IRC-Galleria

ssttu

ssttu

how come everything is so hard ?

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.09.2009 22:18

Pojista tietoa:

- he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.


Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys

[Ei aihetta]Perjantai 04.09.2009 13:44

yääh oon ihan paska pollejen omistaja, ku ei me hypätä koskaa ja en oo menny taaskaa 2päivää. : ( ja nikillä mentiin abaut viikko sitte. EI AIKA RIITÄ SAATANA. pitäis välillä elääkkin, oispa meil rats. kenttä niin suurin osa onkelmista katois. huoooh.

[Ei aihetta]Tiistai 01.09.2009 00:29

• Listaa asioita 10. eri ihmisille, joita haluat sanoa, mutta et uskalla.
• Älä paljasta keitä he ovat.
• Voitte kommentoida, mutta en saa vastata arvuutteluihinne.
○ Nauttikaamme mahdollisista väärinkäsityksistä.


1. tässä täyttä asiaa - HAISTA KUULE PITKÄ VITTU.

2. ois kiva tutustua, siis vähän enemmänkin kun nyt mitä vähäistä ollaan juteltu.. (;

3. oot ok, mut välillä ottaa päähän kun oot ku kakara. oot kuitenkin tärkee :p

4. kaverina mukava, jos ois enemmän aikaa, täs ois tyyppi kenen kanssa sitä viettäisin !

5. en joskus oikeen ollu sun kaveri, mut kun nyt paremmin oon tutustunu, oot aika huipputyyppi !

6. kiitos että elät, vaikka en sitä aina näytäkkään.. :)

7. pienenä oltiin parhaita kavereita nyt ollaan kasvettu aika lailla erilleen, mutta onneks, vieläkin, kavereita!

en kirjota muita kohtia, niitähän on paljon mitä haluisin sanoo, mut tässä mieleen tulevimmat.
lopuks, voin paljastaa, ettei tekstistä löydy nitaa, pauliinaa, suvia tai heidiäm koska teille uskallan sanoo mitä vaan millon vaan koskavaan. ;) ♥

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.08.2009 00:23

nyt sitten saatana joku antaa mulle prestige parisin/versaillesin tähän käteen 17'' ja 36' kiiitoos.

kiiiitttoooos (:Perjantai 28.08.2009 13:32

27.08.2009 11:12 <r-emmi> Hyvää syntymäpäivää!
27.08.2009 12:22 <taotik> onnee :)
27.08.2009 13:20 <-|mari|-> onneee :)
27.08.2009 13:56 <SANN`|> onnee satskaaa :)
27.08.2009 15:05 <^Hannnaa^> onnee
27.08.2009 15:31 <amanam-> ONNEA ♥♥
27.08.2009 15:45 <|evesi> onnee
27.08.2009 16:55 <sennni> onnea=)
27.08.2009 17:02 <Nidaa> Onnee ny vielä kerran :D <3
27.08.2009 18:20 <wwerkku`> oonneeeaaa
27.08.2009 18:59 <ttannjj> onneeea<33333333
27.08.2009 19:24 <lau|ra`> onneee! (=
27.08.2009 21:24 <älsa^> onneeaa <3
27.08.2009 22:25 <||pave> heei onneks olkoo!:)
27.08.2009 22:28 <LLottaöö> onnee, sori random :)
28.08.2009 10:26 <huono> ..ja myöhässä onnee<3

[Ei aihetta]Tiistai 25.08.2009 23:00

AARGH ISMO OLI IHAN OMGG :D
ismon ilme ---> o.o o.O O.O

[Ei aihetta]Tiistai 25.08.2009 22:34

njääh, mentiin maasto/harjotusravi(pellolla) 'lenkki'. yääh, se oli niiiiiiiiiin super hieno viimeviikolla joku päivä, sain sen ihan rehelliseen muotoon, ja ihan itse ratsastinki. Se on mulle saavutus, sen jälkeen sain sen toisenkin kerran sill viikolla, tosin vaan n.10minuutiks. jos pääsis niihin valmennuksiin niin ois aika jees. (:

[Ei aihetta]Tiistai 25.08.2009 19:12

yäägh meen ratsastaan ton toisen sotanorsun.
jos en tuu huomenna kouluun (joka ei ketään kyä kiinnostais :D) niin mun jalat
on amputoitu ja syön hiiriä kärpästen kera. nams.

[Ei aihetta]Tiistai 25.08.2009 18:38

Näin tulla köyhäksi:


Osta hevonen, jolla on harvinaisen omalaatuinen selkä.

Ala harrastamaan kaikkia mahdollisia lajeja, jotta sinun on välttämättä hankittava sille vähintään kaksi satulaa. Selän ansiosta, vain kalleimmat mahdolliset satulat sopivat hevosellesi.

Ostapa satuloihin sitten niiden arvoiset vemputtimet, vyöt missään nimessä ei voi olla muuta kuin nahkaiset, ja mielellään jousto vain toisessa päässä. Estesatulaan tietenkin panssari, isolla panssari osalla, tunnetusti kultamussukkasi levittää jalat laajalle alueelle massun alle. Jalustinhihnat, millään ei löytynyt globukselta eikä jacksoniltä edes mustan koulusatulan kanssa samaa sävyä olevia hihnoja, saati sitten erikoisen ruskean värisen estesatulan. Ainut mahdollisuus oli tyytyä stübbeniin. Jalustimet, älä kuvittelekaan, että voisit mennä perusjalkkareilla, ei ei ei. Kyllä sinne on spengerin nivelletyt pakko saada, molempiin satuloihin. Mitenkäs oli ne huovat, satulan sovittajat sanoivat jotain niistä halpiksista, joita ei pitänyt ostaa niiden muodon takia. Eskadronia vähintään, ja paksuinta mahdollista, kun uusi satula kyseessä ja toppaukset elää niin kovasti. Entäs sinne alle vielä se lampaankarva, jossa oli pakko olla se selkärangan tila ja täytepala mahdollisuudet. Hupsis, eipä enää mennyt suojat ja pintelit huopien ja satuloiden kanssa samaan sävyyn. Ei voi ristiriitaväreissä kulkea, älä edes kuvittele!


Ja miten olikaan, kun se laatupenkki on selässä, et millään voi niitä hööksin suitsia enää käyttää, mieti nyt vähän. On vähintä mitä voit tehdä, vaihtaa kaikki suitset kiefferiin, prestigeen, dyoniin jne. Heitä pois jo ne kulahtaneet vanhat.. Ja kuolaimet, miten saatoit niillä merkittömillä mennä?:O Kyllä se on spengerin terapia kuolaimet joka suitsiin pistettävä, mikä muu se terapisoisi rakkaasi suuta?

Esteillä toki satulat tuppaa valumaan taakse pakostakin, ei auta kuin ostaa samaan sävyä satulan, jalustin hihnojen ja vyön kanssa olevan rintaremmimartingaalin, luuletko että niitä löytyy halpis merkistä? Saanen nauraa. Ja kun meillehän ei voi sitä riippumartingaalia hommata, kultapojan jalka voi jäädä kiinni, kun huonohyppy tulee, siinä menee sitten ratsastaja ja hevonen, tämäkin kun on jo tultu nähtyä. Entistä viisaampana siis pitää löytää sävysävyyn se rintaremmiläppämartingaali, ja näitähän ei sitten valmisteta kuin tilaustyönä, arvatkaa maksaako?


Lopulta kun pollekulta on edustuskunnossa omalla kentällä rälläämiseen, ei ratsastaja voi ryysyissä selkään nousta.

Vaihda se eurohunterin kypärä jo vihdoin viimein siihen Gpa kypärään, ei ole paljon vaadittu. Mitä sinä vielä horzen pöksyissä hölmötät, pikeuria päälle niinkuin olisi jo. Muista pukeutua sävysävyyn, eri merkkeihin. Pikeur, kingsland, gpa ja sarm hippique alkaa jo yhdeltä kertaa kuulostaa hyvältä. Muista, että samoja rytkyjä ei voi pitää useasti päällä, ne alkavat kyllästyttää. Osta siis useampi pari housuja, kenkiä, hanskoja, takkeja, kypäria jne, jotta näyttäisit edes lähellekään hevosesi arvoiselta..


Niin, että miten niin ei köyhän harrastus, tuon ostosmäärän jälkeen ei rikkaista rikkainkaan enää rikas ole. Toisin sanoen,


TERVETULOA KÖYHÄN MAAILMAAN!