IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 20.05.2008 20:21

Olipa kerran, kauniissa maassa, kauniissa laaksossa, kauniissa kylässä ja kauniissa talossa punainen nainen, joka synnytti kotonaan saunassa perheen ensimmäisen ja myös ainoan lapsen. Lapsestaan ylpeät isä ja äiti antoivat pojalle nimeksi Paavo.

Pian kului vuosi. Paavo oli kehittynyt valtavasti - hän osasi jo kävellä ja päästeli suustaan kaikenlaisia ääniä, muttei vielä osannut puhua. Paavon syntymäpäivän-aattona äiti ja isä mietiskelivät ääneen, mitä ostaisivat Paavolle lahjaksi ensimmäisille synttäreille, vaikkei vauva niitä muistaisikaan. Tällöin Paavo sanoi ensimmäisen sanansa: "Pingispallo!" Äiti ja isä pitivät tätä enteenä ja hauskana sattumana, ja ostivat pojalle lahjaksi pingispalloja, 5 kappaleen pussin.

Kaksivuotiaana Paavo toivoi jälleen pingispalloja.

Kolmevuotiaana Paavon oletettiin kasvaneen jo sen verran, että hän toivoisi muutakin kuin pingispalloja, mutta ei. Pingispalloja...

Neljävuotiaana: Pingispalloja...

Viisivuotiaana: Pingispalloja...

Kuusivuotiaana: Pingispalloja...

Kun tuli Paavon seitsemäsvuotissynttärit, isä tiedusteli pojalta, mitä poika haluaisi lahjaksi näillä, historiallisilla synttäreillä, olihan 7-vuotiaan jo aika mennä kouluunkin ja kaikkea. Poika halusi edelleen pingispalloja.

Kahdeksanvuotissynttäreillä vanhemmat ostivat itsestäänselvyytenä pojalle lahjaksi pingispalloja.

Yhdeksänvuotiaana: Pingispalloja...

Kymmenvuotissynttäreillään Paavo halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat alkoivat epäillä pojan outoa pakkomiellettä.

Yksitoistavuotiaana Paavo sai automaattisesti pingispalloja. Vanhemmat ajattelivat, että lapsi oli hieman... no, lapsellinen.

12-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...

13-vuotiaana: Ginpislappoja, pingispalloja...

14-vuotiaana: Pingispalloja edelleen: Vanhemmat ajattelivat jo tuolloin, että poika pitäisi viedä psykolokiseen hoitoon.

15-vuotiaana: Mopoikään saapuneen Paavon synttäribileissä Paavo otti kavereiltaan ja vanhemmiltaan lahjaksi pingispalloja.

16-vuotiaana: Poika halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat veivät pojan psykologille. Poika oli kuitenkin täysin terve: ei ADHD:ta, eikä muitakaan mielenterveysongelmia.

17-vuotiaana: Yllätys yllätys, pingispalloja...

18-vuotiaana: Täysi-ikäinen Paavo otti lahjaksi pingispalloja.

19-vuotiaana: Tyttöystävän saanut, seurusteleva Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

20-vuotiaana jälleen pingispalloja...

21: Ja pingispalloja...

22: Ja pingispalloja...

23: Ja pingispalloja... (Lue muuten nämä kaikki äläkä skippaa mitään, muuten tästä vitsistä menee idea...)

24: Naimisiin mennyt Paavo ei halunnut häälahjaksi pingispalloja, mutta synttäreillä ne kelpasivat.

25-vuotiaana Paavo oli pistänyt rakkaansa, Jaanan, paksuksi ja toivoi edelleen pingispalloja.

26-vuotissynttäreillä Paavo halusi jälleen pingispalloja.

27-vuotiaan Paavon jo puolentoistavuoden ikäinen poika ei toivonut lahjaksi pingispalloja, mutta isä kylläkin.

28-vuotias Paavo halusi jälleen pingispalloja.

29-vuotiaana Paavola oli jo kaksi lasta. Synttärilahjatoiveissa ei ollut tapahtunut muutoksia.

30-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...

Miksi juuri pingispalloja?


Oliko itse Saatana tekemisissä pingispallojen kanssa?Pysähdy tässä vaiheessa miettimään hetkeksi, miksi Paavo halusi juuri niitä oranssikellertäviä, pyöreitä, kimpoavia ja äänekkäitä pingispalloja? Ehkä hän oli robotti, joka toimi pingispallojen voimalla? Vai välittikö hän niittä Marsissa asuvalle avaruusoliotoverilleen? Vai halusiko hän Guinnessin ennätysten kirjaan?

31-vuotias Paavo otti vastaan jälleen pingispalloja...

32: Pingispalloja...

33: Ja pingispalloja...

34: Arvaapa vain, mitä Paavo sai! Jos veikkasit pingispalloja, arvasit oikein.

35: Keski-ikää lähestyvä Paavo sai kuulla tiedusteluja isoksi kasvaneelta lapsikatraaltaan pingispalloistaan. Paavo sanoi, että kun on sopiva aika, hän kertoo...

36: Pingispalloja...

37: Ja pingispalloja...

38: GOLFPALLOJA!!! No ei, pingispalloja... Ne kimpoilevat ja kaikkea...

39: Pingispalloja, taas kerran...

40-vuotissynttäreillään Paavo ei nähnyt enää isäänsä, joka oli sairaalassa sydänongelmien vuoksi. Lahjaksi pingispalloja.

41-vuotissynttäreillään Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

42: Paavo sai pingispalloja, Paavon isä sydänkohtauksen.

43: Paavo sai pingispalloja, isä hautakilven... Paavo olikin isänsä kuolemasta hyvin surullinen, mutta piristyi pingispalloistaan.

44: Pingispalloja, mitä muutakaan...

45: Pingispalloja, ei se muuta haluakaan...

46: Vanhimmat lapset alkoivat olemaan jo täysi-ikäisiä. Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

47: Pingispalloja...

48 vuotta ja pingispalloja...

49-vuotiaana Paavosta oli tullut jo ukki. Perheen vanhin poika oli saanut jälkikasvua. Ja Paavo oli saanut pingispalloja.

50-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Pyöreiden vuosien kunniaksi hän sai vielä enemmän pingispalloja kuin normaalisti.

51-vuotias Paavo sai pingispalloja...

52-vuotiaana Paavolla ei mennytkään enää niin hyvin. Hänen äitinsä paljasti sairastaneensa jo pitkään vakavaa sairautta.

53-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Tieto tulevaisuudessa tapahtuvasta äidin kuolemasta kuitenkin masensi hieman häntä.

Äiti kuoli, mutta 54 täyttänyt Paavo sai silti pingispalloja ja piristyi silminnähtävästi!

55-vuotias Paavo eli onnellista keski-ikää, pingispallojen kanssa.

56: Pingispalloja...

57: Paavo halusi pingispalloja...

58: Pingispalloja...

59: Pingispalloja, pingispalloja, PINGISPALLOJA!!!

60: Pyöreitä vuosia jälleen täyttänyt Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

Miksi juuri P-I-N-G-I-S-P-A-L-L-O-J-A?


Jospa Paavolle salakuljetettiin pingispallojen kautta huumeita?Miksi Paavo halusi juuri pingispalloja? Mieti sitä hetki. Kenties hän salakuljetti niissä tietoa FBI:lta tai sitten sai sitä niistä? Ehkä hän olikin tekemisissä Öhkömöhkijöiden kanssa? Ehkä palloista oli tarkoitus valmistaa jotain ihmeellistä?

61: Pingispalloja...

62: Pingispalloja...

Paavo sai lahjaksi 63-vuotiaana pingispalloja.

64: Ping.pal.

65: Arvaa. Jos et tiedä, olet idiootti.

66: Paavon pingispallokokoelmat vain kasvoivat.

67-vuotiaanakin Paavo oli edelleen vetreä. Kaikesta huolimatta hän joutui viimeinkin, pitkän työuran jälkeen, lähtemään eläkkeelle varsin vanhana. Eläkejuhlilla Paavo ei tarvinnut pingispalloja.

68-vuotias Paavo sai pingispalloja.

69-vuotiaan Paavon seksuaalielämä oli jo mennyttä aikaa, mutta pingispallotoiveet eivät.

70-vuotiaana Paavo jakseli hyvin, onnellisesti eläkeläisenä rakkaan Jaanansa kanssa maaseudulla.

71: Pingispalloja tuli jälleen lahjaksi.

72: Turhauttaako? Pingispalloja!

73-vuotias Paavo oli edelleen hyvässä kunnossa ja sai lahjaksi pingispalloja.

74-vuotiaana Paavosta tuli pingispallojen keräilijöiden kuninkaan tittelin lisäksi jo isoisoisä, kun ensimmäinen lapsenlapsenlapsi syntyi.

75: Pingispalloja...

76: Jaana kertoi, että hänellä oli syöpä, mutta onneksi pingispallojen ansiota asia ei enää haitannut pahasti Paavoa.

77: Pingispalloja...

78: Pin-gis-pal-lo-ja.

79: Ping-isp-all-oja!

Paavo täytti 80 vuotta. Pyöreinä vuosina Paavo halusi edelleen pingispalloja.

81: Pingispalloja.

82: Pingispalloja.

Vähän ennen Paavon 83-vuotissynttäreitä Jaana kuoli syöpään, josta hän oli jo aiemmin kertonut. Kauaa asia ei - kiitos pingispallojen - jaksanut Paavoa masentaa.

84-vuotissynttäreillään Paavoa alettiin jo pitämään vanhuudenhöperönä, etenkin suvun nuorempien keskuudessa. Mutta Paavo sai silti pingispalloja.

85: Mitäs muutakaan.

86: No arvaat varmaan, mitä Paavo sai.

87: Niinpä niin...

88: Pingispalloja, pingispalloja, pingispalloja...

89: Suku alkoi kovasti ihmettelemään, kuinka kovakuntoinen Paavo olikaan. Ja kovakuntoisuuden palkka oli pingispallot.

90-vuotiaana Paavo sai tavalliseen tapaansa pingispalloja...

Miksi vitussa pingispalloja?

Miksi helvetissä Paavo halusi pingispalloja? Mietipä hetki... Kenties hän rakensi nistä valtavaa asetta, jolla pystyi valloittamaan maailman? Tai ehkä halusi järjestää joskus maailman isoimman pingispallomaailmanmestaruuskilpailun? Kuka tietää?

91: Pingispalloja...

92: Pingispalloja...

93: Pingis... joo, tuskinpa lahjat yllättävät...

94-v ja pingispalloja edelleen...

95-vuotissynttäreillään Paavo sai pingispalloja. Hänestä oli tullut myös isoisoisoisä.

96: Hieman entistä väsyneempi ja vanhempi Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

97: Pingispalloja.

98-vuotta tuli täyteen ja koko suku toi vanhalle ja edelleen hyväkuntoiselle isoisoisoisälle lahjaksi pingispalloja. Ne auttoivat häntä edelleen jaksamaan.

99-vuotiaana Paavo sai pingispalloja...

Sitten tapahtui jotain merkittävää... Vain viikkoa ennemmin satavuotissynttäreitä Paavon pumppu petti ja hän joutui sairaalaan. Kuuden päivän kuluttua Paavo makasi kuolinvuoteellaan vedellen viimeisiä henkäyksiään. Koko valtava suku, joka kaikki oli lähtöisin hänestä, oli kokoontunut isän, ukin, isoisoisän tai isoisoisoisän ympärille.

"Isä?" tiedusteli Paavon poika. "Niin...?" "Tuota... nyt kun on varmaa, ettet enää elä kauaa, niin voitko kertoa meille, miksi helvetissä sinä keräsit niitä pingispalloja? Nyt olisi varmasti se aika."

Paavo myhäili ja hymyili, silmät kiinni. Hän vastasi:

"No kun minä..."

Yllättäen puheen katkaisi hänen huutonsa. Paavo oli poissa, eikä kukaan koskaan saanut tietää, mihin hän tarvitsi palloja.

...

Häh häh, vituttiko, kun luit näin pitkän vitsin, joka ei varmasti naurattanut sinua yhtään? Niin pitikin! Naurut saat, kun kerrot tämän kavereillesi!

[Ei aihetta]Lauantai 10.05.2008 01:32

ääh tää masentava suomi :(

kunnialla me saatiin reissu tehtyä loppuun asti, vaikka välillä vähän valituksia tulikin ja hermot meni vähän itsekullakin. saksaaki tuli puhuttua niin paljon et nyt on varma kymppi tulossa :D

Kiitti teille kaikille, te teitte siitä viikosta parhaan!
eniten ikävä jää austrian childejä, ehkä viel joskus tavataan :(

enhaluukouluuenenen


SAKSAAN Lauantai 03.05.2008 01:13

hiphei, mitäköhän tästäkin reissusta nyt tulee

toivottavasti teillä on mälsä viikko, älkääkä pitäkö ainakaan hauskaa ilman meitä


auf viedersehen sit vaa vai miten siellä saksassa ny sanotaanka :
))

[Ei aihetta]Tiistai 08.04.2008 12:56

http://www.youtube.com/watch?v=gX5yl0x2bl0

OLLAAN STAROJA 8))


Karma

saa liittyä :)

Niin ja siis tää on tosiaan meidän Tiinan viestintä- ja media-alan lopputyö, jossa oltiin mukana auttamassa :) oli hauskaa, ja ehkä taas syksyllä tulee jotain uutta, jos nyt saadaan jtn aikaseks ;p

ja kotisivut vielä sokerina pohjalla :D

http://www.karmaelokuva.tk/

[Ei aihetta]Torstai 28.02.2008 12:13

16.02.08 19:39 <kaddu``> joo no niinpä :D en oo nähy sitä kai vuoteen :O se sano ettei sille käyny pahasti, jalka ja pää vaan irtos :DD


aika helpolla sekin on päässy :D

[Ei aihetta]Lauantai 09.02.2008 22:03

2547267

näin minäkin teen :D

puuhis kerho<3Maanantai 21.01.2008 19:51

Nyt taas se raskas kerhonpitäminen alko:DD

Mentiin pallopeliä kerholaisten kanssa jossa piti sanoo ankkalinnan asukkaita

Taru: mikä se on se läski joka aina kiusaa mikkiä? en muista nimee mut riittääkö toi?
Tanja: no ei, yritäs nyt miettiä

hetken päästä

Taru : nyt muistan ! se on rosvo roope!
Tanja: eiks se oo musta pekka?
Taru: ainiin. jes tiesin!

[Ei aihetta]Tiistai 15.01.2008 22:18

lol :D

piia<3

ps. kannattaa viedä skede postilokeroon säilytykseen? :D

aah kahden tunnin päästä bussi <3Maanantai 07.01.2008 07:22

taas se nähtiin et unirytmi on menny täysin päin persettä : D en vaan osaa mennä nukkumaan enää ennen aamua.