IRC-Galleria

VAROITUS: Tämä(kin) teksti sisältää kliseitä, tarpeettomia tunteidenpurkautumia, lässytystä ja elämän suuria, absoluuttisia totuuksia. Lue omalla vastuulla tai ns. ”artisti maksaa” –periaatteella.*

Kuten tämän blogisarjan aikaisemmista osista olette saattaneet huomata, vaaditaan vahva tunnetila (ks. osan I sekoaminen tai osan II darra) että saadaan allekirjoittanut avautuman olostaan nettiin ja kaiken kukkuraksi galtsupäiväkirjaan.

Kuitenkin joskus sattuu, aika harvoin, mutta sattuu silti, että vituttaa. Syitä on monia, tunnetila kuitenkin aina melko tuttu. Erivivahteinen, mutta sama vanha kaveri se vitutussetä aina on. Kävi tässä taannoin nimittäin tapaus, jossa eräs ulosteita x-määrän kiloja nauttinut toimitusjohtaja aiheutti toimillaan juhlakansan keskuudessa ärtymystä, vitutusta jopa. Tämän johdosta keikkahan meni ihan pipariksi ja kävelymatka kotiin vesisaateessa oli tosiasia.

Vitutustilan luulisi tässä vaiheessa olevan melkoinen. Aluksi olikin, mutta sitten tapahtui jotain kummallista. Vitutuksen korvasi arvostus. Kun edellämainitun toimitusjohtajan teot ja sanat upottivat puukon idealistinsydämeeni, alkoivat muut asiat ympärilläni valjeta aivan uudessa, uljaassa, arvostettavassa valossa. Siinä missä TJ tappoi uskoani ihmiskuntaan, siinä muut maailmanparantajat pönkittivät uskoani entisestään. Enkä maailmanparantajalla tässä tarkoita pelkästään juuttikankaaseen pukeutuvia karvaisia, ihania hippejä, vaan kaikkia jotka toimillaan jotenkin omaani tai ihmiskunnan onnellisuutta edes yrittävät edistää.

Vastaan ajava poliisi oli ystäväni, samoin mainoksessa hymyilevä oopperalaulaja. Jopa kävelemäni tien kaavoittaja oli antanut panoksensa, jotta jonkun muun, tässä tapauksessa minun, elämä olisi hiukan mukavampaa. Ennen kaikkea tunsin rakkautta määränpäätäni, kotia, kohtaan. Sitä instituutiota johon ahdistuneena olin lähtenyt ulos alunperinkin. Myös kuulokkeistani virtaava Sigur Rós sai sateen ohella arvostustani.

Ja tarinan opetus?

Joskus vaaditaan hiekkaisa toimitusjohtaja ja 2.1km, jotta asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Joskus vaaditaan herättävä kokemus maailman tilasta, jotta siihen uskaltaa käydä käsiksi. Joskus vaaditaan vitutusta.

Vittuuntukaa, jotta arvostaisitte. Kuolkaa jotta eläisitte.



Kiitos, kiitos ja näkemiin.



*http://youtube.com/watch?v=xWCwN2IjVZA