IRC-Galleria

sepasukka

sepasukka

SHUT UP AND ENJOY

HYI SAATANA. 8'(Torstai 25.03.2010 18:24

5 kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.
Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.
Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.
Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.
Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.
Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.
Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.
Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität.
http://www.news4jax.com/video/22881088/index.html

lolSunnuntai 21.03.2010 23:22

VASTAA OMAN SUKUNIMESI ALKUKIRJAIMELLA ALKAVALLA SANALLA JA KEKSI JOKAISEEN ERI SANA !
Olen : Pieni (jooooooo:DDDD)
Haluan : Pullaa :p
Minulla on: parvikaloja
Pelkään : pihvejä:D
Kuuntelen : Pussycat Dollsia:D
Pohdin : pohtimistani
Rakastan : pellejä
Minä aina : pyörin
Minä en ole : paska:D
Laulan : parhaasti:D
Itken : pihalla
En ole aina : päissäni:DDDDDDDD
Eläin jota muistutan : poro
Äidinkielesi : puola

hehMaanantai 15.03.2010 23:52

Listaa 4 hyvännäköistä miestä ja haasta 4 kaveria tekemään sama.
blog

blog

blog

blog






Haastan:

hanna
tuula
julia
jassu

:D:DD

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.03.2010 21:03

Luo oma bändi.
Mene Wikipedian etusivulle ja paina Satunnainen Artikkeli. Se on bändisi nimi.
Paina satunnaista 4 kertaa; ne ovat bändisi jäsenten nimet (tässä kohtaa voit hyväksyä vain henkilöistä kertovia artikkeleja)
Paina satunnaista artikkelia uudelleen; se on albumisi nimi.
Paina satunnaista artikkelia 10 kertaa; ne ovat kappaleiden nimiä albumillasi.

Nimi: Alfred Enoch (Uuh aah heti Dean Thomasin näyttelijä näin alkuun♥)

Jäsenet:
Laulaja/Kitaristi: Katri Helena (aika hyvin:D)
Kitaristi: Gösta Michelsson
Rumpali: Aleksei Balabanov
Basisti: Lorrie Moore

Albumin nimi: Lodger
Kappaleet:
1. Taistelevat läänitysvaltiot
2. Paavin bulla
3. Passio: Rakkauden, seksin ja seurustelun filosofiaa nuorille
4. Papin Rouva
5. Dominikaanisen tasavallan vaakuna
6. Isa Asp
7. Camping Rising Sun
8. Koskenala
9. Ristihämähäkki
10. Tauno Kelovesi

Voi herranjumala:D

MUR:DDMaanantai 08.03.2010 11:34

Vuorottele tässä omaa ja jonkun tuntemasi henkilön nimeä


Senni söi isabellan
Tuula pani karia
Senni synnytti ismon
Tuula adoptoi sepon
Senni myi pepin päiväkirjan
Tuula synnytti miron lapsen
Senni auttoi poikaansa ohjelman tekemisessä
Tuula myi joonatanin pillerit
Senni harrasti kolmen kimppaa nikon ja sepon kanssa
Tuula ajeli moottoripyörällä stellanssin ikkunasta sisään
Senni oli kevarin kyydissä ja ajoi poikaansa päin
Tuula räjäytti kentaurin
Senni rasvaimuutti sallan
Tuula pölli isabellan silikoonitissit < nyt hajos:D
Senni puukotti karia
Tuula söi ismon pokerirahat
Senni säikäytti jennin
Tuula tappoi saran
Senni laittoi sepon leivän väliin, paloitteli peniksen ja sekoitti muroihin

Me ollaan tuulan kaa aika ilkeitä murr

[Ei aihetta]Lauantai 27.02.2010 19:51

Mene puhelimesi osoitekirjaan :
nro 7 on koirasi: Arto:DD
nro 9 on tuleva aviopuolisosi: Eira:DDDD
nro 11 on seksiorjasi: Elina XDD
nro 13 on siivoojasi: Erika : D
nro 16 tekee lapsia puolestasi: Heidi :'D
nro 17 on lastenhoitajasi: Henna :D
nro 19 on postinkantajasi: Illi :D
nro 24 on biologinen isäsi: Juho o.o :DDDDD
nro 25 on biologinen äitisi: Julia (k) :DDDDDDDD
nro 31 tunnustaa sinulle rakkautensa huomenna: Lotta :ooo
nro 33 on äitisi rakastaja: Mari (h) :-D
nro 34 on pappasi rakastaja: Marika :DDDDDDDDDDDDDDD
nro 35 on oikeasti siskosi/veljesi: Mari, jee:D

mites nyt näinTorstai 25.02.2010 23:08

"Mä eksytin sen"

;o

my name isKeskiviikko 24.02.2010 19:40

Kirjoita etunimesi: senni
(ÄLÄ KORJAA VIRHEITÄ!)
Sormilla: senni
Silmät kiinni: senni
Kyynärpäällä: sden n ki
Otsalla: wq3ehjh89
Nenällä: senni
Varpaalla: senni
Kantapäällä: se4nnnii
Kännykällä: senni
Nyrkillä: marja-leena

[Ei aihetta]Tiistai 23.02.2010 23:17

SYNTYMÄPÄIVÄSI:
[] 1. - Kiinalainen
[] 2. - Mutainen
[] 3. - Angstinen
[] 4. - Kiimainen
[] 5. - Itkuinen
[] 6. - Intohimoinen
[] 7. - Ruotsalainen
[] 8. - Huoraava
[] 9. - Ruhjeinen
[] 10. - Musta
[x] 11. - Märkä
[] 12. - Innokas
[] 13. - Pelottava
[] 14. - Taikauskoinen
[] 15. - Kamala
[] 16. - Krapulainen
[] 17. - Värikäs
[] 18. - Keltainen
[] 19. - Karvainen
[] 20. - Kyllästynyt
[] 21. - Halukas
[] 22. - Kurvikas
[] 23. - Janoinen
[] 24. - Nälkäinen
[] 25. - Orgasminen
[] 26. - Homohtava
[] 27. - Tyytyväinen
[] 28. - Pelokas
[] 29. - Itsekriittinen
[] 30. - Kaunis
[] 31. - Voimakastahtoinen
SYNTYMÄKUUKAUTESI:
[] tammikuu - pappi
[] helmikuu - Elvis
[] maaliskuu - äitini
[] huhtikuu - Joulupukki
[] toukokuu - vaari
[x] kesäkuu - Jeesus
[] heinäkuu - pornotähti
[] elokuu - huora
[] syyskuu -
[] lokakuu - Lady Gaga
[] marraskuu - emo
[] joulukuu - Michael Jackson
PAITASI VÄRI TÄLLÄ HETKELLÄ:
[] valkoinen - nai
[] musta - puristi
[] vaaleanpunainen - huoritteli
[] harmaa - nuoli
[] beige - runkkasi
[] ruskea/tummanruskea - joi
[] turkoosi - heilutti
[] vaaleansininen - löi
[] sininen/tummansininen - kielaroi
[] vaaleanvihreä - tyydytti
[] vihreä/tummanvihreä - puri
[] violetti - söi
[] keltainen - kosketteli
[] oranssi - potki
[] pinkki - katseli
[] punainen/tummanpunainen - himoitsi
[x] kaksivärinen - viilteli
[] monivärinen - pahoinpiteli
[] ei paitaa - raapi
OLOSI TÄLLÄ HETKELLÄ:
[] iloinen - tulostimen
[] surullinen - Barbien
[] kyllästynyt - ilotytön
[] väsynyt - isäni
[] nälkäinen - matematiikanopettajan
[] janoinen - rokkitähden
[x] mietteliäs - omaa
[] tylsistynyt - huoran
[] luova - ystävänsä
[] kipeä - lemmikkiliskonsa
[] pirteä - seksinuken
[] seko - koulun penkin
[] normaali - Masi Pallopään
[] muu - vuokranantajansa
NIMESI ALKAA KIRJAIMELLA:
[] A - rintoja
[] B - suuta
[] C - persettä
[] D - kättä
[] E - päätä
[] F - kameraa
[] G - punaista villapaitaa
[] H - suklaalevyä
[] I - jalanpohjaa
[] J - sukupuolielintä
[] K - aivoja
[] L - kynsiä
[] M - vaimoa
[] N - kulunutta ripsiväriputelia
[] O - henkilökohtaista huoraa
[] P - sormia
[] Q - mahaa
[] R - seksiorjaa
[x] S - kultakalaa
[] T - keuhkoja
[] U - helmikaulakorua
[] V - tinasotilasta
[] W - parsapurkkia
[] X - pikkusiskoa
[] Y - näppäimistöä
[] Z - varpaita
[] Å - isoäitiä
[] Ä - jalkaa
[] Ö - kaulaa
ISÄSI TOISEN NIMEN TOINEN KIRJAIN:
[x] A - puiston penkillä
[] B - toimiston pöydällä
[] C - sängyssä
[] D - helvetissä
[] E - kaupan vessassa
[] F - seksitarvikekaupassa
[] G - vaatekaapissa
[] H - sohvalla
[] I - Seppälän pukukopissa
[] J - pohjoisnavalla
[] K - luistinradalla
[] L - koripallokentällä
[] M - kellarissa
[] N - kirkossa
[] O - ruokapöydän alla
[] P - moottoritiellä
[] Q - Saksassa
[] R - ikkunalaudalla
[] S - puulaatikossa
[] T - ruoka-astiassa
[] U - hammastikkukotelossa
[] V - navetassa
[] W - isäpuolensa huoneessa
[] X - pianon päällä
[] Y - web-kamerassa
[] Z - mesessä
[] Ã… - vaatekaupassa
[] Ä - maatilalla
[] Ö - kotona

Märkä Jeesus viilteli omaa kultakalaa puistonpenkillä. :D

hoohooPerjantai 19.02.2010 22:26

Etsi toisesta nimestäsi 5 yhteisöä ja haasta sen jälkeen 3 kaveriasi tekemään sama.

Haastan:

1. Julia
2. Tuula
3. Jassu

Mari (on siis minun toinen nimi:D) :

Sekaisin Marista
Mari on kiukkuinen ämmä
Mari ei tajuu
Mari on pissis!
Rankkaa olla Marin kaveri..

:D