IRC-Galleria

wwwwiltsu

wwwwiltsu

Qermast Kreikas

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.03.2010 00:03

5 kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.
Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.
Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.
Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.
Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.
Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.
Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.
Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität.

Vähäks ufo?Tiistai 23.03.2010 21:16

[Ei aihetta]Maanantai 22.03.2010 00:43

Mikä näistä olen sinulle?

0% = Vihaat mua.
10% = ei mikää ihmeellinen.
20% = netti kamu vaa
30% = iha ok.
40% = kaveri
50% = ihan kiva et löysin tollasen ystävän.
60% = ystävä
70% = oot mun aurinko
80% = sulle on aina paikka mun sydämmessä
90% = täydellinen
100% = ilman sua en vois elää
1001% = rakastan

fruittariSunnuntai 21.03.2010 22:29

Testaa oletko emo, fruittari, gootti, heppatyttö, hevari, hippi, ernu, lissu, luuseri, massateini, punkkari, rokkari, räppäri, scene, skeittari vai wannabe.
EMO
[ ] minulla on mustat hiukset
[ ] otan kaikki omakuvani itse
[ ] ... ja otan ne ylhäältä päin
[ ] viiltelen
[ ] kajalia kuluu
[ ] vaatekaappini sisältö rajoittuu mustaan
[ ] Rammstein, My Chemical Romance, Good Charlotte, 30 Seconds to Mars, Metro Station ym..
[ ] vihaan itseäni
[ ] pistän päiväkirjaan myös paljon surullisten laulujen sanoja
[ ] kirjoitan runoja/lauluja/novelleja jotka käsittelevät kuolemaa
[ ] olen ujo
total : 0
FRUITTARI
[1] paljon omistuksia ihkuille tytöille
[ ] harrastan jääkiekkoa/jalkapalloa
[ ] muija vaihtuu vähintään kerran kuussa
[ ] kokoajan on joku kierroksissa
[1] minulla on puolipitkät hiukset jotka ovat "söpösti sekaisin"
[0.5] tytöt tekstaavat minulle paljon
[0,75] olen suosittu
[ ] aina treeneissä
[ ] farkut sukissa
[3] adidas, puma, wesc
[1] kuuntelen teknoa tai räppiä
[1] NY:n lippis
total: 7
GOOTTI
[ ] vihaan itseäni
[ ] ...yhteiskuntaa
[ ] ...ylipirteitä ihmisiä
[ ] ...oikeastaan vihaan kaikkia
[ ] korsetti löytyy
[ ] vaatekaappini sisältää vain mustia vaatteita
[ ] meikkaan paljon
[ ] kajaalia kuluu
[ ] viiltelen
[ ] elämäni on paskaa
[ ] Marilyn Manson, Dimmu Borgir, Rammstein, Emilie Autumn ym.
[ ] pitkät mustat hiukset
total: 0
HEPPATYTTÖ
[ ] rakastan hevosia!
[ ] käyn ratsastustunneilla
[ ] minulla on hoitoheppa
[ ] käyn auttelemassa tallilla
[ ] kakkosesa heppakuvia
[ ] en ole kauhean suosittu
[1] tykkään myös koirista ja kissoista!
[ ] tallilla käyminen on kivaa!
[ ] en välitä siitä miten pukeudun
[ ] olen harrastanut ratsastusta monta vuotta
[ ] kuvaan kavereitani heppojen vieressä jotta he voivat laittaa niitä kuvia galleriaan
total: 1
HEVARI
[ ] \,,/
[ ] ketjut roikkuvat housuista
[ ] pitkät hiukset
[ ] ...joita en pese melkein ikinä
[x] maastohousut löytyy
[ ] ...ja pitkä nahkatakki
[ ] soittakaa paranoid!
[ ] Alexi Laiho on maailman paras kitaristi!
[ ] Children of Bodom, Iron Maiden, Metallica, Hammerfall, Disturbed ym.
[ ] musiikki ei ole mitään ilman kunnon karjumista
[ ] soitan kitaraa
[ ] ...tai rumpuja
total: 1
HIPPI
[1] peace!
[ ] ihmisten pitäisi käyttää kangaskasseja!
[ ] ruutukuviot, maanläheiset värit ja villa ovat vaatteissa ihana juttu!
[ ] kesämekot ja villasukat <3
[ ] kirpparivaatteet
[ ] olen kasvissyöjä!
[2] turkistarhaus on väärin
[3] eläimiä pitäisi kohdella paremmin
[ ] puut ovat ihania, ei niitä saa kaataa!
[1] pysäyttäkää ilmastonmuutos!
[ ] minulla on rastat
[ ] pidän koruista.
total: 3
ERNU
[ ] haluan japaniin!
[ ] etuhiukseni ovat keskeltä pidemmät
[1] haluaisin olla söpö
[ ] An Cafe, Miyavi, Big Bang ym...
[ ] Hello Kitty on ihana merkki!
[ ] minulla on kigurumi
[ ] puhelimeni on koristeltu söpösti
[ ] erivärisiä pinnejä hiuksissa
[ ] näytän peace-merkkiä joka väliin
[ ] tykkään vaaleanpunaisesta!
[ ] ja ruseteista
[ ] hoen paljon "awwww"
total: 1
LISSU
[ ] blurraan paljon
[ ] omistelen paljon ja spessuille huuliin
[ ] legginsit ja iso paita sekä iso nahkalaukku
[ ] hiustenpidennykset
[ ] pappa betalar esim kaiken
[ ] muokkaan kuviin "viivat" photofiltrellä
[ ] poseeraan huulet mutrulla ja ihmeellisissä asennoissa
[ ] "viivalasit" tai isot kehykset/lasit
[ ] meikkaan paljon
[ ] juon alkoholia paljon ja humalahakuisesti
[ ] ja joka ryyppyreissun jälkeen ainakin yksi fritsu kaulassa
[ ] tupakoin
total: 0
LUUSERI
[ ] minulla ei ole paljoakaan kavereita
[ ] pukeudun tavallisesti ja mahdollisimman huomaamattomasti
[ ] olen mitäänsanomattoman näköinen
[ ] ehkä hieman ujo
[ ] en hirveästi jaksa välittää hiuksistani tai ulkonäöstäni
[ ] serkkuni tai muut sukulaiseni ovat minulle läheisimmät kaverini
[ ] keskiarvoni on yli kasin peruskoulussa
[ ] olen tylsä
[ ] luen mangaa
[ ] olen vain kotona päivät pitkät
total: 0
MASSATEINI
[0,5] kuuntelen kaikkea mitä tulee radiosta
[1] H&M, Gina Tricot, Oneway ym.
[ ] en koskaan voisi kuvitella käyttäväni kirpparilta ostettua paitaa
[ ] olen aina samaa mieltä kaikkien kanssa
[ ] hiukseni ovat yli olkapäiden
[3,5] ...ja ruskeat tai blondit
[ ] kuljen massan mukana
[ ] ostan mitä milloinkin satun vaatekaupasta löytämään
[ ] omistelen kuvia
[ ] olen mitäänsanomattoman näköinen
[6] minulla on paras kaveri
total: 3
PUNKKARI
[ ] anarkiaa!
[ ] yhteiskunta on perseestä
[ ] olen tunkenut hakaneuloja joka paikkaan
[ ] Tiedän kuka on Sid Vicious
[ ] Sex Pistols, Ramones, Tehosekoitin, Pelle Miljoona ym...
[ ] minulla on keesi
[ ] ...joka on värjätty jollain shokkivärillä
[ ] tiedän miltä aikakaudelta punk on lähtöisin
[ ] venytys korvassa
[ ] yli kaksi lävistystä
[1] teen kaikkea typerää
[ ] käyn festareilla/keikoilla riehumassa
total: 1
ROKKARI
[ ] Mötley Crüe, Hanoi Rocks, Guns 'n' Roses ym...
[ ] kirpparilta ostettu nahkatakki
[ ] tupeeratut hiukset
[ ] ...joko blondit tai mustat
[ ] Michael Monroe on idolini
[ ] minulla on vähintään kolme bändipaitaa
[1] pillifarkut ja tennarit
[ ] Sex, Drugs and Rock 'n' Roll!
[2,5] riehun
[ ] rock on asenne!
total: 2
RÄPPÄRI
[1] Mc Mane ei oo oikeeta räppiä
[ ] Eminem, Snoop Dogg, Asa ym.
[ ] liian isot vaatteet
[ ] vitust blingii
[ ] y0 oon kovis
[ ] paljon naisii löytyy
[ ] juon alkoholia
[ ] ja poltan tupakkaa
[ ] räppään itsekin
[ ] kaikki muut on pellejä
[2] koulu ei kiinnosta
[ ] teen omia sanoituksia
total: 2
SCENE
[ ] Metro Station, 3OH!3, Alesana, Bring Me the Horizon, Marilyn Manson ym.
[ ] hiustenpidennykset
[ ] hiuksissani on jotain shokkiväriä
[ ] paljon meikkiä
[ ] tähdet on kivoja ja leopardikuoseja löytyy
[ ] emopojat on ihania
[ ] Ghetto Blaster - laukku löytyy
[ ] tyypit joiden kanssa hengaan on pitkälti mustahiuksisia
[ ] keikkailu on kivaa. keikoilla näkee tuttuja!
[2] mul on paljon nettikavereita
[3] ...ja paljon omistuksia kuvissa
[ ] ...kirjoitan niihin "ily? /?/ i rawwr u"
total: 2
SKEITTARI
[ ] skeittaan
[ ] kuuntelen reggaeta ja räppiä
[ ] tiedän mikä on dekki
[ ] ja miten tehdään ollie
[ ] käyn skeittaamassa kavereiden kanssa
[ ] omistan skeittikengät
[ ] kuvaillaan kavereiden kanssa kun skeitataan
[ ] Jukka Poika, Bob Marley, Raappana ym.
[1] isot hupparit ja pipot
[ ] minulla on rastat
[ ] minulla on oma lauta
[ ] olen hajoittanut pari skeittilautaa
total: 1

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.03.2010 12:43

• Joka ilta joku ajattelee sinua ennen
kuin käy nukkumaan,
• Ainakin viisitoista ihmistä maailmassa
rakastaa sinua.
• Ainoa syy siihen, miksi kukaan ikinä vihaisi
sinua on se, että he haluaisivat olla kuin sinä.
• Maailmassa on ainakin kaksi ihmistä
jotka kuolisivat sinun vuoksesi.
• Jollekin olet koko maailma.
• Joku, jonka olemassa oloa et edes tiedä,
rakastaa sinua.
• Vaikka tekisit todella pahan virheen,
niin siitä seuraa aina jotakin hyvää.
• Kun sinusta tuntuu, että maailma on
kääntänyt sinulle selkänsä niin katso eteenpäin.
• Muista aina tervehdykset, jotka saat.
• Unohda töykeät huomautukset.
• Joten jos olet rakastava ystävä
lisää tämä päiväkirjaasi heti, kun olet lukenut tämän.
• Tänään
keskiyöllä rakkautesi huomaa pitävänsä sinusta. < ku toimiski ;s
• Jotakin hyvää tapahtuu sinulle huomenna
klo 12 ja klo 16 välisenä aikana, se voi olla mitä tahansa.
Ole siis valmis elämäsi suurimpaan yllätykseen.

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.03.2010 12:17

LISÄÄ TÄMÄ PÄIVÄKIRJAASI TAI JOKU HULLU TULEE KUN OLET SUIHKUSSA JA PESEE HIUKSESI.
1. nimesi → Vili
2. lempinimi → Viltsu
3. mies vai nainen →mies
4. koulu → karhusuo
5. silmien väri → siniset
6. hiusväri → vaaleenruskeet emt
7. pitkät vai lyhyet → jotku
8. hiljanen vai äänekäs → äänekäs yleensää
9. verkkarit vai farkut → farkutt
10. kännykkä vai kamera → kännyyy
11. terveysintoilija → näääj
12. paheet → ?
13. ootko ihastunu tällä hetkellä → j
14. syöminen vai juominen → boht
15. lävistyksiä → e

[Ei aihetta]Lauantai 20.03.2010 00:25

► Poltatko? ● e
► Asutko yksin? ● en
► Silmien väri? ● siniset kai.
► Lemmikit? ● two cats
► Horoskooppi? ● kauris
► Ongelmat? ● ei kai oo
► Lempijuoma? ● ää
► Parhaat TV-ohjelmat? ● en kato ees enää mitää melkee :o
► Paras vuodenaika? ● syksy & kesä
► Voisitko tappaa ihmisen jolle huusit viimeksi? ● en
► Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi? ● en muistaa
► Mitä pitää tehdä että saa sinut itkemään? ● emt
► Tumma vai vaalee suklaa? ● vaalee
► Kuka on paras ystäväsi? ● samu
► Oletko herkkä? ● ää suht
► Mitä kyselet yleensä ihmisiltä? ● missä ne on :D
► Paras asia syksyssä? ● pimeyshuujasadehuuuuuuu<3
► Oletko hyvä koulussa? ● noooo öö
► Mikä saa sinut suuttumaan? ● emt
► Kolme ärsytystä tänään? ● ..
► Mitä ajattelet nyt? ● enkerrooo
► Oletko ollut poliisi autossa? ●En kai mä muistaakseni?
► Mitä lehteä luit viimeksi? • eihajuuu
► Paras näyttelijä? ● ööno emmä tiiä
► Miten hiuksesi ovat juuri nyt? • sekasinpystyssäuhhuonosti
► Suututko helposti? ● nojaaa
► Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin maapalloa kuin suomesta? ● no joitai (:
► Oletko pitkävihainen? ● riippuuusiit kelle oon vihane
► Oletko hyvä laulamaan? ● ennnhalleluja :o
► Oletko tappanut ketään? • muurahaisia ja hyttysiä :D
► Koska ajattelit kuolla? ●

[Ei aihetta]Perjantai 19.03.2010 10:29

Tee tämä ihanasta ihmisestä
Oletteko riidelleet kertaakaan? - no ei sillai kunnol
Tietääkö hän kaiken sinusta? - ei
Entä voitko kertoa hänelle asioita joita et voi muille kertoa? - jii
Kuka on hänen paraskaveri? - mä en tiiä
Mikä on hänen kengännumeronsa? - varmaa joku öööhhh 39-41 ?
Onko hän pitkä? - 152 kai...
Millainen hänen musiikkimakunsa on? - no sellane
Parasta hänessä? - everything <3
Mitä hän vihaa? - no jotai
Mitä hän rakastaa? - noööhh :o
Syökö hän mitä tahansa? - ei se varmaa iha kaikkee
Mikä on hänen lempiharrastuksensa? - emttt
Omistaako hän puhelinta? - no kylhä se
Juoko hän alkoholia? - kai
Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, auttaisiko hän sinua? - no jaaaaa ei vrm
Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä? - emt
Onko hän sinulle tärkeä? - ON

56Keskiviikko 17.03.2010 21:28

YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa
olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.
Alla on Dr. Phil testi
Dr. Phil sai testistä 55pistettä, ja kun hän teki
tämän Oprahille hän sai tästä 38 pistettä.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan, jotta saisivat selville tämän testin tuloksen.
Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain 2minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua).
Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.
Aloita. Kopioi koko teksti vaikka notepadiin.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
1. Koska olet parhaimmillasi?
a. ( ) aamulla
b. (x) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. ( ) myöhään illalla
2. Tavallisesti kävelet?
a ( ) melko nopeasti, pitkin askelin
b (x) melko nopeasti, lyhyin askelin
c ( ) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d ( ) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e ( ) hyvin hitaasti
3. Kun puhut ihmisille?
a ( )siesot kädet puuhkassa
b ( ) pidät kädet yhdessä
c ( ) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d ( ) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e (x) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi
4. Rentoutuneena istut...
a ( ) polvet ja jalat yhdessä
b (x) jalat ristissä
c ( ) jalat venytettyinä eteenpäin tai suorina
d ( )käpertyneenä jalkojesi päälle
5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit?
a (x) isolla äänekkäällä naurulla
b ( ) hillitymmällä naurulla
c ( ) hiljaisella naurahduksella
d (x) hymyllä
6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen?
a ( ) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b (x) teet hiljaisen sisääntulon, ja katselet ympärillesi, jotta tunnistaisit tuttuja kasvoja
c ( ) teet todella hiljaisen sisään tulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana
7. Työskennellessäsi intensiivisesti joku keskeyttää sinut, niin
a ( ) olet tyytyväinen tauosta
b ( ) olet ärtynyt keskeytyksestä
c (x) olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja
8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a ( ) punainen tai oranssi
b ( ) musta
c (x) keltainen tai vaaleansininen
d ( ) vihreä
e ( ) tummansininen tai liila
f (x) valkoinen
g ( ) ruskea tai luumu
9. Viimeiset hetket ennen nukahtamistasi illalla?
a ( ) olet selälläsi, vartalo suorassa
b ( ) mahallasi, vartalo suorassa
c (x) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d (x) käsi pään alla
e ( ) pää peiton alla
10. Mistä näet usein unta?
a ( ) putoamisesta
b ( ) taistelemisesta
c () jonkin tai jonkun etsimisestä
d ( ) lentämisestä tai kellumisesta
e (x) yleensä nukut vailla unia
f ( ) unesi ovat aina miellyttäviä
PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4 (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7 (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2 (d) 1
5. (a) 6 (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4 (c) 2
7. (a) 6 (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3 (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6 (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2 (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1
TULOS: 56 pistettä
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa
olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä,
joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka
on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana.
Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon,
jotta luottamus palautuu.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit
joskus jotain impulsiivista, tai pitkään ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä.
Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä.

[Ei aihetta]Tiistai 16.03.2010 23:47

Sano minulle "söpö" jos olen mielestäsi söpö.
Sano minulle "ruma" jos olen mielestäsi ruma.
Sano minulle "nam" jos voisit alkaa kanssani.
Sano minulle "pus" jos voisit pussata minua.
Sano minulle "yök" jos olen tyhmä.