IRC-Galleria

suqqi

suqqi

enjoy life today, yesterday is gone and tomorrow might never come

hyi vittu !Torstai 16.09.2010 18:48

Tytöt viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastus, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta!
http://img353.imageshack.us/i/125140119964.gif/
En suosittele videota heikkohermoisille!
.

love ya !Tiistai 14.09.2010 21:35

hubailut feattttt. kiamään, jonimään, jessemään + milqqumään :33333333

UUUSIKS ! : ))

): :(Torstai 09.09.2010 00:03

uuet kuumis hiukset jotka kusas ja pahasti ;o nomut viikonloppun kai uus yritys =) eliii koittakaa kestää...

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.09.2010 02:23

SINÄ
Nimesi? - suqqinen
Pituus? - 162?
Käytätkö hameitä? - e
Silmiesi väri? - epäsikiö
Lempivärisi? - jokumulkero
VIIMEISIN
Henkilö, jolle viimeksi soitit? - isi
Henkilö, jolle laitoit tekstarin? - joni <3
Henkilö, jota ikävöit? - ^
Asia(t), jonka ostit? - patteri
Lehti, jonka luit? - ?
Kappale, jonka kuuntelit? - rockstar
OLETKO VIIME KUUN AIKANA
Ollut ihastunut? - tosi
Ollut kuumeessa? - ju ; (
Syönyt jäätelöä? - minuutti sit
Valehdellu? - öö
KUMPI
Meille vai teille? - teil
Suklaa vai salmiakki? - sokolatti
Aamu vai ilta? - ilta
Kylmä vai lämmin? - lämmön
Kesä vai talvi? - summer
Omena vai banaani? - apple (:
Oranssi vai vihreä? - iu
Pusu vai hali? - with who?
OLETKO KOSKAAN
Nukkunut yli 12 h? - ju
Nukkunut tunnilla? - melkei :')
Katsonut K15 elokuvia alaikäisenä? - en toki
Katsonut yli K18 elokuvia alaikäisenä? -^
Datannut yli 5h putkeen? - e
Laulanut suihkussa? - en !
Huijanut pelissä? - ju
Ollut todella iloinen? - kyllavaan
YSTÄVÄT
Onko paljon ystäviä? - ei :(
Entäs kaverit? - ^
Onko sinulla parasta ystävää? - juuon :)
Onko kukaan ihastunut sinuun? - ei !
Onko kukaan särkenyt sydämesi? - eip
Oletko särkenyt jonkun sydämen? – e?
SEKALAISTA
Missä olet nyt? - home <3
Väsyttääkö? - ei !
Tilataanko sinulle jotain lehteä? - ju
Tykkäätkö banaanista? - ^
Syötkö lihaa? - ju
Syötkö salaattia? - ^
Oletko murtanut luitasi? - jooh
Mitä kuuntelet nyt? - if i had u : )
Minkä väriset sukat sinulla on? - white och grey
Juotko kahvia? - ehen
Teetä? - en !
Mihin käyttäisit 20 euroa nyt? - everything
Oletko koskaan keilannut? - eeen kai ?
Sinkku vai varattu? - last one (:

njooTorstai 02.09.2010 09:44

ei ketää koneel? :o murr te

[Ei aihetta]Tiistai 31.08.2010 19:50

Paljon pidät minusta?
10% ihan vähän
20% jonku verran
30% vähän
40% oot ihan ok
50 % oot kiva,
60 % oot tärkee
70 % oot rakas
80 % SPECIAL
90 % puolet mun sydämmestä
100 % mun maailma. :)
Kopsaa sitten ittellesi Ja näe kuinka paljon kaverisi pitävät sinusta

vrm toimii...Tiistai 31.08.2010 00:38

kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, niin saat yöllä ihanan tekstiviestin♥ TOIMI

?Lauantai 28.08.2010 19:11

laakson kisoi kattelemas susun kaa :) + miksu oot kuuma...vessakäynnit + we dont speak americano<!3

no ketuttaaaaaaaaaaaaaaPerjantai 27.08.2010 00:33

-

muuuuuurrLauantai 07.08.2010 22:15

yyh tänää oli kampaaja ja leikkas vitun huonosti ja ruma oon---> älkää menkö ficoo!