IRC-Galleria

Kirjoitin talvella 2012 aiheesta Thaimaa ja Thaimaahan matkustaminen. Kesä on kuitenkin pääasiassa kotimaanmatkailun kulta-aikaa, joten nyt keskitymme kotimaisiin paikannimiin – joissa niissäkin riittää kompastuskiviä. Aikaisemmin tuli jo käsiteltyä rannikkoseudun ruotsinkielisiä paikannimiä kuten Strömsö. Tällä kertaa pohdinta lähti liikkeelle perjantai-iltana kaveriporukasta, jossa mietimme, onko oikein sanoa ”Espoohon”.

Oikeita ja suositeltuja taivutusmuotoja kannattaa ensimmäisenä lähteä etsimään Kotuksen verkkosivuilla olevasta listasta Kuntien nimet ja niiden taivutus. Lista perustuu teokseen Alastarolla Ylistarossa: Suomen asutusnimet ja niiden taivutus (Ritva Korhonen, 1990).

Miksi Turussa on sisäpaikallissija ja Tampereella ulkopaikallissija? Usein taivutusmuoto liittyy nimen alkuperään tai aikaisempaan muotoon. Suurimpien kaupunkien ja kuntien nimien taivutuksen oppii helposti muistamaan ulkoa, mutta joitakin sääntöjä on löydettävissä. Vielä jos jaksaa opetella kyseisiin sääntöihin kuuluvat poikkeukset, alkaa nimistö olla hallussa. Yleinen sääntö on, että kullakin paikkakunnalla vakiintunutta taivutustapaa olisi mahdollisuuksien mukaan noudatettava muuallakin, mutta kuka jaksaa käydä joka pitäjässä asiaa kysymässä!

Espoo, kuten myös Porvoo, Sipoo ja Laukaa päättyvät kaksoistakavokaaliin ja taipuvat Espooseen, Porvooseen, Sipooseen ja Laukaaseen. Ii, Järvenpää, Kruunupyy ja Uusikaarlepyy ovat kaksoietuvokaaliloppuisia ja taipuvat Iihin, Järvenpäähän, Kruunupyyhyn ja Uuteenkaarlepyyhyn. Tällä perusteella Vaskuu ja Akaa taipuisivat Vaskuuseen ja Akaaseen, mutta Akaan Wikipediasivulla väitetään (ilman lähdettä) kummankin muodon, sekä Akaahan että Akaaseen olevan hyväksyttäviä...

Päätteen tyypin lisäksi vaihtelua on siinä, taipuuko paikannimi ulko- vai sisäpaikallisijamuodossa. Thaimaahan ja muihin maan nimiin verrattuna suomalaiset -maa-loppuiset alueiden ja paikkojen nimet taipuvat ulkopaikallissijoissa: Etelä-Pohjanmaalle, Uudellemaalle, Pirkanmaalle, Ahvenanmaalle, Maksamaalle, Vehmaalle. Myös valtaosa -suu ja -pää-loppuisista kuuluuu tämän taivutuksen piiriin (Joensuuhun, Kankaanpäähän). Tähän ryhmään kuuluu myös muutamia muita kaksoisvokaaliloppuisia nimiä, kuten Keuruu : Keuruulle, Kullaa : Kullaalle ja Vantaa : Vantaalle.

Joki ja järvi-loppuisissa paikannimissä hyvä muistisääntö on, että kun mennään paikkakunnalle, mennään esimerkiksi Seinäjoelle ja Lappajärvelle; ei siis jokeen eikä järveen. Sama koskee suota (Varissuolle), nevaa (Aitonevalle), lampea (Valkealammelle), koskea (Vaajakoskelle) ja virtaa (Leppävirralle).

Sisäpaikallissijataivutuksen yleisyyteen vaikuttavat runsaat la-, lä-johtimiset asutusnimet, jotka paria poikkeusta lukuun ottamatta taipuvat sisäpaikallissijoissa. Samoin sisäpaikallissijoissa taipuu pääosa kylä-sanaan päättyvistä nimistä. Kylä-loppuisia nimiä taivutetaan kuitenkin paitsi vaihdellen molemmissa paikallissijoissa myös pelkästään ulkopaikallissijoissa Päijänteen pohjoispuolella, Pohjois-Savossa, Pielisen ympäristössä ja Kainuussa sekä Kalajokilaaksossa. [RK, 1990]

Vallitsevasti sisäpaikallissijoissa taipuvat pää-loppuiset asutusnimet, joita on hajanaisesti Suomen eteläosassa Pielistä ja Oulujokea myöten ja yleisesti Länsi-Lapissa. Harvinaiset ulkopaikallissijataivutukset kuten Hatanpäälle (Tampere) ja Koskenpäälle (Jämsänkoski) voivat selittyä nimien varhaisemmista vaiheista. Esimerkiksi entisen Koskenpään pitäjän nimestä on käytetty myös muotoa Koskenpäällystä, jonka pohjalta taivutusmuoto Koskenpäälle on ymmärrettävissä. [RK, 1990]

Kulma-loppuisia kylien ja kyläkuntien nimiä on yhtenäisellä alueella Kymenlaaksosta ja Päijänteestä länteen ja erityisesti Hämeessä. Nimet taipuvat melkein yksinomaan ulkopaikallissijoissa. Tämän alueen pohjoispuolella Suomenselällä ja erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla on puolestaan perä-loppuisia kyläkunnan nimiä, jotka myös taipuvat yli 90-prosenttisesti ulkopaikallissijoissa. Perä-nimiä on myös Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa sekä harvakseltaan Kainuussa ja Lapissa, mutta ne taipuvat useimmin sisäpaikallissijoissa ja voivat sisältää eri alkuperää olevan perä-sanan. [RK, 1990]

Maaston tai metsän nimeen perustuvista tai niitä muistuttavista asutusnimistä yleisimpiä ovat mäki-sanaan päättyvät nimet (noin 1 250 nimeä). Lähes puolet niistä taipuu sisäpaikallissijoissa, yli 35 % ulkopaikallissijoissa ja runsaat 15 % molemmissa paikallissijoissa. Jos kuitenkin tarkkaillaan vain mäki-loppuisia virallisia kylännimiä (noin 290 nimeä), sisäpaikallissijat ovat lähes kolme kertaa niin yleisiä kuin ulkopaikallissijat. Niitä käytetään yleisimmin Itä-Suomessa, varsinkin Saimaan itäpuolella ja Rautalammin ympäristössä. [RK, 1990]

Toisin kuin virallisia kylännimiä mäki-loppuisia kunnannimiä (12 nimeä ennen Pieksämäen vaihtumista Pieksänmaaksi) taivutetaan miltei yksinomaan ulkopaikallissijoissa: Kerimäelle, Kokemäelle, Lehtimäelle. Ainoastaan Mynämäen nimestä suositetaan käytettäväksi ensisijaisesti sisäpaikallissijaa Mynämäkeen, koska mynämäkeläiset itse nimeä siten taivuttavat. [RK, 1990]

Kangas-sanaan päättyviä asutusnimiä on eniten Pohjanmaalla ja harvakseltaan muualla Suomessa Lappia myöten. Nimet taipuvat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ulkopaikallissijoissa. Samalla tavoin ulkopaikallissijoissa taipuvat myös läntisen Etelä-Suomen vähälukuiset nummi-loppuiset nimet (Kirkkonummelle, Märynummelle) ja Pietarsaaren kaupunkinimistöön ilmaantuneet nummi-nimet (Itänummelle, Länsinummelle). [RK, 1990]

Yhtenäisellä alueella Pohjois-Karjalasta Kainuuseen, Pohjois-Pohjanmaan itäosaan ja Lappiin on vaara-loppuisia nimiä yhteensä lähes viisisataa. Kainuun länsiosasta Pielisen tienoolle nimiä taivutetaan yleisesti ulkopaikallissijoissa – esimerkiksi Kainuuseen rajoittuvan Rautavaaran kunnan nimeä Rautavaaralle. Pohjois-Karjalassa ja pohjoisimmassa Suomessa nimet taipuvat sisäpaikallissijoissa (Kiihtelysvaaraan, Tuupovaaraan, Kallaanvaaraan) samoin kuin muutamat Etelä-Suomeen omaksutut nimet (Leppävaaraan, Hämevaaraan). [RK, 1990]

Joissakin tapauksissa hämmennystä aiheuttaa epävarmuus siitä, pitääkö paikannimeä taivuttaa yksiköllisessä vai monikollisessa muodossa. Usein tämä koskee (i)nen-päätteisiä paikannimiä, joita on lähes 900 [RK, 2004].

Noin kaksi kolmasosaa näistä nimistä taipuu monikon sisäpaikallissijoissa: Askaisiin, Huittisiin, Luopioisiin. Tätä taivutusta suositaan eteläisessä Länsi-Suomessa ja erityisesti Varsinais-Suomessa. Niinpä on ymmärrettävää, että monikon sisäpaikallissijataivutus pyrkii yleistymään muidenkin (i)nen-loppuisten nimien taivutukseen. [RK, 2004]

Kolmannes (i)nen-loppuisista nimistä taipuu kuitenkin toisin: yksikön sisäpaikallissijoissa (Säyneiseen, Juankoski; Sattaseen, Sodankylä), monikon ulkopaikallissijoissa (Paraisille, Uuraisille) ja yksikön ulkopaikallissijoissa (Kaustiselle). Erityisesti juuri Kaustiselle-taivutus vaatii jatkuvaa tähdennystä, eikä tahdo sittenkään julkisuudessa sujua kaustislaiseen tyyliin. [RK, 2004]

Tarkkaavaisuutta vaatii myös adjektiivialkuisten nimien taivutus, koska adjektiivimäärite (yleisimmin Iso-, Vähä-, Uusi-, Vanha-) voi joko taipua nimen jälkiosan mukaisesti tai jäädä taipumatta. Hakemistossa on 350 nimeä, joissa määritettä taivutetaan, esimerkiksi Isoonkyröön, Köyhällejoelle (Kaustinen), Mustaanmännistöön (Hyvinkää), Paksuunniemeen (Hamina, Rääkkylä), Soukallejoelle (Seinäjoki), Uuteenkaarlepyyhyn, Vähäänkyröön. Kun adjektiivimäärite taipuu paikallissijoissa, sitä tulee taivuttaa muissakin sijamuodoissa, esimerkiksi genetiivissä: Köyhänjoen, Vähänkyrön. [RK, 2004]

Adjektiivimäärite pysyy kuitenkin taipumattomana noin 125 nimessä, joista monet kuuluvat kaupunkinimistöön, esimerkiksi Korkeasaareen, Ruskeasuolle (Helsinki), Korkeakoskelle (Juupajoki, Kotka, Pori), Kylmäkoskelle, Mustasaareen. [RK, 2004]

Muutaman kymmenen nimen taivutus horjuu siten, että adjektiivimäärite voi yhtä hyvin taipua kuin jäädä taipumatta: Isollejoelle ~ Isojoelle, Syväänlahteen ~ Syvälahteen (Savonranta), Nättinummelle ~ Nätillenummelle (Turku). Uusien kokoelmatietojen perusteella joihinkin nimiin on lisätty rinnakkaismuodoksi adjektiivin osalta taipumaton muoto, sillä tällainen taivutustapa tuntuu yleistyvän kielessämme. [RK, 2004]

Näillä eväillä toivottavasti pääset perille, olitpa sitten menossa Kangasalle tai Virroille, Liminkaan tai Puolangalle.


Testaa taivutustaitosi: Paikannimien taivutus, sukunimien taivutus ja kunnan asukkaan nimitys

__

LÄHTEET

http://www.kotus.fi/index.phtml?s=461
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=3178
http://fi.wikipedia.org/wiki/Akaa
http://www.kielitohtori.fi/kielenhuoltovinkit-ohjeartikkelit/tarkkuutta-taivutuksiin-paikannimien-taivutusohjeita
Suomen asutusnimet ja niiden taivutus (Ritva Korhonen, 1990)
Asutusnimihakemisto sanakirjassa (Kielikello 4/2004)

Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntijat ovat sitä mieltä, että suomalaiseen käytäntöön sopii paremmin taivutusmuoto DeJesuksen, mutta muotoa DeJesusin ei myöskään voi pitää vääränä.

Kiinnostukseni tämän nimen oikeaan taivutusmuotoon lähti amerikkalaisen sieppaustapauksen uutisoinnista. Iltasanomien ja Iltalehden uutisissa on sekaisin kumpaakin taivutusmuotoa ja sitä kautta sekalainen taivutus päätyi myös rikosaiheisille foorumeille. Helsingin Sanomat uutisoi tapauksesta maltillisemmin – ja käyttää vain yhtä taivutusmuotoa, DeJesusin.

Yritin etsiä Googlen avulla nimeä kummallakin tavalla taivutettuna, mutta osumia tuli erittäin vähän. Suurin osa liittyi juuri tuohon yllä mainittuun tapaukseen ja iltapäivälehtien uutisiin.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013050816996406_ul.shtml
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288563849792.html

Helsingin Sanomat ja maakuntalehti Kaleva käyttävät pelkästään muotoa DeJesusin:

http://www.hs.fi/ulkomaat/Clevelandin+sieppaaja+selitti+tekoaan+kirjeessä/a1368235826620
http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/clevelandin-sieppaaja-piti-uhrejaan-koysissa-ja-kahleissa/629512/

Näiden lisäksi löytyi yksi maininta toisesta DeJesus-nimisestä henkilöstä. Seurakuntalainen.fi-sivustolla erään helluntaipastorin nimi on taivutettu DeJesusin:

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/3339/de_jesus_maailman_vaikutisvaltaisimpien_listalle


Koska tutkittavaa materiaalia oli kovin vähän, lähetin sähköpostia Kotimaisten kielten keskukselle (ent. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus). Sieltä vastasi kieliasiantuntija, joka esitti samat taivutussäännöt, joihin itsekin olin törmännyt. Lisäksi hän sujuvasti lainasi englanninkielistä Wikipediaa, ja kertoi sukunimen DeJesus olevan espanjankielisillä alueilla yleinen patronyymi nimestä Jesus.

Taivutusssääntöjen mukaan s-loppuiset vieraskieliset nimet taipuvat alkuperän mukaan.

Perinteiset suomalaiset nimet taipuvat kuten yleisnimet, esimerkiksi Teräs : Teräksen, Kunnas : Kunnaksen, Ilves : Ilveksen, Ijäs : Ijäksen. Myös suomalaistuneet ja suomalaistetut nimet taipuvat tämän säännön mukaan. Sellaisia ovat muun muassa Sibelius ja Jeesus, joiden taivutuksesta tuskin kellään on epäselvyyttä. Sibelius : Sibeliuksen ja Jeesus : Jeesuksen.

Ranskalaiset nimet taipuvat kuten Descartes : Descartesin, pois lukien nimet, joissa on pääte -illes; ne taipuvat kuten Versailles : Versailles’n.

Kreikkalaisissa nimissä taivutus vaihtelee hiukan ajanjakson mukaan. Antiikin nimet taipuvat yleensä kuten Isis : Isiksen, Hermes : Hermeksen. Toisaalta joissakin tapauksissa käytetään muotoa, kuten Aristoteles : Aristoteleen. Joissakin vanhoissa runosuomennoksissa voi vielä nähdä sellaisenkin taivutuksen, jossa perusmuodon loppu-s jää pois taivutusmuodoista, esimerkiksi Zeus : Zeun tai Kypros : Kypron. Nykysuomessa näiden nimien taivutus on -kse-vartaloinen (Zeuksen, Kyproksen). Tosin vielä saattaa esiintyä esimerkiksi taivutusta Efesos : Efeson : Efesossa, ehkä vanhempien Raamatun käännösten vaikutuksesta. Vaikka historialliset polis-loppuiset nimet taivutetaan tyyliin Akropolis : Akropoliin, saman kreikkalaisperäisen lopun sisältävät nykyaikaiset nimet taivutetaan vierassanojen yleiseen taivutustapaan, esimerkiksi Minneapolis : Minneapolisin (tai Minneapoliksen).

Latinankielisissä nimissä tilanne on avistuksen selkeämpi. Us-loppuiset nimet, joita on paljon ja joista monet ovat tuttuja, taipuvat vanhastaan -us : -uksen. Tutuimmista vieraista nimistä valtaosa on mukautunut suomen taivutustyyppiin (Pilatus : Pilatuksen, Augustus : Augustuksen, Tiberius : Tiberiuksen), mutta nykyisin eri puolilla maailmaa käytössä olevat nimet on yleensä selvintä taivuttaa kaavamaisesti, ilman vartalonmuutoksia (Dolores : Doloresin, Lucas : Lucasin).

Vironkielisten nimien taivutusta sekoittaa niin ikään muuttunut käytäntö. Osa sukunimistä on tullut Suomessa tutuksi jo aikana, jolloin suosittiin nykyistä enemmän virolaisnimien suomeen mukauttamista. Ne taipuvat edelleen suomalaisittain kuten Kallas : Kallaksen, Tuglas : Tuglaksen. Kielilautakunta on kuitenkin suosittanut, että nykyään käytettäisiin taivutusta Kallas : Kallasin. Asia on kai tulkittava niin, että vakiintuneissa käyttöyhteyksissä käytetään vanhaa taivutustapaa. Siis puhutaan suomalaisittain Aino Kallaksesta, mutta virolaista Kallas-nimistä henkilöä kutsutaan Kallasiksi.

Ruotsalaisperäiset nimet taipuvat, kuten Pulkkis, jota taivutetaan genetiivissä Pulkkiksen. Myös muut samantyyppiset s-loppuiset ruotsinkieliset talon- ja sukunimet tavataan taivuttaa ks:llisinä, esim. Kallis : Kalliksen, Lassas : Lassaksen ja Mattas : Mattaksen.


Nimi DeJesus voidaan näitä taivutussääntöjä tulkitsemalla taivuttaa kahdella tavalla. Suositellumpi tapa on Kielitoimiston nimistönhuoltajien mukaan DeJesuksen, joka perustuu Raamatusta tuttujen nimien mukaiseen taivutuskaavaan ja on muutenkin suomalaisille tutumpi. Toisaalta myös muoto DeJesusin on hyväksyttävä, koska nimi ei sellaisenaan ole peräisin Raamatun ajalta tai antiikista, vaan on muodostettu myöhemmin. Tällöin on varmempaa noudattaa kaavaa, jossa nimen vartaloa ei muuteta.


__

LÄHTEET


(Huom. Lähdeluettelo on kuvana, koska gallerian mukaan aioin levittää asiattomia linkkejä. Liekö tuo yksi foorumi syynä.)

Laadin niin vaikean kielioppikysymyksen, etten itsekään osannut siihen vastata. Ja näemmä niin vaikean, että ensi perjantaina kokoontuu Kotimaisten kielten keskuksen nimistönhuoltajat pohtimaan asiaan ratkaisua.

Olen etsinyt aineistoja, joissa nimi esiintyisi taivutettuna, tutkinut nimen alkuperää, lukenut useita s-loppuisten nimien taivutukseen liittyviä ohjeita ja ollut sähköpostitse yhteydessä äsken mainittuun Kotimaisten kielten keskukseen. Kyllä tämä tästä vielä selviää!

Jahas. Siitä on tullut nyt muoti-ilmiö. Kaikilla teineillä on kikit. Niitä näkee täällä Galleriassa ja niitä on nuorten puhelimissa. Kikki on pian kaikkien huulilla. Eteläpohjalaisena en voi olla tässä vaiheessa kertomatta, mikä se kikki oikein on.


kikki: naisen rinta, utare, nisä. [1] "Soli niim pieni tenava vielä, että söi äitisä kikkiä." "Lehemiin kikit piti pestä aina ennenku ruvettii lypsämää."

kikit: tissit, rinnat. "Täytyy käydä antaas vauvalle kikkiä." "Nää kikkiliivit on liian pienet mun kikeille." [2]

kikkiliivit: rintaliivit. [1]


Joistakin murteista löytyy kummallisempiakin merkityksiä:

---

kikki: penis, erityyisesti pikkupojan kikkeli. "'Älä koske kikkiin, kikkiin sattuu'. Ja tarkoitti siis pippeliä, kun pienet pojat näpelöi vehkeitään." [3] Kikki-Hiiri –meemi. [4]


Vieraisiin kieliin viittaa seuraavat merkitykset:

---

Kikki: ruotsalainen naisen (lempi)nimi. [5] [6]

kikki, kikit: keskustelijan poisto chatista tai käyttäjän poisto hubilta. "Sain kikit ku vähän perseilin." [7] [8]


Mutta mikä ihme se tämä on:

---

kikki, KIK: ilmainen viestintäsovellus älypuhelimiin. [9]



LÄHTEET:

[1] Männikkö, S. 2007. Tuukko völijyy? Sanoja ja sanontoja Järviseudun murteella.

[2] Urbaani sanakirja. 8.9.2012. http://urbaanisanakirja.com/word/kikit/

[3] Kaksplus-keskustelupalsta. http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1068266-tarkoittaako-jossain-murteessa-kikki-nannia-tissia/sivu2.html

[4] Meemi-info. http://meemi.info/index.php/Kikki_Hiiri

[5] Wikipedia. http://sv.wikipedia.org/wiki/Kikki

[6] Wikipedia. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kikki_Danielsson

[7] fi.board.topkani.fi/deepolis/showthread.php?t=8885

[8] http://ylilauta.org/pelit/16137285

[9] Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kik_Messenger

Kuten kyselyn tuloksistakin voi huomata, kehtaaminen tarkoittaa murteesta ja kotiseudusta riippuen kahta eri asiaa. Usein vieraaseen merkitykseen törmää nettikeskusteluissa, opiskelijayhteisöissä, armeijassa tai muussa vastaavassa tilanteessa, mihin on kerääntynyt ihmisiä eri puolilta Suomea.

Varsinkin ensimmäisellä kerralla oudossa asiayhteydessä käytetty sana saattaa aiheuttaa hämmennystä ja vääriä tulkintoja. Seuraavassa muutama esimerkki:

”Itämurretta puhuvan pojan ja länsimurteiden alueelta kotoisin olevan tytön seurustelu meinasi päättyä lyhyeen, kun poika pyysi tyttöä viereensä istumaan, ja tyttö vastasi: en mä kehtaa!”

”Mä olen helsinkiläinen, mutta tällä hetkellä Jyväskylässä ja mua niin naurattaa kun töissä joku kysyy, että kehtaatko varata lennot tai kahvit.”

”Tämän saman sanan ongelmaan törmäsin opiskeluaikoina, kun siellä oli yksi kaveri Keski-Pohjanmaalta. Oltiin yhdessä luokassa, minulla syli täynnä tavaraa ja matkaa n. 500 m. Kaveri oli samassa huoneessa ja tulossa hetken päästä myös pois. Pyysin kaveria, että kehtaatko tuoda tullessasi tuon tavaran. Lupasi ja tuli hiipien luokseni ja varmisti, ettei muita ollut lähellä. Antoi tavaran vaivihkaa ja kysyi varovasti, että eikö tuota tavaraa olisi saanut tuoda? Ihmetellen kysyin, että miten niin? Sanoi, että kun kysyit, että kehtaako hän. Silloin selvisi minullekin ensimmäistä kertaa, että sana kehtaa voi tarkoittaa ihan jotain muutakin.”

”Tulee aina mieleen kainuulainen äitini, joka lähti opiskelemaan Helsinkiin ja asui parin eteläsuomalaisen tytön kanssa. Kuulemma tytöillä oli hauskaa, kun äitini ei kehdannut mennä lähikauppaan maitoa hakemaan, eikä kehdannut viedä roskista... Pitivät hyvin ujona ja estyneenä. :D”

Pääsääntönä voi pitää sitä, että itämurteissa ”en kehtaa” tarkoittaa samaa kuin ”en viitsi” ja länsimurteissa ”hävettää, en uskalla”. Kun molemmat merkitykset tuntee, voi tarkoituksen yleensä päätellä asiayhteydestä. Kehtaaminen on ollut joskus myös peruskoulun äidinkielen oppikirjassa esimerkkinä murteiden eroista.


Lähteet:

http://suomisanakirja.fi/kehdata
http://urbaanisanakirja.com/word/kehdata/
http://fi.wiktionary.org/wiki/kehdata
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=4481
http://www.meidanperhe.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/189193/_mita_tarkoittaa_sinun_mielestasi_kehdata_
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1103775/missa_tarkoittaa_kehdata_kehtaatko_eri_murteissa_eri_merkitys

Sängyssä on jalkopää, mutta mikä sen toisen pään nimi on?

http://yle.fi/uutiset/pojat_eivat_opi_kirjoittamaan_peruskoulussa/6281342

Yli kolmannes peruskoulun päättävistä pojista ei osaa tuottaa tekstiä edes välttävästi. Toisaalta vain 40 prosenttia pojista uskoo, että työelämässä tarvitaan äidinkielen ja kirjallisuuden tuntemusta.

"Asiaintilan vahvinta varmuusastetta merkitsevät partikkelit tietysti, toki, kyllä sekä sanaliitto totta kai osoittavat, että puhuja on vakuuttunut esittämänsä tiedon paikkansapitävyydestä ja pyrkii vakuuttamaan siitä vastaanottajiakin."

Iso suomen kielioppi § 1608

Ks. myös: http://en.wiktionary.org/wiki/tottakai

Englannin tunneilla päntätään (tai ainakin silloin päntättiin, kun minä olin koulussa) sitä, mitä olla-verbin muotoa milloinkin pitää käyttää. Totta kai se on tärkeää tietää englanniksikin, mutta panostetaanko saman asian opetteluun äidinkielentunneilla tarpeeksi...

Jotain voi päätellä tämän tapaisista ilmaisuista:

Omistatko pitkät hiukset?
Omistaako hän kauniin hymyn?
Minkälaisia tunteita omistat häntä kohtaan?

Ehkä äikkämaikat eivät selaa Galleriaa, mutta pian pitäisi havahtua painottamaan olemisen ja omistamisen oikeaa käyttötapaa:

OIKEIN: Onko sinulla pitkät hiukset?
VÄÄRIN: Omistatko pitkät hiukset?

OIKEIN: Onko hänellä kaunis hymy?
VÄÄRIN: Omistaako hän kauniin hymyn?

OIKEIN: Minkälaisia tunteita sinulla on häntä kohtaan?
VÄÄRIN: Minkälaisia tunteita omistat häntä kohtaan?

OIKEIN: Onko sinulla jano?
VÄÄRIN: Omistatko sinä janon?

Tietyissä tapauksissa molemmat vaihtoehdot käyvät:

OIKEIN: Onko sinulla kissa?
OIKEIN: Omistatko kissan?

OIKEIN: Onko sinulla paljon rahaa?
OIKEIN: Omistatko paljon rahaa?

Näissäkin on tilanteesta riippuen pieni merkitysero. Onko sinulla auto? voi tarkoittaa autoa, joka ei välttämättä ole oma, mutta on kuitenkin henkilön käytössä. Omistatko auton? tarkoittaa jo selvemmin sitä, että auto on ikioma. Onko sinulla paljon rahaa? viittaa mukana olevaan käteiseen, kun taas omistatko paljon rahaa? viittaa henkilön säästöihin kokonaisuudessaan.

MUISTISÄÄNTÖ: Kiinteästi ihmisessä olevat asiat, piirteet ja tunteet "on", irtaimistoa voidaan "omistaa".

Tatuoinnit ja lävistykset kuuluvat ensimmäiseen ryhmään.

OIKEIN: "Jonnella on järkyttävä lävistys."
VÄÄRIN "Jonne omistaa hienon lävärin."

OIKEIN: "Millalla on aika mauton tatuointi."
VÄÄRIN: "Milla omistaa hienon tatskan."

Ai niin... Tässä hommassa ei saa olla jyrkkiä mielipiteitä. Jatketaan siis asialinjalla.

Vaatteet ja korut ovat näiden kahden välimaastossa. Niitä voi omistaa (niitä on kaapeissa ja laatikoissa), mutta toisaalta silloin, kun ihminen käyttää niitä, "hänellä on sininen paita ja hopeiset korvakorut".

---

Vähän aiheeseen liittyvä, tosin enemmän aikuisten kielenkäytön ongelma on sana "omata". Kirjoitan siitä joskus erillisen jutun, jos jaksan. Lyhyesti sanottuna ongelma on sama, mutta sana eri:

SUOSITELTAVA: Onko sinulla hyvä kielitaito?
VÄLTETTÄVÄ: Omaatko hyvän kielitaidon?