IRC-Galleria

Eläinten jäkeläisiäMaanantai 02.06.2008 12:33

Jaa-a. Kohta menee bilsantunnit ihan uusiksi, kun eläinten jälkeläisille on ruvettu keksimään mitä kummallisimpia nimityksiä. Aikaisempaan lokinpentu-keskusteluun voisin tänään lisätä Metro-lehdestä lukemani kuvatekstin, jossa viitattiin kuvassa esiintyvään VARISLAPSEEN! Sitäpä juuri. Ilman kuvaa voisi ajatella, että lapsi on pukeutunut variksen näköiseksi, mutta todellisuudessa siis kyseessä variksen poikanen.

Tallinnan risteilylläSunnuntai 01.06.2008 00:32

Huh huh. Hellettä ja oloa. En juo enää ikinä tai... :D Katotaan sitten uudelleen. Mihin unohtui taas se maltillinen juominen ja vettä väliin? Nähtävästi johonkin, kun meikäläisen ilta päättyi aika aikaisin siihen, että halailin pönttöä ja sitten suoriks nukkumaan. Piti juoda kaksin käsin ja jotain risteilyn spesiaalidrinksuja, joissa oli kirsikka ja fisuja ja valkoviiniä ja vodkadrinkkejä ja lonkeroa ja breezeriä. =megalaatta. No olinpa sitten ehkä ainut koko porukasta, (FLOB:in seuran risteily) joka oli nukkunut enemmän kuin 2 tuntia.

Aamulla lähdettiin Hotelli Tallinkiin aamiaiselle, joka oli hieman halvempi kuin laivan aamiainen. Ainakin sillä lähti suurin paha olo ja tärinä. Suuntasimme siitä vanhan kaupungin Raatihuoneen torille, jossa muun porukasta nauttivat aamiaisensa ja lisää juotavaa. Ei pystynyt.

Laulettiin muuten karaokea ja minua luultiin tämän vuoden ylioppilaaksi. :D

Jussi Israeliin, nyyhTiistai 27.05.2008 12:51

Vähän jännittää, kun Jussi on nyt torstaina lähdössä rugby-maajoukkueen kanssa Israeliin pelaamaan. En tiedä millainen tilanne siellä on tällä hetkellä, että kannattaako jännittää hengen puolesta? Toivon, ettei niiden kenttä ole ainakaan missään keskellä slummia. Rugbyliiton ohjeissa oli lukenut, että "no tourism" eli eivät nähtävästi hirveesti saa lähteä palloilemaan sinne ympäriinsä, yksinään. Pitänee tsekkaussoittaa joka hetki, että onko ukolla henki tallessa. Toivottavasti matka on sen arvoinen ja voitto tulee kotiin...

Lenni kyttäsiKeskiviikko 21.05.2008 12:30

Hah. Oli pakko (hieman eilisiin juttuihin viitaten) blogata nyt Lennistä, joka tuossa Espalla kyttäsi yhden nais-turistin eväitä. Nainen istui ja söi siinä Espan penkillä ja sitten Lenni kyttäsi sen herkkuja siitä roskiksen nokalta, metrin päässä. Kunnon eväsvaras sanon minä.

KorkeasaaressaMaanantai 05.05.2008 12:42

Olin eilen Korkeasaaressa. Siinä teille blogimerkintää.

Sain rookie-palkinnon!Tiistai 22.04.2008 22:57

Jee. Saan harvoin mitään tunnustuksia, joten oli pakko laittaa tänne kuva mun palkinnosta. Tosin tämä versio on tyhjä. Vielä lauantaina joukkueen kauden päättäjäisissä se oli täynnä kossua.

Bisse ja BirraTiistai 22.04.2008 22:36

Tälläisiä otuksia tuli vastaan lounastauolla. En tiedä kumpi on Bisse ja kumpi Birra :D

[Ei aihetta]Maanantai 17.03.2008 12:01

[Ei aihetta]Maanantai 17.03.2008 12:00

Rihannan konserttiMaanantai 17.03.2008 12:00

Rihannan konsertti perjantaina Hartwall Areenalla. Oli hyvä tunnelma, vaikka en nyt ihan tuota pääasiallista kohderyhmää ollutkaan. Varmaan 90% yleisöstä oli naispuolisia ja nekin harva mies, joka sinne oli eksynyt, olivat joutuneet varmaan pakosta tuomaan sinne tyttäriään :D Olivat ainakin sen näköisiä, että kuka hiton Rihanna.