IRC-Galleria

task`

task`

and the little things that make life great.

Levoton yö part. 2516Perjantai 31.07.2009 14:36

Nukuin vähän levottamasti yöllä.
Nukahdin n. 23 aikaan porukoiden sänkyyn, vähän ennen keskiyötä mut herätettiin
ja puoliunessa menin omaan sänkyyn ja nukahdin uusiks.
Näin tunnin ajan jotain kamalaa painajaista, joka oli tosi todentuntuista.
Heräsin yhden aikaan, en saanut unta.
Pääsin jatkamaan unia vasta joskus neljän maissa. Ihan jees.

Kello on nyt 2:39Torstai 30.07.2009 05:45

Kirjoittaessani tätä merkintää kuuntelen jonkun Pokeri -pelin tylsää juontajaa, ei vittu joku osaa olla äänekäs. Selailin vanhoja ja uusia kuveja ja löysin jotain kivaisia kuvasia. Tänään on nuortenilta. Ajattelin myös, että voisin herätä ihmisten aikoihin vaihteen vuoksi.

Olen lukenut Potter ykköstä (ensimmäistä kertaa englanniksi) jo n. puoleen väliin, eilen aloitin. Olen aika ylpeä. Ne kirjat vaan jaksaa lukee uudestaan ja uudestaan.

Mua ei ärsytä tällä hetkellä mikään (paitsi toi juontaja tuolla teeveessä) ja on kiva fiilis! Ajattelin tästä lähteä lueskelun kautta untenmaille, tuitui. ^_^

Mun tekstarit on myös mennyt varmasti yli tuhannen ja vähän harmittaa seuraava puhelinlasku. Kohta alkaa myös tulla opintotukea, huraa!

Tätä täysin turhaa taustaa vasten voisin lähteä. Hyvää yötä, sleep well.

Kello on nyt 2:45. (ps. Kuvan otti Jenska ja itsellänihän ei ole tylsäisää siinä)

04:25Lauantai 25.07.2009 07:25

Hopsan, piti tosiaan lähtee lukemaan tossa päälle tunti sitten.
Jumituin sitten youtubeen kuuntelemaan kaikennäköisiä biisejä :)

Nyt taidan lähteä lueskelemaan. Hyvää yötä.

Omnom. ft. Jenska, Annuh, Ina & VilmaPerjantai 24.07.2009 16:17

Oho. Oon alkanu harrastaa kuvallisia merkintöjä. Anyways, oli mucho mukaisaa. Eilen nuortenillan jälkeen mentiin Mikalta lainaas kolme leffaa. Deuce Bigalow (tai joku vastaava), Seed of Chucky & Resident Evil - Tuho. Katsottiin ne sitten yöllä. Sitten kello olikin aika paljon ja Ina meni nukkumaan. Me muut jäimme keskustelemaan henkeviä ja ei-niin-henkeviä juttuja yms.

Ina jäi nukkumaan (piirsin ja kirjoitin hienon lapun, että oomme kaupassa, siinä oli myös ler**imiehen kuva :D) Mutta kuitenkin, kello löi 06:50 ja olimme Linkin edessä odottelemassa, että se aukeaa.
Sitten 07:00 se aukesi, kävimme siellä ja ostimme tarvitsemamme. Meillä muuten kesti puoltoista tuntia lagata siellä. Se oli mielenkiintoista.

Palasimme Jenskalle ja aloimme valmistamaan mm. aamupalaa. Saatiin mä ja hunnA käydä vaahtokylvyssäkin ;) Kaikenlaista sitten saimme aikaiseksi:
Lättyjä, sokeria, kermavaahtoa, kinuskikastiketta, päärynöitä, voileipiä med. salaatti, kurkku, meetwursti/kinkku, juusto.. Oli meillä mörkömehua ja Play-kaakaojuomaakin.

Tick ja tack teille. Taski kuittaa ja melkein nukahtaa.
Valvottuja tunteja 25.
Oivoi, muchosti leffoja takana.
Sunnuntaina n. 23.30 aloitettiin katsomaan Taru Sormusten Herrasta ykköstä Johannalle. Katottiin se loppuun (pienin torkuin) jonka jälkeen Osku ja Karita lähtivät.

Maanantaina katsoin Johannan kanssa LotR kakkosen. Ja myöhemmin Aino liittyi joukkoomme ja katsottiin LotR III. Sen jälkeen käytettiin Laikku, Fiia ja Nelli pihalla.
Palattiin Johannalle Siwan ja Kirsin&Matin haun kautta. Ja ma-ti yö katsottiin Potter 1-2

Tiistaina katsottiin herättyämme Potter 3 ja sen jälkeen tilattiin pitsat, ja sit katsottiin Potter 4.

Kiitos näistä päivistä erityisesti Johannalle. :)
Myös kiitos Matiakselle, Oskulle, Karitalle, Kirsille ja Matille.

Kiitos Taideripari -09Sunnuntai 19.07.2009 00:20

Lähtö tapahtui 8.7 klo. 06:45 (ainakin sen piti, mutta bussi oli myöhässä) ja paluu 16.7, n. klo 19.00
Ylöjärvi - Helsinki - Tallinna - SAKU - Tallinna - Helsinki - Ylöjärvi

Tähän 9 päivään mahtui monenmoista hauskaa..
Improiltiin, taiteiltiin, syötiin, laulettiin yms. kaikkea muuta mukavaa
Käytiin myös putouksilla (kuva ohessa Immusta siellä) ja jyrkänteellä lennättämässä leijoja.
Ripariporukka oli kaiken kaikkiaan mahtava, kiitos kaikille!

Kiitos,
Vetäjille: Mikkeli, Riikka, Antti & Merja

Isosille: Osku, Karita, Johanna, Matias, Janne & Mia

Apurille: Immu

Pikkusille: Miikka, Janne, Jonne, Emil, Tomi, Miska, Vilma, Tiia, Mervi, Meri, Mari, Janniina, Janita, Katriina, Karoliina, Jenni, Heidi, Heta, Nelli, Elina, Piia & Ida (MUISTIN KAIKKI, OEE)

Sekä iso kiitos Looritsin väelle.

<3

"Omnomnomnomnom!"
"Sinne meeeeni."

16,91Lauantai 18.07.2009 23:18

8.7.2009 -> 16.7.2009Keskiviikko 08.07.2009 08:48

Onpa kyllä kumma fiilis. Taideriparille Viroon tästä piakkoin ->
Oon tässä pakkaillu, polttanut CD:n ja naureskellut huonoille jutuille.
Sitten kun tuun 16. päivä, niin leffaan Potter 6 sillon yöllä med Anna. :)

Heippa kaikki.

ps. Kiitos Emma parista päivästä, nähdään taas :) nuku hyvin siellä mun sängyssä.

TASK HAS LEFT THE BUILDING.

Kiitti Anni, mäki sun.. siis susta.Torstai 02.07.2009 02:23

Kysäsinpäs Annilta kysymyksen..

task` sanoo:
No olinko mä muuttunut niin hirveesti syksyst?

... Tällaista settiä sieltä sitten tuli:

anni sanoo:
et sää kyllä

anni sanoo:
tissit varmaan oli vähän kasvanu
en mä niin tarkkaa kattonu :D

anni sanoo:
koska kaikki tykkää sun tisseistä?

anni sanoo:
mitäs omistat tollasen tissifetissin
sun tissit vetää ihmisiä puoleensa

Tällaista tänään.

Rapurapurapu.Keskiviikko 01.07.2009 19:11

Olin Jenskan kanssa eilen Ideaparkissa. (pienien mutkien jälkeen)

Syötiin Ideaparkis, nähtiin Anni ja mä ostin korun, koska olin kyllästynyt vanhaan, olihan se mulla ollut sentään päivästä 24.4.2008.

Sitten mentiin Topiakselle, niillä oli söpöjä kissoja. Puhuttiin me vähän wanhoistakin.
Sinne oli loppujen lopuks ihan helppo löytää, mitä nyt vähän käytiin jossai ihan väärässä paikassa.

Sitten joskus kuuden jälkeen illalla heitin Jenskan kotiin ja menin itekki.
Luin "vähän" Potteria, söin hernei, tekstasin ja kaiken sen jälkeen nukahdin.


Söpöö. Kiittimo.