IRC-Galleria

!Maanantai 19.04.2010 00:51

Pienen pieni tyttö nimeltä Alice Leathmore oli neljä vuotias kun hän kuoli, mutta kuolin tapaa ei ole vielä selvitetty vaikka naapurin vanha nainen oli kuullut kaiken. Nainen oli kertonut poliisille kaiken. Poliisit eivät uskoneet naista, vaan luuli häntä höperöityneeksi. Kuulemansa mukaan nainen kertoi näin: Sinä iltana Mary ja hänen uusi mies tappelivat rajuin huudoin. Tavaratkin lensi ja sanat olivat kauheita. Alice oli huoneessaan joka oli naisen kotia vastapäätä. Alice leikki nukeilla ja nukkekodilla. Maryn mies tuli Alicen huoneeseen ja Alice kysyi haluaisiko hän leikkiä? Mies mietti hetken ja päätti aloittaa "leikkimisen". Miehen sanoat oli aluksi mukavia ja lempeitä. Mies kysyi Alicelta voisiko hän hieroa hieman? Alice empi, mutta päätti olla kiltti ja avulias kuten aina. Mies oli kysynyt hetken jälkeen, että haluaisiko Alice isäpuolensa hierovan häntä. Alice suostui iloisesti koska luuli sen tuntuvan mukavalta kun isäpuolestakin tuntui. Isäpuoli aloitti "hieromisen" ja Alice vinkaisi. Nainen sanoi ettei halunnut kuunella enää ja meni toiseen huoneeseen, mutta huutoja oli kuulunut sinnekkin. Alice oli löydetty huoneestaan alapää verisenä. Mary taas oli löydetty olohuoneesta ja ruumiinavauksessa näkyi merkkejä taistelusta esim häntä oli lyöty pesäpallomailalla ja siitä kuinka hänen kanssa oli harrastettu yhdyntää kun hän on jo ollut kuollut. Alicen alapäästä oli löydetty 11 minidollssia. Sairasta, eikö? Miettikääpäs sitä että naapurin vanha nainen oli löydetty kuolleena huoneestaan 11 vuotta myöhemmin. Hän oli kuollut sydänkohtaukseen mutta oudointa on se että hänen alapäästä oli löydetty Alicen ja Maryn kuva ja myös pesäpallomaila jolla Mary oli tapettu. Sairasta, eikö ?
Lisää tämä päiväkirjaasi ellet halua "isäpuolen" tulevan huoneeseesi 11.11 tekemään kaiken

!Maanantai 19.04.2010 00:50

Eläinrääkkäys on ihmisen aiheuttamaa eläimen tahallista kidutusta.
Kuvitteleppa, että olet pieni koiranpentu. Muutaman viikon vanha. Sinut ryöstetään kotipihaltasi ja laitetaan pimeään autoon. Näet muitakin koiria ja eläimiä. Osa kuolleita, osa kituvia ja osa eläviä. Kuolleilta on revitty nahat päältä ja nyljetty. Kituvilta on revitty nahkaa irti ja katkottu jalkoja, mutta jätetty kitumaan. Osat ovat samassa tilanteessa, kun sinä. Säikähdät kun auto pysähtyy. Yrität mennä piiloon. Pelkäät. Miehet avaavat oven ja löytävät sinut. Yrität rimpuilla mutta toinen miehistä lyö sinua kylkeen kovaa. Se sattuu ja vinkaiset. Toinen miehistä sanoo: "Ole hiljaa pentu!" ja katsoo sinua vihaisesti. Näytät katuvalta, mutta se ei auta. Saavut pimeään halliin. Näet muita eläimiä, jotka ovat piikkejä täynnä ja kituvat. Näet pöydän jonka päällä on: veitsi,shamppoita ja etikoita.Sinut nostetaan pöydälle. Yrität päästä karkuun. Tassusi sidotaan kiinni. Sinut laitetaan pöydälle. Tunnet jotain hirveää selässäsi. Veitsi viiltää nahkaa pois. Tunnet jotain vielä kauheampaa. Se kirvelee. Miehet kaatavat revityle nahkallesi etikkaa. Uliset ja yrität päästä irti. Miehet tiputtavat sinut lattialle. Olet edelleen sidottuna. He potkivat sinua. Kärsit. He heittävät sinut laatikkoon, jossa olivat kuolleet eläimet ja kituvat. Kidut niin kauan kunnes kuolet janoon. Elämäsi kesti 3 kuukautta 2 päivää. Kaikki se kidutusta.
Näin tapahtuu monille eläimille! Tunsit varman sisimmässäsi kyyneleitä.
Lisää tämä blogiisi jos olet eläinrääkkäystä vastaan!

MIIIKA ON PARAS<3Lauantai 17.04.2010 00:34

!!

hihhuli heiPerjantai 16.04.2010 20:02

TEE TÄMÄ TAI KOKO KESÄSI MENEE PILALLE !
oletko surullinen? - OLEN
mitä aiot tehdä tänään? - jtn paskaa
aiotko matkustella kesällä? -JOO
onko huoneessasi yhtään kasvia? - ei viel
onko sinulla paljon ystäviä? - ju
entä kavereita? - ju
pidätkö toisesta nimestäsi? - NO EN
oletko ihastunut? - jooo
miksi et? - siks
pidätkö mansikoista? -JOO
mikä on lempivärisi? - vihree
odotatko kesää? - JOO
miksi teet tätä kyselyä? - etttei mun kesä mee pielee ;)));););:D:D:D:D:

!!!Torstai 15.04.2010 17:41

Kiva ku tuli joku palohälytys köksätunnil ,sit silllee olin tekemäs jtn maitokastiketta ! sammutin levyn ja laitoin sen kattila pois ja lähin kävelee ,sitku pääs tks 10 min kuluttuuu NI SE MUN MAITOKASTIKE OLI IHN KLIMPEIS , JA SE oli tosi pahaaa sit ku sain sen vlmiiks ,ku siit tuli kinkkukastike ! -.- kjdshfkvkdsjhbvd perseest

LUULIN SUA AIDOKSKeskiviikko 14.04.2010 00:42

mut oikeesti puhut vaan paskaa ja vedät diilei VETÄÄÄ MUA TURPAAA ,ei vittu mitä lasten leikkiii -.- UNOHA MUT ,kiitos

HYI VITTUKeskiviikko 14.04.2010 00:00

http://www.liveleak.com/item?a=view&token=f04_1258418085
Jos sinua kirpaisi jossakin sisimmässäsi, niin lisää tämä päiväkirjaasi.
NYT VOIN SANOA ET MUA ÄRSYTTÄÄÄ OLLA KOULUSSA ! ku tuol on noin NÄTTTI ilma ;));

;)Maanantai 12.04.2010 16:25

15.4.
, 17 v
15.4. ^^niks^^
18.4. ALATALO-, 16 v
22.4. dumB_, 16 v
24.4. HaitarI, 16 v
25.4. StöbeGoesRAWR, 17 v
25.4.