IRC-Galleria

taperecorder

taperecorder

intergalactic

This is my head EXPLODINGMaanantai 17.04.2006 05:37

Lauantai, Annis. Siis whättö pöhinä päällänsä! Kaksi pitkähihasta paitaa ei osoittautunut järkeväksi valinnaksi joratessa aivan loistavien bändien tahtiin, joista The Dance ja Lady Escape saattoivat jopa musiikillisesti ja esiintymisesti viedä voiton itse pääesiintyjästä Lapkosta. Mutta yhtäkaikki oli aivan stratösfääri-ilta, niskat lyö vieläkin takaloukkoa!

Turhaa, aivan turhaaMaanantai 03.04.2006 04:42

Mun tippaleipäni kolkissa kolisee kyllä nyt siihen malliin että henkinen hermoromahdus on lähellä. Kaikki tekemättä ja vähätkin tehty väärin, yllättävää, mutta ei se aina oikein jaksa naurattaa kun tajuaa heränneensä kello seitsemän (illalla lapset, illalla) sunnuntaina ja olisi psykologian kokeet edessä seuraavana aamunkoittona. Arvatkaa olinko lukenut etukäteen.

Tilannetta ei auttanut se, että melkein nukahdin saunaan. Eikä sekään kun isäni esitteli saksalaiselta nettisivultaan löytämäänsä halpaa bassoa tunnin. Jostain syystä myöskään Jackass elokuvan katsominen ei tuntunut helpottavan tilannetta.

Tässä sitä sitten istutaan ja möllötetään. Ehkä humppa huolet karkoittais?

IM AatuMaanantai 20.03.2006 00:52

As you gays already know, mun belowed pyöräni pöllittiin jokunen aika sitten. Elämä maailman paskimman maastopyörän kanssa ei ollut helppoa, mutta viimein apu saapui jo edesmenneen mummuni muodossa. Tätini toimitti minulle aivan harasoon, ehkä joskus vihertävänä kiiltäneen mummiksen, joka on useammin kuin kerran ongittu ojasta mummuni kera. Siinä on kaikki mitä pyörältä saattaa toivoa ; leveä häksä, suora asento, rikki olevat jarrut, kääntymätön ohjaustanko ja umpiruosteinen runko. Elämäni pyörillä voi jälleen jatkua rikkumattoman harmonisena!
Katsoin tänään Pokemon 4Everin, ilman kommenttiraitaa JA kommenttiraidan kanssa

Eerikalle kunniaaTorstai 02.02.2006 00:20

Ei sitä lapsiparka miltään välty..


Haaste
"Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."


1. En voi mennä nukkumaan rumassa paidassa ja mieluummin jätän meikitkin naamaan. Joskus menin niin pitkälle että pistin tukkanikin kuntoon ennen nukkumaanmenoa.

2. Kuunnellessani TV:tä tai radiota, vastailen ihmisten puheisiin. Jopa biisit saavat minut kommenttiherkälle tuulelle. Toivottelen suvereenisti hyvää huomenta, kyselen ivallisesti että todellako ja päivittelen suurellisesti tapahtumia, huolimatta siitä lojunko kotisohvalla vai tutkailenko kuteita Henkan hyllyrivistöjen uumenissa.

3. Olen sairaalloisen taikauskoinen. Ystäväni musta kissa saa minut hermoromahduksen partaalle ja luku 13 repimään hiuksia päästäni.

4. Sukkieni on matsattava muihin vaatteisiini, jopa sen uhalla, että minun pitäisi hakea ne pyykkikorista.

5. Hoilatessani Singstaria minun täytyy laulaa aina viimeiseksi Avrilin Ske8r Boi, ja sitä on vedettävä repeatilla niin kauan että pääsen listalle.


Mutta mäpäs en pistä tätä kiertoon! Lälläslää byrokratian pyörät!



huone 33Maanantai 30.01.2006 18:59

Olen yhtä kuin 88 pappaa

Make sososome porridge Sunnuntai 22.01.2006 00:00

Maijan ryytyhöysyt, kesän 2006 suurin ilmiö!

Jotain sen arvoistaTiistai 10.01.2006 23:44

The Vittupäät - Vihaan Sua

Joulu on OHI!Maanantai 26.12.2005 01:04

Nooni, ensinnäkin tahdon omistaa ison ThanksAn ja rutistuksen mun ihanille ystäville, jotka lahjoi mua ihanilla lahjoilla <3 Mut nyt koska kinkku on liki syöty, Mansonin levy pyöritetty soittimessa monet kerrat ja Tony Hawkkia paukutettu kyllästymis pisteeseen ( niin, olen nopea, enkä kaipaa unta), niin let's aletaan yökyläillä! Mä tahdon nähdä teiän muiden lahjat :P!

Joulu Armahin AikaMaanantai 12.12.2005 01:39

Kirkossa veisuu joululauluja! Mummojen ilmeet näkemisen arvoisia ;D