IRC-Galleria

sussuuw`

sussuuw`

irc-galleria is deadw

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.04.2011 23:38

Lihavoi jos on totta.
On YKSI ihminen joka muutti elämän näkemykseni.
On YKSI ihminen jonka jokaisen teon muistan kuin eilisen.
On YKSI ihminen jonka ansiosta jaksan tänä päivänä.
On YKSI ihminen joka opettaa minulle älyttömästi uusia asioita.
On YKSI ihminen joka ymmärtää minua.
On YKSI ihminen joka on nähnyt minusta puolia joita todella harva on koskaan nähnyt.
On YKSI ihminen jolle haluan kertoa menestyksistäni.
On YKSI ihminen jonka haluan mukaan tärkeisiin hetkiin elämässäni.
On YKSI ihminen jonka takia menetän yöuneni.
On YKSI ihminen jonka eteen teen mitä vain.
On YKSI ihminen joka hyväksyi minut heti.
On YKSI ihminen joka on ehkä rohkein tietämäni ihminen.
On YKSI ihminen jonka menettämistä en kestäisi.
On YKSI ihminen joka on jakanut samat näkemykset elämästä.
On YKSI ihminen joka on ottanut minut aina turvaan.
On YKSI ihminen joka puolustaa minua aina.
On YKSI ihminen joka välittää oikeasti.
On YKSI ihminen joka saa minut tekemään asioita joita en muuten uskaltaisi
On YKSI ihminen jonka syliin saan nukahtaa.
On YKSI ihminen joka tietää pelkoni.
On YKSI ihminen joka kuuntelee.
On YKSI ihminen joka tietää melkein kaikki synkimmät salaisuuteni.
On YKSI ihminen joka muutti minut sisältäni.
On YKSI ihminen joka pitää tulevaisuuden valoni päällä.
On YKSI ihminen joka nosti itseluottamukseni uudelle tasolle.
On YKSI ihminen joka toi lämmön sisälleni.
On YKSI ihminen jonka jokaisen lämpimän teon ja sanan muistan.
On YKSI ihminen jolle annan kaiken anteeksi.
On YKSI ihminen jonka kanssa haluan nähdä maailmaa.
On YKSI ihminen jolle olen kertonut itsestäni rehellisesti kaiken.
On YKSI ihminen joka tietää aivan kaiken minkä minäkin ja tuntee minut totaalisen hyvin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.04.2011 23:34

Dr. Phil sai testistä 55 pistettä, ja kun hän teki
tämän Oprahille, hän sai tästä 38 pistettä.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan, jotta saisivat selville tämän testin tuloksen.
Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain 2 minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua).
Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.

Aloita.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a. ( ) aamulla
b. (x) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. ( ) myöhään illalla
2. Tavallisesti kävelet?
a ( ) melko nopeasti, pitkin askelin
b ( ) melko nopeasti, lyhyin askelin
c ( ) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d (x) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e ( ) hyvin hitaasti
3. Kun puhut ihmisille?
a (x) seisot kädet puuskassa
b ( ) pidät kädet yhdessä
c ( ) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d ( ) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e ( ) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi
4. Rentoutuneena istut...
a ( ) polvet ja jalat yhdessä
b (x) jalat ristissä
c ( ) jalat venytettyinä eteenpäin tai suorina
d ( ) käpertyneenä jalkojesi päälle
5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit?
a ( )isolla äänekkäällä naurulla
b (x) hillitymmällä naurulla
c ( ) hiljaisella naurahduksella
d ( ) hymyllä
6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen?
a ( ) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b (x) teet hiljaisen sisääntulon, ja katselet ympärillesi, jotta tunnistaisit tuttuja kasvoja
c ( ) teet todella hiljaisen sisään tulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana
7. Työskennellessäsi intensiivisesti joku keskeyttää sinut, niin
a ( ) olet tyytyväinen tauosta
b ( ) olet ärtynyt keskeytyksestä
c (x) olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja
8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a ( ) punainen tai pinkki
b ( ) musta
c ( ) keltainen tai vaaleansininen
d (x) vihreä
e ( ) tummansininen tai liila
f ( ) valkoinen
g ( ) ruskea tai luumu
9. Viimeiset hetket ennen nukahtamistasi illalla?
a ( ) olet selälläsi, vartalo suorassa
b ( ) mahallasi, vartalo suorassa
c ( ) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d (x) käsi pään alla
e ( ) pää peiton alla
10. Mistä näet usein unta?
a ( ) putoamisesta
b ( ) taistelemisesta
c (x) jonkin tai jonkun etsimisestä
d ( ) lentämisestä tai kellumisesta
e ( ) yleensä nukut vailla unia
f ( ) unesi ovat aina miellyttäviä
!! ei täs oo mitää noista :D muttaa..
PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4 (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7 (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2 (d) 1
5. (a) 6 (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4 (c) 2
7. (a) 6 (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3 (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6 (c) 4 (d) 2 (e) 1
10. (a) 4 (b) 2 (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1
Pisteet: 37
YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.
51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.
41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä, charmanttina, hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän. Jotkut myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.
31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.
ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä.
Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.04.2011 23:25

PERJANTAI
Mitä teit viime perjantaina? - teea oli meil yötä ja olin sen kaa
Joitko alkoholia? - en
Nolasitko itsesi? - varmaa jossai
Olitko yön kotonasi? - joo
Oliko kukaan sinulle vihainen? - on*
Nukuitko yösi hyvin? - aika hyvin lukuunottamatta niskaa & selkää
LAUANTAI
Oliko sinulla krapula? - ei
Yövyitkö kotonasi? - joo
Nautitko alkoholia? - en
Missä olit? - kotona
mitä teit? - olin merin kaa
Mihin aikaan menit nukkumaan? - 4-5 varmaa
Nukuitko jonkun vieressä? - en
Jäikö jokin asia vaivaamaan sinua? - juu
SUNNUNTAI
Oliko sinulla krapula? - ei
Mitä teit aamulla? - nukuin yli aamun :>
Miten vietit sunnuntain? - kotona olin vaa
Olitko ulkona? - en
Joitko alkoholia? - en
Anna arvosana 1-10 sunnuntaista - 6
Kävitkö suihkussa? - juu
Oliko sinulla yövierasta? – ei
VIIMEISIN KERTA, KUN
Olit ulkona? - ku tulin koulusta
Olit jonkun vieressä etkä olisi halunnut lähteä? - en tiiä
OLETKO KOSKAAN
Ihastunut/rakastunut ystävääsi, joka on vastakkaista sukupuolta? - no jaaa en
Suudellut kahta ihmistä samana iltana? - en
Suudellut tuntematonta? - en en
Itkenyt viikon putkeen samasta syystä? - en
Tehnyt jotain, mitä kadut? - juu
VIIMEISIN
Jota halasit? - milli?
Jonka kanssa puhuit? - äiti
Jolle huusit? - riikka
Jota ajattelit? - riikka
Joka laittoi sinulle viestiä? - -
VIIMEISIN VIIKKO
Onko sinua joku halannut viimeisen viikon sisällä? - emt
Entä kenties pussannut? - ei
Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - nojaa vähän
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - kaikkee mikä lihottaa
Oksentanut? - en
Soittanut jollekkin? - joo
Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - en
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - en
RAKKAUS
Miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - en pidä kenestäkää
Miksi olit viimeksi surullinen? - en muista
MILLOIN
Milloin viimeksi nauroit? - öö yhelle jutulle netis
Milloin olit viimeksi autossa? - 2pv sitte
Milloin olet viimeksi syönyt leipää? - tänään
Milloin olet viimeksi opiskellut? - tänään
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - en muista
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - ei
MUUTA
Milloin itkit viimeksi? - en muista
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - joooo
Mikä on ihaninta mitä sinulle on sanottu? - ei oo sanottu mtn superihanaa
Tiedätkö onko sinulla ihailijoita? - tiiän: ei oo
Minkä väriset hiukset sinulla on? - ruskeet

[Ei aihetta]Maanantai 04.04.2011 00:39

Päätä kuvaukseni mukainen henkilö ja vastaa häntä koskeviin kysymyksiin (10 kysymystä per henkilö).
______________
Sukulaisesi.
1. Onko hän sinulle läheinen?
- on aika
2. Milloin viimeksi puhuit hänen kanssaan?
- perjantaina
3. Mikä on hänessä parasta?
- mukava
4. Asuuko hän sinusta max. 100 km päässä?
- noo 100km päässä joo
5. Onko hän mies vai nainen?
- nainen
6. Mitä sukua hän on sinulle?
- täti
7. Minkäväriset hiukset hänellä on?
- punaiset
8. Oletko hänen kaveri facebookissa?
- joo
9. Jos saisit soittaa 7 puhelua ennen maailmanloppua, olisko hän yksi niistä?
- kyllä
10. Pukeutuuko hän mielestäsi tyylikkäästi?
- joo
_____
Jokin kaverisi.
1. Onko hän tyttö vai poika?
- tyttö
2. Kuinka läheisiä olette?
- aika
3. Milloin tapasit hänet viimeksi?
- perjantaina
4. Voisitko kertoa hänelle suurimmat salaisuutesi?
- en
5. Onko hän hyvä kuuntelija?
- on
6. Mitä yhteistä teillä on?
- jaa a
7. Onko hän saman ikäinen kuin sinä?
- on
8. Asutteko samalla paikkakunnalla?
- juu
9. Miten kuvailisit häntä?
- se on.. kiva
10. Entä luuletko, että hän voisi luottaa oman elämänsä sinun käsiisi?
- ei varmaankaa
______
Vastakkaista sukupuolta oleva henkilö (ei sukua).
1. Oletteko ystäviä?
- no ei enään..
2. Missä tapasitte?
- eskarissa tai seurakunnas
3. Hänestä jotain hyvää?
- hauska
4. Oletteko seurustelleet vai seurusteletteko kenties?
- ei
5. Onko hän sanonut välittävänsä sinusta?
- ei
6. Ikävöitkö häntä juuri nyt?
- no jaa
7. Onko jokin asia välillänne epäselvää?
- öö ei?
8. Rakastatko häntä?
- en valitettavasti:D
9. Minkä väriset silmät hänellä on?
- siniset.. kai. en oo ikinä kattonu .__.
10. Voitko kertoa hänelle kaiken?
- en
_____
Jokin henkilö josta et pidä.
1. Miksi et pidä hänestä?
- se on todella ärsyttävä ja vittuilee mennen tullen
2. Onko hän mies vai nainen?
- nainen
3. Voisitko ehkä joskus pitää hänestä, jos hän muuttaisi tapojaan?
- en
4. Voisitko halata häntä?
- en
5. Kauanko olette tunteneet?
- koko ala-asteen ainaki
6. Onko teillä ollut "jotain juttua"?
- ei todellakaan
7. Oletko ollut kiinnostunut hänestä?
- no e
8. Sano hänessä 2 hyvää asiaa.
- ei oo
9. Oletko hänen kaverinsa facebookissa?
- valitettavasti
10. Puhutko hänelle? Milloin viimeksi?
- en puhu, ja viimeks.. joskus kaaauan sitte
_____
Sinä itse.
1. Oletko ihastunut/rakastunut?
- en oo
2. Onko sinulla jonkun kanssa jotain säpinää
- ei
3. Tekstaatko vai soitatko mielummin?
- tekstaan
4. Asutko omakotitalossa, kerrostalossa vai rivitalossa vai kenties jossain muussa?
- omakoti
5. Mitä radiokanavaa kuuntelet?
- ylex
6. Jos olet ihastunut, tietääkö ihastuksesi asiasta?
- en oo
7. Jos saisit päättää yhden asian mitä muuttaisit itsestäsi mitä se olisi ja miten muuttaisit? Vai muuttaisitko mitään?
- laihemmaks haluan. läskeistä eroon!!!
8. Haluaisitko olla nyt jossain ihan muualla?
- joo
9. Unelmien lomasi? Missä, kenen kanssa, mitä tekisitte?
- thaimaa/kreikka, kaverit, kaikkee mukavaa
10. Lempiherkkusi?
- amandan katkarapuleivät♥

[Ei aihetta]Maanantai 04.04.2011 00:22

JÄÄKIEKKOILIJA
[x] Omistan hokkarit
[x] Tiedän, kuka on Korpikoski
[ ] Osaan sirklata
[/] Omistan hyvät refleksit
[ ] Käyn luistelemassa 3-7 kertaa viikossa (tai enemmän)
[ ] osaan sirkalata myös takaperin
Jääkiekkoilija pisteet: 2½
JALKAPALLOILIJA
[x] Tiedän, mikä on paitsio
[x] Omistan nappikset
[..] Osaan pujotella pelaajien välistä pallon kanssa
[ ] Hallitsen pallon
[ ] Olen suht hyvä maalissa
[x] Olen saanut elämäni aikana ainakin 5 maalia
Jalkapalloilija pisteet: 3
CHEERLEADER
[ ] Olen notkea
[ ] Olen hyvä tasapainoilemaan
[/] Tiedän cheerleading- termejä
[ ] Tykkään nostaa toisia ihmisiä
[x] Pidän tanssista
[ ] Tykkään kun minua nostellaan
Cheerleder pisteet: 1½
RATSASTAJA
[ ] Tiedän mikä on voltti ratsastuksessa
[ ] Minulla on hyvä tasapaino
[ ] Osaan laukka-avut
[ ] Olen hypännyt yli 50cm
[ ] Ratsastin/Ratsastan vakituisesti
[ ] Tiedän mitä tarkoitetaan kenttähevosella
Ratsastaja pisteet: 0
LENTOPALLOILIJA
[ ] Tiedän mikä on passari
[ ] Olen pelannut/pelaan lentopalloa
[x] Tiedän kaksi tapaa, miten aloitussyötön voi tehdä
[ ] Ymmärrät mitä sana "tiikeri" tarkoittaa
[x] Tiedät minkälainen lentopallo on
[ ] Tykkään syöksyä
Lentopalloilija pisteet: 2
DATAAJA
[x] Olen päivittäin koneella
[x] Olen yli 3 tuntia päivässä
[ ] Kone on elämäni
[ ] En pystyisi elämään ilman konetta viikkoa
[/] Käyn yli 3:lla sivuilla päivittäin
[x] Minun on vaikea irrottautua koneesta jos käsketään
Dataaja pisteet: 3½

[Ei aihetta]Maanantai 04.04.2011 00:06

Paina t kirjainta niin pitkään kun jaksat pidättää hengitystäsi:
ttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt
tttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt
ttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt
tttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt
ttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt
ttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt
tttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt
tttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt
tttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt
tttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt
ttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt
tttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt
tttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt

a a a aa a aa aaMaanantai 04.04.2011 00:03

minä:' a a a a aaaa a a'
äiti: ' lopeta'
m: 'mä oon kauna!' (tai se nainen..)
ä: 'lopeta, älä oo kauna sekuntiakaan!'
m: '... a a a a aa a a '
...ä: 'oo ny hiljaa'

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.04.2011 22:33

JOS KODISTASI LÖYTYY YLI 45, OLET PORVARI
(1) Kitara/piano
(2) Koululaukku
(3) Tietokone
(4) Laskin
(5) Telkkari
(6) Radio
(7) Seinällä oleva peili -kaapin ovis ja peilipöytä
(8) Taulu
(9) Nukkeja
(10) Koristetyyny
(11) Julisteita seinällä
(12) Seinäkalenteri
(13) Ruokaa
(14) Matto
( ) Kerrossänky
(15) Verhot
(16) Sälekaihtimet
(17) Kehystetty valokuva
(18) Valokuva-albumi
(19) Pehmolelu
(20) Salaperäinen esine
(21) Koruteline
(22) Seteleitä
(23) Naulakko
(24) Seinäkello
(25) Lompakko
(26) Kirjahylly
(27) Pöydällä oleva peili
(28) Kahvikuppi
(29) Mp3-soitin
( ) Kassakaappi
( ) Pleikkari 3
(30) Vesihana
(31) Kasveja
(32) Luistimet
( ) Aarrekartta
(33) Lautapelejä
(34) Hiustenkuivaaja
(35) Hiuslakkaa
(36) Käsirasvaa
(37) Vappuhuiska
(38) Kirjaston kirja
(39) Kengät
(40) Cd/dvd
(41) Koiran/kissan nukkumapaikka
( ) Kartonkia
(42) Jatkojohto
(43) Rikkalapio
(44) Kissanhiekkaa
(45) Kaveriesi tavaroita
(46) Pizzan palanen
(47) Likasia vaatteita
(48) Pölyä
( ) Käytettyjä nenäpapereita
(49) Yli 20 CD-levyä
(50) Yli 20 kirjaa
(51) Pelikonsoleita
( ) Satula
(52) Konserttilippu
(53) Kännykkä
(54) Kattolamppu
(55) Pokaaleja/ruusukkeita/viirejä/mitalleja
(56) Sohva

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.04.2011 22:27

LIIKENNE
( ) Olet lentänyt auton konepellille törmäyksessä
(x) Olet melkein ajanut auton kylkeen
( ) Olet tullut bussin tönäisemäksi
( ) Olet kävellyt junaradan pientareella, kun juna on ajanut ohitse
) Olet ajanut pyörälläsi ojaan
(x) Olet kaatunut pyörällä
(x) Olet kaatunut rullaluistimilla
(x) Olet kaatunut kävellessäsi
VESI
( ) Olet uidessasi jäänyt pohjassa olevaan esineeseen kiinni
(x) Olet melkein hukkunut kuperkeikkoja tehdessäsi
(x) Suonesi on alkanut vetää uidessasi
(x) Olet hypännyt pää edellä järveen
( ) Olet laskenut koskea kumiveneellä
(x) Bikinisi / uikkarisi ovat pudonneet hypätessäsi veteen
ARVET & VERI
( ) Päästäsi on tullut vähintään kerran verta
( ) Sinulla on arpi leuassa
( ) Sinulla on arpi silmäkulmassasi
( ) Polvessasi on arpi tai enemmän
( ) Sinulla on ollut vähintään 1 veritulppa
( ) Joudut käyttämään vakituisesti lääkkeitä jonkun sairauden takia
( ) Olet raapinut kätesi verille yön aikana
TOIMINNAN TUOKSINNASSA
( ) Olet sahannut itseäsi sormeen
( ) Olet saanut puukosta
( ) Olet saanut kämmenselkäsi koskemaan rannettasi
( ) Olet törmännyt puuhun lasketellessasi metsässä
(x) Olet kaatunut tuolilla keikkuessasi
( ) Olet oksentanut unissasi, etkä ole herännyt siihen
(x) Olet katsonut suoraan aurinkoon
(x) Päällesi on kaatunut kuumaa steariinia(=kynttilänestettä)
( ) Olet pyörtynyt
( ) Henkitorvesi on palanut
(x) Olet lyönyt itseäsi tennismailalla päähän
( ) Polvesi on mennyt sijoiltaan
HULLUJEN TOUHUA
( ) Olet laskenut liukumäkeä katolta
( ) Olet laskeutunut yli 30m jyrkän kallioseinämän
( ) Olet hypännyt kolmoisvoltilla pää edellä tiiliseinään
( ) Olet jäänyt keskivartalostasi kiinni
( ) Olet jäänyt johonkin päästäsi kiinni
( ) Olet kävellyt jonkin tehtaan katolla
( ) Olet lyönyt pääsi sivuovenkarmiin
(x) Olet pudonnut trampoliinilta
YLLÄTTÄVÄÄ
(x) Sinulta ei ole kuitenkaan koskaan murtunut luita
( ) Et ole myöskään venäyttänyt koskaan mitään paikkaa
(x) Olet vielä hengissä
(x) Olet ihminen

[Ei aihetta]Lauantai 02.04.2011 22:35

onnistuin taas rikkomaan yhden kitaran kielen, ku viritin sitä merin kaa.