IRC-Galleria

s-mies

s-mies

ei pelkää painajaisia.

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Perjantai 10.10.2008 18:29

Jahas, joku konnariksi itseään nimittävä virkaintoinen kusipää tuli vinkumaan meikäläisen pyörästä ja heitti ulos Pasilassa kun en viittinyt maksaa neljää euroa ylimääräistä. Kiitti taas vitusti, meen sit seuraavalla.
Lähde: http://lehti.samizdat.info/2008/10/10/2455/

Toimittaja: August Elokuu | 10.10.2008

(NORGE) Martti Ahtisaari on saanut tämänvuotisen Nobelin rauhanpalkinnon. Siis ihan oikeasti sai. Ihan tosi.
Vaikka juuri kukaan ei perjantaina asiaa uskonut.

“Rauhanpalkinto myönnetään presidentti Martti Ahtisaarelle. Siis juu-u, myönnetään, aivan varmasti. Minä olen vittu komitean johtaja, kai minä nyt tiedän mitä puhun! Ah-ti. Saa-ri”, tolkutti Nobel-komitean puheenjohtaja Joku Norski, vaikkei yksikään paikalla olleista toimittajista uskonut sittenkään.

“Perkele. Aikuisten oikeesti”, sanoi Norski ja poistui paikalta. Ahtisaaren palkitsemista ei ole juuri kommentoitu ulkomailla, sillä kukaan ei suostu uskomaan asiaa.

Ahtisaarta on veikattu palkinnon saajaksi noin vuodesta 1713. Hänen arvellaan olevan vahvoilla myös parhaiden erikoistehosteiden oscarin ja parhaan soul-albumin grammyn voittajaa etsittäessä.

[Ei aihetta]Perjantai 10.10.2008 15:46

UFF rules, ostin kengät hintaan: 12e

Note to selfPerjantai 10.10.2008 10:21

Ruttopuiston viereisen Valintatalon kassantäti näyttäis vihaavan meikäläistä. Kassalle mennessä katto oikein semmosella syvää vihaa uhkuvalla kuolemankatseella ettei o tosikaan. Hyvä kun ei happoa sylkenyt päälle:|
Mikäköhän mussa oli vikana?

[Ei aihetta]Torstai 09.10.2008 18:30

Vieläkin näköjään viiliä vr:n systeemissä... Helsinki-Pasila -reissuun meni 20 minuuttia.

EDIT: Ilmalassa istuttiin vartti, melkosta:D

EDIT2: Perillä Pitäjänmäen asemalla 15:45. Normisti ~vartin matkaan meni siis pyöreät 20min ekstraa:P
Kaj Sotala @ http://blog.piraattipuolue.fi/2008/09/tiedote-web-standardijarjesto-sensuroitu-suomessa/ kirjoittaa:

World Wide Web Consortium (W3C), Internetin WWW-standardeista vastuussa oleva kansainvälinen yhteistyöelin, on tätä kirjoitettaessa päätynyt Suomen Poliisin estolistalle. Järjestön sivustolle pyrkivä saa ainakin DNA:n liittymissä ilmoituksen, jonka mukaan “pääsy on estetty lapsipornografian levittämisen estotoimista annetun lain (1.12.2006/1068) perusteella”.

Vuoden 2006 lopulla voimaantullut Internetin sensuurilaki antaa poliisille valtuudet ylläpitää estolistaa, jolla mainituille sivuille Internet-palveluntarjoajat estävät pääsyn. Lakia kritisoitiin laajalti pelkäksi ongelmien maton alle lakaisuksi. Virkamiesten ylläpitämää listaa ei valvo mikään oikeusistuin, sitä on mahdoton pitää ajan tasalla, ja se estää herkästi pääsyn täysin laillisillekin sivuille. Eräs ulkopuolinen selvitys arvioi, että alle prosentti estetyistä sivuista sisälsi selkeästi laitonta materiaalia valtaosan ollessa täysin normaalia aikuisviihdettä. Estettyjen sivustojen osoitteet eivät ole julkisesti tarkastettavissa virheellisten estojen varalta, joskin ne ovat selvitettävissä kokeilemalla. Listalle on aiemmin päätynyt myös mm. Thaimaan prinsessalle omistettu muistosivu [2] ja estolistaa julkisesti kritisoinut suomalainen sivu [3]. Laillisten sivustojen sensuroimisen aiheuttamia taloudellisia menetyksiä ei korvaa kukaan.

Tuore sattumus on jatkoa estolistan epäonniselle historialle. Vuonna 1994 perustettu W3C on kansainvälinen järjestö, jonka tehtävänä on kehittää WWW:tä hyödyntäviä tekniikoita luomalla niille yhteiset standardit. Sen sivustoa käytetään lähdemateriaalina esimerkiksi oppilaitosten ja yliopistojen tietotekniikan opetuksessa sekä alan yrityksissä. W3C:n sivustojen sensurointi lapsipornoepäilyjen vuoksi on kaikin tavoin absurdia, ja loukkaa yhtä Internet-sivujen tärkeimpien standardisoijien mainetta.

Piraattipuolue pitää asiaa uutena osoituksena estolistan toimimattomuudesta sekä hyvin huolestuttavana oireena estolistan päivityskäytännöistä. “Mikäli ison, tunnetun ja merkittävän organisaation sivut voivat vahingossa päätyä estetyiksi, mitä syytä on olettaa, etteivät pienemmät ja vähemmänkin tunnetut sivustot voisi kokea samaa kohtaloa? Tähänastisten kokemusten perusteella ei juuri mitään”, toteaa puolueen tiedottaja Kaj Sotala. W3C:n sivujen sulkeminen osoittaa, että kauniista lupauksista huolimatta listaa ei päivitetä yhtään sen luotettavammin kuin ennenkään.

Piraattipuolue vetoaa päättäjiin, jotta nämä heräisivät ja lakkaisivat tuhlaamasta viranomaisten arvokkaita resursseja käyttäen lastensuojelua tekosyynä. Estolista ei millään tapaa estä lapsipornon tuottajien toimintaa. Lasten oikeudet ovat aivan liian arvokas asia käytettäväksi sensuurilain tapaan poliittisena keppihevosena irtopisteiden kalasteluun.

[2] http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2008/02/22/suomi-leimasi-prinsessan-muistosivun-lapsipornoksi/20085476/66
[3] http://www.digitoday.fi/tietoturva/2008/01/08/lapsipornolistat-ovat-tehottomia-ja-laittomia/2008579/66

[Ei aihetta]Maanantai 29.09.2008 09:40

Kolmeysi oli taas kerran myöhässä, tällä kertaa vaatimattomat 7 minuuttia. Kiitos hkl!
Jos tästäkin pistäisi palautetta, seliteltäisiinköhän myöhästymistä aamuruuhkalla? Ehkä sääolosuhteet?

Uskonnothan nePerjantai 26.09.2008 23:16

19:43:07 <@S-Mies> Apropoo uskonnot
19:44:17 <@S-Mies> Ootteko kuullu tarinan viidestä sokeasta miehestä, jotka kohtas tiellä norsun?
19:45:35 <@S-Mies> Noh, ensinhän ne oli notta mitäs helvettiä. Maa tärisee ja jostain tuoltapäin kuuluu hirviä törinä, jopas nyt on outoa
19:46:15 <@S-Mies> Menivät ottamaan ns. näppituntumalla selvää, mikä hitto siellä oikein mekastaa, ja jokainen päätyi kohtaamaan norsun hiukan eri kohdasta
19:47:54 <@S-Mies> Ensimmäinen kaveri törmäsi norsun kärsään. "Kappas, norsu on pitkä ja taipuisa. Ohhoh." Toinen törmäsi syöksyhampaisiin ja kolmas norsun kylkeen. "Norsu on jotain kovaa materiaalia ja hieman kaareva. - Eipäs kun todella laakea, ja siitä lähtee kumiseva ääni!"
19:49:43 <@S-Mies> Neljäs mies tarttui norsua korvasta ja hämmästeli, miten sitä voikaan noin niin suuri ääni lähteä näin ohuesta eläimestä samaan aikaan, kun viides mies käsi elefantin hännällä yritti kovasti vakuuttaa muille, että norsun päässä on tupsu.
19:50:24 <@S-Mies> Jokainen kaveri oli täysin oikeassa, mutta samalla erittäin, erittäin väärässä.
19:51:18 <@S-Mies> Kun olin '98 protuleirillä, meillä oli vieraana (muiden muassa) eräs teosofisetä, joka totesi teosofien mielestä maailman uskontoskenen olevan about tuon tarinan mukainen.
19:52:07 <@S-Mies> Kaikki uskoo samaan norsuun, mutta kukaan ei tajua kokonaiskuvaa.
19:54:04 <@S-Mies> Ja itsehän en usko norsuihin.

KauhajokiTiistai 23.09.2008 19:58

What he said: Bro