IRC-Galleria

sonjamäään

sonjamäään

vvw<3

(;; jätkääätMaanantai 26.03.2012 23:33

Miesten tiedetään tiirailevan mielellään kauniimpaa sukupuolta, mutta todellisuudessa naiset eivät jää harrastuksessa jälkeen.

Askmen-sivusto on listannut kymmenen miehen eri ruumiinosaa, joihin naiset erityisesti tuntevat vetoa. Jos mies haluaakin tehdä naiseen vaikutuksen ulkonäöllään, kannattaa ainakin alla listatuista vartalonosista pitää huolta.

10. Leveät olkapäät.
Naisille leveät hartiat viestivät maskuliinisuutta, vahvuutta ja turvaa.
9. Lihaksikkaat rintalihakset.
Aivan kuten miehetkin, naisista on miellyttävä kuvitella miltä mies näyttäisi ilman vaatteita. Hyvin muodostuneet rintalihakset näkyvät myös vaatteiden läpi, ja antavat mielikuvitukselle mahdollisuuden.
8. Kookaat hauikset.
Vahvat kädet viestivät siitä, että mies pitää itsestään huolta.
7. Muhkeat huulet.
Miehet eivät ole ainoita, jotka haaveilevat kumppaninsa omistavan Angelina Jolie -huulet.
6. Lahjakas kieli.
Hyvien suutelutaitojen lisäksi on olemassa muistakin syitä miksi nainen arvostaa kieltään lahjakkaasti käyttävää miestä, mutta se lienee itsestään selvää.
5. Puhtaat kädet.
Tutkimuksen mukaan naiset kiinnittävät yllättävän paljon huomiota miesten käsiin, ja uskovat käsien myös kertovan paljon miehestä. Puhtaat, hyväkuntoiset kädet tekevätkin siis naiseen yllättävän suuren vaikutuksen.
4. Kapeat lanteet.
Naiset pitävät mielellään seksin aikana kiinni kumppaninsa lantiosta, mikä tuskin epämiellyttävää miehestäkään.
3. Pyykkilautavatsa.
Kaikki naiset eivät välttämättä ole vailla teräksenkovia vatsalihaksia, mutta naisen silmää miellyttää huomattavasti enemmän timmi vatsa kuin roikkuva pömppö.
2. Siisti intiimialueen karvoitus.
Nykyisin naiset pitävät äärimmäisen tärkeänä sitä, että myös miehet pitävät intiimialueensa puhtaana ihokarvoista.
1. Timmi takapuoli.
Listan kärkeen nousi lihaksikas takapuoli, joka naisten mukaan löytyi useimmiten urheilullisilta miehiltä.
Lähde: Askmen

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.