IRC-Galleria

Syyskuinen tervehdys!!Maanantai 09.09.2013 03:17

Sen on aikaa vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta,et päätin hieman pistää uudempaa päivistystä etsistäni. No on jotenkuten menty päivä kerrallaan. Kun ei tahdo päivistä tietää mikä kukin päivä tuo tulleessaan. :(

Hieman tässä on viime vuodesta asti ollut pientä masennuksen poikasta liikkeellä. Mutta onneksi sentään lievänä versiona. Ja itsestäni en oo koskaan tuonut mitään ja enkä taida sitä tälläkään kerralla tuoda. Mutta sen verran tässä paljastan,et omasta tahdostani oon rakkausasioiden kohdalla hyvin kaukana ja parempi. Sen vuoksi, koska mua tässä monien vuosien aikana loukattu ja petetty sen verran monta kertaa,et sitä en voi koskaan antaa anteeksi. :( :(

Juu sen tähän yksin oloon on tottunut. Ja mun kohdalla se on näin parempi juttu. :)

Terveisin Nallekarhu 81
No jälleen vuosi kulunut edellisistä syntymäpäivistä ja tänään sitten tuo 30 muuttuu 31-vuoteen, mutta vasta tuossa klo 20.34 tuli kyseisen ikä täyteen. No yleensä sanotaan,et tuntuu mukavalta kun tulee ikää enemmän.. :( :)

Tässä päivän mittaan olen saanut onnitteluja. Mutta tänä vuonna sain täällä Irg-galleriassa yhden onnittelu kun taas viime vuonna sain enemmän,ehkä vuosi sitten olin paljon nuorempi mitä nyt olen.. :) :)

No minun syntymäpäivän lisäksi myös kesäaikaan siirtymistä tulee myös 31-vuotta. Ja tänä päivänä tulee tasan 31-vuotta sitten syntymästäni ja vielä samana päivänä kun Suomessa siirryttiin kesäaikaan eli 29.3.1981. :) :)

Hmm....Juhlakalu taitaa tästä piakkoin siirtyä höyhensaarille ja palaan asiaan jossain vaiheessa,et ei tässä muuta tällä kerralla kuin käyttämällä iskelmäradion juontajan sanontaa,et kello sen verran,et tästä on aika lähteä ja toivottaa hyvää yötä ja tavataan taas moi..... :) :)

Terveisin Nallekarhu 81

Surullinen tervehdys!!!Perjantai 18.11.2011 02:09


Jos edellisessä blogissa oli surua menehtyneen kummisedän vuoksi,niin nyt on sitten jo suurempi suru!!!

Terveisin surullinen Nalle.

Surullinen tervehdys!!!Sunnuntai 14.08.2011 02:21

No edellisestä kirjoittelusta on kulunut mukavasti aikaa. Mut tässä on ollut niin monemoista ollut tässä alkukevään ja tässä kesään aikana,et ei ole paljoakaan tehnyt kirjoittaa blogia.

No kiirettä on pitänyt työmaalla ja sitten tuossa alkukeväästä joutunut isän kanssa käynyt katsomassa sairasta äitiä tuolla sairaalassa. Tällä hetkellä äiti on aika heikossa kunnossa,et voi olla,et äiti toipuu tai sitten on lähtö lähellä. No äitiä on nuo tulehdukset vaivannut. Ja nyt viimeisin on tuo keuhkokuume jonka jälkeen on kuume tässä kolmen viikon aikana ollut yhtä jaksoinen,et välillä on kuume saatu eroon ja sitten on taas palanut. :( :(

Niin sitten vielä tuon äidin lisäksi on vielä aika ikävä asia joka koskee mun yhtä rakasta sukulaista eli kummisetää jonka kohtalosta ei ole tietoa. :( :(

Se mikä tässä tekee asian aika ikäväksi on se,et tuossa vielä elokuun ensimmäisenä viikonloppuna näin vielä kummisedän elossa ja nyt sitten tämän viikon keskiviikko-iltana kummisetä katoaa kotoa. Ja eikä tiedetä tarkasti missä kummisetä on. Mut pahaa pelätään,et kummisetä on hukkunut Kyrösjärveen. :( :(

Eli ei oikein mukavalta tunnu jos vielä rakkaan sukulaisen lisäksi menettäisin rakkaan äitini. Mut täytyy vaan toivoa parasta,et äiti vielä toipuisi. :) :)

Mut ei tässä auta muu kuin mennä päivä kerrallaan!!

Terveisin surullinen Nalle.

Uudenvuodenaaton tervehdys!!!Perjantai 31.12.2010 18:18

Niin pian alkaa kulunut 2010 vuosi olemaan takana ja vuosi 2011 on sieltä jo kovaa vauhtia tulossa. No kaikkea on tämä kulunut vuosi tullut tullessaan. No sen verran voin sanoa,et tähän vuoteen on liittynyt niin iloa kuin suruakin. No surullinen juttu on se,et menetin hyvin rakkaan setäni tuossa alkusyksystä. :( :(

No sitten noihin iloisiin asioihin. Niin on saanut yhden hyvän kaverin/ystävän lisää joukkoon. Ja myös sitten nuo päivystystyöt jatkuu jälleen taas vuodenvaihteessa. Niin olen tuota päivystyshommia tehnyt vuodesta 2007 syksystä asti. Ja siinä välissä olin parin kuukautta pois ja sen jälkeen taas jatkettiin sopimusta. Ja mulla oli semmoinen pelko,et varmaan ei kaupunki enää jatka työsopimusta ja tänään mulla olisi ollut viimeinen työpäivä,mut onneksi kaupunki jatkoi tuota mun työsopimusta. :) :)

Niin sitten tuossa huhtikuulla vaihdoin autoa jälleen nuorempaan. No edellinen vuosimallia 1999 vaihtui vuosia 2005 edelleen Nissaniin eli
Nissan Primera 1,8 Visia Traveller jossa mm ajotietokone, manuaalinen ja automaattinen ilmastointi. jne. :) :)

No tänään mulla oli vapaapäivä kun tuolla työmaalla jossa olen hommia ei ole näin uudenvuodenaattoisin ollut päivystäjää paikalla.Eli tänään sain viettää hyvin ansaittua vapaapäivää. :) :)

Juu ei tässä muuta kuin toivottaa hyvää ja rauhallista uutta vuotta alkavalle 2011 vuodelle!!!!

Jälleen ens vuonna palaillen asiaan!!

T:Nalle
Jag önskar god och fridfull jul!
Med vänliga hälsningar, Teddy 81
Toivotan hyvää ja rauhallista joulua!!!
T:Nalle81

Kesäkuun tervehdys!!!Sunnuntai 20.06.2010 00:02

Sen verran mukavasti on aika vierähtänyt,et nyt oli korkea aika hieman päivittää päiväkirjaa. En voi ymmärtää kuinka voi kuukaudet mennä semmoista vauhtia,ettei tahdo perässä pysyä millään tavalla. No tuo mennyt alkuvuosi ja samalla mennyt kevät oli kiireistä aikaa,et sitä piisasi niin kotosalla kuin työmaalla. :) :)

Vielä mukavasti tulee noita päivystyshommia tehtyä. Mutta tässä on parisen viikkoa nauttia pitkästä aikaa kesälomasta. Ja vielä olisi pari viikkoa jäljellä,et tässä yhteensä neljä viikkoa on mulla lomaa päivystyshommista. Tuossa joulun aikaan mulle alettiin ehdottamaan tuosta kesälomaa ja tuossa sitten joulun ja uudenvuoden aikaan tuli sitä miettiä ja päätin,et pidän tuon loman kesäkuun aina. Vielä kesäkuun ensimmäisen viikon olin töissä kunnes sitten neljäs kesäkuuta olin vielä töissä kunnes sen jälkeen jäin lomalle ja tuonne heinäkuun toinen päivä mulla on viimeinen kesäloma päivä ja sitten heinäkuun viides päivä palaan jälleen töihin. Jos lomasta voi mainita,niin sen verran mukavalta tuntuu pitkästä aikaa viettää lomaa kun viimeksi on tuota kesälomaa viettänyt pari vuotta sitten. Niin päätin,et tänä kesänä pidän kun taas viime kesänä jäi tuo loma pitämättä. :) :)

Tuossa ensimmäisellä loma viikolla tai paremmin sanottua viime lauantaina 12.6.2010 kävin taas pitkästä aikaan elokuvissa kun sitten alkuvuoden jälkeen ole käynyt. Elokuva jota kävin katsomassa oli Prince of Persia. No alun perin oli tarkoitus mennä katsomaan kesäteatteriin tuota Akkapakkaa,mut päätettiin,et mennään joku toinen kerta kun eilen oli sen verran sateinen ja viileä,et päätettiin,et mennään silloin kun kaunis sää. No sen verran täytyy sanoa,et olin yhden kaverin kanssa katsomassa tuo kyseistä elokuvaa ja samalla käyntiin ennen elokuvaa menoa kiinalaisessa ravintolassa syömässä. :) :)

No ei tässä sen enempään ja päivittelen lisää sitten seuraavalla kerralla.!!!

Terveisin Nallekarhu 81

Synttäripäivän illan tervehdys!!!Maanantai 29.03.2010 23:19

No jälleen vuosi kulunut edellisistä syntymäpäivistä ja tänään sitten tuo 28 muuttuu 29-vuoteen, mutta vasta tuossa klo 20.34 tuli kyseisen ikä täyteen. No yleensä sanotaan,et tuntuu mukavalta kun tulee ikää enemmän.. :( :)

Tässä päivän mittaan olen saanut onnitteluja. Mutta tänä vuonna sain täällä Irg-galleriassa yhden onnittelu kun taas viime vuonna sain enemmän,ehkä vuosi sitten olin paljon nuorempi mitä nyt olen.. :) :)

No minun syntymäpäivän lisäksi myös kesäaikaan siirtymistä tulee myös 29-vuotta. Ja tänä päivänä tulee tasan 29-vuotta sitten syntymästäni ja vielä samana päivänä kun Suomessa siirryttiin kesäaikaan eli 29.3.1981. :) :)

Hmm....Juhlakalu taitaa tästä piakkoin siirtyä höyhensaarille ja palaan asiaan jossain vaiheessa,et ei tässä muuta tällä kerralla kuin käyttämällä iskelmäradion juontajan sanontaa,et kello sen verran,et tästä on aika lähteä ja toivottaa hyvää yötä ja tavataan taas moi..... :) :)

Terveisin Nallekarhu 81

Tammikuun tervehdys!!!!Torstai 21.01.2010 20:37

No hieman on aikaa edellisestä päiväkirja merkinnästä. Ja siinä ajassa on ehtinyt sattua ja tapahtua monenmoista. Ja varsinkin Nallelle aina sattuu monenmoista. :) :)

No sen verran jos palaan tuohon jouluun aikaan,niin joulu meni mukavasti viettämällä mukavasti kotosalla. Kun taas sitten uudenvuoden vietin kavereiden seurassa ja Porissa. Mukavaa oli vaihteeksi muualla viettää uutta vuotta kun kotipaikkakunnalla ei oikein tahdo mitään uutta tapahtua kun aina ne samat rituaalit vuodesta toiseen. Taas Porissa oli ihan toisenlaista mitä kotipaikkakunnalla Kankaanpäässä. :) :)

Kaikki alkoi niin,et yks Porissa asuva yritti soittaa minulle tapaninpäivän jälkeisenä sunnuntaina. Mutta sain sitten tekstiviestinä tiedon mitä asia koski. Ja kaveri tiedustelit olenko tulossa viettämään uutta vuotta Poriin. Ja siinä muutaman päivän vietin kun olin joulun välipäivät töissä,et uudenvuodenaatto oli minulla vapaata töistä. No uudenvuodenaattona lähdin puoli kuuden aikaan ajelemaan Poriin,vaikka minulle ei ollut mikään hyvä fiilis kun samana päivänä oli tuo ikävä ampumisvälikohtaus sattunut tuolla kauppakeskus Sellossa. Mutta kaikesta huolimatta uusivuosi meni mukavasti ensin alkuilta viettämällä parin kaverin kanssa syömällä ja siinä tuli pelailtua mukavasti pelejä kunnes tuossa lähempänä kahtatoista lähdettiin Raatihuoneelle kuuntelemaan uudenvuodenpuhetta ja kyllä siinä nähnyt tulinäytökset jonka esitti tulishowryhmä Flamma ja monenmoiset musiikit kuunneltua niin Noormarkun kirkkoherran puheen ja myös Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan puhe joka oli täysin Porin murteella josta en saanut mitään selvää. Sitten tuossa vuodenvaihdettua Kirjurinluodolta ammuttiin ilotulitteet. :) :)

Tuon ilotulituksen jälkeen menin kaverin yöksi nukkumaan. Ja suunnitelmissa oli tuolloin seuraavana päivänä eli uudenvuodenpäivänä lähteä ajelemaan kotiinpäin, mutta kävikin niin,et kaveri tiedusteli,et mennäänkö elokuviin. Sen verran tuo kaveri oli saanut sähköpostilla tiedon mahdollisesti finkinon elokuvista joita pyörii Promenadissa Porissa Yrjönkadulla. No päätettiin,et mennään elokuviin ja otettiin tuo varausnumero lappuun ja mentiin ennen puoli viittä lunastamaan tuota varausnumeroa vastaan liput kyseiseen näytökseen kun kyseinen elokuva alkoi 17.00. No kyseinen elokuva oli Avatar 3d. Jolloin samantien kun tuonne elokuvasaaliin päästiin,niin annettiin semmoiset aurinkolasin tapaiset lasit jotka ei mitkään aurinkolasit olleet ja vaan tuosta ihan tuota katsomista varten. Hieman oli ongelmia noiden lasien kanssa kun ne ei tahtonut pysyä päässä vaan aina sai niitä nostaa. Ja elokuvasta sen niin hyvä elokuva olin. Jota ajattelin,et se kestää korkeintaan parisen tuntia,mut kesti kolmisen tuntia eli viiden aikaan alkoi niin se oli kahdeksan tai vähän yli ennen kun elokuva. No tuon elokuvissa käynnin jälkeen menin kaverin luo ja siinä pelattiin mukavasti niin trivial pursuit ja Afrikan tähteä. :) :)

No lauantaina 2.1.2010 aamulla heräsin kaverin luota ja siinä syötiin aamupalaa ja katsottiin valokuvia niin vanhoja kuvia valokuva-albumilta kun myös digikuvia cd/dvd:n tietokoneen kautta. Sitten tuossa neljän aikaan iltapäivällä aloin tekemään lähtöä kotiinpäin ja se oli noin tunnin verran kun ajoin Porista Kankaanpäähän,et se oli puoli kuuden aikaan kun olin kotosalla. Ja voin sanoa,et mukava reissu oli hieman pelkäksi venähti. :) :)

Sitten perjantaina 15.1.2010 tuli Ruotsista vieraita eli Serkku. No mulla asuu tämän serkun lisäksi muuta serkkua ja setä. Yleensä serkut on käynyt viiden vuoden välein Suomessa kyläilemässä ja eikä serkulla olisi ollut syytä tulla,mut serkku tuli koska serkun täti oli tuossa viime vuoden puolella viikko ennen joulua kuollut ja tuossa eilen tämä serkun täti haudattiin. Eli serkku vietti tuon perjantai-päivän meillä kunnes sitten seuraavana aamuna eli eilen lähti aamulla ajelemaan Ulvilaan ja sieltä sitten vielä samana iltana lähti ajelemaan kohti Turkua ja sieltä yhdeksän aikaan illalla lähtevällä Isabella:lla Ruotsiin. Tuossa perjantai-iltana serkku tiedusteli kun oltiin saunassa,et koska nuorempi serkku on tulossa käymään Ruotsissa. Niin siihen en osannut oikein tässä vaiheessa vastata. No täytyy katsoa koska siellä voisi pistäytyä. Kun mainitsin noista serkuista kahteen on yhteydessä niin sähköpostin ja puhelimen välityksessä ja kolmanteen serkkuun en ole yhteydessä yli 20 vuoteen en tiedä yhtään mitä mahtaa tänä päivänä kuulla. Kun taas Ruotsissa asuvaan on yhdessä ja joka kesä näen setäni kun silloin Ruotsista tällä lomailemassa. :) :)

No ei tässä sen enempää tällä kerralla!!!
Terveisin Nallekarhu 81
Jag önskar god och fridfull jul!
Med vänliga hälsningar, Teddy 81

Toivotan hyvää ja rauhallista joulua!!!
T:Nalle81




Höyhensaarilla 7.11.2008