IRC-Galleria

ry-my

ry-my

On maailman onnellisin ♥

[Ei aihetta]Lauantai 18.07.2009 17:12

Mun neljän tunnin unia häirittiin pahasti viime yönä by fuckin' uimonen eli OPA?!?

Huh, mikä päivä.Lauantai 18.07.2009 01:42

Aamulla venyin sängyssä hereillä jonkun aikaa ja nousin
vasta vähän ennen yhdeksää kunnolla ylös. Nappasin
puuron naamariin ja tein puntin kotona.Sitten kävin suihkussa
ja vähän laittelin naamaa ja hiukset harjasin. Hengailin sitten
johonkin yhteen asti vielä kotona ja lähdin sit fillarilla polkemaan
töihin. Pääsin ehkä kaks kilometriä, kun huomasin, että ajoasento
rupes uhkaavasti muistuttamaan sikiöasentoa eli satula ei ollu
kunnolla kiinni ja oli ruvennu valumaan alaspäin. No äkkiä soitin
Jonille, joka ihanana toi mulle oikeat työkalut matkan varrelle ja
saatiin satula kiristettyä ihmismäiseen korkeuteen. Loput kymmenen
kilsaa töihin sujukin sitten hyvin, lukuunottamatta paahtavaa hellettä.

Töissä olikin suht. lepponen ilta ja mukavia asiakkaita. Ysin jälkeen
pääsin ja poljin kotiin. Nyt on sit vajaa 30 kilsaa pyöräilyä, aamuinen
punttireeni, työpäivän juoksemiset, nostelut ja kantamiset takana ja
ihan on sellanen olo, että jotain on tehnykkin. Josko sitä uni maittais.
Vaikka en kyllä varmaan osaa nukkua, kun ei oo Jonia vieressä. Se on
siis Ähtärissä tekemässä remonttia mummulleen.

Joop, huomenna olis töihinmeno aamulla kuuteen ja pois pääseekin sit jo
puolen päivän aikoihin. Huomiseks on vissiin luvattu kans lämpöstä ja
aurinkoista keliä, että taidanpa viettää loppupäivän sitten ulkoilmassa :)
Paitsi illalla kyllä vietetään elokuvatuokio toistemme kainaloissa, vois vaikka
tehdä ite pizzaa tai täytettyjä patonkeja, niin niitä sais mutustella sitten.

Mutta nyt on varmaan aika sanoa hyvää yötä ja laittaa unta palloon.

-Niina

[Ei aihetta]Perjantai 17.07.2009 01:00

Kyllä Suomi vie taas tänään <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.07.2009 12:16

Catch ya fuckers !

[Ei aihetta]Maanantai 13.07.2009 00:31

Ei jeesus mitä urpoja! Kyllä on varmaan miehekäs olo teilläkin saatanan kusipäät!

[Ei aihetta]Tiistai 07.07.2009 13:58

KYRPÄ.

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.07.2009 00:42

Kaikki pitää saatana tehdä ite.
Nyt olis sellanen taulut seiniltä-meininki!

Joni-ponia oottelen töistä.Tiistai 30.06.2009 19:29


Onko yksinäisyys edes osittain kaverittoman syytä?
- Eihän kaverittomuus välttämättä tarkoita yksinäisyyttä ja yksinäinen voi olla vaikka olisikin kavereita. Niin.

Mitä on onni? Miten määrittelet sen?
- Onni on olla olemassa.

Mitä olisi maailma ilman rakkautta?
- Olishan se aika kurjaa :[

Kun itselläsi menee huonosti, toivotko, että muillakin menisi?
- Aina välillä. Tai ainakin on vaikeampi iloita toisten onnesta, jos itellä menee päin honkia.

Osaatko iloita kaverisi puolesta?
- ^ Yleensä siis kyllä, ehdottomasti.

Kadehditko toisia?
- Välillä se pieni vihreä menninkäinen vierailee päässä ja kylvää niitä siemeniään. Välillä taas onnistun hyvin pitämään sen loitolla ja iloitsemaan siitä mitä itsellä on.

Osaatko lopettaa ajoissa?
- En.

Innostutko helposti?
- Khyllä. Innostun niin, että tarvitsen jonkun, joka jarruttaa :D Onneks Jonilla on jalat maassa, yleensä ainakin.

Jos suutut, kumpaa teet helpommin: lyöt vai huudat?
- Riippuen suuttumuksesta. Viime aikoina on ollut ihan skitsokohtauksia pikkuasioista ja jos kädessä on sattunut olemaan joku tavara, niin se on kyllä auttamatta lentäny. Mä en tykkää huutamisesta, kun se menee niin helposti itkemiseks. Lyöminenkään ei oo enää hyvä juttu. Parempi siis ehkä olis laskea kymmeneen ja niellä kiukku..

Oletko koskaan potkaissut/lyönyt reikää seinään tai oveen?
- Taidanpa olla.

Onko sinulla salaisuus, jota ei tiedä kukaan muu kuin sinä itse?
- Ei taida olla.

Oletko käyttänyt jotain ihmistä hyväksesi?
- Olen käyttänyt, se oli typerää.

Oletko luntannut kokeessa? Miten?
- En ainakaan mitenkään isosti. Oon joskus kirjoitellu ennen koetta "lunttia" vaikka enkun muutamasta sanasta, jotka ei millään oo jääny päähän. Siinä kävi kuitenkin aina niin, että kun olin kirjoittanut ne kerran ylös, niin sitten jo osasinkin ne ja lunttia ei tarvittukaan :DD

Voisitko tappaa ihmistä?
- Jos se pelastais oman tai muiden ihmisten hengen, niin totta kai.

Jos ystäväsi olisi halvaantunut päästä alaspäin ja tahtoisi tappaa itsensä (koska hänen elämänsä, kuin myös loppuelämä olisi pelkkää tuskaa), voisitko auttaa häntä itsemurhan toteuttamisessa?
- En, auttaisin kyllä muuten, mutta en siinä.

Luokkakaveristasi tulisi parin vuoden kuluttua suuri julkkis. Tekeytyisitkö jälleen hänen seuraansa vain hänen menestymisensä vuoksi?
- En usko. Paljon kivempaa olis kaivaa siitä jotain törkymuistoja ja -kuvia esille ja myydä ne lehdille hyvään hintaan x]

Osaisitko enää nauttia elämästä, jos koko perheesi kuolisi vakavassa tulipalossa?
- Ei varmaankaan ihan hetkeen onnistuisi, mutta ajan kanssa olis pakko vaan oppia elämään sen asian kanssa ja jatkaa elämäänsä. Sitä se perhekin varmasti haluais.

Oletko koskaan herännyt aamulla, mennyt peilin eteen ja todennut: "Olen kaunis"?
- Enpä ole.

Voisitko kuvitella yllämainittua tekoa aamurutiineihisi?
- Hmm :) Itsepetosta ...

Voisitko kulkea vuorokauden ajan paperipussi päässä julkisilla paikoilla, jos sinulle maksettaisiin 100e?
- Miksen, suhteellisen helppo tapa tienata satku.

...Entä mustassa kaavussa?
- Juu.

Miksi useimmat heittävät suolakurkut juustohampurilaisen välistä pois?
- Urpåt :DD

Onko rasvattomalla- ja kevytmaidolla makueroa?
- On makuero. Nykyään kevytmaito maistuu melkein kermalta, mutta aikaisemmin en tykänny yhtään rasvattomasta.

Oletko koskaan liikkunut pyjama päällä ulkona?
- Postin oon tainnu pari kertaa hakea.

Osaatko nauraa itsellesi?
- Ja kyllä vain :DD

Näet opettajasi bussissa. Menetkö juttelemaan hänelle?
- No ainakin tervehdin.

Kuuluuko vanhuksia kunnioittaa?
- Tottakai, sama homma tietysti kaikkien kohdalla.

Inhoatko ihmisiä, jotka luulevat liikoja itsestään?
- Tottakai, kuka sellaisista muka pitäis?

Oletko huono häviäjä?
- Olen :)

Oletko koskaan keksinyt tekosyitä, ettei sinun ole tarvinnut osallistua raskaaseen liikuntatuntiin, kuten cooperiin tms.?
- En usko, viime vuonnakin vetelin vesijumppaa krapulassa x]

Oletko koskaan ollut niin onnellinen, että olet kirjaimellisesti huutanut sen koko maailmalle?
- Hmm? Ehkä olen ollut onnellisempi, enkä ole saanut edes sanaa suustani.

Entä niin vihainen, että olet repinyt taulutkin alas seiniltä?
- Sen suuntaista.

Oletko mielestäsi positiivinen ihminen?
- Kausittain.

Kerro viimeiset kuulumisesi!
- Lomalla tässä toista viikkoa ja aurinko paistaa. Huomenna lähden junalla Myltsiin ja siellä sitten koko loppuloma. Joni tulee perjantaina ja sillä alkaa kans viikon kesäloma. Suunnitelmissa paljon kalastusta, metsässä oloa, Helvetinjärven reissu med Joni och Tino, punttireeniä, lenkkeilyä, mökkeilyä ja ystäviä.

Koska olet viimeksi tanssinut ja missä?
- En muista?

Milloin itkit viimeksi?
- En nyt ihan tarkkaan muista. Joko sama mitä viime kyselyssä tai sit joku uus :D

Oletko sosiaalinen?
- Toisinaan :F

Oletko ilkeä?
- Sitäkin osaan tarvittaessa olla.

Onko sinusta liikkunut huhuja, jotka harmittavat?
- No kyllä.

Jos sinua pyydettäisiin mukaan Tanssii tähtien kanssa - ohjelmaan, lähtisitkö mukaan?
- En usko, kuka mua muka äänestäis, jos siellä olis kaiken maailman julkkiksia kaikki muut?

Pidätkö sormuksia?
- Jep.

Oletko hiljainen nörtti vai kaikkien rakastama hymytyttö? Valitse toinen!
- Noista kahdesta se hymytyttö.

Jos saisit toivoa yhtä asiaa ja se toteutuisi, mikä se olisi?
- Lottovoitto.

Tykkäätkö leipoa?
- Tykkään paljonkin. Ja nyt se on entistä kivempaa, kun ei tartte tiskata (huom MEERi). Kun on nääs tiskikone, mihin sitten lykätä ne likaiset astiat :D

Mitä olet viimeksi leiponut?
- Omenapiirakan pari viikkoa sitten.

Mihin matkustit viimeksi?
- Tänne Jyväskylään Myltsistä.

Kuka pisti dominot pakastimeen?
- Ingman se kai oli.

Oletko koskaan syönyt mustaa makkaraa?
- Olen, nam!

Mikä oli viimeisin biisi, jonka kuulit? Mitä pidit?
- Tais olla puhelimen soittääni, Pinkin Sober.

Pidätkö valokuvaamisesta?
- Kun osaiskin.

Tiedätkö ketään komeaa futaria?
- Vau.

Katsotko lomillakin kelloa ainakin kolme kertaa päivässä?
- Ainakin kolme. Kello on aina kädessä, niin tulee sitä vilkuiltua.

Mansikat, vadelmat vai mustikat?
- Kaikki yhdessä ja erikseen.

Kun aurinko porottaa täydeltä terältä ja lämpömittari näyttää melkein 30 astetta, mitä teet?
- Makaan auringossa ja käristyn. Sitten kun oon toipunu ensimmäisestä palamisesta, niin rusketun vähän.

Mistä hankit musiikkisi?
- Imuttelen.

Syötkö kesällä samanlailla kuin talvella?
- Paljon vähemmän ja paljon kevyemmin.

Missä vaiheessa heitit talviturkkisi viime kesänä?
- En muista yhtään.

Missä olet 10 vuoden päästä?
- Who knows?

Osaatko tehdä ilman ohjeita esim. keksejä?
- Kyllä, monennäkösiäkin.

Oletko pakkomielteinen?
- Joskus.

Jos olisit toinen henkilö, olisitko itsesi kanssa kaveri?
- Totttakai.

Mitä joit viimeeksi?
- Maitoa.

Onko kukkarosi tyhjä, täynnä kuitteja ja rahaa, täynnä pelkkiä kuitteja tai rahaa, vai jotain muuta?
- Taitaa olla viitosen edestä kolikoita, hirveä kasa kortteja jne.

[Ei aihetta]Perjantai 26.06.2009 12:54

Ei enää hirveästi naurata, kun ei niitä rahoja edelleenkään tilillä näy..

[Ei aihetta]Tiistai 23.06.2009 21:43

1.Erikoisin paikka jossa oot nukkunu?
No pahvinkeräyslaatikko ja Nordea on varmaan erikoisimmat :D

2.Jos pitäs ryömiä jostain ahtaasta paikasta ni mistä jäisit kiinni?
Pää jäis varmaan heti jumiin x]

3.Tavallinen vai valkosuklaa?
Tavallinen, mutta tällä hetkellä ei kumpikaan.

4.Viimeisin suuri päätös jonka teit?
<3

5.Inhoatko ketään tällä hetkellä?
Joop.

6.Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
Eiköhän.

7.Paras artisti?
Ei taida sellasta yhtä parasta olla.

8.Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
Ihastunut kyllä, en rakastunut.

9. Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
Maalla.

10.Lempinumerosi?
13.

11.Millasista elokuvista tykkäät?
Komediat, erilaiset tositapahtumiin perustuvat, historialliset, kauhu jne. Oikeastaan kaikki muu uppoaa paitsi typerät 007 sun muun kurat.

12.Oletko koskaan liftannut?
Raisiossa kerran.

13.Onko sinulla saldo puhelimessa?
Eipä ole.

14.Viimeisin viesti minkä tänään olet saanut?
Jonilta.

15. Onko puhelimessasi turhia numeroita?
Saattaa ollakin.

16.Oletko koskaan työntänyt jonkun päätä vessanpönttöön?
Hmm..

17.Oletko itkenyt viimeisen 48 tunnin aikana?
En.

18.Oletko seurannut MM lätkää telkkarista?
Olen.

19.Harrastatko mitään urheilua?
Lenkkeily, lentopallo, salibandy, punttis.

20.Onko sinulta koskaan murtunut mitään?
Pikkivarvas ja peukalo.

21.Koska viimeksi saunoit?
Toissapäivänä.

22.Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi?
Enpä muista.

23.Onko sinulla unelmia?
Juu.

24.Miksi itkit viimeksi?
Turhauduin iskään, kun se purki väsymystä ja kiukkua muhun ilman syytä. Pyyti se heti sitten anteeksi.

25.Montako lävistystä omistat? tatuointeja?
Nenä, kieli ja korvissa 6.

26.Kuinka monta kertaa sinulle täytyy sanoa ennen kuin uskot?
Joskus muutama ja joskus ei auta vaikka sanoo kuinka monta kertaa :)

28.Onko kännykässäsi kamera?
Jep, 5 mpixeliä.

29.Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia?
Noup.

30.Jos kuuntelet, niin mitä?
-

31.Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
Joni.

32.Jos katsot taaksesi niin mitä näet?
Verhot.

33.Minkä värinen sohva teillä on?
Ruskea.

34.Mitä olet syönyt viimeksi?
Mehujäätelön.

35.Sano joku todella paha ruoka, mitä et ikinä voisi syödä?
Istukka.

36.Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
Kiinteistömestareiden työntekijän kanssa, kun yritin taas turhaan saada vuokratakuuta maksuun..

37.Mitä sanoit?
Sanoin, että nyt perkele!

38.Lainaatko usein rahaa ystäviltä tai perheenjäseniltä?
En.

39. Kehtaatko itkeä ystäviesi nähden?
Kehtaan ja itkenkin.

40.Oletko ajanut autoa?
Vou.

41.Ikävöitkö ketään?
Joo.

42.Pidätkö koulusta?
Tästä nykyisestä koulusta todella paljon <3

43. Osaatko mielestäsi tehdä hyvää ruokaa?
Kyllä sitä kaikki aina kehuu, ja omassa suussaki hyvältä maistuu :)

44.Mikä on tämän hetkinen tunnetilasi?
Lämmin.

45.Oletko koskaan vaihtanut vauvan vaippaa?
On siitä jo aikaa, mutta olen.

46.Pidätkö pimeästä?
En liian pimeästä, ainakaan jos joutuu yksin olemaan.

47.Onko sinulla yöllä jokin yövalo tai lamppu päällä?
Ei.

48.Tiedätkö jo mikä sinusta tulee isona?
Fysioterapeutti ja ?

49.Oletko iloinen nyt?
Ihan sellanen :]

50.Paras jouluruoka?
Kinkku, maksa-, peruna- ja lanttulaatikko!

51.Pelkäätkö jotain yli kaiken?
En kai.

52.Oletko viimeisen viikon aikana suudellut jotakuta?
Hyi, oon.

53.Mikä on paras suomalainen bändi?
...

54.Kuolisitko mielummin kylmyyteen vai kuumuuteen?
Kylmyyteen.

55.Milloin olet ollut viimeksi sairas?
En muista.

56.Mistä kouluaineesta et pidä?
No enää ei oikein ole sellasia eikivojaaineita, mutta musiikki ei ollu kivaa lukiossa/yläasteella.

57.Mikä on lempiaineesi?
Lukiossa oli liikunta, bilsa, terveystieto, fysiikka jne. Nyt on kaikki kurssit ollu kivoja.

58.Oletko koskaan lyönyt ketään?
Joo.

59.Onko kukaan lyönyt sinua?
O.

60.Mitä unta näit viime yönä?
En kyllä muista.

61.Milloin nauroit viimeksi?
Pelattiin Jonin kanssa Yatzia.

62.Ketä halasit viimeksi?
Joni.

63.Onko sinulla kiikarissa ketään?
Kiikarit on myltsissä.

64.Mitä olet tehnyt tänään?
Laittanu ruokaa, ottanu arskaa, pelannu yatzia, hoidellu asioita, siivoillu, ollu koneella jne.