IRC-Galleria

25.7. oli vauvan arvioitu syntymäpäivä.

31.7. koko päivän omituista selkäsärkyä - tuli ja meni, tuli ja meni. arvelin, että voisivat olla supistuksia. en kuitenkaan elätellyt liikoja toiveita, että nyt vauva vihdoin syntyisi. tilasin ajan äitiyspolille tiistaiksi, jotta katsoisivat vauvan tilanteen.

1.8. selkäkivut jatkuivat läpi yön, mutta mainiosti nukuin. (mitä nyt apinapeliä pelattiin netissä kahteen asti yöllä.) aamulla klo 10 tuntui vatsassa todella kova potku, piti ihan älähtää:) nousin sängystä mennäkseni vessaan ja säikähdin, että nyt kyllä miulta on menny virtsanpidätystaito! no, potkulla vauva oli rikkonut sikiökalvon ja se tulva oli lapsivettä. hurjan hauskaa oli aamupalapöydässä, kun yhtäkkiä kuuluu tip, tip, tip ja lattialle muodostuu lammikko kaikista niistä pyyhkeistä huolimatta, joiden päällä istuin. arto nauroi melkosen paljon!

sairaalalle saavuimme kahdeksitoista. supistukset olivat jo lievien menkkakipujen tasoa (miulla ne tuskaiset kivut on todellakin sitten tuskaiset) ja niitä tuli 10 minuutin välein. köllöttelin vuoteella anturit vatsalla kolmeen asti, kun hoitaja kehoitti lähtemään ravaamaan sairaalan rappusia. ei tarvinnut kauaa kiipeillä, kun supistukset voimistuivat ja tihenivät. kipu salpasi jo henkeä.

yhdeksän maissa illalla aloin jo saada tarpeekseni supistuksista, jotka saivat minut avautumasan ainoastaan yläpäästäni. pyysin hoitajalta kivunlievitystä. lupasi, että tunnin päästä saan pistoksen, joka joko lopettaa supistukset, laittaa niihin vauhtia tai ei tee mitään. odottelin ja elin supistuksesta toiseen. rentoutumisesta supistuksen aikana ei voinut enää puhuakaan, jos olin sen onnistunut päivällä tekemäänkin. niitä tuli neljän minuutin välein. lopulta, puoli yhdeltätoista, yövuoroon tullut hoitaja antoi edellisen hoitajan lupaaman piikin. sanoi, että se vaikuttaisi tunnin sisällä.

vähän ennen kahtatoista painoin hoitajakutsua kertoakseni, etten ollut huomannut mitään vaikutusta. ainoastaan kipu tuntui pahemmalta kerta kerralta, kuin lantioluita olisi sisältä päin puukolla. hoitaja tarkasti tilanteen ja kappas - neljä senttiä auki! hän läksi valmistelemaan synnytyssalia ja kohta jo hoipertelin salin puolelle. nytpä tiedän senkin, että elimistö oikeasti tuottaa endorfiiniä kivun ollessa suuri. en nimittäin muista yhtään miltä ne kovat kivut tuntuivat ja olin kai aika sekaisin jo.

2.8. salissa käteeni tökättiin kanyyli ja sain kysyttyä, että miksi. hoitaja kertoi lääkärin olevan tulossa antamaan epiduraalipuudutusta. arton avustuksella sanoin, että haluaisin jotain muuta, kuten ilokaasua tai aqua-rakkulat. hoitaja ihmetteli, mutta sain ilokaasumaskin päätäni lisää sekoittamaan. jonkin ajan kuluttua pyysin, josko nyt saisin sen epiduraalin. vastaus oli, että ei enää tässä vaiheessa. aqua-rakkulat sen sijaan sain selkääni.

niin sitä sitten mentiin: ilokaasua, kun suppari tuntui olevan tulossa ja lisähappea, kun se hiipui. arto ojenteli miulle maskeja. jossain vaiheessa miuta käskettiin käydä kontilleen ja kohta seisomaan. syynä oli lapsen sydänäänten heikkeneminen aina supistuksen tullessa (napanuora oli luultavasti vauvan vatsan kohdalla rullalla ja kohdun supistaessa hapen kulku estyi). lääkäri kävi katsomassa tilannetta ja kertoi mahdollisesta hätäsektiosta, joka tehtäisiin, jos sydänäänet eivät enää nousisi hyvälle tasolle. onneksi ne aina nousivat joka supistuksen jälkeen.

kun ponnistamisen aika tuli, ei enää ilokaasua saanut käyttää, vain happea. ponnistaminen tuntui miun mielestä siltä, kuin pitäisi tikistää jättimäinen meloni ulos. siihen sai kummallisesti uutta voimaa, eikä se ollut läheskään niin kamalaa kuin avautumisvaihe ja kamalat supistukset. jossain vaiheessa sain jotain puudutetta ja väliliha leikattiin. ei mitään muistikuvaa kummastakaan. puoli tuntia ponnistelin ja näin poika syntyi klo 2.48. ihmeellistä kuulla vauvan parkaisu, nähdä ja tuntea hänet paidan alla rintaa vasten. 50,5cm pituutta ja painoa 3772g.