IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 22.05.2009 01:32

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV,
me äkkiä huuhtelemme tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu
epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua
toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin
teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut
mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmean aineen pois: ensteksi
kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo
pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa
selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset jatkuvasti kertovat meille, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättäkään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruuansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litran Fairyä?!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asvaltille ja vahingoitimme polvemme. Mutta silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläimillä testimenetelmistä kielletään.
Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista, Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläin-kokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa, joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide:ä, jokainen tuubi Oral-B:tä, on turhien ja julmien eläin-testausten rahoittamista. Jos ostatte eläintestejä hyväksyvien yrityksen tuotteita, te autatte pysäyttämään ikiajoiksi pikku-veljeidemme hengityksen. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään julmuutta.

VITTU!Keskiviikko 20.05.2009 22:52

Vittu-sanan soveliaat
käyttökerrat kautta
maailmanhistorian
asettavat käytölle korkeat
vaatimukset:

"Enpä arvannut että he
suuttuisivat noin
vitusti." - Osama bin
Laden, 2001

"Hei haloo, kuka vittu
siitä saisi tietää?!" -
Bill Clinton, 1999

"Paikallisia
sadekuuroja... ja vitut!!"
- Nooa, 4341 eKr

"Missä vitussa me
ollaan!?" - Amelia
Earhart, 1937

"Joka vitun taukki
ymmärtää tämän." -
Einstein, 1938

"Mistä vitusta nuo kaikki
intiaanit tuli?!" -
Kenraali Custer, 1877

"Mikä vittu se oli?!" -
Hiroshiman pormestari,
1945

"Vitut täällä mitään
jäävuoria ole." -
Titanicin kapteeni, 1912"

"Kuka vittu jätti
keulaportin auki?" -
Estonian kapteeni, 1994

"Aja nyt vittu kovempaa!"
- Prinsessa Diana, 1997

"Ketään kiinnosta, jos me
vallataan joku vitun
Kuwait." - Saddam Hussein,
1990

"Mitkä vitun hobitit?" -
Sauron, 2945 kolmatta
aikaa

[Ei aihetta]Maanantai 18.05.2009 23:43

Laita tämä päiväkirjaasi 30 sekuntin aikana, ja tästä kesästäsi tulee aivan paras !

Possu flunssaa odotellessaTiistai 12.05.2009 20:41

H1N1 päätti poiketa Suomessakin.

Mutta repesin tälle yhteisölle: Sikainfluenssa World Tour 2009

TjoohTiistai 12.05.2009 15:33

Kiitti kaikille onnittelijoille ja vitun haistatus kaikille ei-onnittelijoille.

Näillä mennään

Lol vastatkaaLauantai 09.05.2009 01:32


1)Pidätkö minusta?

2)Mitä eläintä muistutan?

3)Halaisitko minua?

4)Pussaisitko minua?

5)Kuvaile minua kolmella sanalla.

6)Huonoin puoleni?

7)Mitä merkitsen sinulle?

8)Kopioitko tämän päiväkirjaasi jotta voin vastata sinulle kuinka ihana olet

Ps: vieraslista
Ps2: Nikse, tiiän jo että et käytä sitä :)
Ps3: Ihakuoikeestituijottaisitjotainvieraslistaa
Ps4: Vastaa silti

aika nätti vaikka ite sanonkiPerjantai 08.05.2009 01:51

http://www.galleriamodit.fi/modi.php?mod=1855

Näkee toiminnassa oletuskuvassa jos ei oo tunnuksia tuonne.


Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä.
Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).

1) Nimet, joilla sinut tunnetaan:
- Joonas, Jonde

2) Neljä asiaa ylläsi?
- farkut, t-paita, sukat, kalsarit

3) Seurusteletko?
- en.

4) Oletko ikinä saanut ruusua?
- Khyl

5) Oletko ikin nuollut jalkaasi
- En.

6) Oletko ollut rakastunut?
- emt

7) Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani?
- liian syvällistä mun aivoille

8) Ongelmasi juuri nyt?
- perkeleen vista

9) Onko sydämesi ollut särkynyt?
- jei kai sitä sit enään elettäis?

10) Mitä mieltä olet etäsuhteista?
- emt

12) Kuinka monta lasta haluat?
- 500

13) Lempivärisi?
- jaa-a

14) Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran?
- sama ku 7

15) Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä?
- samaku 7 ja 14

16) Kuvittele olevasi 40-vuotias ja puolisosi kuolisi. Menisitkö uudelleen naimisiin?
- kuha nyt sinne asti eletään

17) Missä iässä aloit huomata toisen sukupuolen?
- varmaan siinä kolmivuotiaana?

18) Minkä laulun haluaisit soivan häissäsi?
- häämarssi varmaankin

19) Tykkäätkö kenestäkään erityisesti?
- khyl mä oon iha kiva

20) Luuletko, että hänkin tykkää sinusta?
- kyl se must tyksii

21) Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle?
- mm-m

Vitun tylsä paska

Hui hui nyt pelottaaTorstai 07.05.2009 18:36

Vuonna 2002 amerikkaan muuttanut nuori suomalaistyttö murhattiin raa'asti hänen taloonsa tunkeutuneen murtovarkaan toimesta, kun tyttö oli menossa hakemaan jäätelöä pakastimesta. Murtovaras löi tyttöä muovisella joulupukilla, tunki croissantin tämän korvaan, raiskasi tytön ja laittoi lopulta kuolleeksi luulleensa tytön talon pakastimeen, mutisten hiljaa sanoja "holy *** santa claus".
Aamulla tytön vanhemmat löysivät kuolleeksi jäätyneen tyttärensä pakastimesta. Pakastimen kannen sisäpuolella oli raapimajälkiä tytön epätoivoisista yrityksistä päästä ulos pakastimesta. Hän oli myös kirjoittanut kanteen sanat "i *** santa claus"

Nyt kun olet nähnyt, ja toistanut mielessä tytön viimeiset sanat, tulet tapaaman tämän murhatun tytön. Ensi yönä, juuri kun olet nukahtanut, tulet herämään pakastimen hurinaan ja huomaat että huoneessasi oleva peili on täysin huurussa. Kun menet katsomaan peiliä lähempää (älä yritä, teet niin kuitenkin ) huomaat että siihen on kirjoitettu sanat "i *** holy santa claus" ja näet tytön peilissä. Tämän jälkeen huoneesi lämpötilä laskee miinuksen puolelle, ja kuolet hypotermiaan, kuten tämä pieni tyttö.

Jos kopioit tämän tarinan omaan päiväkirjaasi, tyttö jättää sinut rauhaan, ja pelastut.


Kannattaa ottaa tämä tarina tosissaan.
Tämä pieni tyttö on ollut todellinen uhka internetin käyttäjille jo vuodesta 2002!
Tuhannet meediot ovat ajan saatossa todenneet tämän viestin sisältävän yliluonnollisia voimia

Kyllä se suomi vielä nousee!!Torstai 07.05.2009 01:57