IRC-Galleria

!Keskiviikko 02.03.2011 20:38

0 - 10 et ole lissu, normaali teini.
11 - 20 ole varuillasi, sinusta voi kehittyä lissun alku.
21 - 30 lissumaisia käytös tapoja, olet ns. lissun alku.
31 - 45 olet melkein lissu, ei paljon puutu.
46 - 50 voi räkä, olet lissu.
LISSUTESTI
[ ] laitan vähintään kerran tunnissa hiuksiani.
[1] meikkaan lähes joka päivä.
[2] inhoan ötököitä ja hyttysiä ynm.
[ ] vaihtelen vaatteita useamman kerran päivässä.
[3] vittuilen ihmisille vain vittuilemisen ilosta.
[ ] huudan yleensä vanhemmilleni turhista asioista.
[ ] jotkut ihmiset sanovat minua lissuksi.
[4] mielestäni en ole lissu.
[ ] valkoinen tai pinkki on lempivärini.
[ ] olen hikke.
[ ] justin bieber on ihq.
[ ] vituttaa nukkua siskoni kanssa, samassa huoneessa.
[ ] minulla on ärsyttävä pikku -iso sisko.
[ ] kerjään huomiota.
[ ] haluan että kaikki pojat olisivat lätkässä minuun.
[ ] useita kertoja päivässä minulta kysytään seurustelmaan.
[ ] minulla on / ollut blondit hiukset.
[ ] käytän valkoista kajaalia.
[ ] minulla on ainakin neljä kertaa viikossa mekko tai hame päällä.
[ ] tekstaan ja soittelen joka päivä aivan liikaa.
[ ] minulla on enemmän poika kuin tyttö kavereita.
[5] minulla useita parhaita kavereita.
[6] osa niistä on poikia.
[7] minulla on yli 40 -ihmisen mesenger.
[ ] minulla on yli 400 -ihmisen mesenger.
[ ] yli puolet niistä on poikia.
[8] fruidet on söpöjä.
[ ] "daa"
[9] "omg"
[ ] "hanki elämä, bitch."
[ ] "vittu mikä ämmä."
[10] "grr, toi on hyvännäköne."
[ ] ihastun useita kertoja päivässä eri ihmisiin.
[ ] biletän ainakin kaksi kertaa viikossa.
[ ] ilman kundeja ei voi elää edes päivää.
[ ] tällä hetkellä olen ihastunut.
[ ] katson joka päivä peiliin, ja ajattelen että olen vitun läski vaikka olisin anoreetikko.
[ ] "huku pallomereen huora."
[11] "no ei vittu kiinnosta."
[ ] tykkään laulaa koulun musiikin tunneilla.
[12] vapaa ajalla mm. suihkussa.
[ ] haluaisin laulajaksi tai malliksi.
[ ] vihaan kauhua, rakastan romantiikkaa.
[ ] en haluaisi lävistyksiä.
[13] hyi vittu joku j-rock (japan rock).
[ ] en hyväksy muita ihmisiä 'jengiini' ellei he pukeudu kuten minä.
[ ] tein tämän kyselyn siksi että kaikki näkisivät minun olevan liisa.
[ ] tein kyselyn siksi että todistan etten ole liisa.
[14] tämän kyselyn jälkeen jään galleriaan.

.Keskiviikko 02.03.2011 11:59

x = kyllä
/ = välillä/vähän/jompikumpi
Anoreksia:
[] Sinulla on kuiva iho.
[] Syöt yhden aterian päivässä.
[] Olet heikossa kunnossa.
[x] Vihaat itseäsi.
[] Nälkiinnytät itseäsi.
[x] Haluat olla laihempi.
[/] Ihmiset sanovat sinua laihaksi, mutta pidät itseäsi lihavana.
[x] Ihmiset sanovat sinua liian laihaksi.
Total: 3/

ADHD (tarkkaavaisuus ja ylivilkkaushäiriö):
[x] Mielesi vaeltelee.
[x] Olet ylivilkas.
[x] Et oikein keskity mihinkään.
[ ] Sinun on vaikea tehdä yhteistyötä.
[x] Puhut koko ajan.
[] Tarvitset huomiota 24/7
[]...ja jos joku muu saa huomiota olet mustasukkainen siitä
[x] Sinut on poistettu luokasta häiriköinnin takia
Total: 5

Biopolaarinen mielialahäiriö (kaksisuuntainen mielialahäiriö):
[x] Saatat olla villi yhtenä päivänä ja seuraavana masentunut.
[x] Olet helposti ärsyyntyvä.
[ ] Olet epäsosiaalinen.
[ ] Sinulla on välillä hyvin korkea itsetunto.
[ ] Käytät väärin alkoholia, huumeita yms.
[x] Olet ajatellut tai yrittänyt itsemurhaa.
[ ] Mielialasi voivat vaihdella äkkiä esim. iloisesta surulliseksi
[x] Suutut helposti
Total: 4

Bulimia:
[] Oksennat kaiken syömäsi.
[] Oksennat vaikka sinulla ei ole paha olla.
[x] Sinulla ei ole rajoja syömisen suhteen.
[] Käytät laksatiiveja.
[] Olet urheillut joskus niin paljon, että olet melkein (tai olet) pyörtynyt.
[] Sanot olevasi lihava vaikka et ole.
[x] Ihmiset pitävät sinua liian laihana.
[x] Lähes kaikki rahasi kuluvat ruokaan
Total: 3

Käyttäytymishäiriö:
[/] Olet kiusaaja.
[] Uhkailet muita ihmisiä.
[] Löydät itsesi usein tappeluista.
[] Olet käyttänyt asetta, josta on ollut vaara muille.
[] Olet julma ihmisille tai eläimille.
[] Olet ahdistellut jotakin.
[] Olet tuhonnut muiden omaisuutta tahallasi.
[] Valehtelet usein.
Total: /

Masennus:
[] Olet usein surullinen
[] Et näe tulevaisuudessasi mitään toivoa.
[] Löydät itsesi usein makaamasta sängystä keskellä päivää.
[x] Sinulla on huono itsetunto.
[x] Sinusta tuntuu, että kaikki paha mitä tapahtuu, on aina sinun vikasi.
[] Vaikutat heikolta
[x] Olet huono koulussa.
[x] Olet ajatellut tai yrittänyt itsemurhaa.
Total: 4

Pakkomielteinen häiriö:
[] Sinulla on päivärituaaleja.
[] Sinulla on inhottavia ajatuksia joita vihaat.
[] Sinun pitää tehdä jokin asia monta kertaa ennen kuin se tuntuu oikealta
[] Sinun pitää tehdä tietyt asiat täydessä kontrollissa.
[x] Olet satuttanut itseäsi
[] Pelkäät sairastuvasi vakavasti
[] Sinun pitää tarkistaa jotkin asiat monta kertaa.
[] Tarkkailet syömistäsi, että se on varmasti terveellistä
Total: 1

Posttraumaattinen stressioireyhtymä:
[] Sinulla on monesti takaumia jostain kokemastasi kamalasta asiasta.
[] Näet toistuvasti unia elämäsi aikana tapahtuneista ikävistä asioista.
[x] Luulet kaiken tapahtuvan joskus uudestaan.
[] Olet epäsosiaalinen.
[] Et ole nukkunut paljoa lähiaikoina.
[] Pelkäät kuolemista aikaisella iällä
[] Saatat saada raivokohtauksia
[] Käyttäydyt lapsellisemmin kuin ikäisesi yleensä
Total: 1

Skitsofrenia:
[] Sinulla on usein hallusinaatioita.
[x] Sinulla on outoja ja epätavallisia unia ja ajatuksia.
[] Saatat sekoittaa todellisuuden ja kuvitelman.
[x] Luulet ihmisten aina katsovan sinua tai puhuvan sinusta.
[] Tunnet paljon tuskaa ja pelkoa.
[] Sinulla on ongelmia ihmissuhteiden kanssa
[] Et pidä hygieniastasi tarpeeksi hyvää huolta.
[x] Puhut usein itseksesi.
Total: 3

NONIIIIIN (::Perjantai 25.02.2011 20:41

Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!

! 1Keskiviikko 23.02.2011 21:05

TEE TÄMÄ PARHAASTA YSTÄVÄSTÄSI TAI HÄN KUOLEE !
. Missä hän asuu ? - .. LEHTOMÄKI CITY
. Miten kuvailisit häntä ? -
. Mikä hänet saa yleensä itkemään ? - kaikki =d no eeei
. Onko hänen vaatekaappinsa siisti ? - joo ku mä oon sen siivonnu
. Rakastaako hän ketään tällä hetkellä ? - öööö joo mua
. Milloin näet hänet seuraavan kerran ? - tomorron
. Osaako hän tehdä ruokaa ? - osaaa
. Mitä teette yleensä ? - empäskerrokkaan
. Oletteko riidelleet kertaakaan ? - kröhöm
. Entä voitko kertoa hänelle asioita joita et voi muille kertoa? - jeppou
. Tietääkö hän ihastuksesi? - jeejoojuu
. Kuka on hänen paraskaveri ? - mana !
1. Kuka hän on ? - heiri
2. Mikä on hänen kengännumeronsa ? - 39
4. Hänen silmiensä väri ? - siniharmaat
5. Jos hänellä on sisaruksia tiedätkö heidän nimensä ? -TOMMMIIIIIIIII
6. Hänen lempivärinsä ? - kaikki kirkkaat ja iloset (8
7. Millainen hänen musiikkimakunsa on ? - norrrrrmi nrj poppi mussiikki
8. Milloin viimeksi näit häntä ? - tanaa
9. Seurusteleeko hän ? - nou : <
10. Parasta hänessä ? - ku se on selllain söppeli
11. Mitä hän vihaa ? - ihmisii jotka luule itestää liikoi (;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;
12. Mitä hän rakastaa ? - mua , musiikkii ,
13. Sano joku häntä kuvaava lause ? - henna on mun paraskaveri
14. Oletko nukkunut hänen vieressään koskaan ? -jerpou
15. Syökö hän mitä tahansa ? - melkeee
16. Mikä on hänen lempiharrastuksensa ? - CHEERLEADING !
17. Osaako hän laulaa ? -ukko nooaa hikisesti
18. Mitä lehtiä hän tilaa ? - demii
19. Mikä saa hänet raivostumaan ? - JOTKUU IHMISET (;;;;
20. Omistaako hän puhelinta ? - öö ei
21. Mitä lemmikkejä hänellä on ? - fannissulikkanne
22. Juoko hän alkoholia ? - no kattoo ny (;;
23. Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, auttaisiko hän sinua ? - mmm joo
24. Voisitko kuvitella että hän löisi jotakuta ? - mmmm en (=
25. Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa vointiasi ? - tottakai
26. Mikä on hulluin muistosi joka liittyy häneen ? - ärrrrr
27. Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä ? - jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeehei
28. Oletko ikinä ollut hänen kanssaan samalla luokalla ? - dydymjoo
29. Mitä mieltä hän sinusta on ? - tyhmä
30. Millainen hän on humalassa? - kröhöm en haluu tietää =D
31. Mikä on hänen lempi ohjelmansa tv:ssä ? -glee
32. Miksi hän pitää sinusta ? - oon narri
33. Osaatko hänen numeronsa ja osotteensa ulkoa ? - vissii
34. Oletteko käyneet yhdessä ravintolassa syömässä ? - ei olla lebsoi
35. Mikä on hänen mielestä tärkeintä seurustelukumppanissa ? - sellain jerbbo
36. Missä ulkomailla hän on käynyt ? - pariisi , ja en tiiä ,, en jaksa luetella
37. Onko hänellä lapsia ? - on 108986 poikaa ja 69 tyttöö
38. Antaako hän sinulle anteeksi jos petät lupauksesi? - kylllä
Onko hän:
- Tärkeä sinulle? - muuten vaa teen tän kyselyn siitä
- Rakastunut / ihastunut? - ei se oo
- Masentunut? - tiistäi vitutus
- Onnellinen? - joo
- Stressaantunut? - eei
- Valitettavasti aina oikeassa? - mm luulee tiätävänsä kaiken (;;
- Paras ystäväsi? - on =p
Kuinka usein:
- Te näette? - melkein every dad
- Shoppailette yhdessä? - joskuss
- Kerrotte toisillenne salaisuuksia? - juuuuuuuuuuuuu
- Kerrotte välittävänne toisistanne? - njääh ei =D
Mikä:
- Biisi on teidän biisinne? - mc mane - perheterapiaa =D
- Mikä päivä oli teille hienoin? - ma ja ti
- Muisto on teille tärkein? - 126588756893456923475961285
Mitä:
- Ajattelet hänestä? - no ööö emmä sitä paljoo aattele =D nojoo
- Teette yleensä yhdessä? - datatatataa , syyää m huuetaa , riehutaa , syyää , syyää ja syyää
- Tekisit jos menettäisit hänet? - mmmmmmmmmmen mitää (= no eii kuolisin kans ; <
- Haluaisit sanoa hänelle? - moi

!Sunnuntai 20.02.2011 23:02

tee tämä ja ystävyyssuhteesi pysyvät kasassa myös vuonna 2011
Kuka on paras ystäväsi? > heidi
Kuka on pitkäaikaisin ystäväsi? > iitu
Kuka on uusin hyvä kaverisi/ystäväsi? > heidi
Kuka tuntee sinut parhaiten? > heidi
Kuka ymmärtää sinua mielestäsi parhaiten? > heidi
Kuka auttaa sinut vaikeiden aikojen yli? > heidi
Kuka saa sinut aina hyväntuuliseksi? > henna
Kuka on (iältään) vanhin hyvä kaverisi? > emmäny tiiä onks se mun kaveri mut suvi =O
Kuka on nuorin hyvä kaverisi? > öööö henna
Kenen:
Kenen kanssa sinulla on parhaat muistot? > heidin ja tallilaisten
Kenen kanssa vietit eniten aikaa viime kesänä? > tallitsulaisten
Kenen kaverisi/ystäväsi luona olit viimeksi yötä? > katsul
Tunnetko olevasi turvassa missä vain? - eeen
Kenen kaverisi musiikkimaku muistuttaa omaasi? - siirin
Kenen kanssa mesetät eniten? > heidin
Kenen kanssa tekstaat eniten? > äitin ja heidin
Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa? > heidin
Kenen vieressä viimeksi nukuit? > öööööööööö enmuistaa
Muuta:
Kenelle kerrot eniten huoliasi? >heidille
Kehen luotat eniten? > heidii
Kenelle osoitat aivan liian harvoin kuinka paljon hän merkitsee? > hennalle ja siirille
Kenelle todennäköisesti juttelet seuraavaksi mesessä > mese lagii nii en tiiä =O
Ketä haluaisit halata juuri nyt? > ööö heidii

..Sunnuntai 20.02.2011 22:37

ei herranjumala ,, onko tylsempää päivää keksitty ..

.Sunnuntai 20.02.2011 13:49

Jos saat yli 100 olet kokenut liikaa.
[1] halannut tyttöä
[2] halannut poikaa
[3] tanssinut pojan kanssa valssia
[4] tanssinut tytön kanssa valssia
[ ] jäänyt melkein junan alle
[ ] jäänyt melkein mopon alle
[5] jäänyt melkein auton alle
[6] ollut ihastunut
[7] vihannut jotakuta
[8] ollut mustasukkainen
[ ] ollut kreikassa/kreetalla
[9] ollut ruotsissa
[10] ollut virossa
[11] ollut venäjällä
[12] ollut espanjassa
[13] ollut metsässä
[14] uinut järvessä
[15] uinut meressä
[16] ollut saunassa
[17] ollut höyrysaunassa
[18] ollut porealtaassa
[19] ollut uima-altaassa
[20] ollut tekemässä uimahyppyjä
[21] ostanut kaupasta litran maitoa
[ ] käynyt Ankkarockissa
[22] lakannut varpaankynnet
[23] ajanut mopolla/skootterilla ojaan
[24] omistanut kauluspaidan
[25] ollut vesirokossa
[26] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
[ ] kaatunut lasketteluhissijonossa
[27] nauranut toisen epäonnistumiselle
[28] katsonut Kauniita ja Rohkeita
29] pelannut jalkapalloa
[ ] antanut pojan meikata itseni
[30] uinut alasti
[ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
[31] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
[32] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
[ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
[33] polttanut selkäsi auringossa
[34] hypännyt talon katolta
[ ] lyönyt jotakuta pesäpallomailalla päähän
[35] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
[ ] laskenut pulkalla hiekkatiellä
[36] kaivertanut puuhun tekstin
[37] tehnyt juhannustaikoja
[38] leiponut omenapiirakan
[39] syönyt simpukoita
[40] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
[ ] ostanut yli satasen maksavat farkut
[ ] ratsastanut kamelilla
[41] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
[42] polttanut sormiani tulitikkuun
[43] pudonnut laiturilta järveen toisen tönäisemänä
[44] halannut äitiä
[45] ostanut jotain kirpputorilta
[47] juonut kahvia
[48] laittanut neonvaloa silmiin
[49] ollut laivalla
[50] laulanut karaokea
[51] käynyt Särkänniemessä
[ ] ollut yksin lentokoneessa
[52] potkaissut seinään
[53] vittuillut kirjaston tädille
[54] laulanut suihkussa
[55] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
[ ] opiskellut saksaa
[ ] varastanut mummolta omaan pussiin
[56] potenut jostain syystä koti-ikävää
[57] kontannut keskellä tietä
[58] vuorannut huoneeni seinät julisteilla
[ ] neulonut villapaidan
[59] antanut jollekulle joululahjan
[60] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
[61] pelannut Monopolia
[62] jäänyt kiinni tupakan poltosta
[63] tiskannut
[64] itkenyt itsensä uneen
[65] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
[66] soittanut hätänumeroon
[67] nukkunut pommiin
[68] syönyt muurahaisen
[69] värjännyt hiukset
[70] ollut blondi
[71] tehnyt läksyt kunnolla
[72] saanut 4:n kokeesta
[73] viskonut omenoita
[ ] ollut putkassa
[ ] nukkunut roskiksessa
[74] tehnyt rikoksen
[75] paiskonut tavaroita
[76] kuunnellut iskelmää
[ ] värjännyt hiukset yli 20 kertaa
[77] lintsannut
[ ] juonut kusta
78] nukkunut tunnilla
[ ] käyttänyt huumeita
[79] ollut lentokoneessa
[80] muuttanut
[81] tilannut tuotteita netistä
[ ] tehnyt yli 80n euron puhelinlaskun
[ ] seonnut Marilyn Mansoniin
[82] ollut haastattelussa
[83] saanut turpiinsa
[ ] varastanut posteja laatikosta
[84] lyönyt vetoa
[ ] poseerannut alasti
[85] leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[86] yöpynyt hotellissa
[87] oksentanut matolle
[88] lukenut seiskaa
[89] pelannut Harry Potteria
[90] väärentänyt kokeeseen nimen
[91] juossut pakoon ampiaisia
[92] pyytänyt anteeksi
[93] istunut koneella jopa 8h putkeen
[94] soittanut pilapuheluja
[95] vihannut räppäreitä
[96] soittanut väärään numeroon
[97] nukkunut sohvalla
[ ] nukkunut puun alla
[98] ollut sairaalassa
[99] valvonut koko yön
[100] juossut ulkona alasti
[101] käynyt avannossa
[102] hypännyt ikkunasta ulos
[103] puhunut puhelimessa yli 40min
[104] pudonnut hevosen selästä
[105] saanut 10:n kokeesta
[106] leikannut omia hiuksia
[107] kiroillut ruokapöydässä
[108] polttanut levyjä
[109] harrastanut liikuntaa
[110] näytellyt
[111] nukkunut päivällä
[112] käynyt ulkohuusissa
[ ] ostanut tupakkaa
[ ] polttanut talon/pientalon
[113] grillannut
[ ] nähnyt teurastettuja sikoja
[114] ollut Linnanmäellä
[115] uskonut horoskooppeihin
[116] tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[117] käyttänyt vanhempien korttia
[ ] ajanut autoa
[ ] syönyt matoja
[ ] raiskannut
[118] hyppinyt katolla
[119] eksynyt ostoksilla
[120] matkustanut junalla
[121] nukkunut bussissa

!Torstai 17.02.2011 20:38

Heidi sanoo:
I AM
PIU
TOGETHER
WE
ARE
PIUPOU
ronj44 sanoo:
(Y)

ronja the läskikasaPerjantai 11.02.2011 20:57

LÄSKI-TESTI
jos saat 12 tai yli, olet läski.
[1] jos näät jollain kaverillas karkkia, menet pyytämään sitä häneltä
[2] puhut usein ruoasta
[3] pidät syömisestä
[4] katsot ruokaan liittyvät mainokset tarkemmin
[5] käytät suurimman osan rahoistasi herkkuihin
[6] haluat joululahjaksi suklaata/muuta karkkia
[7] syöt tällä hetkellä jotain
[8] katsot usein ruokaohjelmia tv:stä
[9] viihdyt kaupan karkkiosastolla yleensä yli 5min
[ ] kun näet läskin, tunnet olevasi hänen hengenheimolaisensa
[10] hese/mäkkäri on paras paikka
[11] arnoldsin donitsit ovat hyviä
[ ] piirrät/kirjoitat usein jotain ruokaan liittyvää
[12] matkit usein läskiä
[ ] sinusta laihat ihmiset ovat sairaita
[ ] liikunta on perseestä
[ ] sinulla on melkein aina lämmin
[13] ajattelet tällä hetkellä ruokaa
[14] ruokailu on koulupäivän paras hetki
[15] hedelmäkarkit ovat hyviä
[16] lisäät kahviisi/teehesi ainakin 5 lusikallista sokeria
[17] pidät kotitaloudesta koulussa
[ ] tunnet olosi ahtaaksi busseissa
[ ] olet leppoisa ihminen
[ ] saat itsellesi 4 kaksoisleukaa
[ ] jos et keksi puheenaihetta, aloitat yleensä ruoasta
[18] pidät loikoilusta

.Sunnuntai 06.02.2011 21:22

joskus minun tekee mieli työntää haarukka silmääsi, työntää pääsi ahteriisi, tökkiä sinua juopon kyrvällä, grillata sinut jouluksi ja tarjoilla perheellesi.