)
Lopettaa tupakin polton ( )
Muistaa enemmän ystäviäni (x)
Aloittaa säästämisen (x)
Vähentää alkoholin käyttöä ( )
Elää vieläkin railakkaammin ( )
Tehdä jotain, mitä en ole ennen tehnyt (x)

Olen käynyt:
Lapissa ( )
Jyväskylässä ( )
Lappeenrannassa ( )
Linnanmäellä (x)
Särkänniemessä (x)
Heurekassa (x)
Ruotsin risteilyllä (x)
Ollut ainakin kuukauden sairaalassa ( )

Missä tanssit keskimääräisesti eniten?
-??

Lenkkeiletkö?
- no en erityisemmin vaikka ehkä pitäs

Katseletko usein kuuta ja tähtiä?
- joskus:)

Sipsit vai juustonaksut?
- sipsit

Kinkku vai kalkkuna?
- kalkkuna

Meri vai järvi?
- meri

Pidätkö rockista?
- oijoo<3

Oletko pelannut playstationia?
- joskus ajat sitte.

Kuunteletko musiikkia? Mikä biisi ja onko hyvä?
- musiikki teeveetä:D ja sielt tulee joku ufo kappale:/

Onko joku (koulu) projekti pahasti kesken? Et vai ole edes aloittanut?
- ei oo edes kouluu projektina :D

Mikä saa sinut onnelliseksi?
- kaverit<3 Lari<3

Yksin vai kaksin?
- kaksin.

Pelaatko rahapelejä?
- harvoin

Kenet haluaisit ensi yöksi sun viereen nukkumaan?
- Lari on iha hyvä :D

Tunnetko ketään julkkista?
- tavallaa..(:

Odotatko jo kesää?
- oikyllävain<3

vielä tylsempää..Lauantai 21.04.2007 16:52

Nimi 1:
Onko hän hauska? Kyllä joo :)
Oletko halannut häntä? Oon joo.
Joku muisto hänestä? öö.. en osaa sanoo:D
Kuka hän on? Arvetti :)

Nimi 5:
Missä tapasitte ensimmäisen kerran? Tallilla
Onko hän sinulle tärkeä? Ei erityisemmin! :D
Hänen nimensä viimeinen kirjain? E
Kuka hän on? Anne

Nimi 8:
Tyttö vai poika? tyttö
Rakastatko häntä? En
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa? En pitkään aikaan.
Kuka hän on? Anna

Nimi 10:
Kuinka kauan olette tunteneet?7 luokalta saakka.
Oletko ikinä suudellut häntä? en ole.
Oletko kertonut hänelle salaisuuksiasi? enpä kyl ole.
Kuka hän on? Antti

Nimi 16:
Onko hän kaunis/komee? Erittäin komea :D
Tunnetko hänet hyvin? No en oikeestaa.
Onko hän varattu? En usko.
Kuka hän on? Chiier

Nimi 18:
Onko hän sukua sinulle?En tie :D
Millainen hän on luonteeltaan? En oikee tie kuka tää on:) tai vaihtoehtoja on liikaa.
Tunnetko hänet hyvin? En oo varma.
Kuka hän on?Eero.

Nimi 20:
Oletko lähettänyt hänelle tekstiviestejä? Olen.
Onko hän tyttö? kyl on.
Onko hän samassa koulussa kuin sinä?Ei oo enää.
Kuka hän on? Eeva

Nimi 23:
Minkä ikäinen hän on? Olisko joku 13
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä?Ei enää.
Vihaatko häntä? En.
Kuka hän on? Emma.

Nimi 26:
Oletko käynyt hännen luonaan? Tää ei oo oikee numero :D
Onko hän hauska? ...
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? G
Kuka hän on? ...

Nimi 27:
Oletko halannut häntä? en kai vai? Voi olla et joo.
Oletko nähnyt hänet humalassa? en.
Onko hän sinua vanhempi? En tie. saman ikäne.
Kuka hän on?Hanna

Nimi 29:
Onko hän kaunis?On.
Joku muisto hänestä? Niitä on paljon.
Onko sinulla hänen mese? Ei oo:/
Kuka hän on?Hanna

Nimi 32:
Onko hän läheinen sinulle?No jaah..
Oletko koskaan halannut häntä? olen.
Oletko ollut ihastunut häneen?En :D
Kuka hän on? Heikki

Nimi 36:
Yksi sana, joka kuvaa hänen luonnettaan? Tylsä.
Asuuko hän pääkaupunkiseudulla? Ei.
Oletko nähnyt hänestä unta? En ainakaa muista.
Kuka hän on? Sami

Nimi 40:
Kuinka vanha hän on? 16
Vihaatko häntä? No jaah.
Pidätkö hänestä? En erityisemmin.
Kuka hän on? Iida

Sitten mene saapuneisiin viesteihin.

EKA VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Minä vuonna tämä henkilö on syntynyt? 90
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna?On.
Onko kyseinen henkilö enemmän komea vai kaunis? Kaunis kuin kukka ;)
Kuka hän on? Mimmi<3

NELJÄNNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Ovatko hänen vanhempansa eronneet? Joo.
Entä mitä he tekevät työkseen? Äiti on parturi kampaaja ja iskä on tj. (oma firma)
Tunnistavatko hänen vanhempansa sinut kun tulet heitä vastaan? Joo.
Kuka hän on? Mimmi<3

VIIDENNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Voiko hän luottaa sinuun? Joo.
Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa?En kai :D
Tietääkö hän viimeisen seurustelukumppanisi (jos sellaista on)? Joo.
Kuka hän on? Mimmi<3 (taas vaihteeks)

Tylsää...Lauantai 21.04.2007 16:33

1. Nimesi?
- Riia

2. Synttärit?
- 15.6.

3. Seurusteletko?
- Joo.

4. Missä muodossa asut, kenen/keiden kanssa?
- Asun vuokralla rivitalossa.joku 60m2 ja Larin kanssa<3

5. Voidellessasi näkkäriä voiteletko "reikäisenpuolen" vaiko sileämmän?
-Reikäsen.

6. Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
- En käytä makkaraa enkä usein juustoakaa,mut makkara ennen juustoa.

7. Käykö ketsuppi kaiken kanssa?
- Ei käy.

8. Olet tilaamassa fantasia pizzan, mitkä ovat täytteet?
- Jauheliha,herkkusienet ja katkarapuja. ja jos viel 1 ni ananas:)

9. Kun menet pikaruokalaan tilaat yleensä?
- Riippuu paikasta.

10. Mikä on lempi ruokakauppasi?
- Prisma:)

11. Millä kulkuvälineellä liikut eniten?
- Autolla

12. Katso levyhyllysi 8 levy, mikä se on? (ylhäältä alaspäin) ->
- Anssi Kela. :D

13. Kumman valitset tv vai tietokone?
- TV.

14. Mitkä fyysiset ominaisuudet kiehtovat sinua siinä sukupuolessa mihin olet kiintynyt?
- Hymy ja silmät ja peppu. :P

15. Unelmakämppä vai huippumalli haussa?
- Amerikan huippumalli on jees.

16. Lenkkarit vai tennarit?
- Tennarit.

17. Onko sinulla lävistyksiä?
- Ei

18. Jos vastasit kyllä, missä?
-

19. Entä onko tatuointeja?
- Ei

20. Jos vastasit kyllä, missä?
-

21. Ruutu vai raita?
- Raita

22. Omistatko mp3 soittimen?
- Jeps.

23. Montako tuntia vietät aikaa koneella?
- Nykyään taas enemmän, ku toi netti aukes.. mut varmaa 1-2 tuntii.

24. Milloin viimeksi sairastit jotain, mitä?
- Viime yönä oli pää pipi.

25. Kuinka nopea nettisi on?
- 1 meganen :D

26. Pelaatko koneella?
- välillä jotai pasianssia :D

27. Minkä merkkistä hiuslakkaa käytät?
- Wellan jotai..:).

28. Kun katsot peiliin, mitä näet?
- Mökkihöperön isomahasen patukan. :F

29. Kuunteletko tällähetkellä musiikkia?
- joo. musa TV:tä.

30. Jos kuuntelet, mitä?
- nyt tulee jotain ihan ihme musaa..:F

31. Mikä kappale saa tanssijalkasi liikkeelle?
- Melkein mikä vaan kunhan meininki on oikea:)

32. Mikä kappale saa kyyneleet pakkautumaan silmille?
- Monia.

33. Mikä kappale saa sinut iloiseksi?
- Niitä on kans paljon.

34. Iltaseksi vai aamuseksi?
- Hyvät kysymykset... ...

35. (vastasit ylempään ei kumpikaan) no mikä seksi?
- ...

36. Sänky vai puska? (joku muu, mikä?)
- Jos puhutaan kusemisesta, niin puska.Ja sänggyssä vois nukkua ;)

37. Onko sinulla paljon ystäviä?
- Ystäviä tarpeeks, kavereita sit enemmän.

38. Onko myös vastakkaista sukupuolta olevia YSTÄVIÄ paljon?
-Jonkin verran.

39. Oletko koskaan fanittanut Tuiskua?
- En.

40. Entä pikku G:tä?
- Joo :D

41. Spice girlsiä?
- Ehdottomasti!

42. Orlando Bloom vai Viggo Mortensen?
- Viggo.

43. 50 Cent vai Eminem?
- Ei kumpikaan.

44. Kotiteollisuus vai Mokoma?
- Ei kumpikaan.

45. Stamina vai ajattara?
- ?

46. Linkin park vai limp bizkit?
-Linkin park.

47. Ronaldo vai Becham?
- Ronaldo.

48. Laveerre vai Steen Christensen?
- Steeni:)

49. Pitkä kuuma kesä vai helmiä ja sikoja?
- No pitkä kuuma kesä olis kiva. Siat ei oo nii mun juttu. :D

50. Simpsonit vai futurama?
- Simpsonit!

51. Popeda vai Klamydia?
-Popeda!!!

52. W.A.S.P. vai Pink floyd?
- ?

53. Good charlotte vai Private line?
- Good charlotte.

54. Sytkä vai tulitikut?
-Sytkä.

55. Pantera vai Children of bodom?
-?

56. Tympiikö sua nää kyselyt?
- Vähä ehkä ykstoikkosia.

57. Osaatko tehdä ruokaa?
- Osaan.

58. (MISTÄ LEFFASTA?) Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?
- Lumikki.

59. ..... Uu, kovis vai?
- Emt.

60. ..... Mun tuulihatut!
- Emt.

61. ..... Sä mokasit mun kuviot!
- Emt.

62. .... Pumba ootsä sekasi!? Toiha o jellona, sehän syö meikäläisiä!
- Leijonakuningas.

63. Mitkä lehdet on tilattu nimelläsi?
- Ei mtn.

64. Kynsilakkaa, vai ei?
- Nyt ei oo. Mut kynsilakat on kyl ihan jees ;)

65. Jos on, minkä väristä?
- Ei oo nytten.

66. Mitä mieltä olet pojista jotka meikkaa?
- No en oikee mitään. Ei häiritse mua.

67. Pitkä letti tekee miehen, oletko samaa mieltä?
-En.

68. Paras lastenohjelma?
- Muumit. ja hopeanuoli!

69. Mitä tämän kysymyksen numero tuo mieleesi?
- ..

70. Mitä sinulla on nyt päällä?
- Vaatteet ja kaulahuivi.

71. Katso lukujärjestystäsi keskiviikko päivä, kolmas tunti, mitä ainetta silloin on?
-...? Mikä se lukujärjestys oikee on..?

72. Menetkö kesällä ulkomaille?
- En.

73. Onko ruotsi puhevika?
-KYLLÄ!

74. Onko seksi harrastuksista paras?
- Hihi :P

75. Panisitko?
- Jaa kuka? missä? mitä?

76. Jeesus tulee, otatko kopin?
- En. Vois vaikka paikat hajota.

77. Miksi banaaneissa on naruja?
- Mitä vitun naruja.?

78. kuulakärkikynä vai lyijykynä?
- Kuulis.

79. Katso puhelimestasi 20. viesti, mitä siinä lukee?
- "Vaikka joskus puolen tunnin päästä sopii.".

80. Oletko koskaan toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
- Joskus joo. :D

81. Aiotko syödä pääsiäisenä paljon munia?
- Ens pääsiäisenä varmaan:)

82. Miten aiot viettää tulevan juhannuksen?
- Kotona varmaa. :/ Ja sit jossai vois käydä:) Lapsen kanssa:)

83. Entä vapun?
- Kotona ilmapallojen kans c(:

84. Mitä mieltä olet koulukiusaajista?
- Pepusta sellaset.

85. Onko sinua koulukiusattu?
- Kyl varmaa jossain määrin joskus.

86. Oletko sinä koulukiusannut?
- Joo :/

87. Kun laitat kädet ristiin, kumman käden peukalo on päälimmäisenä?
- Oikea.

88. Missä olit viimeksi bilettämässä?
- Kun muistaiski vielä..:O

89. Lempi drinkkisi?
-Päässy jo unohtumaan täysin noi maut :F

90. Mitä mieltä olet viiltelystä?
- En harrasta.

91. Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa?
-Huono idea.

92. Mitä teit viime synttäreilläsi?
-Olin Mallasniemessä. Mimmin,Jasmin ja Antin kans:)

93. Onko sinulla sisaruksia?
- Ei.

94. Minkä ikäisiä?
-

95. Mikä kappale sinulla nyt soi?
- Mika ja joku hassu kappale.

96. Lähteekö nuha nussimalla?
- Ei.

97. Roikkuvat korvikset vai napit?
- Roikuvat.

98. Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
- Ei toimi.

99. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- Kyllä :)

100. Entä nuoremman?
- Vähän epäilen..

101. Mielestäsi kauniita nimiä?
- ..

102. Paras lukemasi kirja?
-

103. Mitä tällähetkellä odotat?
- ?

104. Entä ketä odotat?
- Mimmiä.

105. Onko huoneessa jossa olet, joku muukin kuin sinä?
- Ei.

106. Jos on, kuka?
-

107. Missä vaiheessa jouluvalot otetaan pois ikkunoista?
- Tammikuussa.

108. Bacardi vai Smirnoff?
- Bacardi.

109. Juotko? Kuinka usein?
- En mä ikinä mitään ota:)

110. Poltatko?
- En.

111. jos poltat, mitä merkkiä?
-

112. Aiotko lopettaa polttamisen?
- Lopetin jo.

113. Minkä kappaleen sanat menevät näin: "Sä omistat mut kokonaan, mut ihan tostavaan heität, käytettynä romukoppaan, en saa olla oma itseni, ja jopa vaatteeni sä käskit mut vaihtamaan.."
- Emt

114. Cocis vai pepsi?
- Cocis.

115. Mikä on toinen nimesi?
- Mari

116. Mikä on paras suklaapatukka mielestäsi?
-Kaikki on parhaita &lt;nam&gt;

117. Montako kelloa huoneessasi on?
-tässä huoneessa on 1.

118. Millainen talvitakki sinulla on?
-Valkonen

119. Entä millaiset tumput?
-Monia.

120. Nukutko sukat jalassa?
- En...!

121. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä harrastamatta seksiä?
- Joo.

122. Oletko suudellut samaa sukupuolta?
- Olen.

123. Mikä puhelimen liittymä sinulla on?
- Dna.

124. Juna vai bussi?
- Helikopteri.

125. Osaatko tehdä tämän Ü merkin?
- Ü

126. Oletko esiintynyt koskaan lavalla?
- Juu.

127. Mitä olet lavalla tehnyt?
- Tanssinu, laulanu, näytelly.

128. Mikä sinusta tulee isona?
- ...?

129. Haluatko lapsia?
- Joo<3<3

130. Minkä pituinen olet?
- Joku 171 ja risat :)

131. Osaatko tehdä kärrynpyörän?
- En!

132. Entä kuperkeikan?
- No se voi onnistua.

133. Onko sinulla tällähetkellä karkkia?
- Ei. :/

134. Jos voisit tehdä jonkun asian elämässi tekemättömäksi, mikä se olisi?
- Niitä on niin paljon.

135. Onko seinälläsi seinälippuja?
- Ei.

136. Do you have messenger?
- Yes.

137. Oletko hyvä englannissa?
- E.

138. Onko sinulla sormuksia?
- On.

139. Oletko kokeillut huumeita?
- En mitää kovis aineita oo.

140. Mikä on paikka jonne et koskaan ottaisi lävistystä?
- ...

141. Mitä ruokaa voisit syödä niin paljon että napa paukkuu?
- Kaikki on hyvää..:D

142. Mikä on ruoka, jota ajatellessakin nousee ylös?
-Pinaattikeitto ja sit makkara ruoat ja munakas :F

143. Mätitahna vai pikkelssi?
- Molemmat!

144. Tykkäätkö maksamakkarasta?
- Joo.

145. Kuka on gallerian söpöin mielestäsi?
-

146. Minkä kohteliaisuuden kuulit viimeksi?
- En oo kuullu sellasia aikoihin.

147. Freeman vai Badding?
-

148. Minkä kappaleen sanat menevät näin: "Kaikki mitä tein, tein vain sinua varten, vartioin sun joka askelta.."?
- Emt.

149. Kyllästyttääköjo tämän täyttäminen?
- Vähä joo.

150. Kenen vieressä nukuit viimeksi? (silloin kun nukuit jonkun vieressä)
- Larin<3

151. Onko Nightwish mitään ilman Tarjaa?
- EI!

152. Mitä mieltä olet partiosta?
- Ihan OK.

153. Mitä olet sanonut viimeksi?
- Joo voit tulla.Nähään,moikka.

154. Kenelle?
- Mimmille [puhelimessa]

155. Oletko koskaan satuttanut itseäsi?
- Khyl.

156. Eikö nyt olisi hyvä aika lopettaa kysely?
- Joo.

157. Sano vielä viimeiset sanat.
- En.

158. Niin ja terveiset!!
- Joo kiitti.

159. Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä.
- Tänään.......

160. Tarkoititko sitä?
- Joo, ei sitä saa sanoa ilman että on tosissaan ja tarkottaa sitä.



Jotain ihan ufo juttuja x)Perjantai 20.04.2007 14:30

1. ETUNIMI: Riia
2. TOINEN NIMI:Mari
3. SUKUNIMI: Laiho
4. LEMPINIMI:Rimpula
5. SUKUPUOLI: Nainen
6. IKÄ: 16
7. SYNTYMÄPÄIVÄ: 15.6.1990
8. PITUUS: 171,5
9. HIUSTENVÄRI:Ruskeet
10. SILMIEN VÄRI:Sini-vihreet
11. ROTU:Ihminen :F
12. VAALEE VAI TUMMA IHONEN: Vaalea
13. ONKO SINULLA PITKÄT VAI LYHYET HIUKSET: Puolipitkät
14. SYNTYMÄPAIKKASI: Luopioinen, eli nykyinen Pälkäne
15. TÄMÄN HETKINEN OLIN PAIKKASI:Himas
16. HOROSKOOPPIMERKKISI:Kaksonen
17. KUINKA MONTAA KIELTÄ OSAAT: Suomi, Ruotsi, Englanti ja Saksa
18. PAHAT TAVAT:Puhuminen
19. LÄVISTYKSESI:-
20. LÄVISTYKSET, JOTKA HALUAISIT:Kieli
21. TATUOINTISI:-
22. TATUOINTEJA, JOTKA HALUAISIT:Nilkkaan
24. AIKA:11:09
25. OLETKO VALMIS UUTEEN KIMPPUUN KYSYMYKSIÄ:...

. : PERHE : .

26. ÄITISI NIMI:Sari
27. ISÄSI NIMI:Harri
28. ISÄ-/ÄITIPUOLESI NIMI, JOS ON: Arvet,Jaana
29. VELJIESI NIMET:-
30. SISKOJESI NIMET:-
31. LEMPITÄTISI:-
32. LEMPISETÄSI:Hapa
33. SUOSIKKI-ISOVANHEMPASI:Mummut
34. PAHIN SUKULAISESI:..?
35. PARAS SUKULAISESI: Äiti<3
36. TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: Osittain
37. YMMÄRTÄÄKÖ KUKAAN SUVUSTASI SINUA: Joo


38. KUUMA VAI KYLMÄ: Kuuma
39. TALVI VAI KESÄ: Kesä
40. KEVÄT VAI SYKSY: Kevät.
41. SHAKIRA VAI BRITNEY: Molemmat x)
42. BUFFY VAI ANGEL: Buffy
43. DAWSONS CREEK VAI GILMORE GIRLS: ...
44. JALKAPALLO VAI KORIPALLO: Koripallo
45. KESÄ- VAI TALVIOLYMPIALAISET:Talvi
46. HIIHTO VAI LUMILAUTAILU: Lautailu
47. RULLALUISTELU VAI RULLALAUTAILU: Luistelu
48. ORANSSI VAI PUNAINEN: Punainen
49. KELTAINEN VAI VIHREÄ: Vihreä
50. VIOLETTI VAI PINKKI: Pinkki
51. SISÄLLÄ VAI ULKONA: Ulkona
52. KAMA VAI ALKOHOLI:Alkoholi
53. KÄNNYKKÄ VAI HAKULAITE: Kännykkä.
54. KYNÄ VAI SIVELLIN: Kynä
55. TEHOTYTÖT VAI CHARLIEN ENKELIT:Tehotytöt
56. STAR WARS VAI STAR TREK: ...
57. TATUOINNIT VAI LÄVISTYKSET: Tatuoinnit

58. USKOTKO ETTÄ SULLE ON VALITTU JOKU:Joo
59. OLETKO IHASTUNUT:Rakastunu<3
60. RAKASTATKO KETÄÄN TÄLLÄ HETKELLÄ: Kyllä<3
61. OLETKO KOSKAAN RAKASTUNUT:Joo
62. OLETKO KOSKAAN VARASTANUT MITÄÄN? Jop
63. ONKO AVARUUS YLÄPUOLELLASI? Joo ja allaki.
64. KUINKA MONEN IHMISEN SYDÄMEN OLET SÄRKENYT: En kenenkää.Tietenkää..!
65. KUINKA MONTA IHMISTÄ ON SÄRKENYT SYDÄMESI:Pari
66. PARAS LAINAUS KUVAAMAAN RAKKAUTTA:En mä osaa tällasii..
67. MINKÄLAINEN ON TYTTÖ-/POIKAYSTÄVÄSI/IHASTUKSESI: Pikkune ja sulone:)
68. ONKO SINULLA HÄNESTÄ KUVA:Ei
69. LUOKITTELETKO IHMISIÄ ULKONÄÖN VAI PERSOONALLISUUDEN PERUSTEELLA?: Persoonallisuuden
70. OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT YSTÄVÄÄ: Olen
72. POLTATKO TUPAKKAA: En
73. POLTATKO KAMAA/RUOHOA:En
74. OLETKO KOSKAAN IMPANNUT KAASUA: Jotai joo joskus.
75. KOKAIINIA, HEREOIINIA TAI JOTAIN MUUTA:-
76. ONKO KALJA HYVÄÄ VAI PAHAA:Menee
77. DO YOU LIKE SMIRNOFF ICE: Yes
78.TYKKÄÄTKÖ ENEMMÄN KALJASTA VAI LIKÖÖRISTÄ:Riippuu
79. MINKÄLAISIA SAVUKKEITA POLTAT:-

. : VOISITKO KOSKAAN : .

80. HYPÄTÄ BENJIÄ: Kai joo
81. HYPÄTÄ LASKUVARJOHYPPYÄ:?
82. UIDA DELFIINIEN KANSSA:Joo
83. VUORIKIIPEILLÄ: Joo
84. SYÖDÄ PASKAA MILJOONASTA DOLLARISTA:..?
85. KÄÄNTÄÄ SELKÄÄSI YSTÄVILLESI HENKILÖKOHTAISEN SAAVUTUKSEN VUOKSI: En
86. VARASTAA YSTÄVÄSI POIKA-/TYTTÖYSTÄVÄÄ:En
87. CROSS-DRESS: ?
88. VALEHDELLA POLIISILLE: Khyl
89. JUOSTA POLIISEJA PAKOON:Tottakai
90. VALEHDELLA VANHEMMILLESI: Aina..
91. KÄVELLÄ TUNTEMATTOMAN LUO JA SUUDELLA HÄNTÄ:En usko
92. OLLA EKSOOTTINEN TANSSIJA: :D Mähä oon jo!
93. KÄVELLÄ RAVINTOLASTA ULOS MAKSAMATTA: Joo

: YSTÄVÄSI : .

94. PARAS YSTÄVÄSI:Mimosa ja Jenni ja Irkku.
95. TUNTENUT PISIMPÄÄN:Eiköhän se oo toi Mimosa :D
96. SE, JONKA KANSSA HALUAISIT PUHUA ENEMMÄN:Kaikkien :)
97. SE, JOTA HALUAISIT NÄHDÄ ENEMMÄN:Jenni
98. KUINKA MONTA YSTÄVÄÄ LUULET SINULLA OLEVAN:Aika monta
99. KUKA TEKEE SINUT HULLUKSI JONKIN AJAN KULUTTUA:Mimmi
100. KENEN KANSSA VOIT OLLA IKUISESTI TULEMATTA HULLUKSI:..jaa a.
101. OLETKO KOSKAAN MENETTÄNY YSTÄVÄÄSI SEN TAKIA, ETTÄ HALUSIT MENNÄ SEURAAVALLE ASTEELLE: En.
102. HULLUIN:Joo Nea se on :D
103. ÄÄNEKKÄIN:Nea
105. VOI AINA SAADA SINUT NAURAMAAN: Kaikki ainaki Mimmi :D
106. PARHAAT SILMÄT: ..?
107. PARAS KROPPA:..?
107. URHEILULLISIN:..?
109. SEKSISYMBOLI:Kaikki ne on<3
110. KÄRSIMÄTTÖMIN:...?
111. LYHYIN:Jenni tai Ira
112. PISIN:Kati
113. PARAS LAULAJA:?
114. LAIHOIN:?
115. SUURIN HUUMEIDENKÄYTTÄJÄ: ..?

. : OLETKO KOSKAAN : .

116. OLLUT JOSKUS TODELLA TURHAUTUNUT: Olen.
117. MENNYT VANKILAAN: En
119. RULLALAUTAILLUT: Joskus ehkä
120. POTKAISSUT JONKUN PERSAUKSIA: Olen
121. HEITÄNYT JOTAIN LUMIPALLOLLA PÄÄHÄN: Kyllä vaan.
122. RIKKONUT KALJAPULLON: Olen.
123. MENNYT BAARIIN ALAIKÄISENÄ: Khyl.
124. SUUDELLUT JOTAKUTA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA: Kyllä
125. MENNYT AJELULLE: Jeah
126. MENNYT LOMALLE ILMAN AIKUISEN VALVONTAA: En minnekkää ulkomaille..
127. OLLUT KONSERTISSA: Joo
128. OLLUT TOISESSA MAASSA: Olen
129. PUHUNUT AIKUISELLE TAKAISIN: Joo.
130. OLLUT AUTO-ONNETTOMUUDESSA: En
131. RIKKONUT LAKIA: Olen.
132. ANTANUT RAHAA KODITTOMILLE:Joo
133. ITKENYT PÄÄSTÄKSESI ONGELMASTA ULOS:Joo
134. SUUDELLUT YSTÄVÄN SISKOA TAI VELJEÄ: Joo
135. SUUDELLUT VELJEN TAI SISKON YSTÄVÄÄ:-

MITÄ TEIT : .

136. VIIME SYNTYMÄPÄIVÄNÄSI:Olin Mimmin,Jasmin ja Antin kans Mallasniemessä.. c(:
137. EILEN:Olin Mimmin kans(:
138. VIIME VIIKONLOPPUNA:En mtn kummallista.
139. JOULUNA:Äitillä ja kotona.
140. UUDENVUODEN AATTONA:Hessulla
141. HALLOWEENINA:..?
142. PÄÄSIÄISENÄ:Joka paikassa.
143. YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ:..? Kotona

. : VIIMEISIN : .

144. ASIA, JONKA SÖIT: Leipä
145. ASIA, JOTA JOIT: Vesi
146. ASIA, JONKA PUIT PÄÄLLESI: Housut
147. PAIKKA, JONNE MENIT: Olkkari
148. PAIKKA, JONKA LÄVISTYTIT/TATUOIT:-
149. HENKILÖ, JONKA NÄIT:Kulta<3
150. HENKILÖ, JOTA SUUTELIT: ^^
151. HENKILÖ, JOTA NUSSIT:...Ei tommosia kuulu kysellä..!
152. HENKILÖ, JOLLE PUHUIT:^^
153. LAULU, JONKA KUULIT:En muista
154. MITÄ SYÖT:Purkkaa
155. MITÄ JUOT:En mitään.
156. MITÄ ON PÄÄLLÄSI:Vaatteet
157. KENGÄT JOTKA OVAT JALOISSAS:Ei oo kenkii.
158. HIUKSET:Kiinni
159. KUUNTELET: Voittopotti ristikkoo, telkasta

. : KYLLÄ VAI EI : .

160. OLETKO VEGETARISTI: En.
161. PIDÄTKÖ LEHMISTÄ: Joo.
162. OLETKO NARTTU:En.
163. OLETKO TAITELIJA:Joo.
164. KIRJOITATKO RUNOJA:En.
165. OLETKO NOPEA JUOKSIJA:En.
166. OSAATKO HIIHTÄÄ? Joo.
168. PUHUVATKO ÄÄNET SINULLE:Ei.
169. ANNOITKO BARBEILLESI KOSKAAN HIUSTENLEIKKUUTA:Joo.
170. OLETKO HETERO: Joo.
171. OLETKO VAMMAINEN: En.?
172. OLETKO NORMAALI: Joo.?
173. OLETKO LAIHA:En.
174. OLETKO LYHYT: En.
175. OLETKO PITKÄ:En.
176. OMISTATKO VAALEANPUNAISEN PAIDAN:Joo.
177. ENTÄ ORANSSEJA HOUSUJA:En.
178. NÄETKÖ LENTÄVIÄ APINOITA:En.
179. OLETKO PAHA: En.
180. ONKO BRITNEY HUORA:Ei.
181. OLETKO TEINI-IKÄINEN ZOMBIE: En.
182. PIDÄTKÖ MARILYN MANSONISTA: En.
183. OLETKO SALAA TOISELTA PLANEETALTA:En.

. : SATUNNAISIA KYSYMYKSIÄ : .

184. JOS OLISIT ELÄIN, MIKÄ ELÄIN OLISIT: Lintu.
185. MUISTATKO UNIASI:Joo.
186. VOIVATKO IHMISET LUKEA SINUA KUIN AVOINTA KIRJAA: Ei
187. PUHUTKO PALJON: Joo
188. PELKÄÄTKÖ KLOVNEJA:En
189. MINKÄLAISET VERHOT SINUN HUONEESSA ON: Missä niistä?
190. OSAATKO AJAA: Joo
191. OLETKO HEMMOTELTU PILOILLE:En
192. OLETKO EPÄSOSIAALINEN: En
193. NÄETKÖ KUOLLEITA IHMISIÄ: En

jtn kakkaa c(:Lauantai 14.04.2007 22:49

1. Kuka olet kahdella sanalla?
Rimpula Rampula.

2. Mitä pizzasi päälle laitetaan?
herkkusieniä,katkarapuja ja jauhelihaa.

3. Ruotsi vai Englanti? (kielenä)
englanti.

4. Pelkäätkö hammaslääkäriä?
en :D

5. Milloin olit viimeksi lentokoneessa?
2000 vuonna

6. Pidätkö sateesta?
no en erityisemmin.

7. Onko sinulla silmälasit?
jeah.

8. Minkä vaihtaisit itsessäsi?
vaikee valita.

9. Minkä väriset sukat sinulla on nyt?
mustat.

10 .Mitä ensimmäisessä tekstiviestissäsi, saapuneet kansiossa lukee?
muistaakseni dna:lta tuli joku hömppä viesti.

11. Oletko hyvä matematiikassa?
jaa a.

12. Mitä aiot tehdä ensimmäisenä kesälomapäivänä 2007?
mikä kesäloma??

13. Oletko koskaan voittanut missään netin kilpailussa?
en muistaakseni.

14. Mitä radiokanavaa kuuntelet?
en mtn.

15. Mitä yhteistä sinussa ja äidissäsi on?
sukupuoli. kai?!

16. Mistä luulet, että muut tunnistavat sinut?
joo,äänestä on hyvä :P

17. Tomaatti vai paprika?
paprika.

18. Minkä väriset verhot huoneessasi on?
missä niistä?

19. Mikä kappale soi nyt päässäsi?
ei mikään.

20. Mitä sanoit viimeksi ja kenelle?
äitille sanoin että "joo tosi hienot".

21. Paljonko kello on?
19.32

22. Missä huoneessa olet nyt?
äitillä,tietokone huoneessa.

23. Onko huoneesi siisti vai sotkuinen, nyt?
no koko kämppä on jotai siltä väliltä.

24. Onko sinulla ollut monta reikää hampaissa?
ZERO!

25. Osaatko paistaa lettuja?
joo.

26. Onko sinulla sisaruksia?
inte.

27. Minkä nimen antaisit pojallesi?
enpäs kerro.. :D

28. Pidätkö moottoripyöristä?
en tie.

29. Mikä pari on paras unelmakämpässä?
jaa ah.

30. Oletko kateellinen jollekin?
voipi olla.

31. Minne matkustaisit, jos lähtisit huomena?
hmm..en oikee osaa tohonkaa sanoo mtn.

32. Mitä pelkäät eniten tässä maailmassa?
hämähäkkejä ja pimeetä ja kaikkia kummajaisia.

33. Uskotko jumalaan?
kai jossain määrin.

34. Itkettääkö?
nyt? ei kai.

35. Omistatko niittivyön?
joo.

36. Ilkka jääskeläinen vai 50cent?
no noista jos pitäis valita ni toi viiskytä senttii.

37. Minkä puhelimen omistat?
nokian.

38. Asutko kerros-/rivi-/oma-/paritalossa?
rivi talossa.

39. Sattuuko sinua nyt johonkin?
joo. selkään.

40. Mitä olet syönyt tänään?
leivän,muroja sit päiväruokaa ja jäätelöä.

41. Oletko ostanut mitään tänään? Mitä?
bensaa.

42. Onko sinulla parasta ystävää?
joo.

43. Missä kuussa sinulla on syntymäpäivät?
kesä.

44. Oletko humoristinen?
tottakai.

45. Oletko hiljainen vai riehutko koulussa?
??

46. Mitä irtojäätelöä ostat kioskista?
jotain suklaa jädee:)

47. Käytätkö vielä sukkahousuja/pitkiksiä housujesi alla?
en nyt tänä talvena, mut yleisesti kyllä.

48. Oletko 'allerginen keväälle' ?
en.

49. Mitä urheilua harrastat?
...

50. Nauratko enemmän kuin itket
joo.

51. Omistatko hyviä ystäviä?
jep<3

52. Kumpi on sinulle tärkeämpi, äiti vai isä?
äiti! <333

53. Käytätkö msn messengeriä?
joskus.

54. Kuinka paljon olet koneella päivässä?
harvoin oon koneella.en joka päivä.

55. Onko kynsissäsi kynsilakkaa?
ei.

56. Miten hiuksesi ovat nyt?
pompulalla.

Pesitkö aamulla hampaat?
en.

58. Pidätkö huvipuistoista?
joo :P

59. Mikä on puhelimesi taustakuvana?
ei mtn.

60. Millainen sää on ulkona?
aurinko paistaa.

62. Arvaa paljonko kello on?
19.45

63. No paljon se oikeasti oli?
19.42

64. Oletko koskaan lähettänyt viestiä the voice tv:seen?
en.

65. Mikä tuo kesän?
lämpö,aurinko

66. Tiedätkö kenen nimipäivät on tänään?
en.

67. Kuinka pitkä olet?
joku 171.5

68. Oletko alipainoinen?
en :D

69. Oletko omasta mielestäsi pissis?
en kai enää:D

70. Omistatko raitapaitoja?
jeps.

71. Marimekko vai micmac?
Marimekko.

72.Monelta heräsit tänään?
puol 10

73. Oletko käynyt koskaan missään festareilla?
jep.

74. Mitä vihaat?
ilkeitä ihmisiä.

75. Minkä aineen tunnilla on tylsintä?
ei minkää tällä hetkellä :P

76. Kuvaile päällä olevaa paitaasi kolmella sanalla?
kirkkaan vihreä,timantteja.

77. Oletko hyvä Twister pelissä?
en?

78.Mikä on liikunnan numerosi?
8

79. Pidätkö pienistä lapsista?
joo.

80. Kuunteletko nyt musiikkia?
en.

81. Oletko ihastunut nyt?
rakastunu<33333

82. Mitä et tekisi vaikka maksettaisiin?
söis ötököitä!

83. Onko tänään ollut hyvä päivä?
ei.

84. Mitä sinulle kuuluu?
ihan hyvää.

85. Oletko koskaan jättänyt sormia oven saranan väliin?
kyllä.

86. Mikä viikonpäivä tänään on?
lauantai.

87. Oletko koskaan kalastanut?
joo.

88. Mäkki vai Hese?
hese.

89. Historia vai äidinkieli?
Historia.

90. Kaulahuivi vai lapaset?
kaulahuivi.

91. Sano jotain englanniksi?
Like What?

92. Tiedätkö minä viikonpäivänä synnyit?
en muista.

93. Mikä on lempikarkkisi?
sirkusaakkoset.

94. Syötkö usein karkkia?
joo.

95. Ovatko ukkosmyrskyt kivoja?
on.

96. Onko sinulla mielikuvitusystävää?
ei.

97. Tiedätkö jääkiekon säännot?
jotenki.

98. Minkä muotoiset makaronit ovat kivoja?
nallet ja sydämmet.

99. Kirjoita jonkun kappaleen kertosäkeen sanat?
...

100. Mitä nyt tänään tehdä?
en mtn.

tylsää..:(Keskiviikko 08.11.2006 13:03

OLETKO KOSKAAN..?

Suudellut miestä?
-joo.
Suudellut naista?
-joo.
Käynyt huussissa?
-joo.
Ratsastanut kamelilla?
-en.
Harjannut kissaa?
-en?
Ollut jälki-istunnossa?
-joo.
Lyönyt kaveria?
-joo.
Halannut naapuria?
-joo.
Juonut samppanjaa?
-joo.
Heittänyt televisiota ikkunasta?
-en.
Yöpynyt hotellissa?
-joo.
Käynyt Amerikassa?
-en.
Puhdistanut wc-pönttöä?
-joo.
Käynyt Puuhamaassa?
-joo.
Polskutellut Serenassa?
-joo.
Valehdellut äidilleni?
- joo.
Ollut musiikkivideossa?
-en.
Omistanut syyliä?
-en.
Tanssinut napatanssia?
-en.
Varastanut?
-joo.
Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita?
-en.
Valvonut koko yötä?
-joo.
Rikkonut ikkunaa?
-en.
Sanonut "rakastan sinua"?
-joo.
Ollut rippileirillä?
-en.
Nukkunut villasukat jalassa?
-joo.
Syönyt kuivattuja banaanilastuja?
-joo.
Mokannut kotitalouden tunnilla?
-hmm.
Tehnyt yli 80%u20AC kännykkälaskun?
-hä?
Leikannut koiran kynsiä?
-en.
Pessyt vauvan pyllyä?
- joo.
Ollut päivän syömättä mitään?
-joo.
Kiroillut julkisella paikalla?
-joo.
Ajanut traktorilla?
-en.
Tilannut taksia?
-joo
Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä?
-en.
Ajanut viiksiä?
-en.
Syönyt kynsiä?
-joo.
Soittanut pilapuhelua?
-joo.
Käyttänyt mikroshortseja?
-en.
Rikkonut lupaustasi?
-joo.
Ollut moottoripyörän kyydissä?
-Joo.
Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa?
-joo.
Soittanut seksilinjalle?
-en.
Haukkunut hoppareita?
-en.
Soittanut bassoa?
-joo.
Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto?
-en.
Uinut vaatteet päällä?
- joo.
Kuunnellut klassista musiikkia?
-en.
anut pyörällä laiturilta järveen?
-en.
Röyhtäissyt ruokapöydässä?
-joo.
Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan?
-joo.
Nielaissut jääpalaa?
-en.
Itkenyt ilman mitään syytä?
-joo.
Matkustanut peräkontissa?
-joo.
Siivonnut lattialta oksennusta
-joo.
Kävellyt yli 10cm koroilla?
-joo.
Karannut kotoa?
-joo.
Saanut 4 kokeesta?
-en.
Käynyt eduskuntatalossa?
-en.
Pelannut kännykällä kirkossa?
-en.
Vastannut seuranhakuilmoitukseen?
-en.
Nähnyt kaupassa julkkista?
-joo.
Pelännyt hämähäkkejä?
-joo.
Hävennyt kilojasi?
-joo.
Rakastunut?
-joo.
Poistanut punkkia?
-joo.
Pitänyt stringejä?
-joo.
Nolannut itsesi ihastuksesi edessä.
-joo.
Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule?
-joo.
Hypännyt 10 metristä pää edellä?
-en.
Hypännyt benjihyppyä?
-en.
Ollut yksin lentokoneessa?
-en.
Eksynyt kaupungille?
-joo.
Laulanut mikrofoniin?
-joo.
Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa?
-joo.
Astunut lehmän paskaan?
-joo.
Nielaissut purukumia?
-joo.
Ollut/vieraillut vankilassa?
-en.
Itkenyt itseäsi uneen?
-joo.
Ajatellut itsemurhaa?
-...
Tykännyt The Rasmuksesta?
-joo.
Täyttänyt 14 vuotta?
-joo.
Käynyt psykiatrilla?
-joo.
Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa?
-en.
Seurustellut?
-joo
Ollut alipainoinen?
-en.
Käyttänyt narubikineitä?
-en.
Laihduttanut?
-joo.
Keräillyt kaljapullojen korkkeja?
-en.
Juonut Hyla-maitoa?
-joo.
Ollut krapulassa?
-joo.
Hengittänyt heliumia?
-joo.
Käyttänyt ripsentaivutinta?
-joo.
Koskettanut käärmettä?
-en.
Juonut venäläistä valkoviiniä?
-joo/en.
Ollut tuhkarokossa?
-joo.
Hävennyt poikaystävääsi?
-joo.
Hävennyt tyttöystävääsi?
-joo.
Nolannut itsesi tai jonkun muun?
-joo.
Puhunut julkkikselle?
-hmm.
Tavannut Helmiä ja sikoja leffasta tutun Mikko Leppilammen tai Jimi Pääkallon?
-en.
Laukannut hevosella ilman satulaa?
-joo.
Seissyt hevosen selässä?
-joo.
Mennyt volttia trampoliinilla?
-en.
Pelännyt ukkosta?
-joo.
Menettänyt rakkaan lemmikin?
-joo.
Syönyt kissan tai koiran?
-en.
Jäänyt kiinni salaa tupakan poltosta?
-joo.
Itkenyt monta päivää putkeen?
-joo.
Kävellyt päin punaisia?
-joo.
~~~~olipas se tylsä juttu!!~~~~