IRC-Galleria

mooni1980

mooni1980

Kirjailija, kolumnisti, blogisti, tubettaja ja vapaa mediatoimittaja.

Selaa blogimerkintöjä

Uusi auto =)Torstai 15.11.2007 00:58

Saatiin tarpeeksi siitä vanhasta (-88) pökötti rojusta. Viimeinen pisara oli kun siihen tuli kaikkien muiden vikojen lisäksi kierrosvika (tyhjäkäynti kaks ja puol) ja se onneton rottelo ei suostunut sammumaan ku käytiin kaupassa duunikavereiden kanssa. Savusi ja paukkui ja kolisi vaan mut mitään ei tapahtunut ku koitettiin kääntää avaimesta!
Vietiin se roju raision autoliikkeeseen ja otettiin tilalle Renault vm.2000 =) sitä on ihanaa ajaa! oikeasti outoa kun voi tosiaan keskittyä risteyksissä liikennevaloihin, eikä siihen että paljonko sille täytyy antaa kierroksia ettei sammu. Ja tavaroitakin voi pitää takapenkillä eikä ne kastu! Auto ei lotise kääntyessä ja sen sisuksissa ei ole yhtään vettä. Ovetkin pysyy paikallaan. Ihmeellistä.
Huvittavaa oli se, että Mikko oli nähnyt sen meidän pökötin rojun siellä liikkeen pihassa eilen ja se oli laitettu jälleen myyntiin. Hintapyyntö oli 790 e! haluisinpa nähdä sen ihmisen joka maksaa niin paljon vanhasta rojusta joka ei edes toimi.

vittuun peugeotit.Sunnuntai 11.11.2007 23:07

Onko ranskalaiset tyhmiä häh?!
vai onko 20 vuotta oikeasti niin pitkä ikä autolle ettei se enää kestä... se mokomakin ukkeli joka ton auton meille myi, kertoi ylpeänä että auto on juuri päässyt katsastuksesta läpi ja hyvin paperein.
Mahtoikohan katsastusukko huomata että auto lotisee kuin viimeistä päivää. Jossakin on vettä ja paljon. Takakonttiin on vaihdettu pyyhkeitä jo monta päivää. Tänä viikonloppuna eniten. Just kun Mikko sai kuivattua ne penkit ni koko auto kastuu taas uudestaan. Tulis jo pakkaset. Mut toisaalta, kannattaako sellasta toivoa ku talvirenkaiden nastoista on puolet pudonnut pois?
Onko kellään autoa myynnissä...? anyone? Haluaako joku käsirahaksi paskan pökötin joka on täynnä vettä?

Uus duuniTiistai 16.10.2007 00:18

Kuten varmaan moni jo tietääkin, työharjoitteluni Turku TV:llä on päättynyt, eikä pomo saanut lupaa ottaa mua free lanceriksi. (Ei ole varaa palkata)
Ilmeisesti kyseisen palkattoman orjatyöharjoittelun todistuksesta kuitenkin jotain hyötyä on, sillä tänään alkoi tapahtua. Kirjoitin sähköpostia eräälle salolaiselle rock -taltiointeja tekevälle yritykselle, joka haki editoitsijaa. Puoli tuntia sen jälkeen mulle soitti eräs beibe sieltä (ohjelmapäällikkö) ja pyysi kaljalle haastatteluun jokirantaan. Wanhassa Rahtilaivassa menikin ihan kivasti haastattelu kirsikkaolutta nauttiessa. (Join vaan yhden, hän ainakin kaksi =P).
Todettakoon tähän väliin että kirsikkaolut on tähän mennessä parasta maistamaani olutta! (Kiitokset Kasmiralle hyvästä vinkistä =)
Katseltiin siinä yhdessä todistuksiani ja kuvaamiani materiaaleja mm. loimaan koulun ajoilta, sillä en ollut saanut tehtyä vielä dvd:tä turku tv:llä kuvaamistani uutisista. Vakuuttelin kyllä kovasti taitojeni kehittyneen Loimaan ajoilta =P.
Haastattelun päätteeksi muija totesi minun olleen paras hakija tähän mennessä ja sovittiin että keskiviikkona ajellaan saloon katselemaan paikkoja.
Siellä kuulemma on varsin rento meininki ja piereskellä saa. Huumori kuuluu luokkaan kakka ja pissa.
Totesin että rules, hyvä rock meininki! =D
Työmatka tulee mitä ilmeisimmin taittumaan kimppakyydeillä ja palkka tulee olemaan pieni, koska firma on vasta perustettu. Mutta hitot, mikä tahansa on parempi kuin jokin Kelan minimityömarkkinatuki, josta on siitäkin puolet revitty pois miehen tulojen takia.
(KELA - > to hell! I'll make my own money)

Koteja siileille =)Tiistai 25.09.2007 22:27

Repäsin kivan kuvauskeikan itselleni tänään. Kuulin näet vanhempainillassa viime viikolla, että päiväkodin lapset menevät saippuacenteriin (avoin työpaja) rakentamaan kopperoita siileille ja pupuille (ym. villieläimille). Kyseiset kopit menevät eläinsuojeluyhdistykselle, johon tuodaan mm. loukkaantuneita siilejä ja pupuja.
Lähdinpä sinne kuvaamaan ja sain vielä toimittajankin paikalle, joten juttua tuli uutisiin Turku Tv:lle klo 18.30 ja uusinnat (vielä tänään!) ovat 19.30, 20.15 ja sitten vielä joskus kympin aikaan muistaakseni..
Mona on telkkarissa =) ja Monan ryhmä!

eka studiokuvaus!Tiistai 25.09.2007 00:02

hui, olin tänään kuvaamassa Jamboa studiolla... jännitti niin paljon että oisin voinut p*skoa housuun =P elämäni ensimmäinen studiokuvaus. Sujui onneksi ihan hyvin.. tuntui vaan niin hurjalta olla siellä kuulokkeet päässä ja valtavan kameran+telineen takana, kuunnella ohjeita ohjaamosta..."ykköseen nyt...".. "kolme minuuttia inserttiin"... jne... Täytyypä sanoa, ettei Loimaan koulussa tullut tuollainen ainakaan ihan ensimmäisenä mieleen.
Ja monethan tuota tutkintoa vähättelevätkin, sanovat ettei sillä muka mitään tee jne.. mutta uskon että loppujen lopuksi elämässä on hyvin moni asia kiinni rohkeudesta, sitkeydestä ja omasta asenteesta. Ja kuinka ollakaan, meillä on ainakin kolme duunaria tuolla, joilla on pelkkä audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto koulutuksenaan. Enköhän minäkin pärjää.

Free lanceriksi?Tiistai 11.09.2007 11:51

Oletteko ihmiset huomanneet että kelan säädökset tulisi työntää johonkin syvälle...?
Ilmoitus: ette saa työmarkkinatukea 27.8 alkaen. Perustelut: Olette palkattomassa työharjoittelussa.
Työvoimatoimistosta sanottiin etten heidän mukaansa ole työtön mutta ilmeisesti kuitenkin saisin työmarkkinatukea jos kyseessä olisi heidän järjestämänsä harjoittelupaikka.
V*ttuun työkkäri ja kela. Pitäkää räkäset penninne!

Pomon kanssa onkin ollut jo puhetta että jäisin tuntityöläiseksi eli käytännössä free lanceriksi... saas nähdä toimiiko. Toivotaan että näin käy. Mulla ei ole varaa olla enää ilmainen työntekijä.
Asiahan on näin että media-alalla käytetään hyväksi harjoittelijoita, jotka ilmaisina työntekijöinä tekevät saman työpäivän kuin muutkin. (Paitsi joskus harvoin galtsuilevat työpaikalla kun kuvauskeikka antaa odottaa itseään ja editistä ei löydy hommaa=)
Radiossa ollesani sain huikeat 2,5 e päivässä koululta. Nyt en saa sitäkään. Jee.
Kiva duuni mut ois kivaa saada joskus rahaakin jostain.

Työharjoittelu!!Torstai 23.08.2007 23:32

Jee, johan tärppäsi!
Menin tänä aamuna haastatteluun (firman nimeä ei lienee sopivaa mainita netissä =P ) kello yhdeksäksi. En ollut varsinaisesti ehtinyt syödä edes aamupalaa ja yöunet jäi surkeaan neljään tuntiin jännittämisen takia =P Kävipä kuitenkin niin kivasti, että pomo oli varsin rento ja mukava tyyppi ja haastattelu sujui kivasti. Lähdettiin sitten kierrokselle katsomaan kameroita ja rakennuksen editointilaitteistoa, studiota ym. Tuon kierroksen aikana ehdin hiukan tutustumaan kameraan ja ilmeisesti näytin varsin innostuneelta kun minut tempaistiin samantien kuvauskeikalle. Mentiin Piikkiöön tekeen juttua uutisiin (kyseessä oli jonkinlainen puutarha jossa oli avoimien ovien päivä). Oltiin siellä monta tuntia ja sain syödäkseni yhden omenan, suoraan puusta =) se helpottikin hurjasti, olo oli melkoisen heikko vähäisien yöunien takia ja kamera painoi todellakin enemmän kuin canonin xl ! Kyseessä oli ihan aito uutiskameravehje. Kuvasin suurimman osan koko materiaalista ja katselin sen juuri televisiosta =)

Nyt voi kyllä hyvällä omalla tunnolla sanoa (ja samalla koputtaa puuta), että mua on onni potkaissut!
Kaikki duunarit oli ihan ihmeissään että mites mä nyt näin nopeesti pääsin taloon että tää oli kyllä ennätys... Haastattelukaan ei ehtinyt päättyä kun olin jo keikalla!
Uskomatonta... eilen vielä kirjoitin masentuneena työhakemuksia ja ajattelin tuotakin firmaa ihan vaan sillä asenteella että no "yrittänyttä ei laiteta"... ja sieltä se sitten tärppäsi!

Maanantaina alkaa hommat virallisesti... vaikka käytännössä aloitin jo tänään =)

Hikeä ja ÖljyäMaanantai 06.08.2007 17:40

No niin, saatiinpa tuossa terassiremontti alkuun. Viikonloppuna hioin koko höskän semmosella kivalla "slow vibrate" koneella =P Mikolle jätin kattopuitteet, en jaksanut niitä hioo, kun se "vibraattori" tärisytti mun käsiä niin mahdottomasti!
Tänään sitten tuolla liki 30 asteen helteessä aloin öljyämään tuota puista kuistia, johon on ilmeisesti joskus kovasti yritetty tehdä kattoa. Yritykseksi on jäänyt, kun naapurit kertoivat että se on ollut ainakin 8 vuotta ilman kattoa, öljyämistä, hiomista jne..
Olihan se lauta todella halkeillutta ja öljyä meni 6 litraa. (Tuon määrän olisi pitänyt ohjeiden mukaan riittää paljon isomman alueen öljyämiseen, mutta osa taisi haihtua ilmaan kun oli niin kuuma ja osa meni vaan tuon janoisen kuistin imuun kun on ollut niin hiton kauan hoitamatta.)
Tässä herää jo kysymys: olisikohan mun pitänyt ryhtyä puusepäksi? Varmaan riittäis töitäkin paremmin =P
Päivä on todella kuuma. Pyöräilin tuossa uimaankin tonne laiturille, missä näkyi uivan pelottavia pikkuisia kaloja... Kammottavaa uida yksin venelaitureilla. Ilmeisesti pitäisi järjestää kavereiden kanssa jonkinmoinen beach päivä vaikka viikonloppuna, jos vaan lämpimiä kelejä riittää. =)

Paluu mudan keskeltä...Tiistai 10.07.2007 15:07

No johan oli taas hauskaa...!!
Kildessä aina sama meininki kuin ennenkin paitsi että tällä kertaa kahlattiin mudassa jota oli paikoin polviin/pohkeisiin asti =P taisi tuossa punainen risti antaa jonkin asteen hukkumisvaroituksen mutta sehän toki luonnollisesti koskee vain niitä jotka sammuvat siihen mutaan =P (kuten ystävälleni Jukalle kävi, mutta se oltiin kyllä käyty herättämässä sieltä=)
Kuvia tuli tällä kertaa otettua vähän... mutta reissu oli loistava.
Ilon itku tuli kun mentiin kihloihin hiukan ennen In Flamesin keikkaa orange stagen edessä... että se Mikko osaakin yllättää niin ihanasti!! =`)))
Roskilde on mulle niin sydämen asia että ei oikeastaan olis voinut keksiä legendaarisempaa paikkaa kosia =) mutta en silti osannut odottaa sitä... joten ihana ylläri oli!!
Rakkaus eläköön.. ja rock =) ja hipit =) Ne eivät kuole koskaan. Eivät edes mutaan =P

ROSKILDE!!Maanantai 02.07.2007 23:02

Loistavaa elämöintiä taas... aah!
Jukka ja kumppanit on etsineet meille leiripaikan tällä kertaa festarialueen lammikon vierestä. Kuulemma mäen päältä ettei valu muta telttaan. Ou Jeah! Pojathan menivät alueelle jo lauantaina. (kun varsinainen festari alkaa torstaina)
Loppuunmyyty festari (ja vieläpä melko aikasin meni), mahtaakohan tässä olla nyt kyseessä jonkinlainen siirtymävaihe niihin vanhoihin hyviin aikoihin, joista olen kuullut vain legendoja.. suuria mellakoita, järjettömän hulvatonta meininkiä ja riehumista =D
Itse olen aloittanut kilde-elämän 01, joka oli juuri sen jälkeen kun ne kaikki tyypit kuoli Pearl Jamin keikalla. Luonnollisesti siis kaikki perinteisen sunnuntain mellakat olivat jo pienentyneet ja meininki keikoilla rauhoittunut.
Saas nähdä mitä tänä vuonna tapahtuu...
Huomen aamulla koittaa lähtö =)