IRC-Galleria

smokkimies

smokkimies

Uggabuggaugga, en tahdo kasvaa isoksi ja vahvaksi!

2Tiistai 22.02.2011 16:26

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
= 8
1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
= 10
1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
= 7
1. Ollut villeissä bileissä
2. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
3. Ollut kesälomalla ulkomailla
4. Nuuskinut kaikkea
5. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
6. Käyttänyt käsirautoja
7. Käyttänyt bändipaitoja
8. Kuunnellut räppiä
9. Omistanut 50 Centin CD:n
= 7
1. Pukeutunu gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
= 7
1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
= 7
1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
= 5
1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
= 7
1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut
= 8
YHT = 56/89

1Tiistai 22.02.2011 16:13

Sinä teet minulle hyvää
Sinä satutat minua
Olen rakkauden taistelussa
Juokse hehkun läpi
Marssi lumen läpi
Ainoastaan rakkauden taistelun vuoksi
Päivä on musta
Pidän itseni hereillä
Rakkauden taistelu on punainen
Tunnen voiman
Tunnen itseni heikoksi
Taistelen rakkauden taistelua

[Ei aihetta]Lauantai 19.02.2011 13:17

Rastita rehellisesti jos olet KAHDEN KUUKAUDEN sisällä;
[x] pussannut
[x] suudellut
[x] polttanut tupakkaa
[x] lakannut kyntesi
[x] käynyt toisella paikkakunnalla
[x] ostanut vaatteita
[x] käynyt kirjastossa
KUUKAUSI
✖ Onko sinua joku halannut viimeisen kuukauden sisällä? - on
✖ Entä kenties pussannut? - on
✖ Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - jeps
✖ Mitä olet ostanut viikon sisällä? - en mittään xD
✖ Oksentanut? - en
✖ Soittanut jollekkin? - jeps
✖ Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - oon
✖ Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - jeps
SINÄ
✖ Monta kirjainta on etunimessäsi? - viisi
✖ Oletko allerginen jollekin? - en
RAKKAUS
✖ Oletko suudellut yli 20 vuotiasta? - khyl
✖ Onko sinulla joku sydämessäsi ketä et saa millään pois ? - jeps
✖ Miksi olit viimeksi surullinen? - jaa-a
✖ Miksi teet tätä testiä? - emt
MILLOIN
✖ Milloin viimeksi nauroit? - eile kai
✖ Milloin olit viimeksi autossa? - eile
✖ Milloin olet viimeksi syönyt leipää? - aamul
✖ Milloin olet viimeksi opiskellut? - öööö
✖ Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - emt
VIIMEISIMMÄT
✖ Viimeisin itku - en muista
✖ Viimeisin nähty elokuva - en muista
✖ Viimeisin soitettu biisi -
✖ Haluaisitko nyt halata tai hakata jotain tiettyä ihmistä? - jeps
✖ Rakastatko ketään tällä hetkellä? - khyl <3
✖ Rakastaako sinua kukaan? - khyl
✖ Oletko koskaan tippunut portaat takaperin? - oon ;:D
✖ Minkä väriset hiukset sinulla on? - hyihyirumat
POJAT TAI TYTÖT
✖ Oletko playeri? - e
✖ Oletko aloitteentekijä? - joskus
✖ Oletko koskaan syönyt toisen reseptilääkkeitä? - jeps
✖ Juotko alkoholipitoisia juomia? - en
✖ Poltatko tupakkaa? – en
✖ Oletko opettanut ketään polttamaan? - jeps
✖ Puhutko tunteistasi helposti? - emt, riippuu kelle
PERHE
✖ Onko perhe tärkeä? – on
✖ Vanhemmat yhdessä? - ei
✖ Tietävätkö vanhempasi sinusta kaiken? - ei
✖ Tappeletko veljen tai siskon kanssa? - en
KOULU
✖ Oletko luntannut kokeessa? - eeeheee, no muutaman kerran
✖ Onko mukana ollut tupakkatuotteita? - jeps
✖ Alkoholia? - jeps
✖ Lempiopettaja? – ee oo
✖ Oletko nukkunut tunnilla? - jeps
✖ Oletko hikke? - toki xD
✖ Vihaatko hikkejä? - e
TÄMÄ HETKI
彡Mieliala? - kylmä, väsy
彡Mikä soi? -
彡Miten hiuksesi ovat? - kiinni
彡Oletko meikannut? - jeps
OLETKO
彡Kipeä nyt? - vähä lenssu
彡Lyönyt tai läppäissyt vastakkaista sukupuolta? - jeps
彡Mielestäsi hyvä ihminen? - toki
彡Onnellinen? - jeps
ONKO
彡Joku ihastunut sinuun? - jeps
彡Joku ystäväsi pettänyt sinut? - jeps
彡Joku kehunut ulkonäköäsi? - toki
彡Ollut mukava päivä? - ei

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.02.2011 14:21

1. seurusteletko kolmen päivän päästä ? - jeps
2. poltatko tupakkaa ? - en tällä hetkellä :P
3. poltatko ruohoa ? - en enää
4. arvosteletko ihmisiä ? - jeps
5. oletko naimisissa ? - e
6. onko olemassa joku joka ei pidä sinusta jonkin asian takia jota et edes tehnyt ? - jeps
7. kaipaatko jotakuta ? - aina <3
8. luuletko että hänkin kaipaa sinua ? - kyl <3
9. puhutko vielä joskus hänelle ? - jeps
10. oletko vihainen kenellekkään juuri nyt ? kenelle ? - oon
11. pidätkö tällä hetkellä kenestäkään ? - kyl
12. oletko suudellut ketään huulille viimeisen 24 tunnin aikana ? - en :(
14. tykkäätkö halailla ? - jeps <3
15. ketä halasit viimeksi ? - janne
16. rakastatko jotakuta ? - khyl<3
17. minkä yhden asian olet tänä vuonna oppinut ? - emt
18. tuletko toimeen vanhempiesi kanssa ? - äitin joo
19. tykkäätkö ihmisistä ? - joistaki
20. viimeisin asia jonka takia itkit ? - jaa'a
21. kuka on soittanut sinulle viimeksi ? - Maija <3
22. mielialasi ? - hyihyihyi!
23. mikä biisi soi tällä hetkellä ? - Katy Perry - Firework
24. millainen paita sinulla on päällä ? - vaatteet O:
25. mitä teit viime yönä ? - nukkuin, ainaki yritin kovasti
26. oletko pitkävihainen ? - joskus
27. mitä suunnitelmia sinulla on huomiseks ? - emt
28. mitä teit eilen ? - en mtn
30. mitä meinaat tehdä seuraavaksi ? - emt

[Ei aihetta]Lauantai 05.02.2011 14:23

1. TAPOJA
● Käytätkö alkoholia? - harvemmin
● Omistatko hyvät käytöstavat? - toki
● Käytätkö meikkiä? - jeps
● Ajatteletko ennen kuin puhut? - joskus kyllä :P
● Oletko oma-aloitteinen? - riippuu ;)
● Entä itsepäinen? - väähän
● Kuunteletko muita? - joo
2. MUISTOJA JA TEKOJA
● Oletko uinut alasti? - jeps
● Kokeillut spiritismiä? - jeps
● Kokenut krapulan? - en pahemmin
● Ollut poliisien kanssa tekemisissä? - jeps
● Tuntenut perhosia mahanpohjassa? - jeps
3. LÄHEISISTÄ JA TUTTAVISTA
● Onko sinulla seurustelukumppania? - on<3
● Onko sinulla parasta ystävää? - ei
● Luotatko ystäviisi? - jaa'a
● Oletko tyytyväinen perheeseesi? - nojoo
● Onko joku perheenjäsenistä erityisen läheinen? - joo
● Kykenetkö olemaan rehellinen ystävillesi? - yleensä
● Entäs perheellesi? Tai muille sukulaisille? - jeps
● Muistutatko enemmän perhettäsi vai ystäviäsi? - perhettä kai :D
4. TUNTEISTA
● Ovatko tunteesi yleensä selviä vai sekavia? - tuota..
● Vai omistatko kenties tunteita ollenkaan? - vähän liikaakin :P
● Oletko ns. 'vihaaja' vai kaikkien kaveri? - kaikkien kaveri, paitsi niitten joista en tykkää
● Oletko rakastunut? - jepa <3
● Näytätkö muille ihmisille tunteitasi? - joskus
● Miten purat henkistä pahaa oloasi? - nojaa
● Oletko hyvä käsittelemään tunteita? - iha
● Pidätkö asiat usein sisälläsi? - joskus
5. SINÄ
● Mitä muut ihmiset ovat mieltä sinusta? - vihaa??
● Pelätäänkö sinua? - joskus :P
● Kehutaanko sinua usein? - aina
● Vihataanko sinua? - tottakai :)
● Millaisista ihmisistä et pidä? - joistaki
● Kuvaile persoonaasi - öö
● Oletko pinnallinen? - en kai
● Oletko herkkä? - välillä
6. TURHAA
● Mitä sinulla on päälläsi? - vaatteet
● Mikä soi? - Serj Tankian - The Unthinking Majority
● Mitä on mielessäsi? - Janne <3
● Millaisista väreistä pidät? - useista
● Millaiset seinät huoneessasi on? - notuota
● Ottaako päähän? - kyl vähä
● Ikävöitkö? - kyl

Antimassa :PPerjantai 04.02.2011 20:22

testaa kuinka ihkuteini olet !
laske pisteesi ja katso vastaukset alhaalta.
KOULU
[ ] Menee päin vittua
[x] Keskiarvo alle 7,3
[ ] ...Mut mitä välii?
[ ] Meen amiksee ja isken sielt kaikki kuumikset
[ ] ...Mut kyl lukioki houkuttelee
[ ] ...Koska äiti käskee
[x] Kaikki opettajat on perseest
[ ] Koulus kaik on mun kaverei
[ ] ...Tai esittää olevansa
[ ] ...Mut who cares? mäki vaa esitän
[ ] Aina pummimas rahaa
[x] Must puhutaa paljo paskaa
[ ] ...Ja jos saan jonku kii tommosest ni kokoon mun lehmäjengin ja meen vetää turpaa
[ ] Käyn koulun vessas pari kertaa päiväs meikkaamas
[ ] ...Ja ilman koulun peilei ei vois elää
3
PUKEUTUMINEN
[x] H&M:st, Onlyst, Vero Modast tai vastaavast ostettu nahkatakki
[x] Nilkkurit
[ ] Wesc:in huppari löytyy
[x] ...Onlynki
[ ] Paul Frankii
[ ] Vansii
[ ] Muodin mukaan mennään
[x] Lila on loistava väri
[ ] ...Taino, riippuu tietty mikä on muodis.
[x] Rakastan shoppailuu
[x] Mun vaatekaappi pursuu yli
[ ] Pappa betalar, tietty
[x] Tissivyö
7
KAUNEUS
[ ] Ripsarii aina niin et ripset paakkuuntuu
[ ] Linnunpaskat silmäkulmis
[ ] Pakkelii kaks kiloo naamas
[ ] ...Mun iho ei hengitä
[ ] Värjäsin just hiukset ruskeiks, enne ne oli blondit
[ ] Kynnet on huoliteltu - aina
[ ] Hiukset pöyhitetty
[ ] ...Ja kaks kiloo lakkaa
[ ] Joka aamu menee yli puol tuntii laittautumiseen
[ ] Ilman meikkii näytän iha rumalt
[ ] ...Toivon ettei kukaan koskaan nää sitä
[ ] ...Siks peitän itteeni
[x] Meikkipussi aina mukana
[ ] Kukaan ei oo nähny mua ilma meikkii. paitsi äiti.
1
VAPAA-AIKA
[ ] Joka viikonloppu ryyppäämäs
[ ] ...Joka kerta eri jengin kans
[ ] Katon salkkarit aina
[ ] Kuulen koulus mitä tyhmää oon tehny
[ ] ...Eikä mua hävetä, päin vastoi
[ ] ...Nautin huomiosta
[ ] Harrastan tanssii
[ ] Aina pummimas tupakkaa
[x] ...Rahat aina loppu
[ ] Hengaan aina nuorisotalol tai vastaavas
[ ] ...Tai sit ostoskeskukses
[ ] Oon kavereideni kans
[ ] ...Ja me otetaa paljo kuvii
[ ] ...Ja pistetään ne galleriaan
[ ] ...Jotta kaik näkis kuin hauskaa meil on ollu
1
GALLERIA
[x] Gallerias kuvii
[ ] Nickissä on joko ` , - , ´, tai yks kirjain kirjotettu isommalla kumuut (esim mAija)
[x] Syntymäaika ei näy muille käyttäjille
[ ] ...Ei se niil kuulu
[ ] ...Mut se kuuluu et seurustelenks vai oonko sinkku
[ ] Ihkuboksis joko jätkäkaverin kuva tai iso liuta kavereiden nimii
[ ] Suurin osa kavereist hankittu gallerian kautta
[ ] ...Eikä ne tiiä mun elämäst mitää
[ ] Kaikki kuvat blurrattu
[ ] ...Ja silmät, huulet ja hiukset terästetty
[ ] ...Ja ohjelmana photofiltre
[ ] Myös palapeli/mosaiikki/pallot yms. toimintoja on käytetty
[ ] ...Eli kuvista tuskin edes erottaa mun naamaa
[ ] Kaikki huomiot käytös
[ ] "IHANA ! <3 omista huuliin ja paljo txt mru ? "
2
yhteensä:
0-10 = ERILAINEN
Onneksi olkoon, et kuulu millään tavalla massavirtaan! Voit olla tästä ylpeä. Muista jatkossakin kiertää teinikaupat kaukaa ja välttää
tyhmyyksiä.
10-20 = ANTIMASSAA
Olet niin vähän massateini, että voin tyytyväisesti todeta sinun olevan erilainen ihminen. Jatka samaan malliin!
20-30 = TEINI
Noo, samankaltaisuus kuuluu teini-ikään, mutta höllennä vähän. Ei sinun tarvitse välttämättä olla samanlainen kuin kaikki muut.
30-40 = MASSA
Massavirtaa. Sinun kaltaisiasi likkoja on Suomessa jo satoja. Yritä löytää itsellesi omanlainen tyyli ja elämäntapa, ei aina tarvitse tehdä mitä muutkin tekevät.
40-50 = MASSATEINI
Sinunkaltaisiasi on Suomessa niin paljo, ettei tuolle oikein kannata tehdä enää mitään. Vietä hauska loppuelämä, ehkä viisikymppisenä tajuat, että aina ei voi olla täydellinen.
YLI 50 = MASSATEININKUNINGATAR

pahis :PTorstai 27.01.2011 16:12

TUNTEELLINEN
(x) "Ei tää voi olla totta, itkettää taas."
( ) Minut saa helposti itkemään.
(x) Saatan ottaa asiat liian raskaasti.
( ) Itken heti, jos minulla on riitaa kumppanini kanssa.
(x) Läheiset ihmiset ovat minulle tärkeitä.
( ) Kerron usein muille, kuinka paljon heistä välitän.
( ) Tunnen ihmisiä kohtaan joskus pientä sääliä.
( ) Kirjoitan paljon tunteistani.
( ) Puhun paljon tunteistani.
= 3
KUUNTELIJA
( ) "Kyllä se varmaa siitä..."
( ) Kuuntelen mielummin kuin puhun.
(x) Minulle kerrotaan paljon luottamuksellisia asioita.
(x) Minusta ollaan sanottu, että olen hyvä kuuntelija.
( ) Moni ihminen luottaa minuun.
( ) En kauheasti puhu muista pahaa, koska olen vähän kaikkien kaveri.
(x) Tuen ihmisiä.
( ) Autan ja neuvon ihmisiä.
( ) Olen usein huolissani ystävistäni.
= 3
HILJAINEN/VETÄYTYVÄ
( ) "Hmm, nii..."
( ) Perussanasto: "Joo, hmm, en tiiä, ei, öö..."
( ) Olen yleensä aika vetäytyvä.
( ) En tykkää puhua isossa porukassa.
(x) Minusta ei välillä oikein saa mitään selkoa...
(x) En puhu ihmisille, jotka eivät minua kiinnosta.
( ) Saatan olla ehkä hiukan ujo...
(x) Jännitän yleensä puhuessani tai kertoessani jotain asiaa.
= 3
VITTUUNTUNUT
(x) "Ei ***, missä mun röökit on?"
(x) Minulla on usein huono päivä.
(x) *** vielä rankemmin kuin eilen...
( ) Aamut ovat minulle hurjan vaikeita. kouluaamut
( ) En keksi mitään järkevää syytä aikaisille kouluaamuille.
( ) Olen hurjan negatiivinen.
( ) En nää yleensä asioissa hyviä puolia.
( ) En usko parempaan huomiseen.
(x) Tää testiki pisti vituttamaan...
= 4
PAHIS
(x) "Mulle sä oot yhden tekevä.." joistaki
(x) Mitä teen, sen tekevät muut perässä.
(x) Minua ollaan sanottu tunteettomaksi.
(x) Maailma on kasvattanut minulle erittäin kovan kuoren.
(x) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, jotka ovat minua kohdelleet väärin.
(x) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, joita en edes tunne.
( ) En ole kamalan suvaitsevainen...
(x) Olen ehkä pikkuisen itsekäs.
= 7

Vau, mullon elämä :OMaanantai 24.01.2011 21:11

Jos saat yli 30, sinulla on elämää.
[x] karannut ikkunasta
[x] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[x] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[x] rikkonut tahallaan jotakin
[x] heitellyt esineitä
[x] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ] rikkonut lasin baarissa
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[x] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[x] matkustanut pummilla
[ ] ollut velkaa jollekin yli 200 euroa
[x] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[x] shoppaillut tilini tyhjäksi
[x] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[x] ollut päivystyksessä
[ ] tanssinut pöydillä
[x] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[x] kiivennyt puuhun
[x] jumittunut vessaan
[x] nukkunut väärinpäin sängyssä
[x] kuvitellut olevani satuhahmo
[x] leikkinyt ruoalla
[x] heittänyt jonkun ulos kodistani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[x] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[x] valehdellut ikäni
[x] joutunut poliisin/vartijan kanssa tekemisiin
[x] kuullut tai nähnyt harhoja
[x] pohtinut olenko oikeasti olemassa
[x] suunnitellut hautajaiseni
[x] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[x] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[x] pukeutunut täysmustaan
[x] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[x] sytyttänyt jotain tuleen tahallaan/vahingossa
[ ] soittanut terveysneuvontaan
[x] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ ] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[x] käyttänyt teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[ ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[x] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[ ] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[ ] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[ ] pitänyt bileet ilman syytä
[x] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[x] käynyt useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[x] fantasioinut vampyyreista
[ ] iskenyt jotain ruokakaupassa
[x] uinut vaatteet päällä
[ ] aiheuttanut palohälytyksen
[x] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[ ] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[x] laulanut singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[ ] salakuljettanut jotain tullissa
[x] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[x] suunnitellut karkaamista ulkomaille
[ ] käynyt ennustajalla
[x] kirjoitellut vessan seiniin
[x] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[ ] kirjoittanut itselleni kirjeitä vuosien päähän
[x] nähnyt enneunia
[x] saanut paniikkikohtauksen
[x] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[x] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[x] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ] tapellut kelan kanssa
[x] maannut koko päivän peiton alla
[ ] ollut nukutuksessa
[x] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[x] leikannut omia hiuksiani
[x] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[ ] sekoittanut todellisuuden ja unen
[x] heittänyt kännykän seinään
[x] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[x] riidellyt itseni kanssa
[x] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[x] saanut turpaan
[x] itkenyt joka päivä viikon ajan
[x] huutanut jollekkin tuntemattomalle
[x] saanut raivarin
[x] nähnyt kun ihminen tai eläin kuolee
[x] ollut hautajaisissa
[ ] käynyt mielisairaalassa kerran päivässä
[x] juonut alkoholia koulussa
[x] jäänyt kiinni tupakan poltosta
[ ] yrittänyt murhata opettajan
[x] haistattanut koulussa jollekkin paskan
[ ] polttanut tai melkein kokonaan metsän tahalteen tai vahingossa
[x] lukittautunut jonnekkin
[ ] antanut bestikselleen turpaan
[ ] pussannut bussikuskia
[ ] kuvitellut itsensä opettajan kanssa panemassa

jepaaLauantai 22.01.2011 14:17

KAUNA:
[x] Olen NIIN rakastunut...
[ ] ..sitä voisi oikeastaan kutsua pakkomielteeksi...
[ ] ..enkä edes saa vastarakkautta.
[ ] Olen asunut/opiskellut/ollut töissä ulkomailla.
[x] Tiedän kummitustalon.
[x] Haluaisin matkustaa Japaniin.
[ ] Olen erittäin mustasukkainen.
Total: 3
TITANIC:
[ ] Olen ollut osa vuosisadan rakkaustarinaa..
[ ] ..ja se päättyi huonosti.
[ ] Minua on yritetty "naittaa" henkilölle, josta en ollut tippaakaan kiinnostunut.
[x] Olen vapaa sielu...
[x] ..ja suht köyhä.
[ ] Äitini yrittää määräillä miten elän elämääni.
[ ] Olen ollut kauheassa onnettomuudessa.
Total: 2
Disneyn NOTRE DAMEN KELLONSOITTAJA:
[x] Minulla ei ole paljoa kavereita.
[ ] Rakastan kirkkoja.
[ ] Olen jäänyt paljosta paitsi.
[ ] Ulkoinen olemukseni saa monet järkyttymään..
[x] ..ja minua on myös kiusattu sen takia.
[ ] Minulla on hyvä sydän ja lempeä luonne.
[ ] Olen tavattoman ujo.
Total: 2
THELMA & LOUISE:
[ ] Olen/olin puolisoni/seurustelukumppanini tossun alla.
[ ] Kaverini ja minä olemme kokeneet hurjan seikkailun.
[ ] Minua on pidetty aikamoisena arkajalkana ja yllätinkin kaikki tekemällä jotain tosi repäisevää.
[x] Olen kokenut seksuaalista väkivaltaa tai sen yrityksen.
[x] Olisi hienoa matkustaa vailla päämäärää.
[x] Olen tehnyt rikoksen..
[x] ..ja paennut poliiseja.
Total: 4
MANAAJA:
[x] Olen menettänyt uskoni Jumalaan..
[ ] ..mutta löytänyt sen uudelleen.
[ ] Joskus minusta tuntuu, kuin sisälläni olisi jokin vieras olento.
[x] Paholainen on kiehtova.
[x] Olen herännyt yöllä outoihin ääniin ja/tai sänkyni tärinään.
[ ] Minulla on/oli jokin outo sairaus, joka sai jopa lääkärit ymmälleen.
[x] Tuntuu, että elän todeksi tullutta painajaista.
Total: 4
LARA CROFT - TOMB RAIDER:
[x] Janoan koko ajan uusia ja huimia seikkailuja.
[ ] Olen joskus jopa liian uhkarohkea.
[ ] Arkeologia kiinnostaa.
[x] Viihdyn loistavasti yksin.
[ ] Olisi upeaa tutkia vanhoja hautakammioita tai linnojen raunioita.
[x] Matkustan/haluaisin matkustaa mahdollisimman paljon.
[ ] Osaan käsitellä aseita.
Total: 3
GILBERT GRAPE:
[ ] Minulle on sysätty aivan liikaa vastuuta..
[ ] ..hoidan silti kaikki asiat mukisematta.
[ ] Olen ihan liian kiltti.
[x] Asun pikkukaupungissa.
[ ] Haluaisin jonnekin, missä kukaan ei tuntisi minua.
[x] Joudun usein vahtimaan sisaruksiani
[x] Joku läheiseni on tehnyt itsemurhan.
Total: 3
GREASE:
[x] Rakastan laulamista ja/tai tanssimista..
[ ] ..ja olen siinä hyvä.
[ ] Kuulun johonkin jengiin.
[ ] Käytän hiuksissani paljon geeliä.
[ ] 50-luku kiehtoo.
[ ] Koulussa/töissä on pidettävä yllä tietynlaista mainetta.
[ ] Olen kokenut paha poika hyvä tyttö (tai toisinpäin)-rakkauden
Total: 1
HARRY POTTER- elokuvat:
[ ] Olisi upeaa olla noita tai velho.
[x] Haluaisin nähdä yksisarvisen tai kentaurin.
[x] Elämäni on tai haluaisin sen olevan hyvin taianomaista.
[ ] Kunpa koulussa opiskeltaisiin magiaa!
[x] En ole kasvanut biologisten vanhempieni luona.
[x] Minulla on vilkas mielikuvitus.
[ ] Rakastan fantasiaa.
Total: 4
UNETON SEATTLESSA:
[x] Olen parantumaton romantikko.
[ ] Olen ihastunut henkilöön, jota en ole koskaan tavannut.
[ ] En ole enää varma, onko seurustelukumppanini sittenkään ihan sopiva minulle.
[x] Joku läheiseni on kuollut..
[ ] ..ja yritän edelleen toipua siitä.
[ ] Olen soittanut radio-ohjelmaan.
[ ] Rakastan romanttisia elokuvia.
Total: 2
TARU SORMUSTEN HERRASTA:
[ ] Haluaisin olla osa jotakin elämää suurempaa seikkailua.
[ ] Rakastan taruolentoja.
[x] Minulla on loistava mielikuvitus.
[ ] Nautin luonnossa liikkumisesta.
[ ] Omistan/tahtoisin omistaa miekan ja/tai jousipyssyn.
[ ] Pärjäisin mainiosti ilman kännykkää, televisiota tai tietokonetta.
Total: 1
KILL BILL-elokuvat:
[ ] Japani on lähellä sydäntäni.
[ ] Omistan/haluaisin omistaa katanan (japanilainen miekka).
[ ] Olen hyvin peräänantamaton ja peloton.
[x] Jos minua kohdellaan väärin, oikeuteni on kostaa.
[ ] Minulla on tulehtuneet välit entiseen työpaikkaani.
[x] Olisin valmis taistelemaan kuolemaani asti minulle tärkeän asian puolesta.
Total: 2
MOULIN ROUGE:
[x] Olen korviani myöten rakastunut..
[ ] ..ihmiseen, johon en todellakaan saisi rakastua.
[x] Minulla on hyvä lauluääni.
[ ] Tanssiminen on ihanaa.
[ ] Rakastan supernaisellisia vaatteita, kuten korsetteja.
[x] Tahdon Pariisiin!
Total: 3
SAKSIKÄSI EDWARD:
[ ] Ihmisillä on typeriä ennakkoluuloja minusta ulkonäköni takia.
[ ] Olen rakastunut, mutta en edes uskalla toivoa vastarakkautta.
[x] Tunnen itseni usein yksinäiseksi ja/tai ulkopuoliseksi.
[ ] Olen tavattoman ujo...
[ ] ..ja hyväsydäminen.
[ ] Olen aika taiteellinen.
Total: 1
SIN CITY:
[x] Tässä kaupungissa on jotain mätää.
[x] Vain vahvimmat selviävät, heikot sortuvat.
[x] Ei kannata luottaa kehenkään.
[x] Ihmiset ovat niin välinpitämättömiä..
[x] ..kuten minäkin.
[ ] Kaikesta huolimatta yritän tehdä oikein.
Total: 5
RING-elokuvat:
[½] Minulla on erittäin huonot välit vanhempiini.
[ ] Kärsin univaikeuksista.
[ ] Olen ikuinen ulkopuolinen.
[ ] En pidä hevosista.
[ ] Pelkään vettä.
[x] Olin jo lapsena hyvin erikoinen.
Total: 1½
STAND BY ME:
[x] Asun pikkukylässä..
[ ] ..jossa kaikki tuntevat toisensa.
[ ] Minulla on tiivis kaveriporukka.
[ ] Meillä on/oli puumaja.
[x] Minulla on hyvä mielikuvitus.
[ ] Vanhempani välittävät enemmän sisaruksistani kuin minusta.
Total: 2
VUOSI NUORUUDESTANI:
[x] Minulla on/oli mielenterveysongelmia..
[x] ja olen/olin laitoshoidossa niiden vuoksi.
[ ] Tunnen itseni usein masentuneeksi.
[x] En tiedä, mitä elämälläni tekisin.
[ ] Vanhempani ovat niin pihalla kaikesta.
[x] Minulla oli suuria ennakkoluuloja eräitä nykyään minulle hyvin rakkaita ihmisiä kohtaan.
Total: 4
HOHTO:
[x] Eräs perheeni jäsen pelottaa minua.
[ ] Minulla on jokin hyvin epätavallinen lahja.
[x] Haluaisin olla kirjailija.
[x] Minulla on/oli mielikuvituskaveri.
[x] Välillä näen/luulen näkeväni outoja ja pelottaviakin näkyjä.
[x] Työ ilman huvia tylsistyttää minut.
Total: 5
LEIJONAKUNGAS:
[xxxxx] Eräs sukulaiseni on pettänyt minut.
[ ] Mottoni voisi olla "Ei huolia!"
[x] Olen menettänyt minulle rakkaan henkilön.
[x] Rakastan vaaroja.
[x] Minulla on velvollisuuksia jotka haluaisin vain unohtaa.
[ ] Perheeni on hyvin arvostettu.
Total: 4

[Ei aihetta]Perjantai 21.01.2011 21:17

• Näkeekö sinua koskaan kaljapullo kädessä? - harvemmin
• Mitä teet, jos lehtimyyjä soittaa sinulle? - huudan
• Millaisissa kengissä sinut nähtiin viimeksi ulkona? - semmosissa
• Millaista musiikkia kuuntelet, jos lähdet lenkille? - en mitään
• Miltä viimeisin todistuksesi näytti? - iha vitu jepa
• Tupakoitko humalassa? - jeps
• Miltä tulevaisuutesi näyttää? - jaa'a
• Mitä olet syönyt tänään? - broileri-pastapaistoksen
• Milloin heräsit ja mitä kello on nyt? - 7.15 ja nyt on 19.11
• Millainen olo sinulla on juuri nyt? - vituttaa lievästi sanottuna
• Mitä lukee viimeisimmässä saapuneessa viestissäsi? -
• Kenen vieressä viimeksi nukuit? - missu
• Saako sinut helposti nauramaan? - joskus
• Milloin olet viimeksi saanut halauksen? - eilen
• Vihaatko ketään juuri nyt? - jeps
• Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? - saija & sanna
• Kuka sinua ärsyttää? - se
• Kuka halusi viimeksi nähdä sinut? - emt
• Mihin vaatteisiin pukeudut mieluiten? - vittu oon alasti
• Viime matikan kokeen numerosi? - emt
• Kenen sängyssä nukuit viime yön? - leivon
• Otatko elämäsi liian vakavasti? - jaa-a
• Millainen riitelijä olet? - emt
• Oletko koskaan ollut autokolarissa? - oon
• Leikitkö pienenä enemmän tyttöjen vai poikien leikkejä - poikien
• Oletko koskaan tullut umpikännissä kotiin? - en kait, mutta laitokselle khyl :D
• Oletko koskaan itkenyt onnesta? - kyl
• Aiotko hankkia lapsia koskaan? - jeps
• Oletko tyytyväinen elämääsi? - enenenen!
• Inhoatko ihmisiä, jotka luulevat liikoja itsestään? - joo
• Näkeekö vaatteistasi millaista musiikkia kuuntelet? - eikai
• Onko vanhempasi vielä elossa? - joo
• Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - jaa-a
• Tykkäätkö saada isoja haleja? - jeps
• Kannatko aina mukanasi purkkaa tai pastilleja? - en
• Mikä päivä tänään on? - perjantai
• Kuinka paljon käteistä rahaa sinulla on tällä hetkellä? - jaa-a
• Kuinka monta nimeä sinulla on puhelimen luettelossa? -
• Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä? - joo
• Käytkö yksin shoppailemassa? - joskus
• Onko sinulla ihmistä, jota ilman olisi vaikea elää? - on
• Avonaiset messenger keskustelusi? - ei oo päällä
• Oletko valvonut koko yötä? - oon