IRC-Galleria

Nummi-Pusula vs LappeenrantaTorstai 10.01.2008 02:24

Tässä mietin entistä ja nykyistä kotipaikkakuntaani ja ihmettelin miten tähän pieneen maahan mahtuu niin erilaiset paikat. Nummi-Pusulassa suurin osa on sellaisia nokkapystyssä käveleviä ihme hyypiöitä. Vaikka maalla asuvatki. Lappeenrannassa taas tulevat tuntemattomatkin juttelemaan. Ainoat asiat mikä Nummi-Pusulassa on hyvää ja sattuu tulemaan mieleen on se rauhallisuus ja perhe. Olenpahan ainakin ymmärtänyt sen että täällä Etelä-Karjalassa on paljon sosiaalisempia ihmiset kuin pääkaupunkiseudulla. Täällä kun kerran käy ja tutustuu oikeeseen porukkaan ni lähtiessä saattaa ollakki puoli Lappeenrantaa kavereina. Mut sellanen ei kyllä toimi Nummi-Pusulassa. Siellä katsellaan toisia nenän vartta pitkin. Ja kaikkien pitäisi olla massan mukana kulkijoita. Ne, jotka vain haluavat olla oma itsensä, niitä syrjitään. Täällä sentään kaikki on samanarvoisia ulkonäköön, pukeutumistyyliin jne katsomatta. Miten me kaikki voidaan silti olla saman maankansalaisia? Enkä kyllä hetkeäkään ole katunut että tänne muutin. Onpa miullakin taas ollut mietinnän aiheet mutta välillä vaan tulee mietittyä.

Piste.

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.01.2008 16:35

Tänää sit Joutsenoon anoppilaan yöks. Huomen kohti Tikkurilaa, josta yritetää eksyä iskän työpaikalle ja Jumboon ja sit Pusulaan. Lauantain on äidin 50v juhlat ja sunnuntain sit takas :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.01.2008 16:33

1. Imurointi
Jani

2. Tiskaus
vuorotellen

3. Pölyjen pyyhkiminen
Minä

4. Mattojen tamppaus
Jani

5. Pyykkien pesu
Molemmat

6. Ruoanlaitto
minä yleensä, joskus Jani

7. Ruokakaupassa käynti
Yhdessä

8. Tukkeutunut viemäri
Jani?

9. Vessan pesu
Minä

10. auton öljynvaihto
Jani

11. Hehkulampun vaihtaminen
jaa-a

12. Silittäminen
Minä

13. Auton katsastus
Jani

14. Ruohonleikkuu
Jani... ei meil kyl viel oo sellaseen tarvetta

15. Lumenkolaus
Jani

16. Syntymäpäivälahjojen ostaminen
Riippuu vähän kenelle

17. Laskut
Molemmat

18. Luutuaminen
Jani ja välil mie

19. Leipominen
Minä


Jos sait vastaukseksi miehesi nimen enemmän kuin 6 kohtaan, omistat varsinainen harvinaisuuden suomalaisten uroiden kastissa :)

[Ei aihetta]Torstai 03.01.2008 02:14

sinä ja hän ♥

1. Mistä lähtien yhdessä?
♥ 21.08.2007

2. Onko hän sinun ensimmäinen seurustelukumppanisi?
♥ ei.

3. Oletteko kihloissa?
♥ juu olemme .

4. Asutteko yhdessä?
♥ Kyllä vain

5. Jos ette, suunnitteletteko sitä?
♥ asumme jo..

6. Kumpi "löysi" kumman?
♥ Jani miut... astui miun silloisen kotini ovesta sisää iha kirjaimellisesti

7. Oletko ajatellut tulevaisuutta vakavasti hänen kanssaan?
♥ kylkyl

8. Hänen paras puolensa?
♥ se on vain niin ihana <3

9. Huonoin?
♥ onha noit... mut ihan samat ku miul.

10. Riitelettekö usein?
♥ jotai pientä aina välil.

11. Oletteko samanlaisia?
♥ juuh ollaan

12. Millainen suhteenne on, (kaverillinen, alkuhuumaa vastaava...)?
♥ vakava.

13. Uskotko yhteiseen tulevaisuuteen?
♥ todellaki

14. Uskooko hän?
♥ uskoo.

15. Paljonko teillä on ikäeroa?
♥ noin 4 vuotta

16. Luotatteko toisiinne?
♥ juu

17. Mikä hänen lempivärinsä on?
♥ musta

18. Entä mitä hän harrasti pienenä?
♥ koiran kanssa lenkkeilyä ainakii...

19. Mikä on teille mieluisinta: yhdessäolo aivan rauhassa, huvipuistoretki vaiko bileet?
♥ kyllä se yhyres olo vain kaikista parasta.

20. Häiritsevätkö jotkin ystävät suhdettanne?
♥ ei ystävät... mut eräät kyl yrittäää

21. Kaipaatko ikinä sinkkuelämää?
♥ en

22. Onko muut ystävyys suhteet kärsineet suhteenne aikana?
♥ ei

23. Kumpi on tossun alla?
♥ ei kumpikaa

24. Vaihtaisitko kultasi Vin Dieseliin/tai/Angelina Jolieen?
♥ en tietenkää :)

25. Asia, joka yhdistää teitä, (mikä pitää teidät yhdessä)?
♥ se että rakastetaan toisia

26. Onko hän antanut sinulle pusun?
♥ todellaki ja monta on antanukki

27. entä sinä?
♥ tottakai.

28. Tunnetteko/tiedättekö hyvin toistenne vanhempia, isovanhempia...?
♥ hää ei koskaan päässy tapaamaan miun isovanhempia... mut muuten kyllä

29. Unelma lomanne?
♥ onha noita.

30. Oletteko puhuneet kihloista,lapsista,avioliitosta?...?
♥ kihloissa jo olemme,vauva aletaan tässä pikkuhiljaa yrittää ja häistäkin on puhuttu

vuosi 2007Tiistai 01.01.2008 23:28

IHMISET
1. Kenen kanssa vietit aikaa eniten?eiköhä se Jani ole... kai :D
2. Keiden kanssa vuoden parhaat muistot? Jani, Helena ja Jaana
3. Tapasitko uusia? - Juu!!
4. Riitelitkö usein? välillä. :/
5. Rakastuitko? - hmm kyl mie taisin ;)
6. Petyitkö ihmisiin? - kyllä
7. Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa? juuh
8. Vietitkö liikaa aikaa jonkun kanssa? niiden kanssa, jotka vaan leikki miun kanssa

ITSE

1. Mitkä asiat vuodessa olivat tärkeitä? ystävät ja perhe ja kihlattuni
2. Oletko muuttunut jotenkin, miten? jaa...
3. Haluaisitko muuttaa jotain? - ehkä
4. Oletko oppinut uutta? - jotain joo
5. Kadutko jotain? joo
6. Olisitko jättänyt jotain tekemättä? hmm.. luultavasti en
7. Olisitko tahtonut tehdä jotain mitä et tehnyt? tottakai
8. Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan? - jouluaaton
9. Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä? jooh


HENK.KOHT.

1. Oletko harrastanut seksiä viimeisen vuoden aikana? olen
2. Mennyt kihloihin kuluneen vuoden aikana? joo... jouluaattona
3. Saanut lahjaa joltakin mies/naispuoliselta henkilöltä? juuh
4. Ollaanko sinua pyydetty treffeille tänä vuonna? on:P
5. Oletko katsonut pornoa kuluneen vuoden aikana kertaakaan? olen

MUISTOJA

1. Matkustelitko? suomen sisäl jooh..
2. Ulkomailla vai kotimaassa? kotimaassa
3. Kävitkö festareilla? öm... en tainnu
4. Jokin surullinen asia? sedän kuolema
5. Laivalla ? en ollu. :/
6. Rannalla? olinhan mä.
7. Parhaat muistot? - paras oli kihlaus ja ikimuistoinen synttärilahja
8. Parhaat päivämäärät? - 21.8. ja 24.12.
9. Paskimmat päivät? hmm.. jaa a

LOPUKSI

1. Oletko tyytyväinen tähän vuoteen? jooh
2. Oliko paras kesä? enpä tiä
3. Millainen tulee ensi vuodesta? toivottavasti hyvä!
4. sanoja ja lausahduksia joita tulee mieleen tältä vuodelta? : niit on aika monii.. =)

Elastinen - Ovet paukkuuLauantai 29.12.2007 21:39

Kun me tavattiin, oli helppoo/
meni päiviä katsomat kelloo/
mitään vastaavaa kokenu ennen/
oltiin kuin luotuja toisillemme/
mitä kävi en käsitä mitenkään/
riidellään sovitaan ja sit taan riidellään/
pelkkää riitaa ja kummalkin kiirettä/
pinna kireellä, ero vireillä/
must tuntuu kun käden käännös/
suhde olis muuttunu kädenväännöks/
on sekasin pelisäännöt/
mitä sanot, yritetäänkö?/
voit olla varma musta/
en petä sun luottamusta/
vaik riitely tuottas tuskaa/
en päästä irti susta/

(vii,kuu,see,kaa!)

Ei jaksa riidellä enää/
voitaisko sopii jo tää jo tänään/
ovet paukkuu ja taas kerran pyydän sua jäämään/
ei riidellä enää/
sovitaan tää tänään/
ovet paukkuu/
joopa joojoojoo/

Ei oo salaisuus et mul on ollu noit/
kertoja, vakioit, säätöi ja kuvioit/
mun mielest ne on vanhoja asioit/
enkä tajuu et miks ne taas esiin toit/
jos tuijotan muit oon vaan mies hei/
heti selaat mun tekstiviestei/
teen mielestäs liikaa töitä/
epäilet ku oon studiol öitä/
näin suhteet ajautuu kriisiin/
jos toinen on salapoliisi/
ei järjen häivää touhus/
ei sukat vaan mustat sukkahousut/
sä huolehdit suotta musta/
en petä sun luottamusta/
vaik riitely tuottaa tuskaa/
en päästä irti susta/

Ei jaksa riidellä enää/
voitaisko sopii jo tää jo tänään/
ovet paukkuu ja taas kerran pyydän sua jäämään/
ei riidellä enää/
sovitaan tää tänään/
ovet paukkuu/
joopa joojoojoo/

En malta oottaa et taas tääkin riita ohi on/
koska sit me voidaan rauhas tehdä sovinto/

Ei jaksa riidellä enää/
voitaisko sopii jo tää jo tänään/
ovet paukkuu ja taas kerran pyydän sua jäämään/
ei riidellä enää/
sovitaan tää tänään/
ovet paukkuu/

(vii,kuu,see,kaa!)

Ei jaksa riidellä enää/
voitaisko sopii jo tää jo tänään/
ovet paukkuu ja taas kerran pyydän sua jäämään/
ei riidellä enää/
sovitaan tää tänään/
ovet paukkuu/
eieieiei/

Ei jaksa riidellä enää/
voitaisko sopii jo tää jo tänään/
ovet paukkuu ja taas kerran pyydän sua jäämään/
ei riidellä enää/
sovitaan tää tänään/
ovet paukkuu/
joopa joojoojoo/

[Ei aihetta]Lauantai 29.12.2007 17:36

Viimesiä viedään vuodelta 2007, se on fakta. Joten olisi mukavaa jos sinä kertoisit parhaan muiston/hetken minun seurassani vuodelta 2007, tämän jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty miten paljon muistoja sinulla on vuodelta 2007.
* kissan wc
* kaveri -muki
* pyyhkeitä (iso pino)
* lakanoita
* lauri tähkän kerjuu vuodet dvd
* tilkkutäkki 3 cd
* sukkia
* sauna-alustat
* kihlasormuksen

Nyt se on sitten tapahtunutTiistai 25.12.2007 11:47

Miut rengastettiin 24.12.2007.

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.12.2007 14:01



Avaa haluamasi soitinohjelma (Winamp, Media Player, tms.), laita kaikki kipaleet jota löytyy playlistille ja pistä shuffle päälle. Shuffle meinaa sitä, että kone valitsee kappaleita ihan sikinsokin eikä järjestyksessä. Tajusitteko?
Painetaan sitä skippi nappulaa vain kerran, eli ei huijata.

Millaisena kaverini näkevät minut?
- Die with You Boots on

Seuraava uneni?
- Hello

Todennäköisin kuolinsyyni?
- Bensaa suonissa

Tulevan puolisoni luonne?
- Tähti tädistä kirkkain

Puolisoni todennäköisin kuolinsyy?
- Matkalaulu

Mikä on syy seuraavaan ristiriitaani kavereitten kanssa?
- He-Man

Todellinen mielipiteeni Raamatusta ja Jumalasta?
- Run to the Hills

Miten pääsisin taivaalliseen paratiisiin?
- Kuuraparta

Unelma-ammattini?
- Afraid to Shoot Strangers

Naapurin ensivaikutelma minusta?
- Hei Mama

Mikä on elämäni tarkoitus?
- Children of the Damned

Millainen seurustelija olen?
- Phantom of the Opera

Koska saan seuraavan halauksen?
- Hooks in You

Millainen rakkauselämäni tulee olemaan seuraavan kahden vuoden aikana?
- Elämässä pitää olla runkkua

Millainen ensi yöstä tulee?
- Fatbeats & Verses

Millainen kaveri olen?
- Beautiful Disaster

Millainen ensi talvi tulee olemaan?
- Kieltolaki

Millainen vaikutelma muilla on minusta?
- Cosmos

Rakastaako joku minua?
- The Unbeliever

Saanko joskus lapsia?
- Pontikkapannu

Mitä mieltä olen Dr. Philistä?
- Bird

Mitä haluaisit tehdä Darinin kanssa?
- 2 AM

Tuleva ammattini?
- But You Know I Love You

Kuka oikeasti olen?
- Wild Wild Thing

Millainen on unelmamieheni/naiseni ?
- Dirty Window

Mitä seurustelukumppanini/ihastukseni ajattelee minusta?
- The Apparition

Kuinka haluttava olen?
- La Camisa Negra