IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.09.2009 00:25

Miehet:

- ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.


Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys !

[Ei aihetta]Torstai 03.09.2009 23:22

Jos et tee tätä 15 minuutin kuluessa et tule ikinä saamaan poika- tai tyttöystävää !!

Oletko ihastunut juuri nyt ~ eeöö een
Entä rakastunut ~ nevör
Seurusteletko juuri nyt ~ e
Jos et, haluaisitko ~ dadadaa joo
Onko sydämesi särkynyt joskus ~ noehkä
Oletko sinä särkenyt jonkun sydämen ~ novarmaa
Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia ~ jep
Koska hän särki sydämesi ~ - no nii vissii entiiä
Koska sinä teit jotain ~ noen?
Haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt ~ no joo vaikka, aika montaaki
Rakastatko ketään tällä hetkellä ~ ofc
Onko kukaan pussannut sinua viimeisen kuukauden aikana ~ no veera...........
Oletko yrittänyt unohtaa jonkun josta välität paljon ~ tässä koko aja unohtelen
Oletko ollut ihastunut sinua nuorempaan ~ hehe....

o l e n w n b v a l o k u v a a j aTiistai 25.08.2009 00:08

[Ei aihetta]Tiistai 25.08.2009 00:05

<kieli>Lauantai 22.08.2009 19:20

LÄHEN PIHALE UIMAA JA OTTAA AURINKOO

[Ei aihetta]Perjantai 21.08.2009 23:02

Toisista pääsee irti
Joihinkin jää roikkumaan

hävisin :(Perjantai 21.08.2009 22:46

kappe sanoo:
pittää vaa olla konttiksen kaveri
tiinA sanoo:
nonii
tiinA sanoo:
:D
kappe sanoo:
ja konttis tuntee katiskot
kappe sanoo:
yo mama meikä vei
kappe sanoo:
:D
tiinA sanoo:
:D
tiinA sanoo:
ku hävisin
kappe sanoo:
mm fail