IRC-Galleria

Niin jälleen vuosi vaihtuu,et tämä vuosi 2008 alkaa tämän päivän jälkeen olemaan vain muisto ja sen jälkeen on siirryttävä 2009 vuoden puolelle. :) :)

No hieman tuntuu haikealta tämä vuosi päättyy on aika siirtyä uuden vuoden puolelle. Mutta jos minulta kysyttäisiin mikä vuosi on ollut kaikista paras tähän asti,niin kyllä se on tämä vuosi 2008. :) :)

No vielä en tiedä kuinka tuo vuosi 2009 alkaako ikävissä ja hyvissä merkeissä.,mut toivotaan,et hyvissä merkeissä kumminkin. No tässä on yli vuoden ollut päivystyshommissa yhdellä asuinpaikkakunnalla sijaitsevan kerrostaloalueella sijaitsevalla Huolto&pesuhallilla hommissa eli halliisäntä. No työkuvaani kuuluu mm se kun asiakas tulee pihaa joko pesemään tai huoltamaan autonsa,niin avaan hallin ovet ja annan asiakkaan hoitaa hommansa jonka jälkeen perin maksun asiakkaalta. No tuossa hallin läheisyydessä on tupa jota käytetään paljon juhlapaikkana niin kerrostalonasukkaille kun monelle muulle ulkopuoliselle ja tietysti paljon vuokrataan paikkaan kaupungin työntekijöille. No voin sanoa,et myös toimeen kuvaan tuvan siisteydestä,et kyllä siellä melkein joka päivä saa käydä harjaamassa roskat pois jos paljon päivittäin tupa varattu ja kyllä siellä tulee säännöllisesti siivottua tupaa ja pitämällä sen kunnossa. No sitä en tiedä sitten jatkuuko minulla nuo päivystyshommat vuodenvaihteessa,vaikka mulla olisi mahdollisuus olla ens syyskuun asti,mut toivotaan,et mulla nuo päivystyshommat jatkuisi vuodenvaihteessa tuonne ens syyskuuhun asti,mutta sen näkee vuodenvaihteessa mikä on tilanne. :) :)

Niin tuossa viikko sitten vietettiin joulua ja joulu meni mukavasti ja rauhallisesti ja sitten tänään vietetään uudenvuodenaatto ja toivottavasti se menisi samalla kaavalla kun tuo viime viikolla vietetty joulu. No omasta puolestani toivotan hyvää alkavaa uutta vuotta vuodelle 2009!!!

No toivottavasti ens vuoden puolella tavataan!!!!

Terveisin Nallekarhu 81

Samma på svenska

Så en gång om året byter man inte i år 2008 kommer att inledas efter den dagen, bara ett minnesmärke, och sedan måste flytta på 2009 sidor. :) :)

Jo det verkar lite haikealta årets slut är det dags att flytta New Year Party. Men om du frågar mig vilket år var den bästa av alla hittills, så ja, det är år 2008. :) :)

Nej jag vet ännu inte hur det år 2009 börjar ikävissä och bra betyg., Men vi hoppas att du bra betyg oavsett. Väl här är mer än ett år ha varit på jobbet, en hemstad för en multi-vånings byggnad belägen inom territoriet av underhåll och tvätt hallilla arbete i värdlandet regeringar. Nr työkuvaani inkludera det när kunden kommer utomhus, antingen för att tvätta eller behålla sin bil, så jag öppnar hall dörren och låta kunderna att hantera en bit efter betalning av kunden. Väl i hallen är i närheten av hus som används mycket av firandet som en plats för boende i byggnader där många av de andra utanför, och naturligtvis en hel del hyrde ett rum stadens arbetstagare. Tja, jag kan säga till dig med en bild av renlighet, du där, ja, nästan varje dag, får hända genom att borsta bort skräpet där dagligen mycket utrymme reserverat, och ja det kommer regelbundet rengöras hus och hålla den på plats. Nej jag vet inte kommer jag att fortsätta med dessa saker på slutet av året, även om jag skulle ha möjlighet att ens fram till september, men hoppas att jag har dig på dessa saker fortsätta till slutet av året ens fram till september, men det ser i slutet av året vilken är situationen. :) :)

Så i en vecka sedan firade jul, jul, och gick bekvämt och tyst och sedan dag firas på nyårsafton och förhoppningsvis skulle det gå till samma formel när det förra veckan, firade jul. Tja min egen del önskar jag en bra start på nya året för 2009!

Nåväl, förhoppningsvis ens året hittades!

Hälsningar Teddy Bear 81


Julafton hälsningar ja JouluaattotervehdysKeskiviikko 24.12.2008 13:34

Jag önskar god och fridfull jul!
Med vänliga hälsningar, Teddy 81


Toivotan hyvää ja rauhallista joulua!!!
T:Nalle81



No oikeastaan minulla ei ollut suunnitelmissa kirjoittaa päiväkirjaa,mut päätin sitten kumminkin kirjoittaa muutaman rivin tätä päiväkirjaa. :) :)

Kun tuossa edellisessä päiväkirjassa mainitsin tuosta kirjeenvaihto harrastuksena ja siinä samassa mainitsin,et tuossa neljä vuotta sitten aloitin kyseisen harrastuksen ensin kirjoittelemalla ihan suomessa asuvien kirjeystävien kanssa kunnes tänä syksynä sain yhden uuden ystävän jonka vielä tänä päivänä kirjoitellaan sähköpostia ja tekstiviestiä treffimielessä. No vielä tuo ajankohta on auki koska mahdolliset treffit olisi. :) :)

No pari kuukautta sitten tuohon kirjeenvaihtoystäviin liittyi pari Venäjällä asuvaa neitoa ja voin sanoa,et kauniita tyttöä on. No yhden kanssa kirjoitellaan englanninkielellä ja taas yhden kanssa ihan suomeksi,koska tämä toinen ymmärtää aika hyvin suomea mitä nyt vähäsen tulee kielioppi virheitä,mut sen on hyvin ymmärrettävää. No vähäsen mulla on ollut ongelmia kirjoitella englannin kielellä ja lukea kirjeitä jotka kirjoiteltu englanninkielellä,mut yhtä ystävää saan joka antoi minulle hyvän internetissä olevan sanakirjan jonka avulla pystyn suoraan kääntämään englanniksi kirjoitetun kirjeen omalle kielelle ja taas suomeksi kirjoitetun kirjeen englanninkielelle,et tälle ystävälle jolta sain tämä hyvän linkin voin nostaa hattua ja kiittää.

Niin tänään on itsenäisyyspäivä jolloin juhlitaan 91-vuotta olevaa suomea ja se iso kunnianosoitus sotaveteraaneille joka on sodassa ollut isänmaan puolesta.

Hmm…Niin voi olla,et joku on huomannut ja samalla ihmetellyt mihin pari hienoa kuvaa on hävinnyt,niin joudun ikävä kyllä poistamaan kyseiset kuvat henkilökohtaisista syistä poistamaan. :( :(

No ei tässä muuta tällä kerralla ja mahdollisesti tämän kuukauden puolella palaan asiaan

Terveisin Nallekarhu81

Samma på Svenska

Tja, jag hade inga planer på att skriva dagbok, men sedan jag bestämde mig ändå för att skriva några rader i denna dagbok. :):)

När den sista dagen jag nämnde boken på att korrespondensen, och en hobby i den process som jag nämnde, att du inte fyra år sedan jag började denna hobby, första kirjoittelemalla Suomessa som bor i ditt brev med vänner tills i höst, jag fick en ny vän som i dag är skriven i ett e-post och textmeddelanden treffimielessä. Fortfarande inget datum för detta är öppet som möjligt skulle vara. :):)

Väl ett par månader sedan till att korrespondensen med vänner anslöt sig till par som bor i Ryssland, flicka, och jag kan säga ganska flickan är. Ingen är skriven på engelska och en annan med bara engelska, eftersom detta en förstår ganska bra vad de finska, nu kommer lite grammatiska fel, men det är mycket förståeligt. Tja blev jag lite har ett problem skriva engelska, och läsa brev skrivna på engelska, men samtidigt får jag en vän som gav mig bra på Internet med hjälp av ordlistan för att hjälpa kan direkt översätta det engelska skrivna brev till ditt eget språk och på engelska än en gång skrivit ett brev till det engelska språket, du inte till denna vän som jag fått det här Bra länk, jag kan höja mig hatten och tackar.

Så i dag är självständighetsdag när firandet av en 91-år på finska, och det är en stor hyllning till krigsveteraner som har varit i krig patrioter tjänst.

Hmm ... Det kan vara någon du inte har märkt det, och samtidigt undrade vad ett par fina bilden har försvunnit, så jag måste tyvärr ta bort dessa bilder av personliga skäl att ta bort. : (: (

Väl inte i de andra den här gången, och möjligen månader av denna sida kommer att återkomma med en

Med vänliga hälsningar Nallekarhu81

Haikea tervehdys!!!Sunnuntai 30.11.2008 21:01

Niin hieman haikealla mielellä kirjoittelen tämä päiväkirjaa. No haikeus ei johdu siitä,et tänään oli aika ottaa jouluvalot esiin ja pistää ne palamaan. No suurin syy tuohon haikeukseen on kun kolme kuukauden kestävä Big Brother on ohi tältä vuodelta ja tänään selviää kuka voittaa tämän Big Brotherin. :( :)

No sen verran koukkuun oon jäänyt,et on kaikki Big Brotherin tuotantokaudet katsonnut ja varsinkin tämä tuotantokausi oli paras,koska siellä oli mukavia iloisia ihmisiä ja tänä vuonna tuli enemmän suosikkeja mitä ei ole aikaisemmilta vuosina ole tullut. No suosikkeja tänä vuonna oli Anna,Mia,Andreas,Tuuli,Anniina ja Jari-Matti. No muitakin suosikkeja oli toki,mut tässä ainakin osa niistä. :) :)

Niin sitä en tiedä onko aikaisemmissa päiväkirja kirjoittelussa maininnut yhtään kirjeenvaihtoystävistä. No kaikki lähti liikkeelle vuonna 2004 jolloin aloitin tuon kirjeenvaihdon ensin pistämällä seuranhakuilmoituksen jonka kautta osa vanhoinin kirjeystäviin olen yhteydessä. No tässä tänä syksynä on sitten muuttunut tuo kirjeystävyys aikalailla,et olen saanut lisää kirjeystäviä ihan ulkomaailta myöhen,et oon saanut tuolta Venäjän suunnalta uusia kirjeystäviä. Ja tässä muutama viikko sitten sain uuden kirjeystävän myös Venäjän suunnalta ja sen alkaa näyttää pahalta tai paremmin sanottuna yhden kirjeystävän kanssa vakavampaan suuntaan. Mutta tämän enempään en uskalla mennä sanomaan mitä tuleman pitää,mut kirjoitan mahdollisesti tulevissa päiväkirjoissa kuinka vakaksi on kirjeystävyys mennyt. :( :)

Ei tässä muuta tällä kerralla kuin toivottavalla joulukuun odotusta!!!

Terveisin Nallekarhu81

Marraskuun tervehdys!!!!Torstai 06.11.2008 21:02

Hmm....Edellisestä käynnistä on aikaa jos en väärin muista,niin taitaa olla tuossa alkusyksyn puolta kun viimeksi oli kirjoittelemassa päiväkrijaa,mut tällä kertaa päätin pistää uudempaa päiväkirjamerkintää. :) :)

Syy tuohon miksi on näin pitkä taukoa tuosta edellisestä,niin kerta kaikkiaan ei ole päivät ja illat riittänyt minulle. No sen verran tuossa alkusyksystä tuli pari tai kokeistaan useampi kirjeenvaihtoystävä joiden kanssa olen kirjoitellut lähes päivittäin. No kirjeenvaihtoa olen harrastanut neljä vuotta,et muutamiin sen aikaisiin kirjevaihtoystäviin pidän yhteyttä ja nyt siitten näin uusiin mitä tuli alkusyksystä...... :) :)

Niin sen verran muutamalla uudella kirjeeystävällä tahtoo nuo kirjeet olla niin mahdottoman pitkiä,ettei kerta kaikkiaan riitä tunti,et siinä menee useampi tunti kun kirjoittele ja näistä kahdesta uudesta kirjeenvaihtoystävistä on vallaan ulkomaalaisia. No itselläni on hieman päässyt tuo kouluaikana opettettu englannin kieli päässyt ruostumaan,mut käytän tuossa kirjeiden kääntämisessä sanakirjaa apuna jonka kautta pysty samaan selville mitä kirjeystävä kertoo kirjeissä..... :) :)

Ei tässä muuta tällä kerralla kuin toivottavalla hyvää talven odotusta!!!

Terveisin Nallekarhu81

Elokuun tervehdys!!!!Maanantai 25.08.2008 23:41

No kylläpäs nuo kuukaudet menee semmoista vauhtia,ettei aina tahdo niiden perässä pysyä. Niin siitä taitaa olla aikaa kun viimeksi kirjoittelin päiväkirjaa joskus kesäkuun puolella,mutta kaiken näköistä on sattunut ja tapahtunut...

No tässä sitten vietetään elokuun viimeistä viikkoa ja sitten onkin syyskuun vuoro,vaikka tässä ollaan jo syksyä kohden menty jonkin aikaan esimerkiksi ilmat on olleet kovin syksyit eikä tänä vuonna oikein kunnon kesää ollut. No vähäsen tuossa veikkailin,et tällä kuulla tulee kunnon intiaanihelteet mitä on monen vuonna ollut tähän aikaan,mutta pieleen meni se veikkaus. Eikä tänä vuonna ei tule kesää enää,et taidetaan mennä suoraan syksyyn ja sitten talveen,vaikka tahtaakohan tänä vuonna kunnon talvea tulla kun tuossa edes talvi meni melkein syksyisissä merkeissä,mutta sen näkee sitten ollaan niin kaukana....


Ei tässä muuta tällä kerralla kuin toivottavalla hyvää syksyn odotusta!!!

Terveisin Nallekarhu81

Hei!!!Torstai 19.06.2008 02:03

Jälleen on aika vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta,mutta hätä ei ole tämän näköinen. No Nallelle kuuluu hyvää näin kesällä,vaikkei ihan kesäisiä säitä ole pitänyt,vaikka olen ollut viime viikon tiistaista ollut lomalla hallin päivystäjän hommista. (10.6-23.6.2008) Tuon kyseisen ajan olen lomalla kunnes ens maanantaina on viimeinen lomapäivä kunnes sitten jo ens tiistaina jälleen palailen hallille päivystyshommiin ja kyllä mulla semmoinen tunne on paljon hallille käyneistä asiakaista kysellyt mihinkähän se mukava päivystäjä on hävinnyt!!!!

No tuota kyseisetä väitettä en allekirjoita,mutta jos totta puhutaan,niin 10.6. jolloin mun loma alkoi,niin kävin kyseisenä päivänä keskustassa hoitamassa asioita ja vahingossa tuli käytyä hallilla katsomassa mikä on tilanne. Tilanne oli semmoinen kun jäin lomalle niin eikös jo mua jo kovin kysytty. :) :)

Se siitä ja loput kirjeessä jos tuohon vanhaan sanontaan on uskomista. Niin sitä vietetään sitten tulevana viikonloppuna juhannusta ja toivottavasti aurinkoisessa säässä vietettään jussia,mutta mitä olen säätiedotuksia katsellut,niin kyllä aika sateista on tännepäin luvannut. :( :(

Ei tässä muuta sitten tällä kerralla kun toivottaa hauskaa juhannusta ja palaileen asiaan!!!

Terveisin!! Nallekarhu 81

Tervehdys!!!Tiistai 20.05.2008 23:56

Jälleen on aika vierähtänyt,et tuossa viimeksi kirjoittelin syntymäpäivänä. No parempi myöhään kun ei milloinkaan miten sitä sanotaan. No edelleen tuolla hallilla olen päivystämässä ja pian aika pitää parin viikon mittainen kesäloma. Jos ei mitään yllätyksiä tule,niin ens viikolla alkaisi kyseisen loma.....

Vähäsen harmittaa kun säät näin viileitä ja tuossa vappuviikolla oltiin ihan kesäisissä merkeissä kunnes vapun jälkeen mentiin aikalailla viileän puolelle,mut semmoinen tunne on,et mahdollisesti tuossa joko heinä tai elokuun aikana vasta alkaa kunnon helteet. :) :)

No ei tässä muuta tällä kerralla!!!!

Terveisin Nallekarhu81

Niin lisäys tuohon aikaisemmin kirjoittamaani päiväkirja merkintään tuli mainittua montakin kertaa tuo 27 vuotta mittariin,mut toisin on nyt,koska tuossa klo 20.34 tuli kyseisen ikä täyteen. No yleensä sanotaan,et tuntuu mukavalta kun tulee ikää enemmän.....

Tässä päivän mittaan olen saanut synttärionnitteluja. Mutta tänä vuonna sain täällä Irg-galleriassa yhden onnittelu kun taas viime vuonna sain enemmän,ehkä vuosi sitten olin paljon nuorempi mitä nyt olen......

Hmm....Juhlakalu taitaa tästä piakkoin siirtyä höyhensaarille ja palailen asiaan jossain vaiheessa,et ei tässä muuta tällä kerralla kuin käyttämällä Herityn Cian sanontaa,et kello sen verran,et tästä on aika lähteä ja toivottaa hyvää yötä ja tavataan taas moi..... :) :)


Terveisin Nallekarhu81

Tervehdys!!Sunnuntai 17.02.2008 01:46

No kerron,et tämä viikko piti halli päivystäjän aika kiireisenä. Mut osasin kyllä varautua siihen,et kun pakkasen puolelle mennään niin asiakkaita tulee ja menee siihen malliin hyvä jos ehtii pitää edes kahvitaukoa. Niin tuossa viime vuoden syyskuun 10.päivä aloitin tuolla huolto/pesuhallilla hallipäivystäjän hommat jossa iso vastuu pitää asiakkaat tyytyväisiä esim avaamalla oven kun asiakas ajaa sisälle ja sitten sulkea kun asiakas lähtee ja samalla ottaa maksun asiakkaalta. Ja tuon hallin lisäksi tuo hallin läheisyydessä oleva tupa kans työllistää,et siellä saa noin muutaman viikon välein tai jos paremmin muutaman kuukauden välein siivoamassa pyyhkimässä pölyt ja samalla pesemällä lattiat.

No tietysti siihen riippuu se,et kuinka paljon tuolla tupaa vuokrataan,niin riippuu kuinka usein siellä joutuu siivoamaan. No paljon tuvalla pidetään juhlia,paljon myös tupaa vuokraa kaupungin porukka ja erilaiset koulutusyrittäjä jotka pitää noin 2-3 kuukauden pistäviä koulutuksia.

No ei tässä muuta tule mieleen,mut säästetään niitä seuraavaa kertaa varten.

Terveisin!!! Nallekarhu 81