Peitti varjot taas hetkeksi maan.
Nousi taivaisiin kaksi kaunista kulkijaa,
niin nähneitä elämää.
Näin särkyi kaksi sydäntä,
saman suvun tähteä.
Tietämättä toisistaan
yhdessä nyt valaisevat maan.
Toinen väsyi kulkemaan
koki sisällään tuskaa polttavaa.
Toinen väsyi taistelemaan.
Koki kipua ja särkyä kamalaa.
Surun viittaan pukeutuu nyt monta saattajaa
ja kyyneleisiin peittyymuistot nää.