IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 18.09.2008 19:15

voi vittu ny!

[Ei aihetta]Torstai 18.09.2008 18:30

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta


ää, vitun salss! :DDDDTorstai 11.09.2008 18:11

Vuonna 69 eKr. pieni tyttö nimeltä Silja lähti sienestämään, eikä tullut pitkään aikaan kotiin. Kun hän viimein, viikon parin jälkeen palasi, oli hänellä mukanaan suuri korillinen sieniä. Silja maistoi yhtä sientä, sanoi "siikahan se siellä" ja kuoli. Nyt kun olet lukenut tämän ja toistanut nuo maagiset sanat mielessäsi, ensi yönä Silja sienineen ilmestyy peiliisi ja sanoo "siikahan se siellä" sen jälkeen jätti-sieni hyökkää kimppuusi ja kuolet kuten Silja. Jotta pelastuisit, kopioi tämä omaan päiväkirjaasi.

TÄMÄ EI OLE HUIJAUSTA! Sinua on varoitettu.

oikeesti en oo blondi!Torstai 11.09.2008 00:30

jos saat yli 20 olet blondi 8)

[x] Purukumi on tippunut suustasi kun olet puhunut.
[x] Purukumi on tippunut suustasi kun ET OLE puhunut.
[x] Olet kävellyt päin lasiovea/ikkunaa.
[x] Olet hypännyt liikkuvasta kulkuvälineestä pois/siihen.
[x] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, niin että muut katsoivat sinua oudosti.
Tähän mennessä: 5

[x] Olet kävellyt päin puuta.
[x] Olet yrittänyt nuolla kyynärpäätäsi.
[x] Et tiennyt, että Aakkoset ja Tuiki Tuiki Tähtönen ovat samat rytmiltään.
[x] Yritit juuri laulaa niitä.
Tähän mennessä: 9

[x] Olet kompastunut kengännauhaasi ja kaatunut.
[x] Olet meinannut tukehtua omaan sylkeesi.
[ ] Olet nähnyt Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[x] Olet/olit blondi.
[x] Muut ovat sanoneet sinua hitaaksi.
Tähän mennessä: 13

[x] Olet vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[x] Olet yrittänyt juoda jotain, mutta se onkin tullut nenästäsi.
[ ] Olet kuolannut nukkuessasi.
[x] Olet nukahtanut tunnilla.
Tähän mennessä: 16

[x] Joskus huomaat, ettet ajattele.
[x] Olet ollut kertomassa jotain, mutta sitten unohdatkin, mikä juttu oli.
[ ] Muut kävelevät usein luotasi pois pyöräytellen silmiään.
[x] Sinua pyydetään usein käyttämään sisäistä ääntäsi
[x] Käytät sormia laskiessasi helppoja laskuja, esim. 7+9
Tähän mennessä: 20

[x] Olet syönyt ötökän.
[x] Teet tätä testiä vaikka sinun pitäisi tehdä jotain tärkeää.
[x] Olet pukenut vaatteita väärin päin.
[x] Olet etsinyt jotain kaikkialta ja tajunnut, että asia olikin kädessäsi tai taskussasi.
Tähän mennessä: 24

[x::DD] Olet lähettänyt ketjukirjeitä, koska pelkäsit "jos et lähetä tätä"-kohdan kirousta.
[x] Olet tiputtanut astioita.
[x] Käytät sanaa "fiksu"
[x] Käytät sanaa "makeeta"
Tähän mennessä: 28

[ ] Näet kuolleita ihmisiä ja he ovat ainoat kaverisi.
[/] Kaverisi eivät kiroile.
[/] Kallistat päätäsi kun olet hämillasi.
[x] Olet tippunut tuolilta.
[x] Olet kaatunut tuolin kanssa kotona / julkisella paikalla
Tähän mennessä: 31

[x] Yrität maatessasi löytää katosta kuvioita.
[x] Sanot "öö" useita kertoja päivässä.
[x] Jos joku kaverisi sanoo jotain hauskaa ja muut alkaa nauramaan, et älyä asiaa mutta alat nauramaan.
Tähän mennessä: 34


:D::D:D

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.09.2008 00:37

josssu sanoo:
"**** mun vaisto sanoo et sul on kaks muijaa. kerro totuus !"

:D::D:D:D:D:D<<<333333

vieraslista! :DKeskiviikko 03.09.2008 19:05


Halaisitko minua jos saisit siihen mahdollisuuden?

Laita tämä omaan päiväkirjaasi ja katso kuinka moni halaisi sinua.


Fanni ja Petuu : DTorstai 28.08.2008 00:13

oltiin jakaa vähä postia :D
niinku, niitä mainoksia :D:D

huoh, työnsin niitä kärryjä vähän alamäkee, sitte ne lähti menee sinne puskaa :D,mut ne meniki si jotain postilaatikkoo päin :D:D ne meni vie professorin postilaatikkoo päin :D hirvee rysähdys kuuluvaa. ja sitte petu makas maassa ja nauro mulle :< yritin vaa hulluna juosta niitä kiini :Dnäytin kuulemma vähän vampilta ;o en kai! :Dmut ihan haskaa meill oli :D

sitte fanni kerto, meille jo jotain tuhannetta kertaa. että on maalannu jonku kissan tai jonku johonki kivee. sitte se kivi on siinä jonku pihas :D:D:D:dd

BB ;)Torstai 28.08.2008 00:09

oi, ihanaa<3
tätä onkin jo odotettu ;)
uuh, nyt se sitte alko! :)
aivan ihana toi uus talo<3
kelpais mullekki ;)
voisin vähä muuttaa sinne!!::D

PISTÄÄ MIETTIMÄÄN! :((Sunnuntai 17.08.2008 19:16

VOIMIA KAIKILLE KRISSEN LÄHEISILLE!<3
vieläkään ei jaksa ymmärtää asiaa. :s
miten joku voi viedä hengen toiselta? :s