IRC-Galleria

http://www.youtube.com/watch?v=L9We3CCWXG8Keskiviikko 26.08.2009 19:15

Itkupotkuraivari <3

Vertaisverkkopalvelu Pirate Bayn sulkenut operaattori on joutunut sabotaasin kohteeksi, kertoi Dagens Nyheter -lehti tiistaina.

Pirate Bay suljettiin maanantai-iltapäivällä sen jälkeen, kun Tukholman käräjäoikeus oli määrännyt ruotsalaisen Black Internet -operaattorin lopettamaan verkkokapasiteetin toimittamisen sivustolle noin 50000 euron uhkasakon voimalla.

Käräjäoikeus vaatii Pirate Bayn pitämistä suljettuna niin kauan kuin yhdysvaltalaisten elokuvayhtiöiden sivustoa vastaan nostama oikeusjuttu on saatu päätökseen.

Black Internet joutui maanantai-iltana sabotaasin kohteeksi, ja ainakin osa operaattorin toiminnoista oli edelleen tiistaina poissa käytöstä.

- Tiedämme, että kyse on sabotaasista, eikä muusta viasta. Enempää en voi sanoa, operaattorin toimitusjohtaja Victor Möller sanoi Dagens Nyheterille.

Pirate Bay -sivusto käynnistyi kuitenkin myöhemmin tiistaina uudelleen uuden operaattorin kautta.

Kaupan ympärillä epävarmuutta

Pirate Bay myytiin kesällä Global Gaming Factory X -yritykselle noin kuudella miljoonalla eurolla. Kaupan on määrä vahvistua tällä viikolla, mutta sen läpimenoa on epäilty ruotsalaismedioissa.

Epävarmuutta ovat aiheuttaneet epäselvyys kaupan rahoituksesta sekä yrityksen hallituksen puheenjohtajan ja kahden muun yhtiöön kuuluneen henkilön eropäätökset.

GGF-yhtiön toimitusjohtaja Hans Pandaya vakuutti kuitenkin maanantaina Dagens Nyheter -lehdelle, että kauppa saadaan valmiiksi torstaihin mennessä. Ruotsalaisyhtiö on ilmoittanut suunnittelevansa Pirate Bayn muuttamista lailliseksi levityskanavaksi.

Pirate Bay on ollut maailman suosituimpiin kuuluva tiedostojen seurantapalvelin, jonka kautta käyttäjät ovat voineet ladata muun muassa musiikkia, elokuvia ja pelejä.

Sivustolla on arveltu olleen jopa yli 22 miljoonaa käyttäjää. Valtaosa Pirate Bayn kautta levitetystä materiaalista on tekijänoikeuksien alaista.
STT

:DTiistai 25.08.2009 17:03



Tässä tempauksessa kannattaa ottaa huomioon, että palaneesta kumista aiheutuva savu on erittäin myrkyllistä, jopa vaarallisempaa kuin se liima jota yleensä haistelet ja kovalla vauhdillä pyörivästä kumista saattaa lentää kappaleita omiin ja kanssaihmisten silmiin. Sitten asiaan...

Aseta molemmat jalat tukevasti maahan. Ota ohjaustangosta tukeva ote ja purista kytkin ja etujarru tiukasti pohjaan ja aseta vaihde kakkoselle. Kakkosvaihteella pystyt tekemään pidemmän kumin polton ja pienemmillä kierroksilla. Päästä pikkuhiljaa kytkintä kunnes tunnet, että se alkaa ottamaan kiinni. Nosta kierrokset sellaiseen lukemaan jossa tiedät pyöräsi varmasti vääntävän ja tehoja riittävän. Nosta kierroksia kunnes takarengas alkaa pyörimään tai jos näin ei tapahdu päästö kytkintä vielä hieman lisää. Tosimiehet ja idiootit päästävät kytkimen kokonaan, mutta tätä ei yleensä suositella aloittelijoille.

Jos tehot tai taidot ei muuten riitä, voit koittaa kumin polttoa vesi- tai öljylammikon päällä vähentääksesi takarenkaan ja asfaltin välistä kitkaa. Ai niin unohdin aiemmin mainita, että kumia poltetaan yleensä asfaltilla. Hiekalla sitä kutsutaan sutimiseksi. Toinen helpotus takarenkaan liikkeelle saamiseksi on pyörän keinuttaminen painamalla homoeroottisella lanteen keikutuksella etupäätä rytmisessä liikkeessä alaspäin.

Sitten kun homma alkaa olla hallussa, voit alkaa piirtämään kuvioita asfalttin. Kuvioista esimerkiksi rinkelidonitsit, nimikirjaimet ja muut hankeen kusemalla tehdyt taideteokset ovat suosittuja myös tässä hommassa.

Kaikista hienointa on, kun aikaansaatuasi kunnon savupilven, peruutat hieman taaksepäin kadoten omaan kaasuusi, päästät etujarrun ja singahdat eteenpäin suoraan ambulanssiin.

Vauhdissa polttaminen on hieman hankalampaa, mutta onnistuu seuraavalla tavalla. Aja ykkösellä noin 20km/h ja nouse seisomaan jalkatapeille. Paina kytkintä, vaihda kakkoselle ja nosta kierrokset vääntöalueelle. Päästä hiljalleen kytkintä pitäen samalla etujarrulla nopeus vakiona siinä kahdenkympin nurkilla. Lisää takarenkaaseen vääntöä päästämällä kytkintä ja lisäämällä kierroksia kuten paikallaan ollessa niin eiköhän se siitä.

RIUSKAN KOOTUT HUONOT VITSITPerjantai 21.08.2009 01:17

Mikä on lähdeveden vastakohta? Jää vesi.

Palestiinalaisnainen Jerusalemilaisessa grillijonossa:
Nyt se hampurilainen tänne tai räjähdän!

Barcelonan kuumuus liikaa suomen keihäsmiehille. Kinnusen jorma lepäsi puuta vasten.

Keihäsnuoret kokoontuivat Kuortaneen Urheiluopistolla. Oppia imettiin Kinnusen jormasta.

Keihäsmiehillä puutteelliset varusteet Rooman MM-kisoissa. Kinnusen jorma seisoi portilla ilman kasseja.

Keihäsmiehillä puhtaat jauhot dopingnäytteessä. Kinnusen jorma seisoi näytteenottopaikalla.

Orkesterin pojat selvittivät keskinäisiä kriisejään keskioluen voimalla. Loppuillasta soittajat eivät enää erottaneet toisiaan.

Mikä mahtaa olla pöytä koreaksi?

Arvelin perustaa oman yrityksen kun raikkaasta vedestä alkaa olla pulaa ympäri maailmaa. Lapseni voivat mainostaa perheyritystämme, vettä jo toisessa polvessa.

REPSTorstai 20.08.2009 23:05

mä ittuin
hiekkalaatikolla, mun
valpaat oli ihan
hiekkatet. mä annoin tulle
palan muttaa lakua ja
kuitkatin tun kolvaan: tä
oot mun kaveli. ja titten
minä hellätti tuutelin
tinua, tinä pelkele pulit
minua. minä hellätti
lakattin tinua, tinä
pelkele petit minua.

lisää tämä päiväkirjaasi 60sekunnin aikana niin sinun
ei käy niinkuin kertomuksen henkilölle

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.08.2009 21:18

Kerro minulle yksi asia, josta pidät minussa.

Ainoa sääntö on tämä:
Et saa sanoa sellaista asiaa, jonka joku muu on jo sanonut.
Sen jälkeen kopioi tämä omaan päiväkirjaasi, niin minä voin kertoa,
mistä minä pidän sinussa!

JeppKeskiviikko 12.08.2009 19:35

Tämä näppärä vehje on 15cm pitkä.
Sen käytöstä nauttivat miehet ja naiset.
Sen toisessa päässä on tukko karvaa ja toinen pää on sileä.
Käytettäessä se toteuttaa edestakaista liikettä ja
jättää jälkeensä usein valkoista ainetta.
Tällaista toimintaa suositellaan toteutettavaksi 2 krt päivässä...
Ahh, hammasharja on kätevä! :D

Jos mieleesi tuli jotain aivan muuta kuin hammasharja niin lisää tämä päiväkirjaasi

tylsiä nää tälläsetTiistai 11.08.2009 00:07

KESÄLLÄ 2009 OLEN...

[x] saanut uuden kaverin
[x] suudellut
[x] syönyt grillimakkaraa
[x] uinut meressä
[ ] uinut joessa

[x] kalastanut
[ ] kirjoittanut postikortin
[ ] ollut lentokoneessa
[ ] käynyt lääkärissä
[x] sairastanut flunssaa

[ ] lukenut harry potteria
[x] lähettänyt tekstiviestin väärään numeroon
[x] palellut
[x] kerännyt simpukoita
[x] syönyt ravintolassa

[x] palanut olkapäistä
[x] kävellyt paljain jaloin asfaltilla
[x] ostanut kengät
[x] tuhlannut yli 200e vaatteisiin
[x] käynyt kahvilassa

[x] matkustanut autolla yli 300 km
[ ] rullaluistellut
[x] tappanut ampiaisen
[x] puhunut mummolleni (se oli kyl mummi)
[ ] ollut häissä

[ ] käynyt hammaslääkärissä
[x] ostanut farkut
[x] käynyt Helsingissä
[x] juonut alkoholia
[x] uinut alasti

[x] patikoinut metsässä
[x] ollut kuumeessa
[x] vahtinut lapsia
[x] kastellut kukkia
[x] ajanut nurmikkoa

[ ] ollut piknikillä
[x] käyttänyt lacosten paitaa
[x] suuttunut kaverille
[x] ihastunut
[ ] ollut vaahtokylvyssä

[x] syönyt herneitä
[x] käynyt naapurin pihalla
[ ] käynyt Espanjassa, Kreikassa tai Italiassa
[x] käynyt yöuinnilla
[ ] matkustanut ratikalla

[ ] käyttänyt korkokenkiä
[x] leiponut
[ ] saanut uuden puhelimen
[ ] viettänyt synttäreitäni
[ ] ollut mustasukkainen

[ ] ollut krapulassa
[ ] ostanut demikalenterin
[ ] käynyt Lapissa
[x] marjastanut

[x] kävellyt unissaan
[ ] puhunut tyhmiä humalassa
[ ] oksentanut
[ ] karannut kotoa
[x] ajanut mopolla

[x] ollut ulkona kavereiden kanssa yli 01:00
[x] ruskettunut selkeästi
[x] antanut hyttysen pistää
[x] ajanut autoa
[x] nähnyt hirven

[x] nähnyt kyyn
[ ] pelännyt pimeää
[x] katsellut tähtiä
[x] kiikaroinut
[ ] ollut stadikalla uimassa

[x] valokuvannut
[ ] katsonut Conan O'Brienia
[ ] sammunut
[ ] myöhästynyt junasta
[ ] juossut yli 5km putkeen

[x] hengästynyt
[x] rikkonut lakia
[ ] käynyt turvatarkastuksessa
[x] hukannut avaimeni
[x] käynyt ruokaostoksilla
[x] pelannut pelikoneella
[x] hävinnyt vedonlyönnin
[ ] pelannut koripalloa
[ ] lukenut jotain koulukirjaa

[ ] saanut syvän haavan jalkaani
[x] meikannut
[ ] ostanut minihameen
[x] syönyt irtojäätelöä
[x] pelästyttänyt kaverini

[x] laittanut uusia kuvia galleriaan
[x] ampunut vesipyssyllä
[x] heitellyt vesi-ilmapalloja
[x] ollut onnellinen
[ ] ollut masentunut
[ ] soittanut nuortenpuhelimeen

[ ] kirjoittanut päiväkirjaan
[ ] ollut kuumailmapallon kyydissä
[ ] käynyt serenassa
[ ] ollut ihastukseni seurassa kahdestaan
[ ] ostanut kumisaappaat
[x] vältellyt jonkun ihmisen seuraa

[x] ollut vainoharhainen
[ ] pelannut biljardia
[x] sytyttänyt tulipalon
[ ] soittanut hätänumeroon
[x] syönyt banaanin

hahaMaanantai 10.08.2009 15:53

Jos näkisit minut poliisiautossa pidätettynä, minkä rikoksen luulisit minun tehneen? Vastaa kommentti kohtaan ja laita sitten viesti eteenpäin ja katso mitä rikoksia sinä saisit..

Sotajumala - KuolinjulistusTorstai 30.07.2009 01:27


TULTA!
Käsky kaikuu ilmoille
toiminta seuraa perässä
ei perääntymistä, ei antautumista
kuusi laukausta, kuusi kohdetta,
kuusi ruumista

Kylpee veressä uhrien
puhdistaa syntinsä kyynelin
pakotettu on jatkamaan
pakotettu on uhraamaan

Ylipäällikkö, johtaja kuoleman
käskysi päättää elää vai kuolla
surmanluoti tahdostasi lähtee
sokka irtoaa, iskurit huutaa!
Veri virtaa, uhri vuotaa...

Kylpee veressä uhrien
puhdistaa syntinsä kyynelin
pakotettu on jatkamaan
pakotettu on uhraamaan
Kuoleman julistaja

Sinun värjäämä, maa verenpunainen
kuiviin vuotanut on, alistunut ihminen
sinun aiheuttama,
naama harmaanvalkoinen
elon tuhlannut turhaan on ihminen
veri virtaa, uhri vuotaa...

Kylpee veressä uhrien
puhdistaa syntinsä kyynelin
pakotettu on jatkamaan
pakotettu on uhraamaan
Kuoleman julistaja