IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Vai oisko tää parempi..? ;DMaanantai 15.05.2006 14:07

Siri paukahti maailmaan eräänä kuivana iltapäivänä. Hetken päästä näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli jumaloitu ja he kävivät vain ulkona syömässä. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä häntä ei moksittu.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään kukkien katselu, niinpä ammatiksi tuli sukellusveneet.

Siri kehittyi neljännelläkymmenellä varsin kauniiksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä vihreät silmät.
Isoisästä johtuen hän oli todella elämäniloinen. Lempiruokaansa makkaralaatikkoa hän sai työskennellen verottajana.

Siri ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan synttäreillä. Alkoholia hän käyttää runsaasti.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.

Sen pituinen se.

Koko totuus.Sunnuntai 14.05.2006 20:43

Siri palasi kuolleista maailmaan eräänä lumisena aamuna. Sukkelaan näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli kadehdittu ja he söivät vain sieniä. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä hänelle oltiin kateellisia nenästään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään junat, niinpä harrastukseksi tuli emäksiset aineet.

Siri kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin kiintoisaksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä oranssit silmät.
Oikuttelusta johdatellen hän oli suuresti maskuliininen. Lempiruokaansa paperilappukeittoa hän sai työskennellen sipulirengasmainoksena.

Siri ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan raveissa. Alkoholia hän juo sängyllä.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.

Jesh...Tiistai 02.05.2006 16:36

Tänään en herännyt herätyskelloon, koska en ollut laittanut sitä edes soittamaan, olin kumminkin siirtäny oikeaan aikaan, mutta nappulan ylös nostaminen taisi olla liian rankkaa. Ja kun viimein nousin, kello oli murhaavat kahdeksan. Olisi pitänyt olla jo koulussa. Kirosin. Mutta sitten ajattelin, hei, muu luokka menee tänään kangaskauppaan kässätunnilla, eli heti aamusta, joten mikäpä tässä. Käyn ostamassa kankaat joskus muulloin, joten kouluun menenkin vasta kolmannelle tunnille klo.1145. Mutta, mutta, omatunto. Syvällä sisimmässäni tiesin, että en jaksaisi vapaa-ajalla raahautua hikiseen kangaskauppaan, joten. Nopeasti syömään pukemaan ja meikkaamaan... Ja siihen se kaikki kaatui. Paskat meikkivoiteet. Joten kaikki piti pestä pois. Ja aloittaa uudelleen.
Myöhästyin kolmesta bussista. Ja kun viimein istun mukavasti bussissa ja kello lähestyy kymmentä, niin puhelin soi. Muut on jo ostanu kankaansa ja lähdössä. Vittu. Mutta onneksi pari uskollista ystävää oli odottamassa. Äkkiä kankaat valittiin, joka oli helppoa, kun ei ollut hajuakaan mitä tekisi eikä tietysti mitään suunnitelmia tai kaavoja. Mutta onhan se hauskaa olla spontaani. Ihan kivan kankaan löysin, pysyi hinta jopa budjetissa. Äkkiä junaan. No puhelin soi (ei oma) erään kangaspussi oli jääny kauppaan. Hakemaan. No, myöhästyttiin junasta.Odotelimme seuraavaa, ja loppuen lopuksi myöhästyin vielä toiselta tunnilta vain 20 min.
Jesh, pääsin koulusta 11.45. Äkkiä bussiin, ehdin, mutta se tuli 5 min myöhässä. EI mitään mahdollisuuksia ehtiä toiseen bussiin. Enkä ehtinytkään, meni nenän edestä. Mitäs tässä, 20 min oottelua. Tulihan se bussi, 6 min myöhässä. Mutta kumminkin, ois voinu mennä huonomminkin tämä päivä.

Jee...Tiistai 25.04.2006 00:14

Jee, eka kerta kun kirjotan tätä päiväkirjaa... Nyt te kaikki näätte mun sisimmät ajatukseni... Jos oisin niin kiva, et kertoisin.
Niin, mitäs tänään tapahtu... Noo kävin leffassa kattomas yhen leffan "Kun sydän lakkaa lyömästä" ihan kiva sellanen ranskalainen lehva. Pääosan tyyppi oli ihan kivannäkönen ^^
Mut ei niin kivan kun Mark Dacascos tai iki-ihana Johnny Depp... Se oli vähän rososempi tyyppi.
Ja jee, huomenna on tiistai, mikä mukava päivä, meen kouluun 8.15 pääsen 11.45. Hauskaa. Ja tänään tulee Ocean's eleven -korkeat panokset. Vois vaik vähän matkaa kattoo. Mut oon niin tunnollinen oppilas, että menen ajoissa nukkumaan. Nään Brad Pittii muutenkin melkeen joka päivä . Meiän koulus nimittäin. Suomalainen surffitukka versio vaan, ja sijainen.
Mut en keksi enää mitään........... joop.

- Vanhemmat »