IRC-Galleria

vilde

vilde

Tuun kai aina elään ikiomas maailmas, jossa taivas on musta vailla aurinkoa.
Kaikki kyselee mitä mulle kuuluu,
ja kaikille vastaan hyvää.
Totuus kuitenkin on jotain muuta,
ehkä liiankin haurasta, särkyvää.
Tuntuu että pian mä hajoan,
kun en pysty puhumaan.
Mä repeydyn riekaleiksi,
eikä kukaan pysty auttamaan.
Tahtoisin puhua,
kertoa jotain,
ajatus vaan karkaa pois koko ajan.
En saa siitä ollenkaan otetta,
vaikka yritän ja kuinka haluan.
Olisinpa kestävämpi,
pitäisi varmaan kovettaa itseni.
Ei ehkä patsaaksi,
mutta kylmäksi,
ettei mikään voisi rikkoa sisintäni.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.