IRC-Galleria

Synttäripäivän tervehdys!!!Keskiviikko 29.03.2017 19:54

No jälleen vuosi kulunut edellisistä syntymäpäivistä ja tänään sitten tuo 35 muuttuu 36-vuoteen, mutta vasta tuossa klo 20.34 tuli kyseisen ikä täyteen. No yleensä sanotaan,et tuntuu mukavalta kun tulee ikää enemmän.. :( :)

Tässä päivän mittaan olen saanut onnitteluja... :) :)

No minun syntymäpäivän lisäksi myös kesäaikaan siirtymistä tulee myös 36-vuotta. Mutta tänä vuonna tuo kesäänaikaan siirtyminen ei osunut samalle päivälle jolloin minun syntymäpäväni oli. Mutta tuolloin 36 vuotta sitten eli vuonna 1981 suomi siirtyi kesäaikaan 29.3.1981 jolloin synnyin. :) :)

No huomasin muutokseen viime vuoteen verrattuna,niin viime vuonna en saanut ainakaan Facebookin kautta onnitteluja,mutta tänä vuonna olen mukavasti ainakin facebookin kautta onnitteluja ja varsinkin noita Fb ystäviltä. Ja täällä on sain onnitteluita. Eli iso kiitos siitä. :)

Hmm....Juhlakalu taitaa tästä piakkoin siirtyä ulkoilemaan ja palaan asiaan jossain vaiheessa,et ei tässä muuta tällä kerralla kuin käyttämällä iskelmäradion juontajan sanontaa,et kello sen verran,et tästä on aika lähteä ja toivottaa hyvää yötä ja tavataan taas moi..... :) :)

Terveisin Nalle

Synttäripäivän tervehdys!!!Tiistai 29.03.2016 22:53

No jälleen vuosi kulunut edellisistä syntymäpäivistä ja tänään sitten tuo 34 muuttuu 35-vuoteen, mutta vasta tuossa klo 20.34 tuli kyseisen ikä täyteen. No yleensä sanotaan,et tuntuu mukavalta kun tulee ikää enemmän.. :( :)

Tässä päivän mittaan olen saanut onnitteluja... :) :)

No minun syntymäpäivän lisäksi myös kesäaikaan siirtymistä tulee myös 35-vuotta. Mutta tänä vuonna tuo kesäänaikaan siirtyminen ei osunut samalle päivälle jolloin minun syntymäpäväni oli. Mutta tuolloin 35 vuotta sitten eli vuonna 1981 suomi siirtyi kesäaikaan 29.3.1981 jolloin synnyin.
:) :)

Hmm....Juhlakalu taitaa tästä piakkoin siirtyä ulkoilemaan ja palaan asiaan jossain vaiheessa,et ei tässä muuta tällä kerralla kuin käyttämällä iskelmäradion juontajan sanontaa,et kello sen verran,et tästä on aika lähteä ja toivottaa hyvää yötä ja tavataan taas moi..... :) :)

Terveisin Nalle

Synttäripäivän tervehdys!!!Sunnuntai 29.03.2015 13:09

No jälleen vuosi kulunut edellisistä syntymäpäivistä ja tänään sitten tuo 33 muuttuu 34-vuoteen, mutta vasta tuossa klo 20.34 tuli kyseisen ikä täyteen. No yleensä sanotaan,et tuntuu mukavalta kun tulee ikää enemmän.. :( :)

Tässä päivän mittaan olen saanut onnitteluja... :) :)

No minun syntymäpäivän lisäksi myös kesäaikaan siirtymistä tulee myös 34-vuotta. Ja tänä päivänä tulee tasan 34-vuotta sitten syntymästäni ja vielä samana päivänä kun Suomessa siirryttiin kesäaikaan eli 29.3.1981. :) :)

Hmm....Juhlakalu taitaa tästä piakkoin siirtyä ulkoilemaan ja palaan asiaan jossain vaiheessa,et ei tässä muuta tällä kerralla kuin käyttämällä iskelmäradion juontajan sanontaa,et kello sen verran,et tästä on aika lähteä ja toivottaa hyvää yötä ja tavataan taas moi..... :) :)

Terveisin Nalle

Uudenvuodenaaton tervehdys!!!Keskiviikko 31.12.2014 19:46

Niin pian alkaa kulunut 2014 vuosi olemaan takana ja vuosi 2015 on sieltä jo kovaa vauhtia tulossa. No kaikkea on tämä kulunut vuosi tullut tullessaan. Sen voin sanoa,et vaihteleva vuosi 2014 on ollut. Mutta se pitää sanoa,et nopeasti tämä vuosi on mennyt kun aikaisemmat vuodet. :) :)

Siitä saa olla iloinen,et vielä on saanut olla töissä tuolla samassa paikassa jossa on vuodesta 2007 asti ollut. Ja tuossa viikko ennen joulua mulle kaupunki teki puolen vuoden sopimuksen. Eli tuonne kesään saakka. Jonka jälkeen todennäköisesti jatkan jos vaan kaupunki jatkaa sopimusta. Ja tuossa viikko ennen joulua uusin tuon työsopimuksen. Mutta kesällä on jälleen tarkoitus lomailla. No tuossa on viime viikosta alkaen ollut joululomalla ja edelleen uudenvuodenaattona ei ole päivystäjää työmaalla ollut. Ja työmaalle palaan perjantaina toinen päivä tammikuuta 2015. :) :)

Juu ei tässä muuta kuin toivottaa hyvää ja rauhallista uutta vuotta alkavalle 2015 vuodelle!!!!

Jälleen ens vuonna palaillen asiaan!!

T:Nalle

Synttäripäivän tervehdys!!!Lauantai 29.03.2014 15:10

No jälleen vuosi kulunut edellisistä syntymäpäivistä ja tänään sitten tuo 32 muuttuu 33-vuoteen, mutta vasta tuossa klo 20.34 tuli kyseisen ikä täyteen. No yleensä sanotaan,et tuntuu mukavalta kun tulee ikää enemmän.. :( :)

Tässä päivän mittaan olen saanut onnitteluja. Mutta tänä vuonna sain täällä Irg-galleriassa yhden onnittelu kun taas viime vuonna sain enemmän,ehkä vuosi sitten olin paljon nuorempi mitä nyt olen.. :) :)

No minun syntymäpäivän lisäksi myös kesäaikaan siirtymistä tulee myös 33-vuotta. Ja tänä päivänä tulee tasan 33-vuotta sitten syntymästäni ja vielä samana päivänä kun Suomessa siirryttiin kesäaikaan eli 29.3.1981. :) :)

Hmm....Juhlakalu taitaa tästä piakkoin siirtyä ulkoilemaan ja palaan asiaan jossain vaiheessa,et ei tässä muuta tällä kerralla kuin käyttämällä iskelmäradion juontajan sanontaa,et kello sen verran,et tästä on aika lähteä ja toivottaa hyvää yötä ja tavataan taas moi..... :) :)

Terveisin Nalle

Torstai joka on toivoa täynnäTorstai 30.01.2014 22:58

Sitä en tiedä onko torstai toivoa täynnä. Mut toivotaan ainakin,että se olisi monelle muulle suurta toivoa kuin minulle. Vaikka itse pidän paljon torstai päivistä. Ja sen perässä tulee sitten perjantai ja lauantai. :) :)

Edelleen aika viileää pitää ulkosalla. Mitä tuossa katselin lämpömittaria,niin 13 asteta näytti ja aamulla oli lähemmäksi 18 astetta pakkasen puolella. Vaikka kylmää piti ulkosalla se ei haitannut mun lenkkeilyä yhtään,vaan päätin mennä lenkkeilemään. Eipä siinä kylmä yllättänyt yhtään kuin pistin lämmintä päälle ja samalla pistin kaulahuivin kaulalle ja pistin myös hieman suun korkeudelle. :) :)

Noin puolisen tuntin suurinpiirtein oon lenkillä jonka rentoudulla kuuntelemalla hyvää musiikkia tai siten katson tietokoneet sähköpostit onko tullut mitään. Äkkiä niissä voi mennä noin puolisen tuntia tai tuntikin. Juu tuossa vuosien aikaan tullut noita osoitteita sen verran mukavasti,et ainakin 3-4 sähköpostit tulee katseltua. Siinä joukossa on henkilökohtaisen sähköpostilaatikko katseltua. :) :)

En vaan voi taas ymmärtää kuinka taas viikko on mennyt nopeasti. Kun tuossa ihan hetki sitten oli maanantai. Ja kuinka ollatkaan ollaan jo torstain puolelle. Huomenna on sitten tuo kaikista mukavin päivä eli perjantai, jonka jälkeen saa rauhoittua viikonloppun viettoon. Tuossa on sanonut aika monelle en tiedä mistä se johtuu minkä vuoksi nuo päivät menee niin hirveän nopeasti. On sanonut,et täytyykö nuo kellot topata vähäksi ajaksi jos estäisi noiden päivien nopean kulumisen. Mutta tuskin niistä olisi apua. :) :)

Huomenna on sitten jälleen perjantai ja jolloin saa rauhoittua viikonlopun viettoon. Niillä noilla on viikonloput vapaata. :) :)

Terveisin

Nalle

Torsdag , som är full av hopp

Jag vet inte om en torsdag full av hopp . Men åtminstone förhoppningen är att det skulle vara för många andra stora hopp för mig . Även om jag gillar en massa dagar till torsdag . Och då är det följs av en fredag och lördag kväll . :) :)

Vidare till tiden svalka utanför . Vad är som tittade på termometern , då 13 asteta dök upp på morgonen , och var närmare 18 minusgrader . Trots kylan var utomhus , det inte bry mig jogga alls, men jag bestämde mig för att jogga . Låt oss inte i kylan överraskad av något liknande sting av varma och samtidigt på toppen av udden på halsduken hals och även en bit av en nagel i munnen höjden . :) :)

Om en halv timme eller less'm jogging Koppla av i vilken lyssna på bra musik , eller så jag tror datorer om de e-postmeddelanden kommer till ingenting . Plötsligt kan de gå för ungefär en halvtimme , eller upp till en timme . Ja, det med tiden , dessa adresser blir bekväm nog , du är minst 3-4 e-post kommer att uppfattas . Det är bland de personliga e-rutan visas. :) :)

Jag kan bara inte förstå hur man tillbaka igen en vecka har gått fort. När det nyss var måndag . Och hur ollatkaan är redan torsdag sida . Imorgon är då att hela den finaste dagen i fredag , inte efter lugna ner för helgen . Som sagt , ganska många jag vet inte vad orsaken är till varför de dagarna kommer att gå så fruktansvärt fort . Det sägs att du måste en tuss av dessa klockor för en kort tid , om den tiden skulle förhindra snabb förslitning . Men de skulle vara osannolikt att hjälpa till . :) :)

Imorgon är fredag och sedan igen för att ge en lugn helg . De kan och helger gratis . :) :)

Hälsningar

nallebjörn

En hektisk dag på onsdagTorstai 30.01.2014 01:50

Här sedan firades i onsdags januari-dagar. Och nästa onsdag är sedan i februari i sidan, då det kommer att lipuspäivä. Jag kan säga att jag har en mycket nära person med tuonna årsdagen av den dagen. Och jag minns att mannen alltid sagt, du behöver inte ens flagga som han själv, som andra biljetter för honom. :) :)

Annars detta genomsnitt dagen gick i kallt väder. Men jag ville inte låta det komma till mig. Så mycket som jag såg väderrapporter, och samtidigt som lauhaa snöfall vädret kommer att bli nästa helg. Och, kanske, verkar du vara på väg till platsen i ett par dagar, blir komforten av kunderna. :) :)

Ingenting annat vid denna tid som en välkomnande gud Natt och sov gott.

Hälsningar

nallebjörn

Tiistai päivän kunnon tapahtumat.Keskiviikko 29.01.2014 01:33

Tuosta otsikosta päätelen on tänään monenmoista sattunut ja tapahtunut. No aamulla sattui paha juttu jota tuli sitten koko päivän tuolla työmaalla mietettyä. Semmoinen ikävä juttu kun olin kotoa lähdessä. samalla avaamassa autotallin ovea avaimella. Ja niin vaan ikävästi kävi,että avaimenperän lenkki meni keskeltä poikki. :(

Siinä lensi avaimet maahan. Onneksi ei kyseisessä avaimenperässä ollut kuin auton,autotallin ja päärakennuksen avaimet. Ja sitten kävi semmoinen se kaikista pahin hukkui nuo kodin avaimet siinä. Ei siinä pahemmin ollut aamulla alkaa katsomaan löytyykö noita kyseisiä avaimia. Kun kello meni kamalaa vauhtia eteenpäin. EI siinä auttanut muu kuin ottaa nuo auton ja autotallin avaimet erikseen talteen ja lähteä ajelemaan työmaata kohden. Työpaikalla sattui olemaan ylimääräisiä avaimenperän lenkkejä ja pisin sillä konstin nuo kyseiset avaimet jälleen nippuun missä ne oli ennen tuota lenkin poikki menoa. Mutta mua jäi harmittamaan tuo yhden avaimen katoaminen. :( :(

Neljän aikaan pistin työpaikalla ovet kiinni ja lähdin ajelemaan kotiinpäin. Kunnes puoli viiden aikaan olin kotona ja aloin katsomaan uudestaan tarkemmin mihin voisi voinut yks avain lentää. Ja päätin,et taidan mennä pistämään jotain ruokaa ja katsoa tarkemmin tuon syömisen jälkeen uudestaan. Tuon ruokailun jälkeen löytyi nuo avaimet. Ne eivät olleet kovin kauaksi pudonneet vaan avain lähdelle missä kohtaa nuo muut avaimet putosivat. Siitä sain olla iloinen,et tuo kyseinen avaimet löytyi, jonka jälkeen lähdin lenkille. Sen jälkeen saunaan. Sen jälkeen oli sitten mukava rentoutua tiistai-illan viettoon. :) :)

Terveisin

Nalle

Sunnuntain tervehdys!!Sunnuntai 26.01.2014 21:53

Taas tämä viikonloppu meni mukavasti ohi. En vaan voi ymmärtää kuinka voi varsinkin sunnuntait mennä nopeasti. Ja jos voi sanoa,et niin meni tuo mennyt mennyt viikko kyllä aika nopeasti. Useasti tahtoo kyllä viikko mennä joko hitaasti tai vielä nopeasti mennä. :) :)

Kun hiitaudesta tuli mainittua,niin yleensä minulla on tammikuut mennä aika hitaasti. Mutta tänä vuonna on kyllä mennyt tämä kuukausi nopeasti. Ja tuossa tämän viimeistä viikkoa tässä sitten ens viikolla käynnistetään. Se on sitten ens lauantaina helmikuun ensimmäinen päivä. :) :)

Mennestä viikolopusta sen verran,niin se meni mukavasti lenkkeilemällä, rentoutumalla ja kyllä siinä tuli ladattua akkuja uutta viikkoa varten. Hyvä puoli oli siinä,että viikonloppuna tuo sää lauhtui sen verran pääsi ulkoilemaan ja samalla lenkkeilemään. Koska sen verran tässä on ollut kovia pakkasia,ettei ole oikein voinut ulos mennä. :) :)

Jotenkin semmoinen tunne on ens viikolla jälleen pakkaset kiristyy tai sitten ei. Mutta sen näkee ens viikolla mihinkä suuntaan säät on menossa. Mutta ei tässä muuta tällä kerralla. Lähden tästä ajamaan pitkän parran pois. :) :)

Terveisin

Nalle

Uudenvuodenaaton tervehdys!!!Keskiviikko 01.01.2014 00:20

Niin pian alkaa kulunut 2013 vuosi olemaan takana ja vuosi 2014 on sieltä jo kovaa vauhtia tulossa. No kaikkea on tämä kulunut vuosi tullut tullessaan. Sen voin sanoa,et vaihteleva vuosi 2013 on ollut. Mutta se pitää sanoa,et nopeasti tämä vuosi on mennyt kun aikaisemmat vuodet. Mutta jälleen tänäkin vuonna menetin rakkaan ihmisen. Ja tällä kertaa se on eno. Mutta onneksi mulla on on vielä eno pari jäljellä joista yks asuu Eurassa ja toinen Canadassa ja siellä Torontossa. :) :)

Siitä saa olla iloinen,et vielä on saanut olla töissä tuolla samassa paikassa jossa on vuodesta 2007 asti ollut. Ja tuossa viikko ennen joulua mulle kaupunki teki puolen vuoden sopimuksen. Eli tuonne kesään saakka. Jonka jälkeen todennäköisesti jatkan jos vaan kaupunki jatkaa sopimusta. Mutta kesällä on jälleen tarkoitus lomailla. No tuossa on viime viikosta alkaen ollut joululomalla ja edelleen uudenvuodenaattona ei ole päivystäjää työmaalla ollut. Ja työmaalle palaan torstaina toinen päivä tammikuuta 2014. :) :)

Juu ei tässä muuta kuin toivottaa hyvää ja rauhallista uutta vuotta alkavalle 2014 vuodelle!!!!

Jälleen ens vuonna palaillen asiaan!!

T:Nalle