IRC-Galleria

saarasad

saarasad

On ihan okei olla kuningas.

no huhhuh :D:DMaanantai 15.03.2010 19:43

LISSUTESTI
[1] Laita vähintään kerran tunnissa hiuksiani.
[2] Meikkaan lähes joka päivä.
[3] Inhoan ötököitä ja hyttysiä ynm.
[4] Vaihtelen vaatteita useamman kerran päivässä.
[5] Vittuilen ihmisille vain vittuilemisen ilosta.
[6] Huudan yleensä vanhemilleni turhista asioista.
[7 läpäl :D] Jotkut ihmiset sanovat minua lissuksi.
[8] Mielestäni en ole lissu.
[ ] valkoinen tai pinkki on lempivärini.
[ ] olen hikke.
[ ] justin bieber on ihq.
[ ] vituttaa nukkua siskoni kanssa, samassa huoneessa.
[] minulla on ärsyttävä pikku -iso sisko.
[ ] kerjään huomiota.
[ ] Haluan että kaikki pojat olisivat lätkässä minuun.
[ ] Useita kertoja päivässä minulta kysytään seurustelmaan.
[ ] minulla on blondit hiukset.
[ ] käytän valkoista kajaalia.
[ ] Minulla on ainakin neljä kertaa viikossa mekko tai hame päällä.
[8½] Tekstaan ja soittelen joka päivä aivan liikaa.
[ ] Minulla on enemmän poika kuin tyttö kavereita.
[ 9½] minulla useita parhaita kavereita.
[ ] osa niistä on poikia.
[10½] minulla on yli 40 -ihmisen mesenger.
[11½] minulla on yli 400 -ihmisen mesenger.
[ ] yli puolet niistä on poikia.
[12½] fruidet on söpöjä.
[ ] "daa"
[13½] "omg"
[ ] "Hanki elämä, bitch."
[ ] "vittu mikä ämmä."
[14] grr, toi on hyvän näköne.
[ ] Ihastun useita kertoja päivässä eri ihmisiin.
[ ] seurustelen vain hyvän näkösten jätkien kanssa.
[ ] biletän ainakin kaksi kertaa viikossa.
[ ] ilman kundeja ei voi elää edes päivää.
[15] tällä hetkellä olen ihastunut.
[16] Harrastan, Ratsastusta, tanssia tai taitoluistelua.
[17] Katson joka päivä peiliin, ja ajattelen että olen vitun läski vaikka olisin anoreetikko.
[ ] "huku pallomereen huora."
[18] "no ei vittu kiinnosta."
[ ] Tykkään laulaa koulun musiikin tunneilla.
[19] Vapaa ajalla mm. suihkussa.
[ ] Haluaisin laulajaksi tai malliksi.
[ ] vihaan kauhua, rakastan romantiikkaa.
[ ] haluaisin lävistyksiä.
[ ] hyi vittu joku j-rock (japan rock).
[ ] en hyväksy muita ihmisiä 'jengiini' ellei he pukeudu kuten minä.
[ ] Tein tämän kyselyn siksi että kaikki näkisivät minun olevan liisa.
[20 eevalle xD] tein kyselyn siksi että todistan etten ole liisa.
[21] tämän kyselin jälkeen jään galleriaan.
0 - 10 et ole lissu, normaali teini.
11 - 20 ole varuillasi, sinusta voi kehittyä lissun alku.
21 - 30 Lissumaisia käytös tapoja, olet ns. Lissun alku.
31 - 45 Olet melkein lissu, ei paljon puutu.
46 - 50 voi räkä, olet lissu.
51 --> Täydellinen Lissu !!

uh tää soi päässä :D:DSunnuntai 14.03.2010 22:56

oon ovela... >:)Sunnuntai 14.03.2010 20:00

..olin ni 'reipas' tänää et sain jo tänää koneen takas<3 x)
uhah kärsinki jo vieroitusoireista :D

..btw on muute aika kidutusta olla ees päivä ilman dataamista, varsinki ku viikonloppusi se 10h on se normaali aika ku dataan :D

paska viikonloppu tulossa..Lauantai 13.03.2010 11:09

..koska äiti takavarikoi MUN koneen kohta.
äidin sanoin:
"Sinun pitäisi käydä tallilla enemmän, nyt ei tunnu aika riittävän kuin tietokoneelle. Joten takavarikoin koneesi viikonlopuksi."

nii vituttaako ees?

!vittuPerjantai 12.03.2010 22:21

nyt se elämä sit vast lähtee päi persettä.

:DPerjantai 12.03.2010 18:34

Katoin just äske tost mun huoneen ikkunast pihalle ja näin jotakin...mielenkiintoista :DD Mein koira oli tallin KATON HARJALLA istumassa :
D Sit soitin iskälle joka on pihal ni se kävi hakee sen pois sielt :')

[Ei aihetta]Torstai 11.03.2010 23:46

Olipa kerran blondi joka liftasi maantiellä ja oli matkalla turkuun.
Sitten blondin eteen pysähtyi kiltin näköinen mersu-kuski ja kuski avasi ikkunan ja kysyi:
Tarviitko kyydin?
Blondi vastasi:
oishan se iha kiva.
Sitten yht'äkkiä kuski laittoi Auton ikkunan kiinni ja blondin pää jäi siihen väliin,sitten kuski nousi pois autosta ja pani blondia
perseeseen, kun mällit valuivat blondin säärii pitkin niin kuski sanoi :
näin me Helsinkiläiset kusetamme blondeja...
sitten blondi ottaa peruukin pois päästää ja sanoo :
näin me turkulaiset homot kusetamme teitä Hesalaisia
jos edes vähänkään hymyilit niin kopioi tämä blogiisi.

tää on 99% varmasti idalle sukua :D:DKeskiviikko 10.03.2010 00:40

[Ei aihetta]Tiistai 09.03.2010 23:37

1.Nimesi tyhmin kirjain? s?
2. Nimesi paras kirjain? no en tiiä, r? :D:D
3. Isäsi ammatti? kengittäjä/mattomies :D
4. Sisartesi ärsyttämiskeino? kaikki kivat :--D
5. Hiuksiesi väri? ruskee
6. Naapurisi autonmerkki? no en kauheesti oo kiinnittäny huomiaa :D
7. Mikä päivä on? tiistai
8. Miltä nyt tuntuu? huono olo
9. Jaksatko tehdä tämän loppuun? toki :D
10. Paras elokuva? avatar :D:D::D ehkä
11. Pidätkö tälläisestä: mOi, oLeN pIsSis? nohyi en
12. Kännykkäsi merkki? motorola
13. Paikkakunta jossa asut? mikkeli
14. Oletko kaikenlaiska? öööö en kai?
15. Mitä kello on? 20:34
16. Oletko Polluxissa? en 8----D
17. Paras kauppa? en osaa sanoo
18. Paras karkkipussi? jaa-a
19. Silmiesi väri? ruskee :(
20. Oletko käynyt jo rippikoulun? en

[x] Olen tyttö
[ ] Olen poika
[ ] Olen 12
[ ] Olen ala-asteella
[x] Olen yläasteella
[ ] omistan päälesin
[ ] Ymmärsin edellisen
[x] Kännykkää ilman ei voi pärjätä
[/] Ilman meikkejä ei voi pärjätä
[x] Ilman rahaa on köyhä

31. Rakastatko ruokaa? riippuu
32. Oletko saanut ikinä ehtoja? olen
33. Oletko joskus uusinut kokeen? en onneks :D
34. Oletko kuullut Traakin Sarvi- nimisestä romaanista? en
35. Oletko lukenut äsken mainitun romaanin? NO EN
36. Oletko syönyt matoja? hyyyyyyyyyi
37. Mitä kello on? 20:36
38. Jos painat ”liitä” , mitä tulee? tää kysely
39. Minkä värinen nojatuolisi on? vihree
40. Oletko pelannut WOWia? en :D

Minulla on

(x) sandaalit
(x) superpallo
(/) merkkikengät
( ) vessahätä
(x) tietokone
( ) nälkä
(x) käsilaukku
( ) mopo
(x) ponnari hiuksissa
( ) pistooli
( ) jousi
( ) nuolia
( ) luoteja
( ) murtohälytin
(x) arvotavaraa
( ) laho ovi
( ) henkivartija
( ) kivääri
(x) rahaa
( ) kassakaappi
( ) helposti tiirikoitava ovi
( ) vahva epäilys että tämän testin tekijä on murtovaras
(x) aivot päässä
( ) herne nenässä
(x) kello
( ) kivaa
(x) pitkästyttävää
(x) karkkia
( ) sipsiä
(x) limua
( ) kasviksia
(x) kännykkä
(x) cd-levy
(x) tuoli
(x) radio
( ) mariskooli
( ) marimekon tuotteita
( ) iittalan tuotteita
( ) tauluja seinillä
( ) ruokaa piilossa
( ) tietokonepeliä
( ) tutti
( ) vauva
(x) kasveja
(x) puita pihalla
( ) nukkeja
( ) barbeja
( ) legoja
( ) piano
( ) rohtuneet huulet
( ) palohälytin
( ) puukko
( ) kirves
( ) vessahätä ( taas )
( ) huomattava omaisuus
( ) rikkinäiset ikkunat
( ) sorkkarautaÂ…
( ) Â… helposti varastettavassa paikassa jaÂ…
( ) … se on ehjä
(x) luomia
Mistä pidät? Rastita

(x) kissa
(/) koira
(/) talvi
(X) kesä
( ) syksy
(/) kevät
( ) maito
(/) pulla
(x) kengät
(/) farkut
( ) hame
(x) t-paita
(x) toppi
(/) vauva
(x) kännykkä
(X) tietokone
(x) äiti
(x) isä
(/) sisarukset
( ) serkukset
( ) koulu
(x) lauantai
(X) loma
( ) kirjat
( ) elokuvat
( ) Britney Spears
( ) Reuhurinteen-ala-aste
(x) näppäimistö
( ) sukkahousut
( ) vanhat valokuvat
(/) laulaminen
( ) juokseminen
(/) liikunta
( ) kukat
(x) järvet
(x) uiminen
( ) uskonto (aineena)
( ) alkoholi
(x) suklaa
( ) pääsiäinen
(x) joulu
(x) synttärit
(x) kaverit
(x) irc-galleria
( ) sipuli
(x kaverina :D) tytöt
(x) pojat
( ) pissikset
( ) pianonsoitto
(x) radio

151. Onko kivaa? iha vitu..
152. Miltä nyt tuntuu? jaa-a
153. Mitä kello on? 20:41
154. Oletko väsynyt? en
155. Oletko kipeä? enn
156. Tiedätkö äitisi/isäsi oman sukunimen? tiedän :---)
157. Ovatko tätisi kivoja? en tunne niit kunnol
158. Mitä sait viimeksi joululahjaksi? kaikkkee
159. Olitko tyytyväinen lahjoihisi? ihajoo
160. Miksi teet tätä galluppia? aattelin et ei olis nii tylsää
161. Onko makuuhuoneessasi palohälytin? ei
162. Millon olit viimeksi ulkona? äske
163. Onko sinulla valtava finni nenässä? ei kai?
164. Mitä kello nyt on? 20:43
165. Onko näppäimistösi likainen? ei kauheen
166. Syötkö jotain? en
167. Mitä syöt? en mitää
168. Onko se hyvää/pahaa mitä syöt? voi luoja
169. Mitä vanhempasi tekevät nyt? äiti on työmatkal isä jossaki
170. Onko joku vessassa? ei?
171. Onko koneesi hidas? ei oo :)
172. Pidätkö Amerikasta? en osaa sanoo
173. Pidätkö pizzasta? iiiiha jees
174. Oletko lyhyt? en kai
175. Onko sinulla kipsi? ei
176. Oletko pitkä? en :D
177. Mikä on horoskooppimerkkisi? rapu
178. Onko sinulle varattu kesätyö täksi kesäksi? eii
179. Kuunteletko jotain? musiikkii :D
180. Mitä kuuntelet? nickelbackiii
181. Mitä näet kun katsot eteesi? vittu mikä kysymys. tietokoneen näytön
182. Mitä sinulle on viimeksi sanottu? mite meni?
183. Onko opettajasi kiva? ei
184. Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo? 7.jotai
185. Oletko harkinnut jaksavasi tämän testin loppuun? joooo :D
186. Miten suhtaudut jos joku sanoo: ” Olet kaunis!”? no ei se ainakaa tosissaa nii sano
187. Mitä metit nyt? metin?
188. Ovatko vanhempasi eronneet? eii oo
189. Missä kuukaudessa olet syntynyt? heinä
190. Oletko tyytyväinen elämääsi? riippuu vähä
191. Entä opettajiisi? en ole
192. Entä kehoosi? HYI EN
193. Entä vanhempiisi? juuuh :)
194. Entä taloosi? juu iha
195. Onko sinulla silmälasit? ei onneks
196. Onko sinulla piilolinssit? noup
197. Onko sinulla raudat? EI
198. Millon olet syntynyt? kesällä
199. Kuka on maailman paras presidentti? jaa-a
200. Eläköön, enää 800 kysymystä! Jaksatko =) ? voi luoja

Rastitusta vaatteista.

(/) Käytän farkkuja.
( ) Käytän hameita.
(x) Käytän huppareita.
( ) Pukeudun omaperäisesti.
( ) Minulla on yli 7 toppia.
(/) Rakastan vaatteiden ostamista.
( ) Sukkahousut pitää kieltää.
(x) Minulla on yli 5 mustaa vaatetta.
( ) Vaatekaappini on sotkuinen.
( ) Käytän vain keltaista.
( ) Pukeudun kuin filmitähti.
(x) Pukeudun miten haluan.
(x) Valitsen itse vaatteni.
( ) Äiti valitsee ne.
( ) Isä valitsee ne.
( ) Sisko valitsee ne.
(/) Kaverit valitsevat ne.
( ) Kuljen vain merkkivaatteissa.
( ) Merkkivaattet ovat tyhmiä.
( ) H&M on paras kauppa.
( ) Käytän kuukaudessa vaatteisiin yli 100 €.
( ) Rrrakastan vaatteita!
( ) Marimekko on kallis merkkiÂ…
( ) …mutta hyvä.
( ) Lainaan siskoni vaatteita.
( ) Colleget ovat ihania.
( ) Printtipaidat <33
( ) Bändipaidat <33
(/) Mekot ovat naisellisia.
( ) Pukeutumiseni kestää yli tunnin.
( ) Kun lähden kouluun, laitan päälleni ekat vaattet jotka löydän…
( ) Â…vaikka ne olisivat liian isot/pienet.
( ) Kesällä voin käyttää vaikka vain uimapukua.
( ) Kuljen viikonloput yöpaidassa.
( ) Alusvaatteet ovat asuni tärkein kulmakivi.
(x) Hyvistä farkuista voin maksaa vaikka 100.
( ) Juhlavaatteni ovat samat kuin arkivaatteet.
( ) Pukeudun poikamaisesti.
( ) Pukeudun söpösti.
(/) Pukeudun tylsästi.

Ruksitusta kengistä

(/) Rakastan kenkiä.
( ) Vihaan kenkiä.
( ) Olen kenkäfriikki.
( ) Minulla on yli 20 kenkäparia.
( ) Minulla on 100 kenkäparia tai yli.
(x :D) Minulla on vähemmän kuin 5 kenkäparia.
(x) Minulla on vain mustia tai valkoisia kenkiä.
(x) Käytän saappaita myös kesällä.
( ) Valitsen kenkäni koron mukaan.
( ) Korot ovat vain juhliin.
( ) Voisin laittaa kouluun korkokengät.
(x) Voisin laittaa kouluun sandaalit.
( ) Kenkäni ovat kaikki erivärisiä.
( ) Minulla ei ole yhtään mustaa tai valkoista kenkää.
(x) Valitsen kenkäni itse.
( ) Isä valitsee ne.
( ) Äiti valitsee ne.
( ) Äiti ei anna minun käyttää korkokenkiä joissa on yli 3 sentin korko.
( ) Äiti ei anna minun käyttää minkäänlaisia korkokenkiä.
( ) Minulla on tennaritÂ…
( ) Â…ja ne ovat converset.
( ) Adidaksen ja Niken kengät on parhaat.
(x) Pidän nauhakengistä.
( ) En pidä nauhakengistä.
( ) Pidän tarrakengistä.
(x) En pidä tarrakengistä.
(/) Kengän merkillä ei ole väliä.
( ) Voisin mennä kouluun kumisaappailla.
(x) En voisi mennä kouluun kumisaappailla.
(x) Minulla on aidot crocsit.
( ) Minulla on teko crocsit.
(x) Olen mennyt kouluun crocseilla.
( ) En käytä kesällä kenkiä.
( ) Maksan itse kaikki kenkäni.
( ) Tuunaan kenkäni omanlaisiksi.
( ) Kenkien pitää olla merkkikengät.
( ) Soljet on kivoja.
(/) Käytän talvellaki lenkkareita.
( ) Kengissä pitää olla väriä.
( ) Minulla on maiharit.

280. Mitäs kello nyt on? 20:55
281. Oletko ollut Linnanmäellä?ju
282. Entä Särkänniemellä?kyk
283. Mitä ajattelet minusta?öööö?
284. Miltä minä mielestäsi näytän? jaa-a
285. Mikä on paras numero jonka olet saanut? 10
286. Oletko lukenut The Babysitters Clubeja? enn
287. Olivatko ne mielestäsi hyviä? ...
288. Millaista oli tänään koulussa? iha jees
289. Kuka on lempiopettajasi? lilja
290. Miltä hän näyttää? sellainen kalju
291. Tiedätkö vanhempiesi kaikki nimet? kyllä
292. Mitkä ne ovat? kristiina ja tapani
293. Kuinka vanhana olet viimeksi virponut? 8v
294. Kuinka monta sisarusta sinulla on? 1
295. Missä maissa olet käynyt lomalla?ruotsi ja viro
296. Kuinka monta kerrosta talossanne on? 2
297. Entä kuinka monta vessaa? 3
298. Entä makuuhuonetta? 3
299. Onko teillä sauna? on
300. Olet jaksanut tähän asti! Jaksatko vielä?juuuh

Ruksitusta joulusta.

(x) Pidän joulusta.
( ) En pidä joulusta.
( ) Joulussa tärkeintä ovat lahjat.
(x) Joulussa tärkeintä on loma.
(x)Joulussa tärkeintä on yhdessäolo.
(x) Saan yleensä yli 10 joululahjaa.
( ) Saan yleensä alle 10 joululahjaa.
( ) Jouluna parasta on kinkku.
( ) Piparit ovat hyviä.
( ) Meillä oli viime vuonna tuuhea kuusi.
( ) Kuusen koristeena on kaikkea mahdollista.
(x) Tontut kuuluvat jouluun.
( ) Joulupukki käy meillä.
( ) Siskoni pelkää joulupukkia.
(x) Joululoma saisi olla pidempi.
( ) Katsomme aattona LumiukonÂ…
( ) …tai muita perinteisiä.
( ) Käymme joulukirkossa.
( ) Laulamme joululauluja.
( ) Koristelen piparini elintarvikeväreillä.

Ruksitusta pääsiäisestä

( ) Pidän pääsiäisestä.
(x) Pääsiäisessä parasta on suklaamunat.
( ) Pääsiäisessä parasta on mämmi.
( ) Pidän mämmistä.
( ) Isä piilottaa meille suklaamunia.
( ) Meillä käydään virpomassa.
( ) Minä käyn virpomassa.
( ) Koristamme taloa tipuilla.
( ) Kasvatan rairuohoa.
( ) Käymme pääsiäiskirkossa.
(x) Olen joskus virponut.
( ) En pidä suklaamunan yllätyksistä…
( ) … josta syystä ostan Mignon- munan.
(x) Kinder- munat on parhaita.
(x) Muistan virpomislorun.

316. Oletko hyvä kuvaamataidossa? en ole
317. Entä maantiedossa? en
318. Entä matematiikassa?EN OLE
319. Entä käsityöissä? en siinäkään
320. Entä liikunnassa? noen oikee

Ruksitusta koulusta.

( ) Koulu on kivaa.
( ) En käy enää koulua.
( ) Olen peruskoulun viimeisellä.
( ) Olen peruskoulun kuudennella.
( ) Olen saanut tänä lukuvuonna vain kymppejä.
( ) Olen saanut tänä lukuvuonna suurimmaksi osaksi kaseja.
(x) Luokallani on yli 20 oppilasta.
( ) Luokallani on 30 oppilasta tai enemmän.
( ) Pidän enemmän pienestä luokasta.
( ) Kaikki opettajani ovat kivoja.
( ) Olen joskus nukahtanut tunnille.
(x) Olen joskus oksentanut koulussa.
(x) Olen myöhästynyt koulusta.
(x) Olen jättänyt läksyt tekemättä.
( ) Olen ollut jälki-istunnossa…
( ) … enemmän kuin 5 kertaa.
( ) Olen saanut stipendin.
( ) Olen saanut hymytytön- tai pojan.
( ) Teen aina läksyt.
( ) Menen bussilla kouluun.
( ) Menen pyörällä tai kävellen kouluun.
( ) Välitunnit on parhaita.
( ) Olen yksityiskoulussa.
( ) Olen koulun kuorossa.
( ) Olen koulun orkesterissa.
(x) On hikke jos saa kokeista kymppejä.
(x) Koulu on tylsää.
( ) Kuulun koulun salibandyjoukkueeseen.
(x) Rehtorimme on mies.
(x) Koulussani on yli 2 kerrosta.

Olen mielestäni…

(x) lihava
( ) laiha
( ) kaunis
(x) ruma
( ) siisti
(x) ”porsas”
(x) kiltti
(x) mukava
( ) antelias
( ) itsekäs
( ) ilkeä
( ) agressiivinen
(x) helposti suuttuva
(x) pyöreä
( ) nopea
(x) hidas
( ) pitkä
( ) lyhyt
( ) äänekäs
( ) hiljainen
( ) romanttinen
( ) pienikokoinen
(x) isokokoinen
( ) ujo
( ) ulospäin suuntautunut
( ) ärsyyntyvä
(x) hygieenin
( ) hankala
( ) vilkas
( ) kärsivällinen
( ) vanha
(x) nuori
(x) tyhmä
( ) hupsu
( ) viisas
(x) laiska
( ) aktiivinen
( ) terve
(x) iloinen
( ) humoristinen
( ) tuhma
( ) pirteä
( ) väsynyt
( ) reipas
( ) masentunut
( ) arka
( ) omituinen
( ) terävä
( ) kuuluisa
( ) huonokuuloinen
( ) suosittu
( ) sokea
( ) ylpeä
( ) salainen
( ) taitava
( ) viileä
( ) taitamaton
( ) valoisa
( ) riitaisa
( ) tyytyväinen
( ) vakava
( ) erinomainen
( ) voimakas
( ) heikko
( ) ovela
(x) köyhä
(x) ällöttävä
( ) pitkäjalkainen
( ) rohkea
( ) järkevä
( ) itsepäinen
( ) rikas
( ) kestävä
( ) sitkeä
( ) topakka
( ) nopeakasvuinen
( ) sydämellinen
( ) vaarallinen
( ) viaton
( ) lahjakas

Ystävieni mielestä olen…

( ) lihava
(x) laiha
(x) kaunis
( ) ruma
(x) siisti
( ) ”porsas”
(x) kiltti
(x) mukava
(x) antelias
( ) itsekäs
( ) ilkeä
( ) agressiivinen
( ) helposti suuttuva
( ) pyöreä
(x) nopea
( ) hidas
( ) pitkä
( ) lyhyt
( ) äänekäs
( ) hiljainen
(x) romanttinen
( ) pienikokoinen
(x) isokokoinen
(/) ujo
( ) ulospäin suuntautunut
( ) ärsyyntyvä
(x) hygieenin
( ) hankala
( ) vilkas
(x) kärsivällinen
(x) vanha
( ) nuori
(x) tyhmä
( ) hupsu
( ) viisas
(x) laiska
( ) aktiivinen
( ) terve
(x) iloinen
(x) humoristinen
(x) tuhma
(x) pirteä
(x) väsynyt
(x) reipas
( ) masentunut
( ) arka
(x) omituinen
(x) terävä
( ) kuuluisa
(x) huonokuuloinen
(x) suosittu
( ) sokea
( ) ylpeä
( ) salainen
(x) taitava
( ) viileä
( ) taitamaton
(x) valoisa
( ) riitaisa
(x ) tyytyväinen
( ) vakava
( ) erinomainen
( ) voimakas
( ) heikko
(x ) ovela
( ) köyhä
( ) ällöttävä
( ) pitkäjalkainen
( x) rohkea
( x) järkevä
(x ) itsepäinen
(x ) rikas
( x) kestävä
(x ) sitkeä
(x ) topakka
( ) nopeakasvuinen
( x) sydämellinen
( ) vaarallinen
(x ) viaton
(x ) lahjakas


520. Tunnetko Raamatun sisältöä? vähä
521. Onko sinulla ollut kivaa tätä tehdessä? joo ku ida vastaili osaan :D:D:::D
522. Miltä sinusta tuntui aloittaa tätä? et tän tekee nopeesti
523. Kuinka kauan sinulla on kestänyt tähän mennessä? kauan!
524. Onko tämä ollut tähän mennessä hyvä? iiiha jees
525. Jos oli, miksi? ...
526. Oletko huomannut minun kysyneen kahta kertaa samaa asiaa? olen
527. Jos olen, mitä? kellon aikaa
528. Jaksaisitko/ haluaisitko tehdä itse tälläisen? EN
529. Miksi jaksaisit?
530. Miksi et jaksaisi?n.
531. Arvaa kuinka monta sanaa tässä nyt on. monta :D
532. Harrastatko jotakin liikuntalajia? ju
533. Mitä harrastat? ratsastus ja zumbaaaa
534. Harrastatko jotakin soittoharrastusta? e
535. Mitä?
536. Miksi aloit tehdä tätä galluppia? oli booring
537. Oletko koskaan miettinyt miksi maailmassa on niin paljon pahaa? kyllä
538. Milloin kävit viimeksi shoppailemassa? viime perjantaina
539. Pidätkö Pandan lakusta? ihajoo
540. Oletko joskus käynyt Haminassa?ju

Mitä lehtiä luet/olet joskus lukenut?

(x) Koululainen
( ) Leppis
(x) Demi
( ) ESS
(x) Helsingin Sanomat
( ) New York Times
( ) KG
( ) Hyvä Terveys
(x) Kodin Kuvalehti
( ) Cosmopolitan
(x) Nalle Puh
( ) MikroBitti
(x) Kotiliesi
(x) Suuri Käsityö
(x) Aku Ankka
( ) Kauneimmat käsityöt
(x) Me Naiset
(x) Anna
( ) Meidän Perhe
( ) W.I.T.C.H
( ) Barbie
( ) Deko
( ) KaksPlus
( ) Kiekkolehti
( ) Kotilääkäri
( ) Suomen Kuvalehti
( ) Sara
(x) Moda
(x) Seura
( ) Metsästys ja Kalastus
(x) Suosikki
( ) Tex Willer
(x) Villivarsa
(x) Hevoshullu
( ) Miss Mix

576. Mitäs se kello nyt on? 21:16
577. Pidätkö kaurapuurosta? en
578. Syötkö aina kouluruuan? hyien
579. Mitä on 1000+40+1000+30+1000+20+1000+10? 4100
580. Vastasitko 5000? Se on väärin! en vastannu
581. Tiedätkö mikä oikeas vastaus on?ju
582. Tiedätkö mikä on origami?ju
583. Osaatko yli 20 vitsiä ulkoa?en tiiä
584. Osaatko yli 20 kummitustarinaa ulkoa? e
585. Osaatko ennustaa kädestä?joo iha vitun hyvi
586. Onko joku sanonut sinulle: ” Olet komea/kaunis.” ? on
587. Onko sinulla akne? ei
588. Mikä on ihotyyppisi? jaa-a
589. Minkä merkkistä puhdistusainetta käytät? mihin tarkotukseen? :D
590. Oletko joskus rikkonut tietokoneesi kaiuttimen? ju
591. Autatko äitiä kotitöissä harvoin
592. Mikä on kännykkäsi taustakuvana? ida :---D
593. Tunnetko koripallon säännöt? jotenki
594. Kuka soitti sinulle viimeksi? ida
595. Tinnitääkö korvasi nyt? ei
596. Jaffa vai Fanta? fanta
597. McDonals vai Hesburger? mäkki
598. Kirpputori vai ostoskeskus? ostari
599. Missä huoneessa teet tätä? omas
600. Onko sinulla oma tietokone? ju


Ruksitusta kaikesta.

(x) Vanhempani puuttuvat elämääni.
( ) Automme on pesty tällä viikolla.
(x) Pulkkamäessä on kivaa.
(x) En jaksa tehdä tätä enään.
( ) Joku kurkkii selkäni takana mitä teen.
( ) Se joku on veli.
(x) Se veli on ärsyttävä.
(x) Olen pitkästynyt.
(x) Koska tämä loppuu?
(x) Omenat ovat hyviä.
( ) Minulla on hiki.
( ) Aurinko paistaa selkääni.
( ) Teen tätä kannettavalla.
( ) Ulkona on tosi lämmin.
( ) Minulla on päälläni yöpaita.
(x) Olen tehnyt tänään jo paljon asioita.
( ) Osaan tehdä jauhelihakastikkeen.
(x) Meidän talossa on sotkuista.
( ) Nyt on yö.
( ) Minulla on kylmä.
(x) Tämä gallup on ihan turha.
( ) Olen yli 20 v.
(x) Sain 8 tai alle edellisestä kokeesta.
( ) Sain 8 tai yli edellisestä kokeesta.
( ) Kännykkäni merkki on Nokia.
( ) Pappani on kuollut.
( ) Mummoni on kuollut.
(x) Saan aina rahaa syntymäpäivälahjaksi.
( ) Pikkusiskoni leikkii vielä nukeilla.
( ) Olen perheen ainut lapsi.
( ) Ikkunamme ovat likaiset.
(x) Ostin viimeksi karkkia.
( ) Seuraan muotia tarkkaan.
(x) Kaupassa on kivaa katsella tavaroita.
(x) Koska tämä oikein loppuu?
( ) Minulla on vielä pehmoleluja sängyssä.
( ) Klassista on kiva kuunnella.
(x) Kirkossa ei jaksa kuunnella.
( ) Tykkään lihapullista.
( ) Ajattelen aina positiivisesti.

781. Pidätkö metsästyksestä?e
782. Oletko suorittanut metsästäjätutkinnon? en
783. Kuinka monta virhettä tuli?
784. Oletko koskaan metsästänyt? hyi en
785. Mitä sait? -
786. Millä metsästit?
787. Kiinnostaako metsästys sinua?EI
788. Jos ei, miksi?
789. Haluaisitko metsästää?
790. Haluaisitko suorittaa metsästäjätutkinnon?e
791. Miksi haluaisit?
792. Miksi et haluaisi?
793. Metsästääkö isäsi?ei
794. Oletko tappanut muitakin eläimiä kuin hyönteisiä?e
795. Onko kesä paras vuodenaika?ju
796. Onko talvi tyhmin vuodenaika?
797. Mitä kello on?21:26
798. Tässä on enää noin 200 kysymystä. Jaksatko? e
799. Oletko ateisti?
800. Onko uskonto turhin oppiaine?

Mistä kaupoista pidät?

(x) H&M
( ) Kappahl
( ) Lindex
( ) Seppälä
(x) Gina Tricot
( ) Josefsson
(/) Ellos
( ) Mekka
( ) Gerry Weber
( ) Saint Louis Store
( ) Esprit
( ) Body Shop
( ) Kuuomena
(/) Only
(/) Vero Moda
( ) Jack & Jones
( ) Benetton
( ) Dressman
( ) Kekäle
( ) Marimekko
( ) Keskusapteekki
( ) Ilvesapteekki
( ) Karkki Mix
(/) Andiamo
(x) Spice Ice
( ) Tiimari
( ) Din Sko
( ) Stadium
( ) Gallery
( ) Ninja
( ) Life
( ) Silmäasema
( ) Finlayson
( ) Iittala
( ) Indiska
( ) K- Supermarket
( ) Prisma
( ) Pentik
( ) Suomalainen Kirjakauppa
( ) Vaqabond

Mitä näistä voisit/osaisit/haluaisit tehdä?

(x) pussata poikaa
(x) halata poikaa
( ) syödä koiraa (paistettuna)
( ) syödä etanoita
(x) ostaa stringit
( ) tappaa linnun
( ) leikata hiukseni siileiksi
( ) värjätä tukkani punaiseksi
( ) huijata vanhempiasi
(x) kiivetä omakotitalon katolle…
( ) …ja hypätä sieltä pois
( ) kääntyä eri uskontoon kuin omasi
( ) olla erakko
( ) muuttaa luostariin
(x) olla kasvissyöjä
( ) pukeutua pitkään mustaan kaapuun
( ) maalata talonne ilman lupaa
( ) yrittää ostaa alkoholia alle 18 v.
( ) polttaa tupakkaa
( ) varastaa
( ) käyttää huumeita
( ) tehdä itsemurhan
(x) syödä koko suklaalevyn yhteen menoon
(x) haluta hevosen/ponin
( ) haluta pikkusiskon
( ) mennä naimisiin heti kun voi
(x) olla tietokoneella 24 h. yhteen menoon
( ) harrastaa nokkahuilun soittoa
(x) ostaa kilon karkkia
( ) siivota koko talon
( ) olla lolita
( ) laittaa nuotioon bensaa sen palaessa
(x) lyödä kympin vetoa jostain asiasta
( ) olla teiniäiti
( ) rakentaa pöytä
(x) ommella hameen
( ) kokata perheelle joka päivä
( ) olla puhumatta 24 h.
( ) tanssia koulun kevätjuhlaesityksessä
( ) osallistua koulun diskoon
( ) mennä piknikille koko perheellä
(x) ostaa mopon
( ) uida 10 km yhteen menoon
(x) juoda yhteen menoon 1,5 litran limsapullon
(x) kertoa nimimerkillä yksityiselämästäni netissä
(x) lähteä viikoksi etelään
(x) ostaa ulkomailla paikallista ruokaa
( ) juoda Intiassa hanavettä
(x) lahjoittaa katusoittajalle 2 €
( ) varastaa ystävältäsi
(x) hyppiä lumihangessa nakuna
( ) istua 120 asteen löylyissä
(x) ostaa kerralla 200 eurolla vaatteita
( ) meikata pikkusiskoni
( ) ottaa heinäsirkan lemmikiksi
(x) uida alasti
(x) laittaa omatekemän piirrustuksen 5 v. seinälle
(x) asua Italiassa
(x) saada vakituinen työpaikka
(x) saada täksi kesäksi kesätyö

901. Enään 99 kysymystä, jaksatko?e
902. Mikä on ollut tähän mennessä paras kysymys?en muista mitää
903. Aiotko luovuttaa päästyäsi näin pitkälle? jaa.a
904. Kuka teillä hoitaa kaupassa käymisen?kaikki
905. Haluaisitko ostaa käärmeen?olis siistii :)
906. Koska aiot leikata hiuksesi? en tiiä
907. Leikkautatko uuden mallin vai otsatukan? en osaa sanoo
908. Onko sinulla Marimekon penaali? ei
909. Ovatko suurin osa vaatteista H&M: stä? eii
910. Kuka on suosikkiurheilija? en tiiä

Rastita ne karkit/karkkipussit joista pidät?

(x) Fazerin Sininen
(x) Lontoon Rae
( ) Missä X
( ) Mättö2
(x) Ässä Mix
( ) Pätkis
(x) Aarrearkku
(x) Sirkusaakkoset
( ) Fazerin Parhaat
( ) Sirkus Aakkoset
(x) Turkinppipurit
( ) Vaahtokarkit
( ) Yöpantteri
( ) Pandan Lakumix
(x) Irtokarkit
( ) Salmiakki
(/) Lauantai-pussi
(/) Marianne
( ) Pihlaja
( ) Dumle
(x) Silver Toffee
( ) Lätkäliiga
( ) Haribo
( ) Tikkarit
( ) Lakritsi



967. Mitä näet katsoessasi taakse? meikkipöydän
968. Vieläkö jaksat tehdä tätä? e
969. Oliko karkkikysely kiva? ei
970. Osaatko laskea 10 000 jaettuna 10? en

Hyviä nettisivuja.

( ) gmail.com
( ) hotmail.com
( ) hevoset.com
( ) afunpark.com
( ) miniclip.com
( ) arcade.fi
( ) wikipedia.org
(x) irc-galleria
( ) yahoo
( ) city.fi
( ) demi.fi
( ) goSupermodel.com
( ) älypää.com
(x) facebook.com
( ) akuankka.fi
(x) youtube.com
( ) iltalehti.fi
( ) suomi24.fi
( ) huuto.net
( ) luukku.com
( ) amazon.com
( ) ii2.org
( ) aapeli.com
( ) hs.fi
( ) jousella.net

996. Mitä kello on? 21:33
997. Kauan sinulla kesti tämän tekemisessä? HEI JES TÄÄ LOPPUUU KAUAN KESTI
998. Oliko sinulla kivaa tätä tehdessä? ei
999. Mitä tämän gallupin tekijä mielestä ajatteli alkaessaan tehdä tätä? jotai
1000. Terveiseni tämän gallupin tekijälle!

[Ei aihetta]Tiistai 09.03.2010 18:57

Nimesi?
- saara
Mitä teet neljän päivän päästä?
- jaa-a
Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä 10nes. Kirjoita se tähän.
- aijaa xD
Viimeisin lause, jonka sanoit.
- ai siis onks nää mulle?
Jotain, mitä sinulla on vähintää kolme:
- öääää suoristusrautoja :D
Biisi jonka viimeksi kuuntelit?
- baaad romance
Montako Messenger-kaveria sinulla on?
- vähä päälle 300
Viime kesän paras muisto?
- leiriii<3
Omistatko mopoa?
- en mut meil o TRAKTORI :
D
Lempisuklaa?
- daim
Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
- ida x)
Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
- kiroilin iha vitusti x)
Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
- datasin
Onko sinulla joitain outoja pelkoja?
- joo pelkään kaikkee :o
Näytätkö tunteitasi muille ihmisille?
- aina
Juotko usein?
- en
Juotko humalahakuisesti?
-kyl mä oon yrittäny mut ainakaa muumilimul ei onnistu :/
Mitä söit viimeksi?
- vadelmaveneitä
Napsitko pillereitä?
- kylläääh särkylääkettä menee :----D
Kuka meinasi tehdä sinut viimeksi hulluksi?
- yks
Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
- pitäs olla jo tallilla
Mitä ajattelet?
- no sitä et koht myöhästyn tunnilt ku en oo viel tallilla
Onko sinulla joku paikka kipeä?
- SELKÄ
Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- jooooo
Milloin viimeksi kaaduit?
- tänää :D
Oletko ihastunut, seurusteleva vai yksinäinen?
- se eka varmaa
Monelta heräsit tänään?
- 06:31:D
Kenelle näytit viimeksi keskisormea?
- idalle
Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi?
- enne lomaa
Montako lävistystä sinulla on?
- ei yhtäää