IRC-Galleria

vmiina-

vmiina-

u know u want me baby

Uusimmat blogimerkinnät

[ ei jumalauta ]Lauantai 20.02.2010 15:58

ei jumalauta sua, nainen :
D
hajoon sulle.

[ ei tylsää ]Lauantai 20.02.2010 14:37

Tummenna, jos väite pitää paikkansa.
Kursivoi, jos se on vähän siinä ja siinä.

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.

Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut.

Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.

Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.

VIIMEISEN VUODEN (2009) AIKANA OLEN:
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.

Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.

Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.

Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.

Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.

Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.


SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.
Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.

Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON:
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.

Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Halukas tutustumaan uusiin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun.

Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.

Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Nolannut itseni ihastukseni edessä.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.

Jäänyt kiinni varastelusta.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.

Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.

Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.

Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.

Tanssinut salsaa. < ;--D
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
< ;----D
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan. eskari ?
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.

Sairastanut astmaa.
Allergien yli kuudelle asialle.

OMISTAN
Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen

Napakorun
Lemmikin
Internetin
Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä

Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun

Silmälasit
Penaalin
Kannettavan tietokoneen


HALUAISIN
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Kalaa

Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Kameran objektiivin

Pankkitilin

MINÄ OLEN
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut summerlandia.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti

...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistunut
...onnistunut.
Lyönyt/puristanut jotain perseestä.

Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.

Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.

Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.

Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.

Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.

...onnistunut siinä.
Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa.

[ ei aihetta ]Lauantai 20.02.2010 02:03

oke, kävelin just tualla seittemäntoista astee pakkaasesa YKSIN yks ja puali kilsaa, voin kertoo etten ikänä oo ollu näin jääsä ! tuskaa.

no oli kummiski iha jees ilta =D

[ ei aihetta ]Perjantai 19.02.2010 23:09

Nimesi? - vilhelmiina
Kuinka pitkä olet? - 152
Mikä on lempivärisi? - monet
Onkos ollut hyvä päivä? - suht
Millainen mieliala on tällä hetkellä? - väskä, tylsistyny
Onko sinulla oma TV? - on
Jos saisit yhden yliluonnollisen kyvyn, mikä se olisi? - taikomine
Näitkö unta viime yönä? - jeah
Millaista? - että mein isä löysi multa koskenkorva pullon ja nauro :---D
9 KYSYMYSTÄ IHMISSUHTEISTASI
Seurusteletko? - en
Jos et, onko sinulla ihastusta? - oha sellane
Omistatko paljon ystäviä? - tarpeeks
Entä kavereita? - jeps
Mikä ero niillä ylipäätään on? - paljoki
Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi? - tarpeeks
Onko sinua ikinä petetty (kaverisuhteessa tai seurustelusuhteessa)? - on
Vai oletko itse pettänyt? - olen
Mikä on pahin asia, mitä sinulle on koskaan sanottu? - -.-
MITEN SANOT NÄMÄ 8 SANAA?
Koti? - koti
tyttöystävä? - tyttöystävä
Savuke? - tupakki
Kissa? - kisu
Bussi? - bussi
Helsinki? - hesa
7 OLETKO KOSKAANÂ…
Â…istunut katolla? - en
…nähnyt kuollutta? - en
Â…soittanut kitaraa? - juu
Â…vilautellut? - juu
…itkenyt itseäsi uneen? - juu
Â…juonut pillimehua pussista? - juu
Â…istunut koneella 6h putkeen? - juu
6 KYSYMYSTÄ KUOLEMASTA
Pelkäätkö kuolemaa? - jeps
Onko kukaan läheisesi kuollut? - on
Jos katseella voisi tappaa, moniko olisi jo kuollut? - kaikki stna
Monenko ihmisen puolesta olisit itse valmis kuolemaan? - mone
Entä monenko ihmisen käsiin uskoisit henkesi? - joideki
Ajatteletko usein kuolemaa? - kyllä
5 VALINTAA
Sininen vai punainen? - punane
Vanilja vai mansikka? - mansikka
Rock vai pop? - molemmat
Tietokone vai TV? - kone
Raha vai rakkaus? - rakkaus
4 SEKALAISTA KYSYMYSTÄ
Omistatko autoa? Jos et, millaisen auton haluaisit? - mauton vain
Pidätkö enemmän Coca-Colasta vai Pepsistä? - kokis
Menetkö ensi kesänä festareille? - emt
Haluaisitko jonkun lävistyksen? - jeps !
3 TEKISIKÖ MIELESI…
Â…pizzaa? - ei
…mennä rannalle? - joo
…nukahtaa ikuiseen uneen? - KYLLÄ
2 NIPPELITIETOKYSYMYSTÄ
Kuulet kavereidesi puhuvan ”thrashin neljästä suuresta”, osaatko kertoa mitkä bändit ovat kyseessä? - en tosiaa
Tiedätkö mikä on suden latinankielinen nimi? - en tosiaa
1 VIIMEINEN KYSYMYS
Onko sinulla salaisuutta, jota et ole koskaan pystynyt kertomaan kenellekään? - onn !

[ ei elämä ]Perjantai 19.02.2010 18:31

tehtiin aleksiinan lahja sit äskön ;
)

+ sain vuaden naurut.

[ ei varmasti ]Perjantai 19.02.2010 00:53

kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, niin saat yöllä ihanan tekstiviestin ♥ !

[ ei aihetta ]Perjantai 19.02.2010 00:15

LUETTELE 10 ASIAA, JOISTA PIDÄT:
1. musiikki
2. aixam
3. tiatokone
4. ystävät
5. suklaa
6. nukkumine
7. viikonloppu
8. ilmasutaito
9. eläimet
10. finsku <3
LUETTELE 9 ASIAA, JOISTA ET PIDÄ:
1. suala
2. pakkane
3. rahattomuus
4. koulu
5. hevi
6. hiihto
7. kokeet
8. homejuusto
9. ananas
LUETTELE 8 MIELIPUUHAASI:
1. ajelu </3
2. nukkumine
3. viikonlopu viatto ;)
4. oleminen
5. kavereitte kans henkaus
6. dataus
7. angstaus
8. nauramine
LUETTELE 7 HUONEESSASI OLEVAA ASIAA:
1. astioita
2. vaatteita
3. ikkuna
4. telkkari
5. kone
6. sänky
7. sohva
LUETTELE 6 TÄMÄN HETKISTÄ LEMPIRUOKAASI:
1. kiinalaine
2. nepalilaine
3. japanilaine
4. egen kanasalaatti
5. pikku porkkanat :

D
6. hmm, suklaa
LUETTELE 5 LEMPILEFFAASI:
1. sex and the city
2. jätä se
3. haarautuvan rakkauden talo
4. pitkä kuuma kesä
5. hannah montana
LUETTELE 4 ASIAA MITKÄ SINUN PITÄISI TÄLLÄ HETKELLÄ OSTAA:
1. vaatteita
2. kännykkä
3. kenkät
4. takki
LUETTELE 3 LEMPIVÄRIÄSI:
1. punane
2. valku
3. mustu
LUETTELE 2 TÄMÄNHETKISTÄ MIELIALAASI:
1. väskä
2. vitutus

[ ei aihetta ]Torstai 18.02.2010 22:54

RUTTU: (katsoo vilkkua) nää on melkein yhtä helppoja kun liikennesäännöt !

<3 mäki sua !

[ ei tylsää ]Torstai 18.02.2010 22:39

Varattu vai sinkku ? ~ sinkku.
Oletko koskaan antanut pusua tai suudellut ketään joka alkaa J:llä ? ~ hmm, joo.
Onko sinulla salaisuuksia joita kukaan muu ei tiedä ? ~ onon, kaikilla.
Ketä ajattelit ensimmäiseksi aamulla ? ~ kaikkia jotka oli mun unesa.
Kadutko mitään elämässäsi ? ~ kyä !
Rakastatko/Vihaatko ketään ? ~ kyllä, kyllä.
Viimeisin koenumerosi ? ~ ei mitää hajua
Missä asut ? ~ lousajasa
Onko sinulla meikkiä juuri nyt ? ~ ei
Mikä sinusta tulee isona ? ~ rikas ;---) noei, en tiädää.
Oletko onnellinen ? ~ suht.
Monelta menit eilen nukkumaan ? ~ hmm, kakstoista ?
Omistatko ajokortin ? ~ mopokortin vain.
Viihdytkö koulussasi ? ~ en aina, joskus.
Oletko ihastunut/rakastunut ? ~ juu.
Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan ? ~ aina.
Viimeisin juomasi alkoholijuoma ? ~ ;)
Mitä vihaat siivoamisessa kaikkein eniten ? ~ kun on palajo tavaraa esim. lattialla ja niille pitää ettiä paikka ja sillai.

[ ei helvetti ]Torstai 18.02.2010 21:42

vÄSKÄ