IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

KaktuksetSunnuntai 25.11.2012 16:41

Viime marraskuussa jonkinlainen "kaktuskärpänen" vissiin puri minua, ja innostuin hankkimaan huoneeseeni kaktuksen... ja sitten toisen, kolmannen ja pari lisää.

Kaktukset ovat viehättäviä kasveja - aluksikaan ne eivät tarvitse liikaa hoitoa, vaan silloin tällöin tapahtuva kastelu riittää. (Toisaalta joudun silti riehumaan kastelukannun kanssa usein, sillä kiinanruusuni on kova vesisyöppö)



Ehkä kaktukset sopivat minulle siksi, että muistutan itsekin niitä - oon kuiva ja piikikäs! ^^

Pikkuiseni lähtevät tänään lepokaudelle tuulikaappiin, jossa ne (toivottavasti) kestävät talven ajan ilman kummoisia ongelmia.

Oon monesti miettinyt, mikäköhän mulla oli mielessä tätä yhtä ostaessa xD

CHISU ON NOITA!!Lauantai 24.11.2012 01:26

Olen jo pidemmän aikaa seurannut Kisua. Ja olen tullut siihen tulokseen, että jokin tässä naisessa vain häiritsee minua. Jokin ei täsmää. Hänessä on jotain, joka saa minut huolestumaan...

Otan suuren riskin sekä terveenä pidetyn mielenterveyteni (no okay, ei niin terveen mutta ei nyt kovin pahamaineisenkaan) maineen suhteen kun kerron tästä, ja voi olla, etten ehkä ole elossa enää kauaa... Jo nyt tunnen, kuinka kylmä hiki nousee niskaani, kuinka voin jo kuvitella verisien käsien olevan valmiina kiertymään ympärilleni ja katkaisemaan niskani. Tai vielä pahempaa, repimään pääni irti.

Voitte pitää minua hulluna, mutta uskon, että Sisu on noita.

Jälleen suloinen sabotage...

Hyvänä esimerkkinä tästä on Chisu-salaliitto, jonka eräs tamperelaismuusikko sai aikaan. Hän epäili, että Misu olisi häikäilemättömästi kopioinut kappaleisiinsa vaikutteita tältä tuntemattomalta muusikolta. Kummankin videoissa esiintyy niinkin persoonallinen ajatus kuin se, että video on kuvattu katolla. Ja kummankin biiseissä lauletaan esimerkiksi rakkaudesta... Outo yhteensattuma, eikö vain?

Kun tämä nainen epäili Nisun ottaneen hänestä vaikutteita, Iltalehti teki hänestä mustamaalaavan jutun, jossa hänet näytettiin hulluna. Hänen facebook-ystävänsä kääntyivät häntä vastaan... Ja lisäksi nainen huomasi, että hänen nettisivujen kävimääräjäkin tipahti. Oliko kyseessä vain jonkinlainen pieni kävijälaskurin virhe, vai oliko kyseessä kuitenkin todellisuudessa Zisun aikaansaannos? Epäilen jälkimmäistä. Vain noidat, vain noidat (ja nörttihakkerit ja Chuck Norris tietty) pystyvät muuttamaan tuosta vain kävijälukumääriä alaspäin.

SE tekee sitä. Älä alistu, tuntematon tamperelaismuusikko, et ole yksin. Gisu on jäljillämme. Sinusta on tehty ehkä muiden ihmisten silmissä vainoharhainen facebook-mokailija, mutta totuuden tiedämme vain me.

...mä putosin sun ansaas...

Nyt otsikoissa on ollut tapaus, kuinka 9-vuotias tyttö oli kokeillut ladata Pisun kappaleita koekuunteluun, ja päätynyt lataamaan ne joltakin piraattisivustolta. Khisu (vai oliko se nyt joku EVVK) oli ladannut itse levynsä sinne, ja joukko sitä ladanneita putosi hänen ansaan. He tiesivät, että enkelit (tai noidat) ovat kieroja kuin rinkelit kun pilvelle (tai noidan luolaan) pyrähtivät.

Ja nyt se tyttö on varmaan jo linnassa. Ainakin tietokone on viety, ja voi olla, että pian poliisi hakee kotoa jotain muutakin kuin Nalle Puh -läppärin...

...ja kohta nuolen haavoja,
syviä ja suolaisia...


JUURI SIITÄ ON KYSE! Noidat tarvitsevat lapsia! Uhreikseen! Syötäväkseen! Koekaniineikseen! Osaksi rohdoksia! En tiedä tarkalleen, mihin, mutta johonkin noista, tai ehkä kaikkiin. Mutta tiedän, että Ghisu tietää tarpeensa.

Vaikka Shisu on yrittänyt syyttää jotakin TTVK:ta (en googlannut nimeä, mutta voin olla varma, että googlaus paljastaisi, ettei mitään sellaista järjestöä ole olemassakaan), mutta todellisuudessa hän teki sen itse.

...on mua viety huoneisiin,
ja murtauduttu mun tunteisiin...


Meni kenties tytön ladatessa musiikkia tytön selän taakse huoneeseen, murtautui tämän tunteisiin, luki ajatukset, ja sai tytön lataamaan levynsä ja kun Lisu tiesi, että tyttö oli ladannut sen, hän vain ilmoitti poliisille. Ovelaa, ja täysin päivänselvää, vai mitä?

Minusta ainakin kaikki on täysin silminähtävää.

Lärvikirjassa lukee tietty, että kuinka pahoillaan sitä ollaan ja fania ei pitäisi haastaa oikeuteen eikä tällaisessa julkisuudessa ole kiva olla esillä... mutta mitäpä ei olisi valmis tekemään lapsiuhrin vuoksi.

...hoen mun nimeä...

Yleensäkin kannattaa vähän miettiä, kuinka jo nimikin viittaa noituuteen. Fisun taiteilijanimestä ei ota mitään selvää, miten se pitäisi lausua. Kaikilla on sille eri ääntämismalli. Ehkä Risu on tietoinen siitä, että death note onkin olemassa (ja vain noita voi tietää siitä) ja välttelee siksi kertomasta nimeään minnekään? Kukaan ei osaa kirjoittaa tai lausua sitä. Se on mustaa magiaa. Ei mahda tämän laulajattaren oikeaa nimeä löytyä varmasti mistään, vai mitä?

...muuttaisit mut taas eläväks
kuulevaks sekä näkeväks...


Aika monet Tisun lyriikatkin viittaavat noituuteen. Sabotage-biisi sopii suorastaan uskomattoman hyvin kuvaamaan hänen tilannettaan. Ehkä hän onkin zombienoita?

Toinen hyvä esimerkki on Yksinäisen keijun tarina. Laulun sanoituksessa esiintyy kaiken maailman keijuja, peikkoja, fauneja ja tiedä mitä ladykakkoja. Mistä kukaan normaali ihminen voi tietää, mitä keijujen maailmassa tapahtuu? Minä olen yrittänyt tarkkailla joskus montakin tuntia takapihallamme olevaa kantoa, jossa uskon asustelevan keijuja, mutta mitään ei ole ikinä tapahtunut. Silti ne keijut tulevat ja lämpyttelevät iltaisin huoneessani, ikkunalaudan alla, tasan minuutin välein vihreää keijuvaloaan...

Olen laskenut. Se on tasan minuutin välein. Keijut (tai KEIJUZOMBIENOITASHICUT??!) vainoavat minua.

Muistakaa tämä, ystäväni. Chiquita ei ole kaidalla tiellä. Voi olla, ettette enää kuule minusta mitään tämän tekstin jälkeen. Ehkäpä pian ovella onkin poliisi pidättämässä minut siitä, että masturboin julkisessa vessassa - ja miten kukaan voisi tietää siitä, paitsi Visu, joka on wisard, noita?

Jos Xixu saa minut kiinni, olen pulassa. Hän saattaa kiduttaa minua. Jopa tappaa.

...kipu korvaa ystävää.


http://www.feissarimokat.com/2011/12/chisun-salaliitto/

LuQnurkkausKeskiviikko 21.11.2012 20:28

Sofi Oksanen - Puhdistus
***½
Virolaisen Aliide Truun pihalle ilmestyy tuntematon vieras - viroa puhuava, mutta selkeästi venäläisittäin kieltä murtava Zara. Kumpikin nainen edustavat erilaista aikaa ja paikkaa. Aliide on maalta oleva virolainen, joka on kokenut neuvostomiehityksen, Zara on venäläisen kaupunkielämän kasvatti, joka on länsimaalaistunut nopeasti. Heillä kummallakin on myös paljon yhteistä - kummallakin on takanaan menneisyys, johon liittyy paljon tuskaa, häpeää ja ikäviä päätöksiä. Naisten tarinoiden lankakerä alkaa purkautua kirjan edetessä.

Sofi Oksasen kirja käsittelee monia kuolemattomia teemoja kuten rakkautta, petosta, katkeruutta. Tarina etenee palasittain, non-lineaarisesti - jos edellisessä kappaleessa ollaan vuoden 1992 Virossa, seuraava voi sijoittua 80-luvun lopun Vladivostokiin tai toisen maailmansodan aikaiseen Viroon. Osittain non-lineaarinen eteneminen tekee kirjasta mielenkiintoisen, sillä tarina rakentuu pala palalta, avautuen hiljalleen ja palkiten lukijaansa. Toisaalta, ajoittain hyppiminen tasolta toiselle on puuduttavaa. Tarinasta tulee sirpaleinen ja sekava. Juuri kun jokin kohtaus on pääsemässä vauhtiin, se päättyykin ja alkaa uusi kohtaus, jossa tilanne ja tunnelma voivat olla täysin toisenlaisia.

Naisten tarinat ja niiden yhteen kietoutuminen ovat mielenkiintoisia, mutta juuri kerronnan pirstaleisuus jättää hieman pettyneeksi. Nopea pomppiminen aikatasolta toiselle ei varsinaisesti ole huono juttu, mutta jatkuvan hyppelehtimisen sijasta kuvaus ja hahmojen syventäminen jää puolitiehen. Kolmiulotteisen, syvän hahmon sijasta monet henkilöt jäävä kerronnassa vain pahvisiksi nukeiksi. Ehkä tämä "kaiken turhan" poisjättäminen selittyy Puhdistuksen taustalla - romaani pohjautuu samannimiseen näytelmään.

Sofi Oksasen läpimurtoteos on lukemisen arvoinen, ja vähintään romaanin tunteminen taitaa miltei kuulua jo kansalliseen yleissivistykseen. Silti etenkin pitkästyttävä alku ja ajoittain kaksiulotteiseksi jäävä kerronta jättää jälkeensä pienen pettymyksen. Neuvosto-Viron historia on mielenkiintoista, mutta esimerkiksi Zaran tarina ei järkytä, vaan se on nähty/luettu/kuultu erilaisina versioina jo kymmeniä kertoja.

Rehellisesti sanoen, odotin vuosia kirjan ympärillä pyörineen hehkutuksen jälkeen Puhdistuksen olevan parempi, mitä se loppujen lopuksi oli. Puhdistus ei ole mikään "omg wow uskomatonta", mutta se on silti ihan hyvä.

Dan Brown - Meteoriitti
***-
Yhdysvallat elävät mielenkiintoista aikaa - presidentinvaalit ovat meneillään, ja niin republikaanien kuin demokraattien ehdokas (istuva presidentti) ovat lähes tasoissa. Republikaanien ehdokas, senaattori Sexton, on saanut itselleen runsaasti uusia kannattajia kritisoimalla Yhdysvaltojen avaruusjärjestö NASAa. Istuva presidentti on kuitenkin pysynyt NASAn innokkaana tukijana. Samaan aikaan NASA on tehnyt ehkäpä vuosituhannen mullistavimman tieteellisen löydön. Kirjan päähenkilö Rachel Sexton, joka työskentelee tiivistäjänä tiedustelujärjestö NRO:ssa, saa kutsun tulla ns. siviilitutkijana varmistamaan löytöä. Erikoiseksi asetelman tekee, että Rachel on NASAa vastustavan republikaaniehdokas Sedgeway Sextonin tytär. Onko hän vain pelinappula valtataistelussa? Entä kuinka käy, kun asiat alkavat ajautua kohti kaaosta löydön ympärillä?

Dan Brown yhdistää taitavasti kirjassaan tiedettä, politiikkaa, tekniikkaa, evoluutioteoriaa ja osaa myös kirjoittaa niistä taitavasti. Kirja käsittelee joitakin elämän ja ihmisen ikuisia kysymyksiä.

Tarina on mukaansatempaava, mutta ajoittain mukana on pieniä epäuskottavuuksia. Osittain tapahtumat ovat ennalta-arvattavia ja vain eräs pieni käänne oikeastaan yllättää. Lisäksi itseäni on Brownin tuotannossa kyrpinyt tietynlainen "ylitäsmällisyys" - juuri kun toivo alkaa olemaan mennyttä ja henkilön X:n päivät ovat luetut, tapahtuukin jokin käänne Y, ja X pelastuu. Tai kun henkilöt A ja B tutkivat jotakin ja tekevät jonkinlaisen oletuksen, he osuvat aina oletuksellaan oikeaan. "Kyllä se vain on juuri näin, kuten heti alussa ajattelimme!" Näiltä kliseiltä ei säästytä tässäkään eepoksessa.

Meteoriitti on ihan mukava lukukokemus ja soveltuu esimerkiksi teknologiasta kiinnostuneille.

Stephen King - Auringonlaskun jälkeen
(novellikokoelma)
**
Uusimman novellikokoelmansa esipuheessa King harmittelee kuinka oli unohtanut, miten kirjoittaa novelleja. Menneessä aikamuodossa ilmaiseminen tarkoittanee, että King itse uskoo oppineensa kyseisen taidon uudestaan. Valitettavasti näyttö osoittaa muuta - suurin osa kokoelman novelleista on keskinkertaisia (Kuntopyörä, Heidän jättämänsä tavarat, New York Times erikoishintaan), osa jopa surkeita (Ayana, Harveyn uni, Levähdyspaikka) .

Muutamia mielenkiintoisiakin tapauksia löytyy. Novellissa N psykiatri saa neuroottisen potilaan, joka uskoo löytäneensä portin toiseen ulottuvuuteen. Psykiatri antaa potilaan tapaukselle nimen "N", ja uskoo potilaan puheet mainelaisen suon salaisuudesta olevan vain kuvitelmaa. Potilaan tapettua itsensä psykiatri ajautuu tarkistamaan suota ja alkaa pian oireilla potilaansa tavoin.

Kokoelman parasta antia on Hyvin tiukka paikka. Päähenkilö Curtis joutuu elämänsä tukalimpaan tilanteeseen. En uskalla kertoa juonesta tuota enempää, etten spoilaisi liikaa. Tämä novelli osoittaa taas kerran Kingin kykyä luoda eläviä ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Tosin elävyydellä ja mielenkiintoisuudella on hintansa: kokoelman paras tarina on myös kirjan pisin.

Stephen King - Julma leikki
****½

Aviopari on keksinyt piristää seksielämäänsä sitomisleikeillä. Gerald ja Jessie Burlingame lähtevät kesämökilleen, ja Gerald innostuu sitomaan vaimonsa aidoilla poliisikäsiraudoilla kiinni sänkyyn. Seksi saa hirvittävän käänteen, kun kesken kaiken mies saa sydänkohtauksen ja kuolee saman tien. Vaimo Jessie tajuaa olevansa kiinni sängyssä käsiraudoilla, keskellä kesämökkialuetta, jolla ei liiku syksyllä ketään. Aika kuluu, jano iskee, lihaskrampit alkavat, päänsisäiset äänet alkavat kiistellä, sekavuus lisääntyy, pelko kasvaa, Geraldin mätänevälle ruumiilleen saapuu raatokärpäsiä, kaikki ikävät muistot menneisyydestä nousevat pintaan. Eikä Jessie voi olla täysin varma, onko kaikki hänen näkemänsä, kuulemansa ja kokemansa täyttä totta vaiko vain hänen omaa mielikuvitustaan...

Olen pitänyt itseäni lukijana, joka ei vähästä hätkähdä. Kingin Julma leikki sai minut kuitenkin ajoittain järkyttymään. Jessien tuskalliset nuoruusmuistot ovat hätkähdyttäviä ja myös kuvottavia. Herttainen kesämökki muuttuu pelon, ahdistuksen ja kuoleman leikkikentäksi. Loppu on suorastaan huimaavan hieno. Jessie on uskottava hahmo, jolle ei haluaisi tapahtuvan mitään pahaa...

Hyytävä Julma leikki pitää lukijaa ottessaan kuin käsiraudat tarinan päähenkilöä. Julma leikki on Kingiä ja psykologista kauhua parhaimmillaan ja yksi tämän vuoden vaikuttavimpia lukukokemuksiani. Eräs suurimmista eduista on vielä se, että kirjaan ei ole buukattu yliluonnollisuutta, mikä on joskus ollut Kingin heikkous.
LUKEKAA! Miksei tämä ole noussut samanlaiseksi klassikoksi kuin esimerkiksi Carrie tai Hohto?

Marraskuun ihQutusbiisiTorstai 15.11.2012 21:10

Maailma muuttuu, niin sinäkin, mutta ihQutusbiisin ihQuus pysyy.

Marraskuun parasta antia on amerikkalainen duo Karmin uudella kappaleellaan Hello. Karmin on jo pidempään ollut lupaavan oloinen yhtye, jolla on uutta soundia. Covereistaan Youtube-suosikiksi noussut bändi yhdistää musiikkiinsa tanssia, rockia, poppia ja rappia. Solisti Amyn kieli kääntyy monenlaiselle mutkalle.

KravattiPerjantai 09.11.2012 19:50

Pysähdyn hetkeks enkä mee
Paikasta aa paikkaan bee
Hetkeen en mä mitään tee
Ja mietin et mitä järkee
Me olemme niin kiireisiä
Aivan liian hektisiä
Aikataulutettu elämä
Suunniteltu jo edeltä

Me emme ehdi suremaan ruumiita kaduilla
Täytyy juosta eespäin sateisilla kujilla
Salkku kouras töihin, mielessä bonukset
Ehkä ylennys ja pomon kädenojennukset
Ehdimme vain pohtii miten lisää ansaita
Ei oo aikaa jäädä murehtimaan kuolleita
Voimme vain kauhistella ryppyjä kasvoilla
Ja toivoa, ettei kukaan tajuu niit katsella
Miettii miten antaa toisten huomen ymmärtää
Et kaikki hyvin on ja siltä myös näyttää
Vaikka kaikki merkityksettömältä tuntuu
Eikä mitään uutta parempaa tilallekaan tuu

Sä teit vuosikaudet töitä eteen numeroiden
Joiden piti pelastaa sun tulevaisuuden
Sä käytit parhaat vuotes lukemiseen kirjojen
Koska halusit vielä joskus olla onnellinen
Aikaa ei ollut silloin eikä kyllä nytkään
En tiedä ootko koskaan edes miettinytkään
Kun solmion aamul laitat kaulaan, sinä rukka
Se ei tukiköysi oo, vaan hirttosilmukka

Hymyilet ihmisille maireesti ihan turhaan
Se johtaa pikaisesti henkiseen itsemurhaan
Kun pöydällesi meet ja työmääräsi sä näät
Sä pudistelet päätäs et kohta muuttuu säät
Piakkoin sul oma yläkerroksessa on
Tilipussi kasvaa ja saat kattohuoneiston
Uraputki avautuu ja onnistut sä vain
Vaikka muutkin kilpailee samalla lain
Menestykselläkin hintansa, mut kaikkeen tottuu
Ei kukaan katso silmiin sua tai kysy mitä kuuluu

Niin sitä kuolee kuin on elänytkin
Jonain päivänä tulet loppuun sinäkin
Ja kun kadulle makaamaan sä jäät
Ei sua kohti käänny ohikulkijoiden päät
Liian kiireisiä ovat kuolleita katsomaan
He kiirehtivät, kuten säkin teit, kuolemaan
Jonkin aikaa sitten kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämisestä luovutettiin käsiteltäväksi. Yli 50 000 suomalaisen allekirjoittamassa aloitteessa toivotaan turkistarhauksen täyskieltämistä Suomessa. Laki saattaa hyvinkin jopa toteutua, sillä tiettävästi kansanedustajista enemmistö on lakiehdotuksen takana. Jos laki astuu voimaan, turkistarhaus kielletään Suomessa, todennäköisesti siirtymäaikaa tosin annetaan. Monet eläinoikeusjärjestöt ovat riemuinneet tapauksesta - uutisen on katsottu olleen edistysaskel sekä kansanvallalle että eläinten oikeuksille.

Jätin itse aloitteen allekirjoittamatta. Ajatus turkistarhauksen lopettamisesta on hieno, mutta hieman idealistinen. Mielestäni eläinten kasvattaminen turkin takia on epämiellyttävä ja epäeettinen keino ansaita elanto, mutta sekin tuo Suomeen vaurautta useamman sata miljoonaa euroa vuodessa.

Turkistarhaus merkittävänä tulonlähteenä ei kuitenkaan ole pääsyy siihen, miksi turkistarhaus voisi olla kannattavaa pitää Suomessa. Fakta nimittäin on, ettei kysyntä turkiksille ole kadonnut mihinkään - monissa paikoin maailmaa turkis on kysytty tuote, ja turkis palaa aina ajoittain muotiin. Jos tarhaus loppuu Suomesta, syntyvä markkinarako paikkaantuu nopeasti niin, että tuotanto yksinkertaisesti siirtyy jonnekin muualle.

"Jonnekin muualle" tarkoittaa tässä tapauksessa valtiota, jossa eläinten oikeudet eivät ole yhtä hyvällä tolalla kuin Suomessa - niitä ei valvota, tai niistä ei välitetä lainkaan. Suomalaisessa lainsäädännössä eläinten oikeudet ovat moniin muihin maihin nähden hyvät. Toki suomalaistiloillakin on paljastunut laiminlyöntejä ja välinpitämättömyyttä eläimiä kohtaan, mutta täytyy myös muistaa olevan monia tiloja, jotka ovat hoitaneet eläimiään asianmukaisesti ja kunnioittavasti.

Voisiko kuitenkin olla parempi, jos turkistuotanto säilyy Suomessa vai se, että tuotanto siirtyy vaikka jonnekin Venäjälle, jossa eläinten oikeuksien eteen ei olla valmiita ja ei ole tarvetta tehdä sitäkään vähää?

En itse kannata turkistarhausta, sillä jo nykyisin on olemassa laadultaan ja ulkonäöltään aitojen turkiksien veroisia tekoturkiksia. Turkiskiellon täyskieltäminen on kuitenkin mielestäni väärä keino edistää eläinten oikeuksia, sillä se voi kääntyä itseään vastaan.

Ajoittain lukiessa joistakin eläinaktivistien toiminnasta olen joutunut kyseenalaistamaan jopa heidän tietämystään luontoon liittyvissä asioissa. Turkistiloilta vapautetut minkit ja tarhaketut ovat aiheuttaneet suomalaiselle luonnolle ja suomalaisen luonnon biodiversiteetille (monimuotoisuudelle) suuria vahinkoja. Minkit ovat valloittaneet elinympäristöjä esimerkiksi lumikolta. Luonnosta vieraantuneen, vapaaksi päästetyn tarhaketun kohtalo on todennäköisesti ollut karumpi, mitä se olisi ollut turkistilalla. Todellisuudessa luontoon vapauttamista ekologisesti parempi vaihtoehto olisi turkiseläinten tappaminen.

Laki turkistarhauksen kiellosta Suomessa ei siis ratkaise ongelmaa, että turkikselle on edelleen kysyntää. Ratkaisun avaimet ovat kuluttajan käsissä. Asioihin voi vaikuttaa omilla valinnoilla eli jättämällä turkistuote kaupan hyllylle. Omilla valinnoillaan ja ohjeistamalla muita kulutuksessaan itse kukin voi parhaiten edistää eläinten oikeuksien maailmanlaajuista toteutumista.


- Tämä nyt on tietty vain yksi näkökulma, mutta toivon, että se tarjoaisi jokaiselle turkistarhattoman Suomen puolustajalle uudenlaisen kohdan lähestyä asiaa. Onko parempi pitää kettu häkissä kohtuullisen hyvissä oloissa täällä, vai onko parempi, että kettu on jatkossa muualla vieläkin huonommissa olosuhteissa?
- Ps. Miksi vain turkiseläinten kohtalosta ollaan huolissaan? Naudat ja broilerit saavat vielä vähemmän omaa tilaa ja virikkeitä osakseen.

ElämästäSunnuntai 28.10.2012 15:09

Elämä ottaa ihanasti suihin ainoastaan siksi, että se voisi seuraavaksi puraista kivekset puhki raateluhampaillaan.

Lokakuun ihQutusbiisiTiistai 23.10.2012 22:38

Lokakuun ihQutusbiisi on täällä taas. Voisitko elää ilman sitä? Epäilen.

Lokakuun ihQutus kulkee maailmanlopun merkeissä. Luca C & Brigante featuring Róisin Murphy - Flash Of Light (Solomun remix) inspiroi tällä hetkellä minua hyvin paljon futuristisella äänimaailmallaan. Murphyn kauniin käheä ääni on myös mielenkiintoinen.



Tämä on ensimmäinen kerta, kun ihQutukseksi valikoituu remix-versio jostakin kappaleesta. Monesti miksaukset tosin ovatkin alkuperäisiä kappaleita parempia.
Róisín Murphya on kuultu aiemmin ihQutuksessa tammikuussa 2008. Nainen tekee tiettävästi paluuta pitkään kestäneen tauon jälkeen, sillä uusia julkaisuja on viime aikoina kuultu tihenevissä määrin. Varsinaisesti albumia saataneen kuitenkin vielä odottaa.
Tarvitsetko apua kuntavaaleissa äänestämiseen? Oletko niin pahasti pihalla, ettei sinulla ole harmainta (tai punaista tai sinistä tai vihreää tai muunkaan puolueen väriä) aavistusta siitä, mitä puoluetta edes äänestäisit? Vaalikoneet eivät anna välttämättä oikeaa tulosta, mutta tästä voit tutustua jokaisen puolueen keskeisimpiin tavoitteisiin. Valitse mieluisin ja lähde uurnille!

Kokoomus
Pakkoliittämällä ("emme me nyt kuntavaalien alla haluakaan pakkoliittää") kunnat yhteen yhden yksittäisen kansalaisen rääpäleen äänen merkitys vähenee ja mainonnan ja rahan vaikutus vaaleissa kasvaa. Päätäntävallan siirtyessä kansainvälisille markkinavoimille kansa jaetaan prosenttiin ja jäljelle jäävään, 99 prosenttiin. Pilvenpiirtäjän kattohuoneistosta ei hökkelikyliä erota, ja hei, lopuille huonompiosaisille tiedoksi, että slummeissa voi olla ihan hauskaa asua - aina jotain uutta, toiminnantäyteistä elämää ja yhteisöllinen henki. Ja jos nuori tuossa ympäristössä masentuu, niin ryhtiä pyttyyn siitä, mene töihin tai tule kiillottamaan sedän kenkiä.

SDP
Kunnat pyritään pitämään vahvoina. Lakisääteisesti voitaisiin laittaa vaikkapa, että kuntapäättäjiä on 0,6 kansalaista kohden. Uudistuksia voisi laittaa vaikkapa 0,9 kuukautta kohti. Terveydenhuoltoon tulee uudistuksia, kunhan ensin nuo aiempien vaalien lupaukset unohdetaan. Samoin nuorisotakuuseen. Ja kaikkeen muuhunkin tulee kyllä kohta lisää toimivuutta ja uudistuksia. Ihan oikeesti hei.

Perussuomalaiset
EU:n vikahan se on, että kunnan johto on tehnyt tyhmiä päätöksiä. Ja neekereiden, ne pois kunnista. Tai ainakin vähemmälle. Perussuomalaiset tähtäävät siihen, että saadaan peruskuntia, joissa perusihmiset voivat elää peruselämää. Perusghetoissa ei-niin-perusihmiset voivat elää omaa ei-niin-peruselämää - tosin jos menestymme vaaleissa, ne eivät näe seuraavaa joulua. Varsinaisia käytännön ehdotuksia/ratkaisuja ei juuri nyt mihinkään satu olemaan, mutta väitteet kaikesta rasismista ja populismista ja käytännön ratkaisujen puuttumisesta ovat vain poliittista ajojahtia.

Keskusta
Rakentamalla maakunnan laajuisia terveydenhoitojohtoporrashallintohimmelirakenteita pidetään päätöksenteko lähellä tavallista kansalaista, toisin kuin suurissa peruskunnissa. Muitakin ideoita maaseudun kehittämiseksi ja elävöittämiseksi pursuaa nyt, vaikka kahdeksan vuoden hallitustaipaleella ne jäivätkin vähiin.

Vasemmistoliitto
Kaikki yksityistäminen on pahasta - yksityiskoulut, yksityissairaalat ja yksityisterveyskeskukset muutetaan julkisiksi. Koska valtiolla ei tosin ole rahaa niiden ylläpitoon, varmistetaan näin, ettei kukaan saa laadukasta terveydenhuoltoa osakseen - ei julkisella, mutta haha, ei yksityiselläkään enää kohta.

Vihreät
Lopettamalla turkistarhaus, vaikeuttamalla maalla asumista ja estämällä teollisuutta erilaisten muka-ympäristöystävällisten direktiivien avulla pyritään saamaan kaikki Suomen asukkaat muuttamaan pääkaupunkiseudulle kasvattamaan parvekkeillaan orkideoita ja nostamaan työttömyyspäivärahaa. Ruoka tuodaan Argentiinasta ja Brasiliasta, sillä maanviljelyssä käytettävät lannoitteet rehevöittävät suomalaista ympäristöä. Jäljelle jäävä, asumaton Suomi, muutetaan virkistys- ja luonnonsuojelualueeksi.

RKP
On tärkeää, että noin 95 prosentin enemmistö tanssii edelleen viiden prosentin eliitin pillin mukaan. Varmistamalla ruotsin kielen opetus ja tulevaisuus taataan suomenkielisten heikompi englannin osaaminen. Itä-Suomeen ei tule ainakaan liikaa venäläisturisteja, kun kukaan suomalainen ei kuitenkaan osaa palvella venäjäksi, mutta täysin turhalla ruotsin taidolla osataan kertoa esimerkiksi "jag heter Paavo", "jag är 26 år gammal" ja "jag kan inte tala svenska".

Kristillisdemokraatit
Johdetaan maata kuten Jeesus sitä hallitsisi - esimerkiksi Yhdysvalloissa presidentti Bush Jr. teki niin. Rukoilemalla kuntien velkaantuminen saadaan loppumaan ja kaikista tulee happy happy (paitsi hinteistä, eikä niiden tarvitsekaan olla happy happy, palakoot helvetissä yhdessä Hitlerin, Stalinin ja pedofiilien kanssa) ! Liikkuva poliisi ja muutkin poliisin voittoa tuottavat elimet voidaan lakkauttaa. Itse asiassa koko poliisi voidaan lakkauttaa, sillä kyllä enkelit suojelevat meitä.



// Puolueet ovat eduskuntavaalien 2011 mukaisessa järjestyksessä. Jokaista on pyritty dissaamaan tasapuolisesti. Pienpuolueet on jätetty pois niiden tylsyyden takia, ja kun en rehellisesti sanoen tunne itsekään niitä kauhean hyvin.

RaatavuaraltaMaanantai 15.10.2012 03:09


Elokuun asteri


Kultapiisku


Maloppi, jota myös huumorimielisesti demarinaisten kukaksi olen kutsunut (siemenet sai ilmaiseksi demarinaisilta tms xD)


Hopeahärkki


Kaunokki