IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Tiistai 01.11.2011 21:28

tummenna kohdat jotka pitävät paikkaansa tässä vaiheessa vuotta 2011

saanut uusia ystäviä.
nukkunut 10 tuntia putkeen.
polttanut tupakkaa.
valvonut koko yön.
matkustellut.
ollut kipeä.
saanut lävistyksiä.
mennyt pummilla junalla.
puhunut tunnin puhelimessa.
maannut keskellä tietä.
polttanut sikaria.
juonut kahvia.
viettänyt synttärisi.
ottanut tatuoinnin.
ihastunut.
saanut jonkun puhelinnumeron.
saanut uuden puhelimen.
menettänyt läheisen.
halannut vastakkaista sukupuolta.
matkustanut junalla.
seonnut johonkin artistiin.
shoppaillut yli satasella.
ollut baarissa.
ollut hammaslääkärissä.
vihannut jotakuta.
itkenyt jonkun takia.
nukkunut vastakkaista sukupuolta olevan vieressä.
kuunnellut musiikkia
katsellut elokuvan.
tehnyt jotain mitä et ole ennen tehnyt.
katsellut jalkapallomatsin.
jääkiekkomatsin.
ollut koneella koko yön.
valehdellut vanhemmillesi.
ollut kaverilla yötä.
ollut kaverilla monta yötä peräkkäin.
ollut maauimalassa.
tilannut lehteä.
katsellut k-18 leffan.
tehnyt jotain vanhemmiltasi salaa.
rakastunut.
ollut erittäin iloinen.
tanssinut vastakkaisen sukupuolen kanssa.
pelännyt henkesi edestä.
mesettänyt.
laittanut jollekin sivustolle kuvia.
rekisteröitynyt jollekin nettisivulle.
matkustanut bussilla.
..lentokoneella.
..autolla.
..junalla.
..laivalla.
ollut ulkomailla.
soittanut pilapuheluita.
tilannut netistä jotakin.
ladannut netistä jotakin.
käynyt leffassa.
seurannut jotakin TV-sarjaa.
syönyt kakkua.
ollut riparilla.
käynyt hesessä.
..mäkissä.
..muussa pikaruokalassa.
.. ruokakaupassa.
..vaatekaupassa.
..jossain muussa kaupassa.
nähnyt onnettomuuden.
kompastunut.
liukastunut.
murtanut jotain ruumiistani.
oppinut jotakin uutta.
nolannut itseni.
..monta kertaa.
tylsistynyt.
nauranut.
..itsekseen.
..huonolle jutulle.
itkenyt.
..muiden nähden.
vihannut.
pelännyt.
tappanut.
yrittänyt tappaa jonkun.
kuristanut.
puukottanut.
raiskannut.
muuttanut kotoa pois.
nukahtanut tunnille koulussa.
riidellyt kaveri(e)ni kanssa.
Katkaissut välini johonkin kaveriin.
..sukulaiseen
pilannut jotakin.
rikkonut jotakin.
odottanut joulua.
odottanut uutta vuotta.
toivonut, että tämä vuosi olisi jo ohi

8))Torstai 27.10.2011 03:54

Redhead again ;)

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.10.2011 22:18

190 KYSYMYSTÄ
1. Paljonko kello on? - 18.48
2. Koko nimi? - veera seppänen
3. Lempinimet? - lihava :D
4. Syntymäpäivä: - 11.04
5. Missä asut? - viikot hämeenlinnassa ja viikonloput jokioisilla
6. Mitä koulua käyt? - koulutuskeskus tavastia
7. Sisarukset? - henri, ville ja henna
8. Eläimet? - 2 kissaa ja koira
9. Vasen-/oikeakätinen? - oikea

ULKONÄKÖ
10. Hiusten väri? - mustapunaset
11. Silmien väri? - ruskee
12. Pituus? - jotain 172cm
13. Silmälasit/piilolinssit? - eii olee
14. Lävistykset? - korvat, kulma, napa
15. Haluaisitko? - korviin lisää ja kieli
16. Tatuoinnit? - ei oo ;( paitsi arpitatska :D
15. Haluaisitko? - jjuuu
18. Käytätkö sormuksia? - en
19. Millainen on tyylisi? - tämmönen vaa :D
20. Oletko harkinnut tyylinvaihtoa? - enn

VIIME AIKOINA
21. Millainen olo sinulla on juuri nyt? - iha jees. vähän tylsää vaa
22. Mitkä housut sinulla on jalassasi? - farkut
23. Mikä paita sinulla on päälläsi? - neule
25. Miltä hiuksesi näyttävät? - normaaleilta
26. Mitä biisiä kuuntelet? - en mitää
27. Mitä söit viimeksi? - muffinssin
28. Millainen sää siellä on? - tuulee ja on kylmä
29. Viimeisin puhelu? - tiialle
30. Viimeisin uni, jonka muistat? - mentiin tervatuvalle :DD
31. Kenelle puhut juuri nyt? - taalikalle ja joannalle
32. Paljonko kello on? - 18.51
33. Puhelinnumerosi neljä viimeistä numeroa? - 5253
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit? - sininen
35. Oletko koskaan melkein kuollut? - eenn
36. Pidätkö siitä henkilöstä jolta sait tämän kyselyn? - joooo
37. Miten syödään Domino? - se halkastaan :D eka syödää se möhnä ja sit vasta kuoret :D
38. Mikä saa sinut iloiseksi? - ihmiset =)
39. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi? - en osta
40. Paras sinulle annettu neuvo? - ööö :D emt
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa? - joo
42. Tulevaisuutesi? - aika hyvin suunniteltu
43. Tykkäätkö tanssista? - jjuuuu
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt? - kaikki menneisyydessä :D
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi? - en olis näin ujo
48. Missä shoppailet eniten? - vaatekaupoissa =) kenkäkaupatki on kivoja, jos siellä on vaa korkkareita
49. Mitä kuuntelet nyt? - en mitäää
50. Lempipojan nimi? - en mä tiedä :oo
52. Maryjane vai chrakon ? - ei kumpikaa
53. Poltatko? - joo
54. Mitä shampoota käytät? - sunsilk ja tresemme
55. Mitä urheilua vihaat eniten? - emt
56. Mitä pelkäät eniten? - petetyks tulemista, ja yksinäisyyttä
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on? - 1 kotona ja hämeenlinnassa 1
58. Omistatko oman puhelinlinjan/kännykän? - kännykän
59. Millaisen? - HTC desire Z
60. Oletko koskaan katkonut luitasi? - en
61. Mistä unelmoit? - kaikesta :D
62. Entä mitä kuuntelet nyt? - en edelleenkää mitään :D
63. Kuka on mölyisin kaverisi? - milja :D
64. Kuka on hiljaisin kaverisi? - emt :o
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua? - onon
66. Kuinka monta on online? - en tiiää

RAKKAUS
67. Uskotko rakkauteen? - joo, mutten omalla kohdallani
68. Oletko vapaa vai varattu? - vapaa
69. Onko sinulla ihastusta? - eii
70. Kuka se on? - minä ite
71. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - en
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi? - en mitää :D
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa? - silmät
75. Pisin ihastus? - ööpp melkein vuoden :D
76. Oletko ujo pyytämään treffeille? - en oo pyytäny koskaa
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön? - omistavainen kai
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu? - emt :o
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi? - on

KUMPI ON PAHEMPAA
80. Kookossuklaa vai marsipaanisuklaa? - kookos
81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen? - ei kummankaa
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema? - mä en kuole!

MIELIPITEESI POJISTA
83. Pitkät vai lyhyet housut? - ihan sama
85. Kiharat vai suorat hiukset? - ei mitää kauheeta afroo muuten ihan sama
86. Pitkä vai lyhyt? - mielummin pidempi ku minä
87. Lihaksia vai ei? - ei saa olla liikaa

MIELIPITEESI TYTÖISTÄ
88. Hameet vai housut? - miten tykkää
89. Hiukset auki vai kiinni? - ihan miten ite tykkää
90. Pitkä vai lyhyt? - ihan sama se mulle on
91. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei? - joo turhaaa

MIELIPITEESI IHMISTÄ YLEENSÄ
92. Söpö vai seksikäs? - molemmat
93. Tummat vai vaaleat hiukset? - molemmat
94. Pitkä vai lyhyt? - molemmat käy
95. Kiharat vai suorat hiukset? - kaikki käy
96. Silmien väri? - ihan sama
97. Pitkät vai lyhyet kynnet? - ihan sama
99. Hyvä vai paha? - molemmat
100. Hiukset ylhäällä vai alhaalla? - ihan vitun sama
101. Koruja vai ei? - miten ite tykkää
102. Kiva vai tylsä? - kiva
103. Aksentti vai ei? - huooooh
104. Metalhead vai hoppari? - .......
105. Rusketusrajat vai ei? - .......
107. Koti- vai ulkoihminen? - loppuu si jo
108. Pisamia vai ei? - vitut ihminen pisamilleen mitää voi
109. Ujo vai ylivilkas? - .. :D:D:D
110. Hauska vai cool? - molemmat
111. Puhelias vai vaitonainen? - ihan sama
112. Kuka on kaunein kaverisi? - kaikki ne on kauniita

TÄMÄ VAI TUO
113. Valot päällä/pois? - riippuu tilanteesta
114. Lumi, aurinko vai sade? - aurinko
115. McDonalds vai Burger King? - mäkki tottakai
116. Komediat vai kauhuelokuvat? - molemmat käy
117. Backstreet Boys vai NSYNC? - bacstreet boys :D
119. Kivi, sakset vai paperi? - paperi
120. Makkara vai pepperoni? - makkara
121. Kesä vai talvi? - kesä
122. Makea vai kitkerä? - molemmat
123. Suklaamaito vai valkoinen? - mikä suklaamaito??
124. Kalja vai Dr. Pepper? - kalja
125. Puolityhjä vai puolitäysi lasi? - puolityhjä
126. CD vai kasetti? - cd
127. Video vai DVD? - dvd
128. Kissat vai koirat? - molemmat
129. Muta- vai kivipaini? - muta
130. Vanilja- vai mansikka jäätelö? - vanilija
131. Murtomaahiihto vai lumilautailu? - lumilautailu
132. Yö vai päivä? - iiha sama
133. Kakku vai piiras? - cake
134. Hopea vai kulta? - hopea
135. Timantit vai helmet? - timantit
136. Auringonlasku vai -nousu? - molemmat käy =)

LEMPI?
137. Väri? - ei mulla oikee oo
138. Ruoka? - hesepulla ja kebab
139. Pikaruoka? - rullakebab
141. Juoma? - kahvi
142. Jäätelö? - suklaa
143. Urheilu? - tanssi
145. Musiikkityyli? - kaikki käy
146. Radiokanava? - nrj
147. Laulu? - emt
148. Bändi/artisti? - ei oo lempibändiä eikä artistia
149. Numero? - ei oo
152. Kuukausi? - kesä, heinä
153. TV-ohjelma? - salkkarit bb
154. Ruokakauppa? - ässä koska K-marketissa ne lukee ajatukset
155. Tuoksu? - en muista nimee
156. Opettaja? - emt :o eeva varmaa
157. Peli? - emt
158. Sana? - vittu

OLETKO KOSKAAN...
159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää? - juuu
160. Ollut särkänniemessä? - joo
161. Juonut alkoholia? - joo
162. Joutunut petetyksi? - joo
163. Rikkonut lakia? - joo
164. Juossut poliiseja pakoon? - joo :D
165. Varastanut jotakin? - en
167. Yrittänyt oksentaa pakolla? - joo
168. Huijannut vanhaa miestä? - joo
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla? - eenn

MILLOIN VIIMEKSI...
170. Halasit kaveriasi? - eilen kai?
172. Kaverisi auttoi sinut pulasta? - en muista
173. Käytit punaista paitaa? - en oo pitkää aikaa käyttäny
174. Joit kahvia? - tänää
175. Sait tekstiviestin? - tunti si
176. Kirjoitit kirjeen? - pari viikoo si
177. Kirjoitit kutsukortteja? - vuos sitte
178. Soitit kaverillesi? - tänään
179. Joku kehui sinua kauniiksi? - tänään
181. Poltit tupakkaa? - äske
182. Imuroit? - en muista
183. Nauroit kunnolla? - joka päivä
184. Muutit? - elokuussa
185. Söit suklaata? - viimeviikolla
186. Hiihdit? - talvella
187. Kävit lenkillä? - joskus viikko si
188. Katsoit Kauniit ja Rohkeat? - en oo kattonu
189. Itkit? - een muista
190. Joko riittää? - todellaki

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.09.2011 20:52

8 totuutta eilisestä
- Olitko surullinen? - en
- Miksi? - en ollu
- Poltitko? - everyday
- Opitko jotakin uutta, mitä? - taaisin oppia
- Suutelitko? - en
- Huusitko kenellekkään? - emt :D
- Mitä söit? - kaikkee
- Monelta menit nukkumaan? - 12 jälkee

8 totuutta tästä päivästä
- Saitko pusun? - een
- Näitkö muita kun perheenjäseniäsi? - en nähny perheenjäseniä :D
- Olitko tietokoneella? - tälläkin hetkellä :D
- Laitoitko ruokaa? - en ainaka viel
- Teitkö jotain mitä et tee yleensä, mitä? - eenn
- Soititko jotain soitinta? - enn
- Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - en :D
- Jos teit niin mitä? -

8 satunnaista
- Nimesi? - veera
- Lempinumero? - ei oo
- Lempikouluaine? - emt
- Kännykän merkki? - nokia tällä hetkellä
- Monta kirjainta on toisessa nimessäsi? - viis
- Lempinimesi? - ei oo
- Lempivärisi? - musta, harmaa, sinine
- Lempilaulajasi? - ohan niitä

8 totuutta viimeisestä kaverista jonka näit
- Oletko nähnyt hänet tänään? - koko ajan
- Oletko puhunut hänelle tänään? - joo
- Milloin näitte viimeksi? - nään koko ajan
- Milloin näette seuraavan kerran? - no ollaan koko ajan samas kämpässä
- Onko hän nuorempi vai vanhempi? - saman ikänen
- Onko hän tyttö vai poika? - tyttö

8 x haluaisitko
- Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - njoo
- Jos halusit niin missä? Miksi? - jossain iha muute vaa
- Haluaisitko olla päivän julkkis? - een
- Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - jjuu
- Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - een
- Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - en
- Haluaisitko halata jotain tiettyä? - een
- Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - njoo

8 turhaa
- Oletko pussannut ketään kenen nimi alkaa R:llä? - kyl kai
- Entäpä J:llä? - joo
- No entä N:llä? - juu
- Oletko vihainen? - en
- Mitä mietit? - en mitää
- Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä? - keskellä, mut janinan vasemmalla puolella
- Osaatko kokata? - jotenki joo
- Viimeisin ostamasi asia? - kahvi

MAKE THAT FOR THIS DAY
mihin heräsit aamulla » herätyskellooni
millainen olo on ollut » väsyny
vituttaako » eeii
mihin on mennyt rahaa tänään » kahviin, kaakaoon ja sämpylään
oletko ollut tänään autossa » en
kenelle olet laittanut viestiä » tiialle
mikä biisi soi tällä hetkellä » ei mikään
onko ikävä » ei
mitä odotat » viikonloppua

BEFORE
kenen vastakkaisen sukupuolen vieressä nukuit/makasit viimeksi » aatun tai valdon
kenellä on samanlainen musiikkimaku, kuin sinulla » aika monella
kuka viimeksi nauroi kanssasi » janina
koska söit ruokaa » tänää
koska joit jotakin » vähän aika sit
oletko lakannut joskus täysin luottamasta johonkin ihmiseen » juu

NOW
saanut viimeisen viikon sisällä rahaa vanhemmiltasi » joo
tappaisitko jonkun jos äitisi tai isäsi pyytäisi » en
inhoatko ketään tällä hetkellä » joo
keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt » en kai keltää
miksi olet koneella nyt » ei oo muutakaan tekemistä
paljonko kello on » 17.50
tunnetko tyttöä, joka tietää lähes kaiken sinusta? » juu
tunnetko poikaa, joka tietää lähes kaiken sinusta? » joo...
mitä teit viime yönä? » nukuin
mikä biisi nyt soi, jos soi? - ei soi mikään

VIIMEISIN
Henkilö joka ärsyttää? - emt :o
Paikka jossa joit alkoholia? - auto
Henkilö jonka puheluun et vastannut? - en muista
Henkilö jonka näit? - janina
Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - tiia
Henkilö jota halasit? - een muista
Kappale jonka kuuntelit? - en oo kuunnellu mitää vähään aikaan
Asia jota mietit? - en mitää

VAIN POJAT
! kenen pojan kanssa puhuit viimeksi livenä? - en muista sen nimee :D
! entäs fb? - valdo
! entäs puhelimessa? - juho
! oletko koskaan ollut ihastunut poikaan? - olen :D
! oletko kenties tälläkin hetkellä? - een
! tunnetko ylipäänsä monia poikia? - juu
! mitä mieltä olet pojista yleisesti? - se riippuu ihmisestä
! onko sinulla nyt ikävä jotakin poikaa? - ei
! oletko muuten itse poika? - toki :)
! kenet pojan haluaisit nyt nähdä, jos voisit? - emt iha sama

[Ei aihetta]Lauantai 24.09.2011 18:34

Olen:

[x] maistellut tupakkaa
[x] maistellut sikaria
[x] maistellut siideriä
[x] maistellut kaljaa/olutta
[x] halannut tyttöä
[x] halannut poikaa
[x] tanssinut pojan kanssa valssia
[x] tanssinut tytön kanssa valssia
[x] tanssinut pojan kanssa hitaita
[x] tanssinut tytön kanssa hitaita
[ ] jäänyt melkein junan alle
[x] jäänyt melkein mopon alle
[ ] jäänyt auton alle
[x] ollut ihastunut
[x] olen ollut rakastunut
[x] vihannut jotakuta
[x] ollut mustasukkainen
[ ] ollut Kreikassa/Kreetalla
[x] ollut Ruotsissa
[x] ollut Venäjällä
[ ] olut Espanjassa
[x] metsässä
[x] uinut järvessä
[x] uinut meressä
[x] uinut lammessa
[x] ollut saunassa
[x] ollut höyrysaunassa
[x] ollut porealtaassa
[x] uima-altaassa
[x] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
[ ] poika
[x] tyttö
[x] poika/tyttö jolla on sisko
[x] poika/tyttö jolla on veli
[x] poika/tyttö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
[x] poika/tyttö jolla on kissa
[x] poika/tyttö jolla on koira
[x] poika/tyttö joka tykkää eläimistä
[ ] poika/tyttö joka tykkää autoista
[x] poika/tyttö joka tykkää shopata
[x] ostanut kaupasta litran maitoa
[ ] käynyt Ankkarockissa
[x] lakannut varpaankynnet
[ ] ajanut mopolla ojaan
[x] rakastunut luuseriin
[x] ollut vesirokossa
[x] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
[x] kaatunut lasketteluhissijonossa
[x] nauranut toisen epäonnistumiselle
[x] katsonut Kauniita ja Rohkeita
[x] pelannut jalkapalloa
[ ] tehnyt kokonaisen piruetin kovakärkisillä balettitossuilla
[x] antanut vastakkaisen sukupuolen edustajan meikata itseni
[ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
[x] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
[x] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
[ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
[x] polttanut selkäni auringossa
[x] hypännyt talon katolta
[x] lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän
[x] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
[ ] laskenut pulkalla hiekkatiellä
[x] kaivertanut puuhun tekstin
[ ] tehnyt juhannustaikoja
[x] leiponut omenapiirakan
[ ] syönyt simpukoita
[ ] halannut julkkista
[ ] ostanut yli satasen maksavat farkut
[x] ratsastanut hevosella
[x] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
[x] juonut itseni känniin
[x] polttanut sormiani tulitikkuun
[x] räjäyttänyt ilotulitteita
[ ] pelannut pokeria rahapanoksella
[x] pudonnut laiturilta järveen, toisen tönäisemänä
[x] halannut äitiä
[x] ostanut jotain kirpputorilta
[x] juonut kahvia
[x] laittanut neon valoa silmiini
[x] ollut laivalla
[x] laulanut karaokea
[x] käynyt Särkänniemessä
[x] käynyt Linnanmäellä
[ ] ollut yksin lentokoneessa
[x] potkaissut seinään
[ ] vittuillut kirjaston tädille
[ ] nielaissut viisi purkkaa peräkanaa
[x] laulanut suihkussa
[x] katsonut K18-kauhuleffan
[x] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
[ ] opiskellut saksaa
[x] antanut kirkossa kolehtiin rahaa
[x] onkinut virvelillä
[ ] rahastanut mummoilta omaan pussiin
[x] ampunut ritsalla
[x] potenut jostain syystä koti-ikävää
[x] kontannut keskellä tietä
[x] vuorannut huoneeni seinät julistella
[ ] neulonut villapaidan
[x] antanut jollekulle joululahjan
[x] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
[x] pelannut Monopolia
[x] jäänyt kiinni tupakan poltosta
[x] tiskannut
[x] imuroinut

[Ei aihetta]Maanantai 12.09.2011 20:54

☆ Sinusta :
Ihastunut? - Een
Miksi ? - Siks ku en halua
Viimeisin mokailusi ? - öö en muista
Onko sinulla salaisuuksia, joita kukaan muu ei tiedä ? - saattaa olla
Ketä ajattelit ensimmäiseksi aamulla ? - itteeni :D
Kadutko mitään elämässäsi? - ai että kadunko?
Rakastatko/vihaatko ketään? - no joo
Oletko onnellinen? - en oikeestaa
Monelta menit eilen nukkumaan? - joskus yhen aikaa
Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - olishan se ihan kiva

☆ Oletko...
..homo? - joo
..ovela? - joo
..ollut strippiklubilla? - en
..juonut vieraan pullosta, tietämättä mitä siinä on? - juu
..rakastunut ensisilmäyksellä? - een
..kokeillut nuuskaa? - joo
..polttanut? - joo
..lukiossa? - een
..itkenyt elokuvan aikana? - kyyl kai
..onnellinen? - joo ja en
..särkenyt jonkun sydämen? - joo
..valvonut koko yön? - juu
..katunut tekojasi? - juuuu
..vienyt toisen miehen? - en

☆ Onko...
..joku vienyt sinulta miehen? - ei
..tatuoitu mies seksikäs? - riippuu kuinka paljon sitä on tatuoitu
..suomalaisissa jokin vika? - joissaki on paljonki vikaa
..ulkomaalaisissa jokin vika? - joissaki on joissaki ei
..mielessäsi alkoholipitoinen viikonloppu? - eei

☆ Yleistä :
Mitä haluaisit nyt ? - kaikkee
Haluatko mennä kihloihin tai naimisiin ? - joskus joo
Montako lasta haluat saada ? - 2-4
Pitääkö kukaan sinusta ? - emt
Oletko pitänyt jostain henkilöstä, joka on kohdellut sinua huonosti ? - olen.....
Mitä jos voittaisit lotossa miljoonan ? - muuttaisin pois jokioisilta ym
Mitä jos ihastuksesi/rakkaasi kosisi sinua ? - ei olis kivaa viel
Mitä jos silmäsi olisivat yhtäkkiä eriväriset ? - cool =>

☆ Turhamaisuus :
Sano kolme tavaraa, mitä näet sinun oikealla puolellasi ? - puhelin, hiiri ja janinan sänky
Kuinka monta kenkä-/laukkuparia sinulla on ? - 5 kenkäparia
Menetkö sateella ulos ? - jos pitää mennä ni sit

☆ Rakkaus/suhteet :
Toimivatko kaukosuhteet - ei jos toinen osapuoli on kusipää
Oletko suudellut henkilöä, jonka nimi alkaa o-kirjaimella ? - en
Oletko himoinnut kaverin kumppania ? - joskus joo
Oletko ihastunut ? - ennn

☆ Todella :
Seurustelisitko 5 vuotta vanhemman kanssa ? - riippuu ihmisestä
Oletko pussannut serkkuasi ? - joo kännissä ja läpällä
Mitä mieltä olet yhden illan jutuista ? - ihan normaalia
Oletko ikinä herännyt väärästä sängystä ? - een
Ikävöitkö ketään ? - ennnnn

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.08.2011 00:04

Minua ei kiinnosta, mitä teet elääksesi. Haluan tietää, mitä kaipaat ja uskallatko unelmoida täyttäväsi sydämesi kaipuun.
Minua ei kiinnosta, kuinka vanha olet. Haluan tietää, uskallatko tehdä itsestäsi naurettavan rakkauden, unelmiesi ja elämän seikkailun tähden.
Minua ei kiinnosta, mitkä planeetat ovat neliössä kuuhusi tai edes horoskooppmerkkisii. Haluan tietää, oletko koskettanut surusi sisintä, oletko avautunut elämän pettymysten takia vai odotatko vielä avaajaa, vai oletko käpristynyt ja sulkeutunut ankaramman kivun pelosta.
Haluan tietää, voitko kärsiä tuskaa, omaasi tai minun, menemättä piiloon, katoamatta tai yrittämättä lievittää sitä..
Haluan tietää, osaatko iloita, itsesi tai minun puolestani, osaatko tanssia villisti antaen hurmion täyttää itsesi sormenpäihin ja varpaisiin saakka, kehottamatta meitä olemaan varovaisia ja järkeviä ja muistamaan ihmisen rajat.
Minua ei kiinnosta, onko minulle kertomasi tarina totta. Haluan tietää, voitko aiheuttaa toiselle pettymyksen ollaksesi uskollinen itsellesi; voitko kestää petturuuden syytyöksen pettämättä sieluasi; voitko olla ilman uskoa ja siksi luotettava. Haluan tietää, voitko nähdä kauneutta silloinkin, kun se ei ole kaunista, joka päivä, ja voitko ammentaa sen läsnäolosta elämääsi. Haluan tietää, kestätkö epäonnistumisen, omasi tai minun, ja voit silti seisoa järven rannalla ja huutaa hopeiselle täysikuulle: Kyllä !
Minua ei kiinnosta tietää, missä asut tai kuinka paljon rahaa sinulla on. Haluan tietää, voitko nousta ylös surun ja epätoivon yön jälkeen uupuneena ja mustelmilla ja tehdä, mitä sinun on tehtävä ruokkiaksesi lapset.
Minua ei kiinnosta, kenet tunnet tai miten tulit tänne. Haluan tietää, seisotko liekkien keskellä kanssani vetäytymättä pois.
Minua ei kiinnosta, missä, mitä tai kenen kanssa olet opiskellut. Haluan tietää, mikä kannattaa sinua sisältäpäin, kun kaikki muu sortuu. Haluan tietää, voitko olla yksin itsesi kanssa ja pidätkö todella seurasta, joka sinulla on tyhjinä hetkinäsi.

[Ei aihetta]Maanantai 29.08.2011 21:23

Henkilö ketä sinulla on ikävä
Onko sinulla hänen numeronsa? - on.....
Onko hänellä kuvia? - ei täällä
Milloin viimeksi juttelit hänen kanssaan? - eilen
Milloin viimeksi tekstasit hänelle? - eilen
Pitääkö hän sinua tyhmänä? - emt
Oletko suuttunut hänelle? - vähän joo...
Haluaisitko nähdä häntä? - emt.. ehkä, ehkä en
Jopa halata? - juu
Onko hän sinulle tärkeä? - oli.. tai no on vieläki

Henkilö joka suuteli sinua viimeksi
Onko sinulla ikävä häntä? - koko ajan
Haluaisitko nähdä häntä nyt? - joo
Jos voisit sanoa hänelle jotain nyt mitä sanoisit? - oon sanonu jo kaiken mahdollisen :(
Kun menet illalla nukkumaan, ajatteletko häntä viimeiseksi?- jep..
Onko hän pitänyt sinua kädestä? - juu
Oletko nukkunut hänen vieressään? - joo
Onko hän poika? - on
Voisitko elää ilman häntä? - pakko se on...

Viimeisin henkilö joka soitti sinulle
Onko hän poika vai tyttö? - tyttö
Mikä hänen ulkonäössä on parasta? - kaikki
Miksi hän soitti sinulle? - pyys tupakalle
Välitätkö hänestä? - joo
Sana joka kuvaa häntä? - rakkain<3
Jos voisit, muuttaisitko hänen luokseen? - een
Onko hänen ystävät mukavia? - onnn

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.08.2011 16:11

RIITELIT
onko hän mies vai nainen ? - nainen
onko hän mukava ? - joskus
kuuluuko hän perheeseesi ? - joo
minkä väriset silmät hänellä on ? - ruskeet
oletko koskaan halannut häntä ? - juu
onko hän sinulle tärkeä ? - yleensä äidit on tärkeitä
sovitteko riitanne ? - ei
TEKSTAILIT
onko hän komea/kaunis ? - komea
onko hän mies vai nainen ? - mies
riitelettekö usein ? - ei
oletteko koskaan halanneet ? - ei
mitä hän ajattelee sinusta ? - en kuule tiedä
tekstailetko hänen kanssaan usein ? - joo jos on toosi tylsää :D
HALAILIT
oliko halaus ystävähalaus vai jotain muuta ? - jotain muuta
muistatko mille viimeksi halaamasi henkilö haisi/tuoksui ? - muistan :)
miksi halasitte ? - miksei oltais?
millaiset välit sinulla on hänen kanssaan ? - hyvät :)
milloin olet viimeksi nähnyt häntä ? - keskiviikkona :/
SUUTELIT
miksi suutelitte ? - miks ihmiset yleensä suutelee?
millainen suudelma oli ? - kiva :)
milloin olet viimeksi nähnyt tämän henkilön ? - keskiviikkona :/
milloin näet hänet seuraavan kerran ? - en tiiä :(
missä suutelitte ? - asuntolal
minkä väriset silmät hänellä on ? - siniset
PUHUIT KASVOTUSTEN
missä hän asuu ? - saman katon alla
tiedätkö kuinka pitkä hän on ? - en
onko hän sinulle tärkeä ? - on
onko hänellä lemmikkejä? - juu
onko hänellä oma auto ? - on
ja hän osaa ajaa sillä ? - joo

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.08.2011 21:50

POIKA;
Onko hän nuorempi vai vanhempi kuin sinä?: vanhempi
Oletko joskus ollut ihastunut häneen?: jea
Onko hän joskus pussannut sinua?: on
Tiedätkö hänen sukunimensä?: juu
Voitko kertoa hänelle salaisuuksista?: joo
Pidätkö hänen musiikkimaustaan?: juu
Oletko itkenyt hänen takiaan? : een
Entä oletko itkenyt niin että hän näkee?: melkein
Oletko matkustellut hänen kanssaan?: een sillee :D
Oletko nähnyt hänet humalassa?: olen
Tietääkö hän sinusta henkilökohtaisia asioita?: liikaaa
Kuinka hyvin tunnette toisenne?: aika hyvin jo :)
Oletteko nukkuneet samassa sängyssä?: juu
Oletko halannut häntä?: olen

TYTTÖ;
Onko hän nuorempi vai vanhempi kuin sinä?: vanhempi
Oletko joskus ollut ihastunut häneen?: en
Onko hän joskus pussannut sinua?: on :D
Tiedätkö hänen sukunimensä?: juu
Voitko kertoa hänelle salaisuuksiasi?: juu
Pidätkö hänen musiikkimaustaan?: juu
Oletko nähnyt hänen vanhempansa?: juu
Oletko itkenyt hänen takia?: juu
Entä oletko itkenyt niin että hän näkee?: juu
Oletko matkustellut hänen kanssaan?: juu
Kuinka kauan olette tunteneet?: koko mun ikäni :D
Oletko nähnyt hänet humalassa?: joo
Tietääkö hän sinusta henkilökohtaisia asioita?: juu
Onko hän joskus ostanut sinulle jotain?: juu
Kuinka hyvin tunnette toisenne?: liian hyvin
Onko hän pitempi kuin sinä?: ei
Oletteko nukkuneet samassa sängyssä?: juu
Oletko joskus ollut mustasukkainen hänestä?: en :D
Entäpä hän sinusta?: ei
Oletko halannut häntä: juu