IRC-Galleria

Ystävälle...Tiistai 16.05.2006 20:59

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle
pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti
malttinsa hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa.
Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja
päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni.
Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa
nauloja aitaan.

Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt
malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdott että poika
vetäisi aidasta pois yhden naulan jokaisena sellaisena päivänä,
jolloin hän ei kiivastunut. Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen
voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat.

Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: "Olet
tehnyt hienoa työtä, poikani, mutta katsopas aidassa olevia
reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen.
Vihapäissäsi sanomat sanat jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit
iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan
samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi
- haava on yhä olemassa." Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä
paha kuin ruumiillinenkin.

Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut
hymyilemään ja rohkaiset sinua onnistumaan.
He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja
haluavat aina avata sydämensä meille.



Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.

JellonaTiistai 16.05.2006 14:51

Sinua hallitsee aurinko, elämän keskipiste. Elementtisi on dynaaminen tuli ja onnenpäiväsi sunnuntai. Parhaat lomamaat Ranska ja Italia, niissä koet, näet ja viihdyt.

Ihmissuhteissasi tarvitset arvokkuutta ja arvonantoa, vaikka osaat olla tarvittaessa hyvinkin leikkimielinen. Rakkaus on sinulle totaalista, polttavaa elämystä sielusi sopukoita myöten. Olet kuin sokea rakastuessasi ja odotat vastarakkautta osaksesi. Sinussa on jotain dramaattista, haluat kaiken olevan upeaa ja näyttävää.

Kehumalla ja imartelemalla sinut saa tekemään melkein mitä vain. Haluat ottaa ihmissuhteissa johtajan roolin. Esimiehenä olet innostunut ja innostava. Olet aina valmis antamaan kuuluvan, ansaitun kiitoksen

Vapaa-aika on tärkeää. Voit viettää sen puuhaillen tai loikoillen. Sosiaalinen elämä tietyin edellytyksin merkitsee sinulle paljon. Kehysten on oltava näyttävät. Pukeudut hyvin.

Kissaeläin testiTiistai 16.05.2006 14:45

Kissaeläin-testissä sinusta tuli kaunis puuma!
Puuma viihtyy erityisen paljon yksin ja se vaatii suuria elinalueita elääkseen mukavasti omassa rauhassaan. Mielipiteet puumista ovat olleet ristiriitaisia, sillä ihmisasutuksen edetessä yhä enemmän puumien alueelle, niistä on alkanut olemaan haittaa ihmisille ja heidän karjalleen.

Puuma on kaunis, viisas, älykäs

AStrologisia tulkintoja: LeijonaTiistai 16.05.2006 14:39

Leijonan todellinen itseilmaisu on rakkaus, ei intohimoinen tai sentimentaalinen, vaan puhdas sydämen hyvyys kaikkia kohtaan. - C. E. O. Carter

Leijona on elinvoimaisin merkki, jolla on valtavasti energiaa. Heillä on itseluottamusta ja varmuutta, joka vahvistaa arkoja ja kiukuttaa niitä, jotka etsivät voimaa, jota Leijonassa luontaisesti on...
Ikivanha astrologinen aforismi sanoo: Leijona hallitsee jumalallisella oikeudella ja Kauris delegoidulla auktoriteetilla. ... Leijonat eivät delegoi auktoriteettia toisille. He antavat sitä yhdellä kädellä ja ottavat pois toisella. - Isabel Hickey

Leijona - Sinussa on henkilökohtaista arvokkuutta, mutta olet lämminsydäminen, hyväluontoinen, sosiaalinen, antelias ja jalomielinen. ... Sinun on vaikea alistua toisille tai olla missään alhaisessa asemassa, koska olet luontainen johtaja. - Alan Leo

Koska Leijonan energia liittyy egoon, tämän merkin perineet ihmiset pyrkivät välttämään kokemuksia, jotka eivät vahvista heidän itseluottamustaan. Leijona vastustaa voimallisesti epäonnistumista ja kaikenlaista torjuntaa. Leijonat ovat äärimmäisen puolustuskykyisiä ja itsepäisiä turhauma kohdatessaan. ... Leijonalla on Härän, Skorpionin ja Kauriin tapaan kestävyyttä ja itsepäistä kykyä vastustaa manipulointia ja niitä jotka yrittävät estää heitä pääsemästä päämääräänsä. - Richard Strauss

Leijonat ovat määräileviä ja dominoivia - ja silti miellyttäviä. He ovat aina organisoimassa lähellään olevien elämää, mutta tavallisesti täysin anteliaista ja epäitsekkäistä motiiveista. Tosiasia on, että Leijona välittää ihmisistä ja kokee, että hänen välittämisensä antaa hänelle oikeuden hoitaa toisten asiat heidän puolestaan. - James Vogh

Leijona 23.7.-22.8.Tiistai 16.05.2006 14:36

Leijonan vuodenaika:
Vuodenaikojen kierrossa Leijonan aika on kesän lämpimintä aikaa, jolloin luontokin keskittyy vain nauttimaan Auringon valosta ja lämmöstä täysin siemauksin. Leijonat ovat siis syntyneet paistattelemaan milloin missäkin valokeilassa ja he kyllä osaavat kiinnittää huomion itseensä jos ei hyvällä niin sitten jollain tuhansista Leijonan kehittämistä hyvän maun rajoilla olevista menetelmistä. Leijona on eläinradan merkeistä puhtain ilon ja luovuuden edustaja, jonka tehtävänä on olla oma ihana ja kaikkien rakastama itsensä. Kaikki muut eivät valitettavasti osaa arvostaa Leijonan erinomaisuutta ja siksi moni Leijona tavallaan pilaa oman kuninkuutensa nostamalla itsensä keinotekoisesti kunnian kukkuloille.

Hallitseva planeetta:
Ihmisen henkisiä ja tietoisia päämääriä kuvaava Aurinko hallitsee Leijonan merkkiä. Leijonat ovat syntyneet alitajuiseen päämäärähakuisuuteen ja siksi jokaisella Leijonalla täytyy olla se oma juttu elettävänä ja toteutettavana. Ilman selkeää päämäärää tai tavoitetta oleva Leijona tulee auttamatta tuskastumaan elämänsä tyhjyyteen ja tuossa tilassa Leijona ei ole enää se kiva kaveri, jollaiseksi hän on syntynyt. Tuskastuminen ja elämän päämäärättömyys nousee ensimmäisenä esille arkielämän rutiineihin kypsymisenä ja siitä nousevan kiukun saavat niskaansa Leijonan puoliso, lapset ja muut hänen kanssaan päivittäin tekemisiin joutuvat ihmiset.

Rakkaus:
Leijonan tulee tiedostaa alitajuinen tarpeensa päästä toteuttamaan omaa luovuuttaan juuri itselleen kuuluvalla sektorilla, joka tosin voi vaihdella elämäntilanteiden muuttuessa moneenkin kertaan. Se kulloinenkin oma juttu ei aina löydy niin helpolla, mutta ilman tietoista etsintää se voi jäädä pimentoon koko loppuelämäksi ja sitähän me emme toivo tapahtuvaksi yhdellekään lähellämme olevalle Leijonalle. Elämäänsä tyytymätön Leijona osaa sen verran loistavasti jakaa pahan olonsa myös muitten kärsittäväksi. Elämäänsä tyytyväinen Leijona taas loistaa jakamatonta iloa, huolenpitoa ja hyväksyntää kaikille kohtaamilleen ihmisille.

Seksi:
Rakkauselämässään Leijona on maailman ihanin ja huomaavaisin kumppani, joka osaa kannustaa ja tukea puolisoaan sekä sanoin että teoin. Mutta auta armias jos rakkaus pääsee syystä tai toisesta ruostumaan tai keskinäinen luottamus kärsii pahan karille ajon niin silloin koittaa vaikeat ajat, sillä Leijona hallitsee myös ilkeyden ja kylmyyden synkeät salaisuudet niin halutessaan. Seksuaalisesti Leijona on narsisti, jonka täytyy kokea olevansa ehdottomasti numero YKSI. Silloin kun hän saa osakseen kumppaninsa jakamattoman huomion osaa hän sekä nauttia että tuottaa nautintoa tavalla joka saa myös kumppanin tuntemaan itsensä kuninkaalliseksi. Kenenkään ei ole syytä jättää Leijonaa kakkostilalle elämässään ellei sitten satu olemaan pahemman luokan masokisti, sillä ennemmin tai myöhemmin Leijona tulee maksamaan kärsimänsä vääryydet korkoineen takaisin.

Leijonan valttikortit:
Leijona hallitsee tulisen elementtinsä, keskittää voimansa ja kerää itselleen arvovaltaa. Hän on avarakatseinen ihmistyyppi, innokas, suorapuheinen ja ylpeä itsestään. Leijonalla on kyky vakuuttaa muut omista kyvyistään ja käännyttää muut omalle kannalleen. Hän on esiintyjä, jolla on tarve olla esillä ja herättää kuulijoissa vastakaikua, saada palautetta ja kerätä ihailua omalla alallaan. Leijona osaa olla suvaitsevainen, lämpöä ja iloa levittävä ihminen. Luovuus on omaa esiintymistä ja vallankäyttö johtamista, organisoimista ja tuloksellista ohjaamista.

Leijonan heikkoudet:
Ensimmäisenä ja näkyvimpänä heikkoutena on oman merkityksen suurentelu ja sen lieveilmiöinä mahtailevuus, pöyhkeys, kaiken ulkoistaminen, ylimielisyys, mahtipontisuus ja itsekkyys. Psyykkisesti epävarma Leijona on altis liioittelemaan, vaatimaan huomionosoituksia ja nostamaan itseään jalustalle.

Leijonan sairaudet:
Hallitsevan planeettansa mukaisesti Leijonan herkin alue on ihmisen vitaalisen voiman keskus, sydän. Kunnianhimossaan Leijona on altis stressaantumaan, mistä seuraa ensin rintakipuja, selkäsairautta ja lopullinen diagnoosi kertoo usein sydän- verenkiertoelimistön ylirasittumisesta ja sairauksista. Energisen Leijonan puolustusjärjestelmä joutuu turvautumaan tavallista useammin pienten kuumetautien apuun ihmiselle välttämättömän levon aikaansaamiseksi.

Oraakkelin juttuja lisää!Tiistai 16.05.2006 13:35

Esitä nänä kysymykset Oraakkelille osoitteessa: http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php ja tiedät seksielämästäsi enemmän, kuin ikinä haluaisitkaan tietää ;)


1. Minkä ikäisenä menetin neitsyyteni? 16 v, tai korkeintaan vähän yli.

2. Kenelle minä neitsyyteni menetin? Sinun isällesi. (HUI!)

3. Montako seksipartneria minulla on ollut? Vaihtelee vuosittain.

4. Kuinka monta seksipartnereistani on ollut samaa sukupuolta kuin minä? Niin monta kuin kissan hännässä on karvoja.

5. Missä harrastin seksiä viimeksi? Entisensä luona

6. Missä minun seuraavaksi pitäisi harrastaa seksiä? Pankissa, mutta ei silti kannata masentua.

7. Kenen kanssa minun tulisi seuraavaksi harrastaa seksiä? Venäläisen vakoojan, mutta ymmärräthän etten voi tähän ahtaaseen tilaan asian kokonaiskuvaa mahduttaa.

8. Ovatko kaikki seksikumppanini nauttineet seksistä kanssani? No tottakai! Luulitko jotain muuta?

9. Olenko minä hyvä sängyssä? Olet ehdottomasti!

10. Montako seksikumppania minulla elämäni aikana kaikenkaikkiaan tulee olemaan? On se niin että sormeni eivät riitä laskutoimitukseen

11. Tarvitsenko minä kamasutraa? Ei ihan välttämättä.

12. Kuinka usein harrastan seksiä? Joka viikko, joskus sunnuntaisinkin

13. Kuka on ollut paras seksikumppanini? S-kaupan lihatiskin kesäpoju.

14. Ketä himoitsen juuri nyt? Forströmin Karia ja niitä muita.

15. Mistä kiihotun? Planeetta Plutolta

16. Mikä on mielestäni tärkeintä seksissä? Näkö.

17. Mikä on suosikki asentoni? Nainen alla, mies baarissa.

18. Mikä on mielestäni epämieluisin asento? Mies istuu sohvalla ja juo olutta ja katsoo futista, nainen ottaa alasti suihin ja on hiljaa

19. Minkäikäinen on ollut nuorin seksikumppanini? Minä olen ikinuori. (Hih)

20. Onko seksi mielestäni harrastuksista parhain? Totta munassa!

TestejäMaanantai 15.05.2006 16:30

Olet 74% hyvä ihminen.

- hih.

Henkinen ikäsi on 20 vuotta.

- Ja näytän alle 18v, joten ihan hyvä :D

Kuolet 20.2.2066

- XD 61 vuotta vielä edessä... sori vaan beibit :)

Olet 35% psykopaatti.

- Nonih nyt se on todistettu en ole hullu :)

Antamiesi vastausten perusteella älykkyysosamääräsi on 112

- Miehä tunnen itseni fiksuksi ku tuoki on keskitasoa parempi :D

[Ei aihetta]Lauantai 13.05.2006 18:37

MIKÄ OLI VIIMEISIN...

mitä sanoit? kiitos
mitä söit? grilliruokaa
aika jolloin heräsit? 15.07
kenet näit? äiti, iskä ja pikkuveli
mitä sinulle sanottiin? täh?
mitä piirsit? hmm... en mie enää muista... vissiin jotai sotkuja vaan
urheilulaji jota 'teit'? kävelin
tosi kaunis asia jonka näit? kävin kattomas lapsuudenajan leikkipaikkaa
päällesi pukema vaate? pitkähihanen paita


MIKÄ ON SUN LEMPPARI...

jäätelömaku? herkkutrio
vuodenaika? syksy <3
kuukausi? elo
vuorokaudenaika? ilta/yö
sää? Aurinkoo ja lämmintä. toisaalta kun sataa kaatamalla tai ukkostaa ja salamoi :) ja ihana helmikuinen kirkas aamu
juoma? kaakao, maito, sidu, valkoviini, omenamehu
urheilulaji? tanssi, ratsastus
kesäbiisi? jäätelökesä
farkkujen väri? vaalee
vaatemerkki? onx merkillä väliä?
kynä? O.o lyijytäyte
lintu? no ei ainakaan tikka.. joku pulu :)
paikkakunta jossa olet KÄYNYT? Rovaniemi
numero? 8
tekeminen sadepäivänä? leffan kattominen, nukkuminen ja löhöily

KUINKA MONTA ... SINULLA ON. ( siis suurinpiirtein :p )

sukkia; paria vai yksittäistä? pareja varmaan joku 15
puuvärejä; 100 (?)
ystäviä <3 ; hmm lasketaanko mesekamutkii jos ni sit niit on yli 200 :D
kappaleita tietokoneellasi; joku 7000 (?)
lemmikkieläintä; 0
jotain muita housuja kuin farkkuja; 10 (?)
omatekemiä / muokkaamia vaatteita; 1 (?)
eri oppiaineita seuraavana koulupäivänä; 0 :D
kotonasi omenoita; 10

OLETKO KOSKAAN...

ollut jälki-istunnossa? joo
ollut velkaa jollekin yli 20? joo
saanut kokeestasi hylättyä? oon
teroittanut vahaliituja? joo
käynyt ikaalisissa? en
ollut uimassa yöllä? en
soittanut hätänumeroon? en
soittanut pilapuhelun jollekin? joo :DDD
ollut 'kotiarestissa'? en
seurannut o.c;ta? joo
varastanut? joo
lukenut toisen päiväkirjaa? joo >-<

MINKÄ IKÄINEN OLIT KUN ENSIMMÄISTÄ KERTAA...

ostit itse itsellesi vaatteen? hmm... 13-14v
maistoit tupakkaa? 13v
maistoit alkoholia? hmm... aika nuori...:) joku 10v
värjäsit hiuksesi? 13v
otit korviksen / lävistyksen? 8v
sait kännykän? 16v
meikkasit jonnekin mennessä? 13v
käytit tietokonetta? 6v
olit lomalla ulkomailla? öh... en mie muista...


JA VIELÄ PARI MUUTA KYSYMYSTÄ...

kun olit pieni, miksi olisit halunnut isona? opettaja/lääkäri
lähitulevaisuuden suunnitelmiasi? hmm... joko jatko-opinnot, töihin meno tai baarin perustaminen
lyhyt arvostelu tästä gallupista? hyvää ajanvietettä


Kirjoita kommentti
väsyttää

HauskaaKeskiviikko 10.05.2006 01:54

1. Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
- auki on

2. Mitä taskuissasi on nyt?
- sytkäri

3. Onko kännykkäsi metrin säteellä sinusta?
- joo... viel molemmat

4. Mitä söit viimeksi?
- leipää

5. Miten juhlit koulujen loppumista?
- en tiiä...

6. Miltä luokalta pääsit/pääset, vai jäitkö luokallesi?
- jäin luokalleni... keskeytin kouluni eli kauppiksessa kolmosen kevään käyn uusiks

7. Seurusteletko?
- hih... en tiiä

8. Mikä ärsyttää juuri nyt?
- kaikki... tää vaan ei oo miun päivä

9. Mitä mieltä olet huippumalli haussa kisoista?
- öh... kaikkee ne keksiiki

10. Onko tiikeri kaunis eläin?
- on

11. Milloin olet syntynyt? (vuodenaika/kuukausi)
- kesä... elokuu

12. Onko sinulla kuvia netissä?
- on

13. Mitä numero 13 tuo sinulle mieleen?
- tän kämpän


TAAS KOLMETOISTA SANALLISTA KYSYMYSTÄ:

1. Tykkäätkö saunomisesta?
- joo ja en

2. Kuunteletko nyt musiikkia? Mitä?
- en

3. Oletko ikinä ollut kännissä?
- oon

4. Milloin viimeksi itkit?
- hmm

5. Onko kesäloma liian lyhyt?
- O

6. Minkä nimen antaisit poikavauvallesi?
- Jesse, Jere tai Jami

7. Onko sinusta liikkunut ikäviä juoruja viime aikoina?
- kai niitä on... en vaan tiiä

8. Mitä näppäimistösi vasemmassa yläkulmassa lukee?
- Esc

9. Osaatko kymmensormijärjestelmän?
- osaan joten kuten

10. Onko puolillaan oleva lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi?
- puoliksi tyhjä?

11. Missä kuussa ovat nimipäiväsi?
- heinäkuussa x2 ja marraskuussa

12. Oletko ikinä matkustanut lentokoneella?
- en :D

13. Uskotko perjantai 13. päivän epäonneen?
- uskon


VIISI POHDITTAVAA KYSYMYSTÄ:

1. Miksi kaikilla muumeilla ei ole vaatteita?
- Koska ne on virtahepoja ja virtahevoilla ei ole vaatteita muutenkaa:D

2. Miksi mustikka ei ole sinikka vaikka on enemmän sinisen kuin mustan värinen?
- koska se nyt vaan on mustikka

3. Miksi mies kuorsaa nukkuessaan selällään?
- koska joku tsydeemi tukkeutuu tai jotai en mie muista

4. Miksi jotkut inhoavat hevosia ylikaiken?
- koska ne on pelottavia

5. Miksi 18 c ilma on lämmintä mutta 18 c vesi tuntuu jääkylmältä?
- öh...en mie jaksa miettii

Kirjoita kommentti

ohi on

HaasteTiistai 09.05.2006 01:55

Kirjoita 21 tuntemasi ihmisen nimet alle. Älä lue jäljessä tulevia kysymyksiä ennen nimien kirjoittamista! Tehtävään saa haastaa myös muita, jos haluaa.

1. Elina
2. Jaana
3. Pauli
4. Janne
5. Jani
6. Miika
7. Mari
8. Maarit
9. Heini
10. Risto
11. Kimmo
12. Sami
13. Kiia
14. Kati
15. Sini
16. Suvi
17. Camilla
18. Elisa
19. Josefiina
20. Katja
21. Kimi

Nyt vastaa kysymyksiin niin, että vastaukset koskevat aina kyseistä numeroa vastaavaa ihmistä.

Kysymykset:

Missä ja milloin tapasit ensimmäisen kerran 10?
Ruokolahdella huhtikuussa 2005

Mitä tekisit, jos et olisi koskaan tavannut 16?
En tiiä..

Oletko koskaan nähnyt 4 itkevän?
en oo

Olisivatko 13 ja 21 hyvä yhdistelmä/pari??
enpä usko... ovat aika erilaisia ihmisii..

Mikä tekee 7 erityisen?
tärkeä ja ihana ysti

Kuvaile 9:
Hauska:)

5 lempimusiikki?
Queen

Voisitko koskaan asua 19 kanssa samassa kämpässä?
tottakai :)

Onko 15 vapaa vai varattu?
Varattu

Mitä 17 ajattelee sinusta?
en tiiä:)

Mikä on 20 toinen nimi?
hmm... en mie oo vissii kuullu sitä ees...

Oletko koskaan halunnut vakavaa suhdetta 6 kanssa?
hmm... ehkä;)

Missä 3 asuu?
naapuri kaupungissa.

Mitä mieltä olet 18?
rakas ysti

Mikä on parasta 14?
rentous

Voisitko kuvitella riiteleväsi verisesti numero 8 kanssa?
en!

Miten tapasitte 11 kanssa viimeksi?
Ruokolahdella viime kuussa

Onko sinulla sisarellinen suhde 2 kanssa?
onon... meit jopa luulaan siskoksiks..

Paras piirre 12?
hauska :)

Luuletko pitäväsi yhteyttä 1 kanssa koko loppuelämäsi ajan?
toivottavasti!