IRC-Galleria

Hemmetti, ei vaan voi kuin todeta että tää levy on kyllä ihan parhautta. Vaikka tän on moneen kertaan kuunnellut viimeisen puolen vuoden aikana ja tykännyt alusta asti niin toimii vaan uudestaan, niin automusiikkina kuin ajatuksen kanssa kuunneltuna.

Tekisi melkein mieli lähteä katsomaan Provinssiin, vaikka vain näitä sunnuntaina.

Huomenna aamulla tiedossa 2,5h julkisilla liikkumista, ensin bussilla Helsinkiin ja sieltä junalla Kouvolaan. Levy siirretty mp3-soittimeen, saa nähdä miten akku jaksaa koko päivän. Onneksi saa ladattua myös usbiportista, pitää tökätä päivällä jonkun serverin perseeseen toi soitin :P

Aurinkoinen lauantaiLauantai 12.04.2008 15:08

Dodii, jopas teki hyvää itsellekin olla pari tuntia pihalla. Topi oppi jo ajamaan parinkymmenen metrin pätkiä fillarilla ilman apupyöriä (ohjaaminen on vielä vähän hakusessa), tehtiin jättimäinen hiekkalinna ja saatiin kaupassakin käytyä. Kohta olis uunilohi ja riisit valmiina ja saunakin ois lämmin.

Hitto kun olis enemmän tämmöstä säätä nyt niin sais oltua pihalla enemmän.

Kissojen kotiutumista, vol. 243783Lauantai 12.04.2008 11:38

Tällä viikolla on taas edistytty hieman. Arttu on antanut kaksi kertaa mun paijata sitä kun olen antanut niille ruokaa, ja on vielä tuntunut tykkäävän siitä. Laila taas antaa aika usein jo koskea, ja tulee nykyään vastaan kun tulen töistä, jutteleekin vähän. Äsken makoili jopa sängyn jalkopäässä kun istuin tässä reilun metrin päässä koneella. Päätin kokeilla jos antaisi siinä silittää mutta ilmeisesti oli liian avoin paikka ja hyppäsi pois kun istahdin vähän matkan päähän sängyn reunalle. Mutta eipä se kovin pahasti säikähtänyt kun näköjään just hyppäs takasin siihen kun tulin takas koneelle, halusi vissiin olla vaan rauhassa.
Ulpu myös kerjää ihan sikana, aina kun ruokaa laittaa niin eikö se ole jalkojen vieressä mouruamassa. Ahne pikku mirri.

Ne ovat myös alkaneet riehumaan jatkuvasti kovemmalla tahdilla. Täällä on matot kasassa koko ajan, toissayönä ne kaatoivat yhden noista korkeista kaiuttimista olkkarissa, jumalaton jysäys vaan kävi. Tiputtelevat kukkia hyllyiltä ja nyt ovat repineet tuollaisesta pyöreästä punaisesta matosta reunat silpuksi :F

Koti siis on kyllä otettu ihan omaksi jo, mutta ihmiset on vielä työn alla :)

Ei sitten V-MaxiaTorstai 03.04.2008 13:15

Hitto, oli se hieno pyörä, hyvässä kunnossakin, mutta oli se hintakin suolainen. Vaikka pahaa teki ilmoitin etten ota ja kattelen nyt vähän järkevämpää hintaluokkaa. Suzuki Marauderit nyt viimeisimpänä silmää on miellyttänyt.

Moottoripyöriä ja liikuntaaKeskiviikko 02.04.2008 14:31

Tänään pitäisi mennä katsomaan 94-vuoden V-Maxia. Pyöräkuume on kova, ja pahenee kun ihmisiä hurauttelee koko ajan vastaan liikenteessä. Rahoitus pyörään on yhä kysymysmerkki mutta pahoin pelkään että sitä pitää alkaa tämän päivän jälkeen selvittelemään :P

Tuli taas aamulla käytyä uimassa 2km. Eilen vain pieni parin kilsan lenkki kauppaan ja takasin, maanantaina tuli käveltyä kunnon 1,5 tunnin sauvakävelyreippailu. Huomasin myös että farkut ovat alkaneet roikkumaan, ehkäpä tästä tuloksiakin saadaan :)
Tänään pitäisi pitää lautapeli-iltaa kunhan pyörää katsomasta selviää, huomenna sitten taas lenkille tai salille. Perjantai on pyhitetty humalalle ja moottoripyöräkeskustelulle, ainakin oletettavasti kun baariin on lähdössä mun lisäksi kaksi jotka ovat juuri ottaneet pyörät pois talviteloilta...

Nuudeleita ja scifiäTiistai 01.04.2008 01:07

Hooh, pitkän lenkin jälkeen nuudeleita keitellessä tuli yhtäkkiä jostain mieleen Red Dwarf, vallan mainio brittiscifikomediasarja kaukaa menneisyydestä. Pakko oli lopulta tuijotella kolme 4. kauden jaksoa DVD:ltä, tulipa hirnuttua vähä-älyisen oloisena sohvalla niiden touhuille pitkästä aikaa.

Voin suositella jos pitää scifistä joka on tehty suhteellisen kieli poskella :)

KipaleitaSunnuntai 30.03.2008 22:32

Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat seitsemän henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

1. Kotiteollisuus - Jos sanon
2. Mokoma - Marras
3. Scandinavian Music Group - Joisin viskin ja nousisin
4. September - Until I die
5. Herra Ylppö - Varoitus
6. Foo Fighters - Long road to ruin
7. Stella - Puolet sinusta

Tuossa nyt seitsemän biisiä viimeaikaisilta soittolistoilta, SMG:ltä, Stellalta tai Foo Fightersilta ois voinut kyllä olla moni muukin biisi mutta valitsin nyt nuo.

En ala haastamaan ihmisiä kyllä, nimim. ketjukirjevihaaja :)

Ulpu ja palloSunnuntai 23.03.2008 14:24

Ulpu pelaili äsken kovin jalkapalloa :) Tommonen superpallo on niiden mielestä ihan parhautta. Ekaa kertaa torstaina katselin siskon kanssa kun Ulpu ja Laila pelasi yhdessä sillä pallolla tuolla, säntäilivät ihan innoissaan sen perässä.

Nyt Ulpu pelailee tuossa yksin, mutta on se kiva katella kun ihan innoissaan vaanii sitä ja hyökkäilee.

Reippaat tytöt.

PerkeleLauantai 22.03.2008 05:48

Joona sai kyllä myytyä mulle ton VMaxin aika hyvin, ja siskon mieskin sitä kehui. Kuulemma luotettava ja hiton hyvä vehje. Onhan tommonen 1200-kuutioinen aika iso vehje mutta iso on kuskikin. Hintaa noilla on aika suolaisesti mutta... Noh, kerran sitä eletään, pakko kai tommosia on alkaa tässä sit kattelemaan kunhan kortin saaminen lähestyy, tosin siinä nyt ei mene kuin kuukausi.

Hitto tää prätkäkuume on pahasta, pahenee vaan kun alkaa tekemään päätöksiä eikä millään malttais odottaa.

Mutta kai sitä vois unia harkita, kun on "iltapala" tässä tullut mukellettua. Hyvää yötä ihmiset.

KuumeTorstai 20.03.2008 09:09

Miten helvetissä mulle nyt nousi kuume. Olenko mä allerginen siiderille?