IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 26.03.2009 19:52

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

[Ei aihetta]Torstai 26.03.2009 19:35



Tässä on 10 sivustoa.. Kerro jokaisen sivuston nimen alle,oma nimimerkkisi
mutta jos sinulla ei ole siinä sivustossa nimimerkki,laita ( - ) .

1. IRC-Galleria
- sannnna^^

2. ii2
- sannnna^

3. Aapeli
- -

4. Facebook
- sannav_94@hotmail.com (Sanna Veiskola)

5. Älypää
- -

6. Kotisivuille.fi
- -

7. Laskurit.fi
- -

8. Suomi24
- sanna-v

9. Luukku.com (sähköposti)
- -

10. joku muu,mikä?
- ainaki mese

[Ei aihetta]Torstai 19.03.2009 20:37

SNOBI:
[ ] oon ainut lapsi perheessäni
[1] en oo koskaan ollut töissä sitten TET:tin
[ ] saan kyydin aina kouluun, kotiin, harrastuksiin etc.
[ ] mulla on oma vessa ja vaatekaappi
[2] asun omakotitalossa
[ ] ja meillä on järvimaisema
[3] vanhempien luotolla
[ ] en maksa mitään itse, edes jos ostan äidille syntymäpäivä lahjan
[4] mulla on tietty kaveriporukka
[ ] jonka oon tuntenut jo ekaluokasta
[ ] Dieselin farkkuja on enemmän kuin kahdet
[ ] aina jos shoppaan, tulee ostettua ainakin parin sadan edestä
[ ] JC, Carlings, Gallery, Spiritstore, CTRL etc.
[ ] Mango, Lacoste, Mötivi, Marimekko etc.
[ ] AITO Burberry
[ ] Louis Vuittonin tai jonkun muun topfashion-brändin laukku
[ ] saan kaiken minkä haluan
[ ] soitan/olen soittanut viulua
[ ] juon aina viinejä tai niitä parempia viinoja
[5] jokaisella pitäisi olla oma stylisti
5

PISSIS/FRUIDU:
[ ] juon vain siideriä, kaikki muu on pahaa
[ ] oon ryyppäämässä joka viikonloppu
[ ] blondaan hiuksiani
[½] mulla on sivujakaus ja pitkät hiukset
[1] shoppailen H&M, Vero Moda, Zara, Ginatricot, Vila etc.
[2] ostan vaatteet aina uusina
[2½] koulu on perseestä
[ ] jokatoinen sana on kirosana
[ ] käytän montaa eri meikkivoidetta ja saatan joskus laittaa ehkä hiukan liikaa aurinkopuuteria
[3½] minulla on pitkät silmäripset
[ ] valkoista kajaalia silmäkulmaan
[ ] käytän adidaksen tuulihousujen kanssa niittivyötä
[ ] kaikki muijat on "huoria" , "lutkia" , "horoja" , "biatchei" tai "lehmiä"
[ ] kun poseeraan kuvassa, suu menee sexymutruun
[4½] halailen ystäviäni
[5½] kuuntelen suomalaista räppiä
[ ] poltan mallun punasta
[ ] mulla on napakoru, kielikoru tai nenäkoru
[ ] otettu tietty ilman porukoiden lupaa
[6] hengaan kauppakeskuksissa
6

TEINI:
[ ] vaatekaapistani löytyy pelkästään H&M:än vaatteita
[ ] ei mua kiinnosta käyttääkö ne lapsityövoimaa, kunhan saan uusia vaatteita halvalla
[1] tai kyllä kiinnostaa, mutta yritän olla ajattelematta sitä....
[ ] kuuntelen NRJ:tä
[ ] mulla on H&M nahkatakki
[ ] käytän korkosaappaita
[2] meikkaan koulussa välitunneillakin
[ ] oon katkera, etten oo 18
[ ] haluisin olla malli
[ ] oon malli, kävin mallikurssin, mutten saa töitä
[ ] käytän Marimekko-laukkua repun sijasta
[ ] mulla on suun aluella lävistys
[ ] koska jollakin toisella oli ja se oli musta aika cool
[ ] RUOKAA EI ASEITA
[3] uskon kaiken mitä koulussa oppii
[ ] Sinkkuelämää on paras sarja ikinä
[ ] Käyn Mäkkärissä usein
[ ] koska se on halpa
[ ] enkä syö mun Mäkki-aterioita koskaan loppuun
[ ] porukat on assholeja
3

GOOTTI:
[½] käytän pääasiassa mustia vaatteita
[ ] vaatekaapistani löytyy korsetteja useampikin kappale
[1] kuuntelen sellaisia bändejä mitä radiossa ei kuulu
[ ] darkwave, goth industrial, gothic, metal, symphonic, medieval etc.
[ ] Morticias, Cypershop, Black Star, Backstreet ja RockGootti
[ ] tilaan netistä myös vaatteita
[ ] minua on sanottu saatananpalvojaksi
[ ] meikkaan naamani valkoiseksi
[2] eyelineria kuluu
[ ] oon ajanut kulmakarvani pois
[ ] minulla on/ollut sivukalju
[ ] käytän kuiturastoja
[ ] minulle on diagnosoitu masennus
[ ] Tim Burtonin elokuvat ovat ihania, etenkin Nightmare Before Christmas
[ ] ankh-risti löytyy ainakin jostain vaatteestani
[ ] olen masokisti
[ ] pidän paljon erikoisista sukkahousuista, stay-upeista ja sukkanauhoista
[ ] en käytä housuja, varsinkaan farkkuja
[ ] ennakkoluuloiset pelkäävät minua
2

HEVARI:
[½] Children Of Bodom, Stratovarious, Arch Enemy, Metallica, Iron Maiden, Sonata etc.
[ ] \,,/
[ ] omistan pitkän mustan nahkatakin
[ ] mulla on New Rockit
[ ] öriseminen on asiallista
[ ] hiukseni ovat mustat
[ ] en käy suihkussa kuin vaan pari kertaa viikossa
[ ] hiukseni yltävät puoleen selkään saakka
[ ] soitan rumpuja/kitaraa
[ ] en usko jumalaan
[ ] pentagrammi löytyy ainakin yhdestä vaatteesta
[ ] omistan paljon niittirannekkeita
[ ] housuistani roikkuu ketjuja enemmän kuin laki sallii
[ ] käytän maastohousuja
[ ] käytän paljon bändipaitoja
[1] musta on lempivärini
[ ] rottani on ystäväni
[ ] kalja on ainoa oikea alkoholi
[ ] Tuska-festareilla on pakko käydä
[ ] mulla on tatuointi
1½

INDIE:
[1] haluan olla erilainen
[ ] Muse, Scandinavian Music Group, Regina Spektor, Yeah Yeah Yeahs etc.
[ ] laukkuni on kirppikseltä
[ ] pidän kasetteja/LP:tä kaulassa
[ ] ostan vaatteeni kirpparilta
[ ] mutta en ole koskaan itse myynyt niissä mitään
[ ] UFF!
[ ] rakastan Amelieta
[ ] lempivärini on vihreä
[1½] oon herkkä ja hiljainen
[2½] pidän runoista ja kirjoista
[ ] olen rakkausrunot.netissä
[ ] oon livejournalissa
[3½] haaveilen paljon ihastuksestani
[4½] mutten uskalla tehdä asian eteen mitään
[ ] mulla on paljon taidekuvia galtsussa
[ ] vähättelen aina itseäni, jotta muut sanoisivat nätisti
[ ] mulla on tyttömäinen tyyli
[ ] haluaisin päästä Hellooksiin
[5enemmän ku yks] mulla on yksi todella läheinen bestis
5

PUNKKARI:
[ ] mulla on/ollut keesi
[ ] hiukseni on värjätty jollakin räikeällä värillä
[ ] tiedän sanan Punk oikean merkityksen
[½] Pelle Miljoona, Maho Neitsyt, Kohu 63, Terveetkädet, Kaaos, Riistetyt, Rattus etc. vanha punk
[ ] HC on parempaa
[ ] tiedän kuka keksi pogoomisen
[ ] tiedän mihin ja milloin Sid Vicious kuoli
[1] "vaatteet on mun aatteet"
[ ] Ramones, Sex Pistols, The Clash, The Velvet Underground, UK Subs, Misfits
[ ] ssshhhht! ei punkista kerrota, siitä voi tulla muotia
[ ] mulla on motarinahkis
[ ] ja siinä on niittejä
[ ] koulu jäi kesken
[ ] olen ollut Puntala-Rockissa
[ ] tiedän mitä tarkoittaa sana Anarkia
[ ] muutin kotoa 16 vuotiaana tai alle
[ ] mulla ei ole asuntoa
[ ] vaatteeni ovat rähjäisiä ja rikkinäisiä
[ ] maiharit
[ ] panosvyö ja bondagehousut
1

TAVIS:
[1] sanon usein "ihan sama", "päätä sää", ja "emt"
[ ] mulla ei ole omia mielipiteitä
[ ] kuljen massan mukana
[ ] pelkään erottuvani joukosta
[ ] asun rivitalossa
[2] käyn koulua pyörällä
[2½] teen läksyt
[3½yleensä] meen koulun jälkeen aina suoraan kotiin
[ ] teen kotitöitä valittamatta niistä
[4½] Salatut Elämät ja Päivien Viemää on mun lempisarjat
[5½] oon keskiverto koulussa
[ ] oon seurustellu vaan yhen kerran ja sekin suhde kesti kaks viikkoa
[6] omistan Gimmelin, Pikku G:n ja Tiktakin levyjä
[ ] en ole koskaan värjännyt hiuksia
[6½yleensä] en lintsaa koulusta
[7½] en ole ikinä ollu jälki-istunnossa
[ ] en ole ikinä meikannut
[8½] perhe on rakas
8½

HOPPARI:
[½] käytän XL-kokosia paitoja ja isoja housuja
[1] ostan aina Coca-colaa
[ ] koulussakin pitää juoda cokista
[ ] Eminem, SnoopDogg, 2pac, 50cent, Akon, Jay-Z, Kelly, Nelly etc.
[ ] ihailen Rihannaa ja muita tummia laulajattaria
[2] kuuntelen siis räppiä
[3] suomiräp on parempaa kuin ulkomainen!
[ ] ajelen pääni kaljuksi
[3½] haluaisin olla tummaihonen
[ ] L.A:han muutan isona
[ ] MTV on ainoa oikea tv-kanava
[ ] lempisarjani ovat Pimp My Ride ja Jackass
[ ] räppään itsekkin
[4] käytän räppärien käsimerkkejä ja/tai puhun "räppärikieltä"
[ ] omistan yli 40 cd-levyä
[ ] käytän pitkäketjuisia koruja joissa suuret riipukset ja riipuksissa on transseja
[5] heilutan käsiäni kun puhun
[ ] käytän skeittikenkiä
[ ] käytätkö paljon englanninkielisiä sanontoja kuten "What´s up my brother?"
[ ] pidän itteeni muuten vaan coolina tyyppinä
5

HIPPI:
[ ] mulla on/oli _oikeat_ rastat
[ ] mulla on hamppukassi
[ ] kaulassa roikkuu hampunlehti
[1] turkistarhaus on väärin!
[ ] olen vegaani
[ ] venytän korvareikiäni
[ ] kuuntelen Reggaeta
[ ] Bob Marley ja Jimi Hendrix on mun idoleita
[ ] omistan batiikki-värjättyjä vaatteita
[2] haluaisin pelastaa eläimet
[ ] ruokani ovat roskiksesta, eli dyykkaan
[ ] samoin vaatteeni
[2½] protestoin kaikkea mikä minusta on väärin
[3] olen positiivinen
[3½] pidän porukassa ringissä istumisesta ja kitaransoitosta siinä samalla
[ ] omistan peace-korun
[ ] olen osallistunut kadunvaltaukseen
[ ] tai mielenosoitukseen
[ ] asun/olen asunut kommuunissa
3½

EMO:
[ ] käyn/olen käynyt miiteissä
[ ] tiedän mistä sanasta lyhenne Emo tulee, ja tiedän mitä se tarkoittaa
[ ] olen alipainoinen
[1] mustat pillifarkut
[ ] ja converset
[ ] lisäksi paljon pääkalloja
[ ] minulla on mustat hiukset
[ ] ja ne tulevat silmieni päälle
[ ] leikkaan itse hiukseni
[2] käytän paljon mustaa kajaalia
[2½] itken usein
[ ] viiltelen/olen viillellyt
[3] olen pessimistinen
[3½] olen hyvin herkkätunteinen
[ ] olen halunnut tappaa itseni
[ ] My Chemical Romance, 30 seconds to Mars, Placebo, The All-American Reject, The Used...
[ ] Papa Roach, Panic! at the Disco, Simple Plan, Blink 182, Fall Out Boy, Good Charlotte etc.
[4] kirjoitan surullisia runoja ja päiväkirjaa, kirjotan myös biisinsanoituksia
[ ] soitan kitaraa
[ ] olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä
4

ROKKARI:
[ ] omistan enemmän kuin kaksi bändipaitaa
[ ] omistan niittivyön
[ ] laukkuni roikkuu polvissa tai alemmalla
[½] Guns N' Roses, AC/DC, Green Day, Bon Jovi, Joan Jett, Kiss, Alice Cooper
[1] Hanoi Rocks, Smack, The Ark, The Darkness, Jann Wilde & Rose Avenue, Negative, Lovex etc.
[ ] tiedän kuka on Tré Cool
[ ] takutan hiukset
[ ] minulla on lävistys jossain muualla kuin kasvoissa
[ ] pidän huiveja jalassa/käsissä
[ ] omistan palestiinahuivin
[ ] keikoilla katson vaan bändiä, enkä liiku
[ ] gebardikuvio on mieleen
[ ] leikkasin itse/olen leikannut housuuni reiän
[ ] ja lävistin itse korvani
[ ] minulla on cowboy-bootsit
[ ] olen nähnyt lempibändini livenä
[?] AION ottaa tatuoinnin
[ ] käytän paljon erilaisia vahvoja luomivärejä
[ ] käsissäni on aina jotain koruista verkkohanskoihin
1

ERNU:
[ ] Dir en Grey, D'espa, Gackt, X Japan, Malice Mizer, Schwartz Stein, Moi Dix Mois
[ ] An Cafe, Alice nine, 12012, Ayabie, Miyavi, Kana, Gazette, Ellegarden, Luna Sea
[ ] katon animea
[ ] hentaitapas!
[ ] Naruto on PARAS!
[ ] luen mangaa
[ ] piirrän isosilmäsiä tyttöjä eli MANGAA!
[ ] käytän tyllihameita
[1] tykkään mustavalkoisesta raitakuviosta
[ ] muutan isona Japaniin!
[ ] olen nähnyt jonkun JPN-bändin livenä
[ ] minulla on galleriassa kuva jossa näytän peace-merkkiä
[ ] minulla on huulilävistys
[ ] japanilaiset on kauniimpia kuin länsimaalaiset
[ ] hengaan Helsingissä Kampissa
[ ] ^_____________^-hymiöt on hienompia kuin :>
[ ] pimppaan kynsiäni, iPodia ja puhelinta
[ ] olen opiskellut japania
[ ] kuuntelen Tokio Hotelia
[ ] koska sen nimessä on Tokio
1

NÖRTTI
[ ] olen aina kotona
[1] äiti tykkää musta
[ ] suutun jos saan kokeesta alle ysin
[ ] keskiarvoni on yli 8.6
[ ] keskiarvoni on yli 9
[ ] matematiikan numeroni on 10
[ ] minulla on akne
[ ] en osta itse vaatteita
[ ] tai ne ovat isosisarusteni vanhoja
[ ] tai ne on supermarketista...
[ ] minulla ei ole lempibändiä
[ ] pelaan wowia
[ ] pelaan paljon tietokoneella
[ ] irkkaan
[ ] omistan psp:n
[ ] omistan jo ps3:sen
[ ] wii!npäs
[ ] osaan koodata HTML:llää, CSS;sää, PHP;ta etc.
[ ] aion isona insinööriksi
[ ] haluan olla paras
1

XDTorstai 19.03.2009 20:11



Sängystä kuultua...

Mäkihyppääjä
Tiedän - tiedän, pituutta olisi saanut olla enemmän.

Jääkiekkoilija
No, minä vain roiskaisin sinnepäin ja tällä kertaa sattui menemään sisään. Sama kuka sen sinne laittaa, pääasia että se on siellä.

Jääkiekkoselostaja
Mitä ihmettä tapahtui? Onko se siellä? Oli kyllä sekava tilanne, vaikea sanoa mitään!

Jääkiekkovalmentaja
Meidän pitää saada liikettä lisää. Tässä on vielä paljon opittavaa.

Mika Salo
No, ei sille mahda mitään, jos vehkeet pettävät.

Matti Kyllönen
Mahtavaa! Elämme historiallisia hetkiä! Tätä ei kukaan ota meiltä pois!

Hiihtäjä
Väärä voitelu.

Jalkapalloilija
Kyllä tuollaisesta paikasta on jo pakko pistää sisään!

Maanviljelijä
Minähän sanoin ettei tämä onnistu ilman tukea.

Paavo Väyrynen
Minä en ole tehnyt mitään! Olen järkyttynyt tuollaisista syytöksistä, tämä on mediapeliä!

Rallikuski
Väärä kumivalinta pilasi kaiken.

Rokkari
Okei, nyt kaikki mukaan!

Golffari
Onko nyt minun vuoro?

Insinööri
En minä tätä kyllä näin suunnitellut.

Lääkäri
Voitte pukea.


[Ei aihetta]Keskiviikko 18.03.2009 23:17



Strippaisitko luokkasi edessä 1 000 eurosta?
ehkä[ ]
kyllä[ ]
en[x]

Auttaisitko mummon tien yli 5 eurosta?
[x] kyllä
[ ] en

Leikkisitkö poneilla kaverisi isän kanssa 10 eurosta?
[x] kyllä
[] en

Söisitkö maksalaatikkoa 2 eurosta?
[x] kyllä
[ ] en

Menisitkö spidermanin asussa kouluun 10 000 eurosta?
[ ] kyllä
[x] en

Kutsuisitko inhoamasi henkilön yökylään 500 eurosta?
[] kyllä
[x] en

Söisitkö karvaisen hämähäkin matojen kera 100 000 eurosta?
[ ]ehkä
[ ] kyllä
[x] en

Laulaisitko luokkasi edessä 10 eurosta?
[ ] kyllä
[x] en

Menisitkö vanhainkotiin apulaiseksi 100 eurosta?
[x] kyllä
[ ] en

Kiipeäisitkö pilvenpiirtäjän katolle yksin keskiyöllä 50 eurosta ?
[] kyllä
[x] en

Söisitkö korvasi 1 000 000 eurosta ?
[ ] kyllä
[x] en

Astuisitko hevosen paskaan uusilla kengilläsi 10 eurosta ?
[ ] kyllä
[x] en

Katsoisitko inhoamaasi sarjaa 10 tuntia putkeen 100 eurosta?
[ ] kyllä
[x] en

Pitäisitkö 1700-luvun vaatteita Helsingissä 10 000 eurosta?
[ ] kyllä
[x] en

Olisitko vuoden sokeana 1 000 000 eurosta?
[ ] kyllä
[x] en

Värjäisitkö hiuksesi vihreiksi 100 eurosta?
[ ] kyllä
[x] en

Veisitkö roskat 0,1 eurosta?
[ ] kyllä
[x] en

Esittäisitkö pissistä viisi vuotta 1 000 000 eurosta?
[ ] kyllä
[x] en

Sanoisitko terveisiä ilmaiseksi?
[x] kyllä
[ ] en

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.03.2009 23:14



Jos saisin elää unelmaani...


1. Olisin...
[ ] 150
[ ] 160 cm
[x]165 cm
[ ] 170 cm
[ ] 175 cm
[ ] 180 cm
[ ] 185 cm
[ ] 190 cm ...pitkä.

2. Olisin...
[ ] kalpea
[ ] vaalea
[ ] normaali
[x] ruskettunut
[ ] ruskea
[ ] tumma ...ihon väriltäni.

3. Hiukseni olisivat...
[ ] aivan valkoiset
[x] kullan vaaleat
[ ] vaalean ruskeat
[ ] keskiruskeat
[x] tumman ruskeat
[ ] mustat
[x] kuparin väriset
[ ] punaiset
[ ] pinkit
[ ] siniset
[ ] vihreät
[ ] violetit ...väriltään.


4. lisäksi...
[ ]valkoisia
[x] kullan vaaleita
[x] vaalean ruskeita
[ ] keskiruskeita
[ ] tumman ruskeita
[ ] mustia
[ ] kuparin värisiä
[ ] punaisia
[ ] pinkkejä
[ ] sinisiä
[ ] vihreitä
[ ] violetteja ...raitoja.

5. Hiustyylini olisi...
[ ] kalju
[ ] siili
[ ] tässä välillä
[ ] polkkatukka
[x] keskimittaiset hiukset
[ ] pitkät hiukset

6. ...
[ ] ohuella otsiksella
[ ] paksulla otsiksella
[ ] ohuella sivuotsiksella
[x] paksulla sivuotsiksella
[ ] ilman edellisiä

7. ...
[ ] rastoilla
[ ] kiharalla
[x] laineilla
[x] suorana
[ ] pikkuleteillä

8. Silmäni olisivat...
[ ] vihreät
[ ] siniset
[x] ruskeat

9. Ammattini olisi...
- hmm, en tiiä:D

10. Mieheni olisi...
[ ] vaalea
[x] ruskea
[x] tumma ...hiuksinen.

11. ja ihon väriltään...
[ ] kalpea
[ ] vaalea
[x] normaali
[x] ruskettunut
[ ] ruskea ,

12. sekä hänen silmänsä olisivat...
[ ] vihreät
[x] siniset
[x] ruskeat ...väriltään.

13. Hän olisi myös...
[ ] 160 cm
[ ] 165 cm
[ ]170 cm
[x] 175 cm
[ ] 180 cm
[ ] 185 cm
[ ] 190 cm
[ ] 195 cm
[ ] 2 metriä ...pitkä.


14. Mies olisi ammatiltaan...
- ei sillä väliä

15. Hän muistuttaisi...
[ ] Johnny Deppiä
[ ] Jared Letoa
[ ] Orlando Bloomia
[ ] Ozzy Osbornia
[ ] Zac Efronia
[ ] Joel Maddenia
[ ] Usheria
[ ] 50 centtiä
[ ] Hugo Vásquezia
[ ] Mikko Leppilampea
[ ] Antti Tuiskua
[ ] Alex Evansia
[ ] JARNO LAASALAA


16. Asuisimme...
[x] Suomessa -jos vastaat tämän, siirry kohtaan 17. a)
[ ] ulkomailla -jos vastaat tämän, siirry kohtaan 17. b) ja sitten c)

17. a) ...
[x] Helsingissä
[x] Tampereella
[ ] Lappeenrannassa
[ ] Rovaniemellä
[x] Oulussa
[ ] Inarilla
[ ] Turussa
[ ] nykyisellä paikkakunnallasi
[ ] joku muu,mikä:


17. b)...
[ ] Ranskassa
[ ] Espanjassa
[ ] Yhdysvalloissa
[ ] Kanadassa
[ ] Englannissa
[ ] Ruotsissa
[ ] Virossa
[ ] Saksassa
[ ] Aasiassa
[ ] Italiassa
[ ] Portugalissa
[ ] Kreikassa
[ ] Etelä-Amerikassa
[ ] Karibialla

17. c)

18. ...
[x] kaupungin laidalla
[ ] ydin keskustassa
[x] rannalla
[ ] pienellä "neighbourhoodilla"
[ ] asuntoauto alueella


19. ...
[ ] kerrostalossa
[ ] rivitalossa
[ ] paritalossa
[x] omakotitalossa
[ ] rantahuvilassa
[ ] kartanossa

20. Meillä olisi...
[ ] 1 tai ei yhtään
[ ] 2
[x] 3
[x] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10 tai enemmän lapsia.

[Ei aihetta]Lauantai 14.03.2009 00:02

............../\\____/\\.................
............./.............\\................
.........\\../...0......0..\\../............
..........\\/........o.......\\/.............
........../.......___.......\\............
........./____________\\...........
.............|...............|..............
.............|...............|..............
.............0..............0.............

LISÄÄ TÄMÄ PIKKU ÖRKKIMÖRKKI PÄIVÄKIRJAASI 10 MIN AIKANA NIIN SINUN IHASTUKSESI PUSSAA/HALAA/KYSYY: SEURUSTELLAAKS? 1-2 PÄIVÄN AIKANA <33

[Ei aihetta]Perjantai 13.03.2009 23:51

KAUNA:
[x] Olen NIIN rakastunut..
[x] ..sitä voisi oikeastaan kutsua pakkomielteeksi..
[x] ..enkä edes saa vastarakkautta.
[ ] Olen asunut/opiskellut/ollut töissä ulkomailla.
[ ] Tiedän kummitustalon.
[ ] Haluaisin matkustaa Japaniin.
[/] Olen erittäin mustasukkainen.
3½/7


TITANIC:
[ ] Olen ollut osa vuosisadan rakkaustarinaa..
[ ] ..ja se päättyi huonosti.
[ ] Minua on yritetty "naittaa" henkilölle, josta en ollut tippaakaan kiinnostunut.
[/] Olen vapaa sielu..
[x] ..ja suht köyhä.
[ ] Äitini yrittää määräillä miten elän elämääni.
[ ] Olen ollut kauheassa onnettomuudessa.
1½/7


Disneyn NOTRE DAMEN KELLONSOITTAJA:
[x] Minulla ei ole paljoa kavereita.
[ ] Rakastan kirkkoja.
[/] Olen jäänyt paljosta paitsi.
[ ] Ulkoinen olemukseni saa monet järkyttymään..
[x] ..ja minua on myös kiusattu sen takia.
[x] Minulla on hyvä sydän ja lempeä luonne.
[ ] Olen tavattoman ujo.
3½/7


THELMA & LOUISE:
[ ] Olen/olin puolisoni/seurustelukumppanini tossun alla.
[x] Kaverini ja minä olemme kokeneet hurjan seikkailun.
[x] Minua on pidetty aikamoisena arkajalkana ja yllätinkin kaikki tekemällä jotain tosi repäisevää.
[ ] Olen kokenut seksuaalista väkivaltaa tai sen yrityksen.
[/] Olisi hienoa matkustaa vailla päämäärää.
[ ] Olen tehnyt rikoksen..
[ ] ..ja paennut poliiseja.
2½/7


MANAAJA:
[ ] Olen menettänyt uskoni Jumalaan..
[ ] ..mutta löytänyt sen uudelleen.
[/] Joskus minusta tuntuu, kuin sisälläni olisi jokin vieras olento.
[/] Paholainen on kiehtova.
[x] Olen herännyt yöllä outoihin ääniin ja/tai sänkyni tärinään.
[ ] Minulla on/oli jokin outo sairaus, joka sai jopa lääkärit ymmälleen.
[ ] Tuntuu, että elän todeksi tullutta painajaista.
2/7


LARA CROFT - TOMB RAIDER:
[/] Janoan koko ajan uusia ja huimia seikkailuja.
[/] Olen joskus jopa liian uhkarohkea.
[ ] Arkeologia kiinnostaa.
[ ] Viihdyn loistavasti yksin.
[/] Olisi upeaa tutkia vanhoja hautakammioita tai linnojen raunioita.
[x] Matkustan/haluaisin matkustaa mahdollisimman paljon.
[ ] Osaan käsitellä aseita.
2½/7


GILBERT GRAPE:
[ ] Minulle on sysätty aivan liikaa vastuuta..
[ ] ..hoidan silti kaikki asiat mukisematta.
[/] Olen ihan liian kiltti.
[x] Asun pikkukaupungissa.
[/] Haluaisin jonnekin, missä kukaan ei tuntisi minua.
[ ] Joudun usein vahtimaan sisaruksiani.
[x] Joku läheiseni on tehnyt itsemurhan.
3/7


GREASE:
[x] Rakastan laulamista ja/tai tanssimista..
[ ] ..ja olen siinä hyvä.
[x] Kuulun johonkin jengiin.
[ ] Käytän hiuksissani paljon geeliä.
[ ] 50-luku kiehtoo.
[ ] Koulussa/töissä on pidettävä yllä tietynlaista mainetta.
[ ] Olen kokenut paha poika + hyvä tyttö (tai toisinpäin)-rakkauden
2/7


HARRY POTTER-elokuvat:
[/] Olisi upeaa olla noita tai velho.
[x] Haluaisin nähdä yksisarvisen tai kentaurin.
[/] Elämäni on tai haluaisin sen olevan hyvin taianomaista.
[x] Kunpa koulussa opiskeltaisiin magiaa!
[ ] En ole kasvanut biologisten vanhempieni luona.
[x] Minulla on vilkas mielikuvitus.
[x] Rakastan fantasiaa.
5/7


UNETON SEATTLESSA:
[x] Olen parantumaton romantikko.
[ ] Olen ihastunut henkilöön, jota en ole koskaan tavannut.
[ ] En ole enää varma, onko seurustelukumppanini sittenkään ihan sopiva minulle.
[x] Joku läheiseni on kuollut..
[x] ..ja yritän edelleen toipua siitä.
[ ] Olen soittanut radio-ohjelmaan.
[x] Rakastan romanttisia elokuvia.
4/7

[Ei aihetta]Torstai 12.03.2009 15:05

Muistatko, missä suutelit ensikertaa? - jep
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - en voi valita vaa yhtä
Minkälaisessa seurassa viihdyt? - hyvässä;D
Tunnetko paljon ihmisiä? - ainaki tiedän
Mihin suurin haaveesi liittyy? - hmm
Kutiatko helposti? - kutian:D
Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua? - en usko
Onko Titanic hyvä? - joo
Ovatko naiset heikompia kuin miehet? - riippuu ihan ihmisestä
Kamalin tunne? - ikävä ja sitte se tunne ku tajuaa et se ihminen josta välittää tosi paljon onki jotai ihan muuta mitä sä oot kuvitellu.
Paras tunne? - : )
Oletko ikinä ollut kännissä? - en
Oletko ikinä ollut masentunut? - en pahasti
Jaksatko elää elämääsi? - pakko jaksaa, vaikka välillä on vaikeeta.
Keihin luotat? - perheeseen ja ystäviin: )

[Ei aihetta]Torstai 12.03.2009 14:54



Muuten tavallinen perhe paitsi, että perheen äidillä on vaarallinen sairaus.

Poika:
Äiti et kai sä kuole?

Äiti:
Eeen. En mä vois jättää teitä!

Poika:
Hyvä. Mä lakastan sua!

Äiti:
Mäki sua. *kyynel*

Poika:
Äiti miks sä itket?

Äiti:
En mä itke. Mee nyt nukkuu!

Poika menee nukkumaan.

Isä:
Mitä lääkäri sanoi?

Äiti:
Kuolen viikon päästä.

Äiti kuoli viikon päästä niinkuin lääkäri oli sanonut. Isä vei pojan matkalle, jotta voisi siellä kertoa kamalasta tapahtumasta.

Isä:
Äitisi on kuollut.

Poika:
Eikä ole! Se lupas!!

Isä:
Ei voi luvata kuoleeko vai ei.

Poika:
Äiti on elos ja viel sä sen näät!

Kun isä ja poika tulivat lomalta ja saivat lomakuvansa jokaisessa kuvassa oli myös heidän äitinsä. Isä oli ymmällään, mutta poika ei ihmetellyt tapahtunutta ollenkaan.

Jos välität jostain ihmisestä niin paljon, että jäisit kuolemankin jälkeen hänen luokseen, kopsaa tää päiväkirjaas!